Tuossa aatteessahan ihmiset jaetaan tiukkaan arvojärjestykseen. Siihen on siis rasismi leivottu sisälle.
Kuinka woke aate on voinut olla laillista?
Anonyymi-ap
72386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Wokeen kuuluva cancel kulttuuri ajoi lukuisia ihmisiä itsemurhaan. Vuosikaudet hienoa työtä tehneet canceloitiin koska woke arvot ei sopineet heille
Putin ja Venäjä ovat hyviä kun siellä ei ole ikinä sallittu Wokea . Taitaa Trump pyrkiä samaan , mutta ei onnistu .
Wokesta öyhöttävien ihannevaltio on Venäjä, jossa kaikenlainen wokettaminen on lailla jyrkästi kiellettyä. Samanlaisen yhteiskunnan haluaisivat sitten saada Suomeenkin.
No sun täytyy nyt sitten varmaan muuttaa Venäjälle.
Eikä ole. Inhottaa kaikki punikkilaisuus kuten Venäjä.
Puttela on kommunismi ihan monesta syystä.
Woke on syvältä. Venäjäkin terveempi maa kuin woke maat
Muslimeita, tummaihoisia, homoseksuaaleja pidetään kuninkaina, valkoihoisia heteroja untermenscheneinä.
Ja tämä kaikki aivan laillisesti!!??
On se hirvittävä meininki.
Välillä miettii, että uskotteko te aivan oikeasti näitä älyttömyyksiänne, mitä kirjoitatte, mutta ei kai sentään. Kai se pelkää typerää trollaamista on, vai miten?
Et pysty kuitenkaan kertomaan mikä ei pidä paikkaansa.
Intersektionaalisuus on erittäin rasistinen aate jota vihervassujen sankoin joukoin kannattaa.
Se arvottaa ihmiset eri arvoon ihmisarvossa. Tämä näkyy tulijauskonnon miesten suosimisena kaikessa ja valkoisen lihaa syövän heteromiehen sortoa käytännössä.
Tämä ei ole minun keksintöä. Esimerkiksi Anni Molari on ollut vihreissä ja hän tietää mitä on olla pimeyden ytimessä. Hän on ottanut voimakkaasti kantaa intersektionaalisuutta vastaan. Hänen mukaansa se on rasistinen aate. Mitä muuta se voisi olla kun ihmisiä kohdellaan niin eri tavalla yhteiskunnassa vihervassujen toimesta?
No tuo että muslimeja, tummaihoisia ja homoseksuaaleja pidettäisiin muka kuninkaina? No ei tasan taatusti pidetä.
Suomessa nyt vain sattuu olemaan tasa-arvoiset ihmisioikeudet kaikille, vaikka te äärioikeiston öyhöttäjät haluaisittekin ne kaikilta vähemmistöiltä kieltää.
Etkö ole kuullut positiivisesta syrjinnästä?
Tuollakin tavoin rasismia, vihaa ja pahuutta nimitetään.
Trump on vähän kuin republikaani Abraham Lincoln, joka lopetti demokraattien orjanpidon. Trump lopettaa yhtä hirvittävän woke/dei järjestelmän.
Aika monella liittovaltion dei työntekijällä on jo sheriffin kalossin kuva persiissä ja hyvä niin 😁😁👍👍
Trump poistaa pahuuden maailmasta.
Matkii hyvin Putinia .
Niinhän tuo Hitlerkin yritti ja Putin .
Trump tuo omanlaisensa pahuuden maailmaan, eli toiselta voi ottaa maata vaikka väkisin, sotimalla, ja hän myös palvoo miljonäärejä ja kuuntelee heitä päätöksissään enemmän kuin kansaa ja kokeneita politiikkoja, koska hyötyy heistä. Trump myös usein halveksien moittii Bidenia, mikä ei ole sivistyneen ihmisen merkki. Trump vapautti ihmiset, jotka olivat saaneet tuomion vankeuteen mellakoinnista kongressitalosssa. Trumpin käskystä mellakoivat. Trump erotti näitä häiriköitä tuominneet tuomarit. Ym, ym, ym. Kaikki on Trumpin mielestä oikein, mikä on hänelle edullista, vaikka se ei olisi lainkaan oikein. Trump on narsisti kukkoilija.
Trump poistaa USA:sta pahuuden eli demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeudet. Kaikki nuo pahuuden aatteet joita wokesta vouhottavat niin raivona vastustavat.
Tuloksena on samanlainen ihana yhteiskunta kuin Venäjällä, jossa ei ole mitään woketusta eikä homotusta, ei feminismiä eikä tasa-arvoa, ei Setaa eikä Prideä, ei suvakkeja eikä mamutusta, ei vihervouhotusta eikä kulttuurimarxismia, ei EU:ta eikä globalismia.
