Onko suomen suurimman säveltäjän arviointi lopulta vain mielipidekysymys?

Anonyymi-ap

Vaikka kuinka yrittäisi puolueettomasti arvioida kuka todella oikeasti lieneekään tekniseen taitoon yhdistetyllä musiikin puhtaalla emotionaalisella vaikuttavuudella "mitattuna" suomen merkittävin tai merkittävimmät säveltäjät, ja joita vaihtoehtoja ei liene loputtoman paljon, joutuu toteamaan kysymyksen lopulta vain mielipideasiaksi, jossa jokaisella on omat suosikkinsa ja kenenkään säveltäjän suuruutta ei voi todistaa vedenpitävästi muille, vaikka tästä musiikin kokijasta Schopenhauerin mukaan "ideoiden käsittämisen edellytyksenä tulisi jonkinlainen tiedostamisen puhdas subjekti", niin se on vain hänen tajuntansa sisäpuolella oleva tajunnantila, jota ei voida sellaisena ujuttaa kenenkään toisen tiedostavan subjektin älyyn puhtaana mielteenä, niin että tämä välittömästi oivaltaisi musiikin vaikuttavuuden, sillä kuten filosofi sanoo, "kukaan ei voi milloinkaan poistua omasta itseydestään samaistuakseen välittömästi muiden olioiden kanssa". Suuren haasteen muodostaa myös se, ettei kaikkien säveltäjien kaikkia teoksia juuri tunneta.

3

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onkohan tämä ollut täällä ennenkin?

      "Minä pakahdun ja haltioidun kuunnellessani Melartinin, Tuukkasen, Saikkolan, Aaltosen, Fordellin, Karjalaisen, Pesosen ja Leiviskän sinfonioita."

      Sen sijaan että pakahtuisin ja haltioituisin kuvitelmista siitä että miltä joku levylle pääsemätön sävellys voisi kuulostaa pakahdun ja haltioidun etsiessäni asioiden välille yhteyksiä joita monikaan ei olettanut niillä olevan.

      Esimerkiksi eräästä Sibeliuksen muistikirjasta löytyy hahmotelma keskeneräiseksi jääneelle laululle joka sävellyksellisesti olisi ollut 101%:sta kontrapunktia, ja sen laulun nimeksi Sibelius oli kaavaillut "Everybody got something to hide except me and Melartin"

      Asiassa on se arvoitus että tunsiko J.Lennon tuon Sibeliuksen laulun hahmotelman kun hän vuonna 1968 teki melkein saman nimisen laulun kyseisenä vuonna ilmestyneelle The Beatles eli Valkoinen tupla albumille?

      Moni aprikoi myös että viittaako Sibelius tuossa laulun nimessä mainitulla nimellä Melartin suuresti arvostamaansa aikalaissäveltäjään vaiko kaukana tulevaisuudessa Popeda yhtyeessä soittaneeseen basistiin. Molemmat ovat mahdollisia koska Sibelius oli niin paljon edellä aikaansa hän ehkä oli jossain määrin perillä siitä mitä tulisi tapahtumaan Popeda nimiselle yhtyeelle 1/2-vuosisadan verran tulevaisuudessa.

      • Anonyymi

        Sibelius oli menneen aikakauden jäänne duuri-ja molli-tonaalisuudessaan ja haki innoitusta jopa Palestrinan modaalisuudesta asti. Hänen staattisten ja viileän klassististen mosaiikkimaisten sinfonioiden tuotanto tyssäsi itsekritiikkiin säveltäjän tajutessa, ettvä hän oli ajalleen liian vanhanaikainen säveltäjä tyylillisesti, eivätkä uutta atonalistista modernismia edustaneet säveltäjät luoneet sinfonioita ja neoklassikot sävelsivät niitä tavalla, joka merkitsi klassisen sinfoniamuodon rekonstruktiota ja Sibelius jäi näiden suuntausten väliin. hänen musiikista usein puuttuu rytminen työntövoima ja rytmienergia, sekä draivi ja temaattisesti se on köyhää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sibelius oli menneen aikakauden jäänne duuri-ja molli-tonaalisuudessaan ja haki innoitusta jopa Palestrinan modaalisuudesta asti. Hänen staattisten ja viileän klassististen mosaiikkimaisten sinfonioiden tuotanto tyssäsi itsekritiikkiin säveltäjän tajutessa, ettvä hän oli ajalleen liian vanhanaikainen säveltäjä tyylillisesti, eivätkä uutta atonalistista modernismia edustaneet säveltäjät luoneet sinfonioita ja neoklassikot sävelsivät niitä tavalla, joka merkitsi klassisen sinfoniamuodon rekonstruktiota ja Sibelius jäi näiden suuntausten väliin. hänen musiikista usein puuttuu rytminen työntövoima ja rytmienergia, sekä draivi ja temaattisesti se on köyhää.

        Kyllä minä olen pakahtunut vain musiikista, jonka olen ihan fysikaalisenakin ilmiönä kirjaimellisesti kuullut soivan soivassa arkistossa, internet archivessa, youtubessa, spotifyssa tms., ilman että olisi kuvittelut sen musiikin mielikuvitusta käyttäen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe