Luterilaisessa kirkossa on paljon pappeja, jotka eivät ole viitsineet lukea Raamattua kokonaisuudessaan.
Vastakin kuulin liberaalilta naispuoliselta papilta, ettei ole lukenut Vanhaa testamenttia läpi. Sanoi olevansa ylipäätään huono Raamatun lukija, vaikka sitä työkseen opettaakin. Kuulemma oli aloittanut vähän aikaa sitten lukemaan Vanhaa testamenttia läpi tiettyä tarkoitusta varten, muttei siitä ollut tullut mitään.
Miten saa kokonaiskäsityksen Raamatusta ja voi opettaa sitä varmemmin oikein, kuten tarkoitus, jos ei tunne koko Raamattua?
Luterilaiset papit, jotka eivät ole lukeneet Raamattua kokonaan
94
583
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmisillä voi olla erilaisia kysymyksiä papille koskien erityisesti myös Vanhaa testamenttia. Pitäisihän papin pyrkiä siihen, että osaa niihin vastata ja vielä oikealla tavalla, siten kuten Raamatussa on asiat tarkoitettu.
- Anonyymi
Seurakuntalaisten kannattaa siis itse lukea se läpi ja etsiä vastaukset henkilökohtaisesti.
Oikealla tavalla.
Miksi surraan sitä, että väki eroaa kirkosta, kun sen henkilökuntakaan ei enää ole ammattitaitoista. - Anonyymi
Kuunnelkaapa Robert Breakerin saarnoja ja opetuksia. Varsinkin opettajana hän on erinomainen. Ja hän on jo nuoresta uskossa ollut King James Raamattuun uskova baptisti. Tai kuunnelkaa Geoffrey Grideria. Verratkaa heitä suomalaisiin pappeihin ja varsinkin papittariin; tympeän oloista väkinäistä hössönmössöä, väliin ujutettu poliittista roskapropagandaa ja satanistista synnin ihannointia. Evankeliumia ei noissa tekopyhyyden pesissä kuule. Siis 1 kor 15:1-4.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kent Hovind on ainakin ennen ollut mahtava Raamatun elävöittäjä. Hänellä oli valtavasti hyviä opetuksia Youtubessa, kunnes koko saitti sensuroitiin pois. Ihmisenä en pidä Hovindista. Hän, rakkaudeton neljännen vaimon mies, taitaa olla narsisti psykopaatti, ja luultavasti jesuiitta, ja on (mielestäni vastoin tahtoaan) luopunut uskomasta pretribulaatio ylöstempaukseen. Mutta hän on ollut siunaus monelle. Hän saa Vanhan Testamentin kertomukset elämään.
- Anonyymi
Eivät edes tiedä mitä Raamatussa lukee.
- Anonyymi
Vanha Testamentti oli Jeesuksen ja opetuslapsien Raamattu. Aina kun Jeesus viittaa pyhiin kirjoituksiin, hän tarkoittaa Vanhaa Testamenttia, koska Uutta Testamenttia ei vielä oltu edes kirjoitettu. Mutta joo, en yhtään ihmettele, että kirkon papit eivät ole edes lukeneet koko Raamattua. Varsinkaan naispapit ja paljon varsinkaan naispiispat, jos siis mietitään heidän opetuksiaan. Ne poikkeavat niin pahasti Raamatun opetuksista, ovat niin paljon Jeesuksenkin opetuksen vastaisia.
- Anonyymi
Ei Raamattua voi opettaa, ellei ole uudestisyntynyt kristitty!
- Anonyymi
Pitäisi olla selvä juttu ettei voi olla pappi, jos ei edes Vanhaa testamenttia ole lukenut. Mitä siellä teologisessa oikein opiskellaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi olla selvä juttu ettei voi olla pappi, jos ei edes Vanhaa testamenttia ole lukenut. Mitä siellä teologisessa oikein opiskellaan?
Sitä kysyn minäkin. Miksi olisi mahdollista selviytyä teologian kursseista, jos ei olisi Raamattua lukenut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi olla selvä juttu ettei voi olla pappi, jos ei edes Vanhaa testamenttia ole lukenut. Mitä siellä teologisessa oikein opiskellaan?
Siellä opetetaan arvostelemaan ja kritisoimaan Raamattua, Jumalan sanaa, ei ymmärtämään ja kunnioittamaan sitä.
Verratkaa Peter Ruckmanin perustamaan raamattukouluun Pensacolassa Floridassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä opetetaan arvostelemaan ja kritisoimaan Raamattua, Jumalan sanaa, ei ymmärtämään ja kunnioittamaan sitä.
Verratkaa Peter Ruckmanin perustamaan raamattukouluun Pensacolassa Floridassa."Siellä opetetaan arvostelemaan ja kritisoimaan Raamattua, Jumalan sanaa, ei ymmärtämään ja kunnioittamaan sitä."
Mitä arvostelu ja kritisointi tarkoittaa ja kun olet selvittänyt mitä nämä kaksi sana tarkoittaa vertaa tätä ymmärtämiseen.