Joka suhteessa wokesta vouhottavien täydellinen unelmavaltio!
Wokesta vouhottavat ovat Venäjän ja Putinin asialla, koska yrittävät ajaa tänne Venäjän ja Putinin mukaista arvomaailmaa.
Äärioikeisto ihailee Venäjää koska siellä toteutuu käytännössä kaikki se mitä äärioikeisto toivoo. Kaikki ne samat asiat mitä äärioikeisto täällä vastustaa ovat Venäjällä kiellettyjä.
Ei tuo woke/dei ainakaan parempi ole kuin aikoinaan demokraattien eli Ameriikan demarien Etelävaltioiden konfederaatio.
Nyt on nyt eikä 150 vuotta sitten.
Etelävaltioiden konfederaatiossa valkoiset kristity orjuuttivat mustia. Monet suurimpien orjatilojen omistajat olivat pappismiehiä. Ei ollut kommareita eikä ateisteja siinä porukassa, vain kuuliaisia kirkossa käyviä kristittyjä. Joille ei tullut mieleenkään, että orjien pitäminen ja ruoskinta voisi olla jotenkin väärin.
Jep, ne orjuuttajat oli demokraatteja. Abraham Lincoln republikaaneineen taas... no republikaani kuten Trump!
Sairasta 💩
Pahuuden aate.
Taas säälittävä typerykset öyhöttämässä asiasta josta eivät tiedä eivätkä ymmärrä yhtään mitään.
Jos DEI muka on vihaideologiaa ja rasismia, niin kertokaapas miksi suuret suomalaiset firmat kuten esimerkiksi Alko, Olvi, Posti, Fazer, Kone, Kemira, Fiskars, Fortum, Neste, Kuusakoski, Skanska, Stora Enso, Enento, Kesko, SOK, Veikkaus ja Terveystalo panostavat omiin DEI-ohjelmiinsa ja pitävät niitä yrityksilleen hyödyllisinä ja kilpailuetuina?
Yritättekö nyt vakavalla naamalla väittää että nuo maineestaan ja toiminnastaan tarkat yritykset muka ajaisivat vihaideologiaa ja rasismia? Tai että noiden yritysten johtajat ja toimitusjohtajat muka olisivat jotain äärivasemmistolaisia?
Eikä tuossa edes ole mainittu kaikkia suomalaisia firmoja jotka soveltavat DEi-ohjelmaa, vain joitain esimerkkejä. Niitä löytyisi vielä paljon lisääkin.
Esitä tutkimustuloksia, joissa todistetaan dein hyödyt, tuottavuuden kasvu, paremmat tuotteet jne.
McKinsey yritti pitkään väittää tuollaista, valheiksi todettiin.
Voit kysyä edellä mainittujen firmojen johtajilta ja toimitusjohtajilta, jotka kaikki pitävät DEI-ohjelmaa yritykselleen hyödyllisenä ja kilpailuetuna.
Tuo kertoo vain aivopesun onnistumisesta. Mutta mielelläni kuuntelen niitä tutkimustuloksia, mielipiteillähän ei ole mitään todistusvoimaa. Kuka tahansa voi olla mitä tahansa mieltä.
Sinunkaan mielipiteelläsi muka aivopesusta ei ole mitään todistusvoimaa.
Se joka väittää wokesta olevan hyötyä yritykselle pitäisi se pystyä myös todistamaan. Mielipiteillä ei ole merkitystä.
Kuten jo edellä todettu niin sitä sinä voit kysyä noilta yrityksiltä. Minä en niissä työskentele enkä tiedä miten ne hyötynsä laskevat.
Kyllä ihan maalaisjärjelläkin ymmärtää, että eivät ne tuota ajaisi mikäli eivät katsoisi siitä hyötyvänsä. Mutta koska sinun näkemyksesi asiasta on että tasa-arvoiset ihmisoikeudet ja monimuotoisuuden huomiointi ovat sairasta ja pahuuden aate ja sellaisia kannattavat aivopestyjä, niin kanssasi ei tietenkään kannata asiasta edes keskustella.
Eikä sinunkaan öyhöttäjän mielipiteillä ole mitään merkitystä, etenkään suomalaisten suuryritysten toimintaan ja sekös äärioikeiston öyhöttäjää niin ketuttaa.
Mutta miksi paljon suuremmat, kannattavammat ja rahalle kovin persot jenkkiyritykset kilvan luopuu wokettamisesta, jos kerran wokettaminen on ehdoton edellytys kannattavalle liiketoiminnalle?
Kukaan ei ole väittänyt että se olisi ehdoton edellytys, mutta monet isojen suomalaisten firmojen johtajat ovat sitä mieltä että siitä on hyötyä liiketoiminnalle.
Jenkkifirmat luopuvat tietenkin siitä syystä, että jenkit ovat niin pölvästejä että äänestävät presidentikseen Trumpin kaltaisen äärioikeistolaisen öykkärin.
Trump vaan ei ole Suomen presidentti eikä määrää mitään täällä. Jenkkilä on muutenkin aina ollut takapajula ihmisoikeuksien ja tasa-arvon suhteen. Ei siitä ole kovinkaan pitkä aika kun mustilla ei ollut siellä mitään ihmisoikeuksia ja heitä sai vapaasti hirttää lähimpään puuhun jos vain sattui huvittamaan ja aika usein sattui, eikä siitä seurannut mitään rangaistuksia tekijöille. Mustat saivat siellä alustavat kansalaisoikeudet vasta 1964.
Muistathan että Etelävaltioiden konfederaatio oli demokraattien, myös KKK porukka oli demokraatteja.
Elikkäs Ameriikkojen demareita.
Eivät nuo firmat osallistu tuohon roskaan siksi, että asiakkaat hyväksyisivät tai jopa vaatisivat sitä. He vain tottelevat globalisteja käskyttäjiään. Tavoite kaikella tällä on väestön vähentäminen murto-osaan nykyisestä, länsimaiden köyhdyttäminen ja valkoisen rodun tuhoaminen.
Lopetin Fazerin ja Vallilan tuotteiden ostamisen heidän homotuksensa takia. Postia on valitettavasti vaikea boikotoida; nekin harvat, kalliit palvelut, joita sieltä vielä saa, ovat välttämättömiä. Mutta meidän boikottimme eivät heihin vaikuta. Vaikka menisivät konkurssiin, he eivät pahuudesta luovu. He tietävät, että maailmanhallinto asetetaan pian, tai onkin jo, YK.
Tasa-arvo ei ole sitä, että laitetaan ihmisiä paremmuusjärjestykseen ihonvärin tai sukupuolen tai kansallisuuden perusteella. Se on rasismia. Ihmisiä on vain yksi rotu. Ihon värin sävyjä on lukemattomia. Ottakaapa joskus netistä naamakuvia vaikka sata ja laittakaa ne järjestykseen, vaaleimmasta tummimpaan. Sanokaa sitten, mihin kohtaan vetäisitte rajan 'mustan ja valkean' välille.
Kuten rasismi on intersektionaalisuudessakin. Vihervassut sitä kilvan kannattaa.
Rasismi löytyy kylläkin teidän rasistien palavassa vihassa kaikkea sellaista kohtaan mikä lisäisi ihmisten tasa-arvoa ja vähentäisi syrjintää.
Joka ikinen aate joka lisäisi tasa-arvoa yhteiskunnassa ja vähentäisi vähemmistöjen kokemaa syrjintää on teidän mielestänne aina pahuuden aate, rasismia ja kommunismia.
Kuten tuolla ylempänä on jo todettu, niin teidän arvojenne mukainen ihannevaltio löytyy fasistisesta Venäjästä, jossa ei ole mitään näitä teidän vihaamianne aatteita.
Eihän tuollaista aatetta ole koskaan ollut olemassakaan muualla kuin pahnanpohjimmaisten koulupudokaspersujen ja vastaavien hurlumhei-lahkolaisten fantasioissa.
Tuo on totta joka sana.
Edellisen hallituksen saannoksia josta on päästävä eroon juuriin revittävä.
Trump ei ole Suomen presidentti eikä määrää täällä mitään.
Presidenttimme on Stubb joka kannattaa vankasti kaikkien vähemmistöjen ja sateenkaariväen tasa-arvoisia oikeuksia. Pääministeri Orpo on sanonut että tasa-arvoiset oikeudet kuuluvat Suomessa kaikille, eikä minkäänlaista rasismia hyväksytä.
Siinäpä äärioikeiston natsirasistit öyhötätte, ei sillä ole mitään merkitystä koska te olette Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Eikö yllämainitulle ryhmälle kuuluvat oikeudet kuulu meille valtaväestölle lainkaan?
Tasa-arvossa kaikille kuuluvat samat oikeudet. Tätä lienee öyhöttäjän aivoilla mahdotonta koskaan tajuta.
Stubb: Ruotsi on maailman turvallisimpia maita. Tosin Koraanin polttaja tapettiin just suorassa lähetyksessä.
Se on vaan sitä parempaa väkivaltaa, jota wokettajat niin kovasti rakastavat.
Juuri tuollaiset typerät valheet kertovat teistä öyhöttäjistä kaiken.
Miten tuohon maailman " turvallisimpaan " maahan meinataan Natojoukkoja puolustamaan kantiksia Matujengeiltä ?
