Kun ajattelen tämän maan tulevia päättäjiä. Siis niitä, jotka eivät osaa suomen kielioppia eivätkä tunne kelloa. Tästä ei voi seurata mitään muuta kuin pelkkää hyvää.
😇🥰
😇🥰
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siis esim Sanna Marin joka puhui Boonereista ja jahtasi miehiä
,🤩😭😭😍🦴😁🤩🥰
Demareiden huumeongelmat veivät Suomen talouden syöksylaskuun.
Ihmiskunta alkaa saavuttamaan pohjalukemansa.
Ne päättävät kenelle tämä maa kuuluu ja tämä maa kuuluu sekä maahanmuuttajille että jossain määrin myös kantiksille.
Missä matu, siellä ongelma.
Se on just näin.
Islam perii maan
Se ottaa vallan vihervassuiltakin. Silloin loppuu woketus ja kulttuurimarxilaisuus
Kun eivät edes osaa päättää, että mitä sukupuolta edustavat. Reppanat.
En olisi ikinä voinut uskoa tätä kello juttua kunnes näin sen telkkarista.
Eikä ne vastaa edes puhelimeen. Hakevat kesäduunia tai työtä ylipäätään ja työnantaja haluaisi haastatteluun niin ei vastata puhelimeen.
Siis mä en siis vastaa jos joku outo numero soittaa tai sillee,, siin tuntuu ihan sillee et ou mai gaad tai tollee.
"Jos Siis mä en siis vastaa jos joku outo numero soittaa tai sillee,, siin tuntuu ihan sillee et ou mai gaad tai tollee."
Jos 90 - 80 - 70 luvulla joku olisi puhunut noin niin sitä olisi katsottu, että mistä marsista tuo on laskeutunut.
Silloin ihmiset osasivat puhua oikein ja tehdä ylipäätään oikein erilaisia asioita.
60 luvun 15 vuotiaassa oli enemän tietoa ja älyä kuin kymmenessä tämän päivän 25 vuotiaassa. Valitettava tosiasia.
Nykynuoret ovat apinasta seuraavia.
Jos SDP voittaa seuraavat vaalit, tämä nuorekas kellotaulua ymmärtämätön joukko astuu valtaan.
Esimakua siitä antaa jo eduskunnan sotevaliokunnan SDP:n edustaja, valiokunnan puh.johtaja Krista Kiurun suorittama 27 minuutin pituinen kysymys, Kristan vastaukset ovatkin sitten paljon pitempiä ja niissä vastauksissa hän usein referoi demlalaisia perustuslakiasiantuntijoita. Krista toimii jo nyt kuin olisi toiselta planeetalta.
(Demla on 1954 perustettu kansandemokraattisten lakimiesten yhdistys, jonka tarkoitus oli taistella yhteiskuntajärjestelmän muuttamiiseksi sosialistiseksi/ kommunistiseksi).