- Anonyymi
Joku joskus sanoi ettei kukaan kuolevainen opi elämänsä aikana tuntemaan Raamattua, aloittaja kuitenkin ilmaisee tuntevansa koko Raamatun.
Tarkoittaako aloittaja opetelleensa ulkoa Raamatun ja ymmärtävänsä kaiken mitä Jumala on sanoillaan meille ihmisille tarkoittanut?- Anonyymi
RAAMATUSSA KÄYTETÄÄ AINAKIN KAHDESTA ERI TYYPISTÄ JUMALAN NIMEÄ - TOINEN ON JUUTALAISTEN JUMALA JA TOINEN ISRAELIN JUMALA.
Kuka Raamatusta ylipäätään voi ymmärtää yhtään mitään, jos ei edes tätä ymmärrä. Toinen Jumala vaatii uhreja ja toinen Jumala sanoo uhraamista iljetykseksi. Kuinka kukaan voi edes kuvitella, että on silloin vain YKSI Jumalan niminen?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RAAMATUSSA KÄYTETÄÄ AINAKIN KAHDESTA ERI TYYPISTÄ JUMALAN NIMEÄ - TOINEN ON JUUTALAISTEN JUMALA JA TOINEN ISRAELIN JUMALA.
Kuka Raamatusta ylipäätään voi ymmärtää yhtään mitään, jos ei edes tätä ymmärrä. Toinen Jumala vaatii uhreja ja toinen Jumala sanoo uhraamista iljetykseksi. Kuinka kukaan voi edes kuvitella, että on silloin vain YKSI Jumalan niminen?!Mutta tietysti, kun Jumala sanoo ja Jumala sanoi, eikä edes niitä eroteta, niin onko sitten mikään ihme, että pää nuppi menee sekaisin?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tietysti, kun Jumala sanoo ja Jumala sanoi, eikä edes niitä eroteta, niin onko sitten mikään ihme, että pää nuppi menee sekaisin?!
Ja toinen näistä Jumalista on tulivuori, löytyy 5.Mooseksen kirja luku 4:10 alkaen, kun antaa 10 käskyään ja tekee liiton Mooseksen suulla.
Ja toinen Jumalista on Israelin Jumala, joka sanoo juutalaisten tehneen pahaa hänen sllmissään, ja vieneen hänen nimiin laitettuun temppeliin uhrikultti-iljetyksen ja saastuttanrrn sen.
Israelin Jumala ei ole antanut mitään uhrausmääräyksiä. Löytyy Jeremia, luku 7.
KOKO TARINAN PERUSASIA!
Kiinnostaisi tietää, eivätkö edes papit tiedä tätä Raamatusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja toinen näistä Jumalista on tulivuori, löytyy 5.Mooseksen kirja luku 4:10 alkaen, kun antaa 10 käskyään ja tekee liiton Mooseksen suulla.
Ja toinen Jumalista on Israelin Jumala, joka sanoo juutalaisten tehneen pahaa hänen sllmissään, ja vieneen hänen nimiin laitettuun temppeliin uhrikultti-iljetyksen ja saastuttanrrn sen.
Israelin Jumala ei ole antanut mitään uhrausmääräyksiä. Löytyy Jeremia, luku 7.
KOKO TARINAN PERUSASIA!
Kiinnostaisi tietää, eivätkö edes papit tiedä tätä Raamatusta?Ja Augsburgin tunnustuksen mukaan - Jeesus tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana, on ristiin kirottu uhri lepyttämään vihaisen Jumalan vihan.
KAKSI JUMALAA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Augsburgin tunnustuksen mukaan - Jeesus tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana, on ristiin kirottu uhri lepyttämään vihaisen Jumalan vihan.
KAKSI JUMALAA.Ja vihaisen tulivuorijumalan viha syntyi, kun ihmeidentekijä houkutteli TOISEN JUMALAN LUO, määräsi juutalaisia surmaamaan tämän ja nostamaan koston käden seuraajien ylle
Löytyy 5.Moiseksen kirja, luku 13.
Ettekö te voisi edes opetella laskemaan kahteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vihaisen tulivuorijumalan viha syntyi, kun ihmeidentekijä houkutteli TOISEN JUMALAN LUO, määräsi juutalaisia surmaamaan tämän ja nostamaan koston käden seuraajien ylle
Löytyy 5.Moiseksen kirja, luku 13.
Ettekö te voisi edes opetella laskemaan kahteen?Voitaisiin sitten opetella laskemaan kolmeen, niin kuin kolminaisuusoppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitaisiin sitten opetella laskemaan kolmeen, niin kuin kolminaisuusoppi.
Ja kun olemme oppineet laskemaan kolmeen, voisimme opetella laskemaan neljään - kuten 'neljäs valtakunta', joka luotiin sitten, kun laskettiin kolmeen, kun oli opittu laskemaan kahteen (voi hyvä helvetti).
Näin opimme kerralla koko Euroopan historian Raamatusta! - Anonyymi
No, ehkä löydätte itse googlaamalla, että mikä on neljäs valtakunta.