Ruotsi oli ennen maailman turvallisimpia maita. Mitä sitten tapahtuikaan? Mitä Suomessa on tapahtumassa? Uskaltaako siitä edes puhua?
Älä puhu, joudut Valpon tarkkailuun.
Ihmiset on paholaisen vallassa. Ja ne ihmiset jotka eivät sitä halua myöntää ovat kaikkein vaarallisimpia koska he vihkiytyvät juurikin natsismille tai punavihreydelle ym. He uskovat sokeasti että hyvyys ja pahuus ovat yksinkertaisia asioita. Että hyvyyttä on vastustaa milloin mitäkin poliittisesti. Heitä yhdistää se että kaikki vika on aina heidän ulkopuolellaan. Heidän oma viha, kaunaisuus, katkeruus, ahneus, ylpeys, itsekkyys jne ei herätä heissä huolta. Tuollaiset ihmiset on kaikki yhteiskunnalle vaarallisia, ja heitä on meistä suurin osa.
Aivan. Raamattuhan kertookin, että lopun aikoina ihmiset näkevät pahan hyvänä ja hyvän pahana ja ovat itserakkaita, ylpeitä ja kaikkea tuota.
Krääk Woke paha!
Paha Woke Krääk!
Wokessa toisia nostetaan ja toisia lasketaan joten se ei ole tasaarvoa vaan rasismia.
Ja tuota tehdään mielivaltaisesti woke eliitin mielihalujen mukaan.
Niinhän te öyhöttäjät kuvittelette, kun öyhötätte asiasta josta ette tiedä että ymmärrä yhtään mitään.
On huvittavaa miten wokesta vouhottavat ovat rakentaneet siitä itselleen olkinuken koulupudokkaan yleissivistyksellä ja sitten hakkaavat raivona sitä olkinukkeaan.
'Olkiukoksi' nimittely otetaan nykyään esiin, kun ei osata sanoa mitään asiallista. Esitäpä lyhyt puolustelu woke-aatteelle ja sen toimintakeinoille. Paneudu sen yksityiskohtiin. Älä huitaise isolla siveltimellä 'woke hyvä'. Minusta woke ja seta ovat tasa-arvoa vastaan ja haluavat mainostaa tummempaa ihoa, homotusta, sukupuolisekoilua, uskontoja (paitsi kristinuskoa tai juutalaisuutta) ja ulkomaalaisuutta. He haluavat, että naisten töissä olisi mahdollisimman paljon miehiä ja miesten töissä naisia, ja että heterous alettaisiin nähdä kummallisena. Suomalaisuuttaan he häpeävät. He haluavat tehdä jälkeläisiä erivärisen ihmisen kanssa, tai ainakin ulkomaalaisen, jotta olisi hienompaa. Jos vielä olisi pitempään kuin tämä (luullakseni) runsas seitsemän vuotta pahuuden valtakautta, he tuhoaisivat koko maapallon.
Koulupudokkaat ihmettelevät miten tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat voineet olla laillisia, vaikka haluaisivat niin kaiken sellaisen kieltää. Ihmettelevät miksi se että vähemmistöjä ei syrjitä on ollut laillista, kun haluvat kiihkeästi syrjiä erilaisia vähemmistöjä.
Kaikki tietävät että wokea vastustavat vain äärioikeiston natsirasistit, jotka eivät millään voi hyväksyä ajatusta tasa-arvoisista ihmisoikeuksista kaikille ja myöskin erilaisille vähemmistöille, vaan haluavat ehdottomasti kieltää kaiken sellaisen.
Näiden öyhöttäjien ihannevaltio löytyykin Venäjältä, jossa kaikki sellainen on jo pitkään ollut kiellettyä.
Rasistit luulevat, että ihmisiä on enemmän kuin yksi rotu. Natsit haluavat pakottaa aatteensa kaikille. Tasa-arvoa arvostavat ihmiset arvioivat ihmisiä heidän kykyjensä, ei ihonvärin mukaan, ja pyrkivät opettamaan hölmömpiä, ei pakottaa heitä ojennukseen.
Pienellä päällä ei pidä ajatella isoja ajatuksia. Tulee vain sutta ja sekundaa. MOT.
Woke on sairas ideologia
Juuria myöten lopetettava. On palattava tasa-arvon tielle.
Kyllä, woke rasismi on kitkettävä juurineen. Ja sitähän sheriffi Trump parhaillaan tekee!
Marxilaiset ovat kaapanneet instituutiot ja mediat siksi he ovat voineet vapaasti vyöryttää saastaansa ja canceloida vastustajansa. Britanniassa voit joutua vankilaan twiitin jakamisesta, kun raiskaajat pääsevät vapaaksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pitkä_marssi_instituutioiden_läpi
Ketjusta on poistettu 18 viestiä. Veikkaan, että niissä ei ylistetty wokea.