- Anonyymi
Raamattua ei tarvitse osata ulkoa, tarvitsee vain uskoa Jeesukseen koko sydämestään. Ehkä sinunkin kannattaisi lukea Raamattua, koska silloin tietäisit, että Jeesus sanoi ristillä ryövärille, että hän pelastuu ( = pääsee paratiisiin ) vaikka koko Raamattua ei oltu vielä edes kirjoitettu. Nyt rakennat vain olkiukkoa.
- Anonyymi
Miksi päätit valita valehdella aloittajasta? Etkö pysty muka mielestäsi muuten argumentoimaan kuin vain valheittesi pohjalta..? Kysymyksesi ovat täysin turhia ja asiaankuulumattomia, kun rakennat ne tahallista pahantahtoisuuttasi valheittesi pohjalle, kuten tapanasi on.
- Anonyymi
Lukisit huolellisesti aloitukset ja viestit niiden sisällössä pysyen, etkä keksisi niihin jatkuvasti omaa sisältöä, pistäen muiden syyksi. Päätit valehdella aloittajasta. Mitä siitä sait? Eikö sinua koskaan hävetä valehtelusi?
- Anonyymi
Todella heikkolaatuista luetun ymmärtämistä halusit osoittaa.
Aloituksessahan oli selvästi kyse siitä, ettei papit ole viitsineet lukea Raamattua läpi edes kertaalleen, eivätkä virastaan huolimatta välitä sitä juuri lukea ja opiskella, eivät tunne siis edes kertalukemiselta sen sisältöä, vaikka siitä opettavat. Onhan se ristiriitaista.
Monet uskovat ovat lukeneet Raamatun läpi lukuisia kertoja, vaikka eivät ole vastaavassa hengellisessä työssä ja saavat siitä jatkuvasti opetusta myös muuta kautta. - Anonyymi
Hänen ei tarvitse kysyä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattua ei tarvitse osata ulkoa, tarvitsee vain uskoa Jeesukseen koko sydämestään. Ehkä sinunkin kannattaisi lukea Raamattua, koska silloin tietäisit, että Jeesus sanoi ristillä ryövärille, että hän pelastuu ( = pääsee paratiisiin ) vaikka koko Raamattua ei oltu vielä edes kirjoitettu. Nyt rakennat vain olkiukkoa.
Kyllä Vanha Testamentti silloin oli jo kirjoitettu. Juutalaisten pyhä kirja.
- Anonyymi
Tuohan on naurettava väite!
Kuka voi olla niin tyhmä, että tuollaista uskoo?
Oletteko kuulleet kokeista, jotka eivät ole ikinä lukeneet ainuttakaan keittokirjaa?
Oletteko kuulleet suomenkielenopettajasta, joka ei ole ikinä kertaakaan lukenut aapista?
Uskotko sinä, ettei pappi olisi ikinä lukenut Raamattua?
Epäiletkö edes, että se voisi olla totta?
Ha ha ha ! Arvaa kelle nauran? 👊- Anonyymi
Papin titteliin ei tarvita Raamatun opiskelua! Tämä on papin keittokirja; ukonnollinen viestintä, uskonto-oikeus, kirkkososiologia, uskonnonpedagogiikka, pastoraaliteologia ja kaupunkiteologia. Käytännöllisessä teologiassa tutkitaan uskontojen, spiritualiteetin ja katsomusten erilaisia ilmenemismuotoja ja vaikutuksia
- Anonyymi
Lue ensin ja naura vasta luettuasi tämä: Vaihtoehto 1: Teologian kandidaatin (180 op) ja maisterin tutkinto (120 op)
Suoritettuun tutkintoon tulee sisältyä seuraavat opinnot:
eksegetiikan, kirkkohistorian, systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian opintoja kaikissa oppiaineissa yhteensä vähintään 100 opintopistettä sekä uskontotieteellisiä opintoja vähintään 10 opintopistettä; pistemäärään ei sisälly opinnäytetöitä, paitsi kandidaatin tutkinnon osalta;
heprean, kreikan ja latinan opintoja yhteensä vähintään 30 opintopistettä ainakin kahdessa mainituista kielistä siten, että yksi näistä on kreikka, tai jos tutkinto antaa uskonnonopettajan kelpoisuuden, opintoja tulee olla vähintään 20 opintopistettä ainakin kahdessa edellä mainitussa kielessä;
vähintään 20 opintopisteen kokonaisuus, johon sisältyy jumalanpalveluselämän, uskontokasvatuksen ja sielunhoidon soveltavia opintoja sekä päätoiminen työssäoppimisjakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa.
Vaihtoehto 2: Muu soveltuva tutkinto ja teologian maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto
Muulla soveltuvalla tutkinnolla tarkoitetaan ylempää korkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa.
Tutkintoon tulee sisältyä seuraavat opinnot:
heprean, kreikan tai latinan opintoja yhteensä vähintään 10 opintopistettä yhdessä kielessä;
eksegetiikan, kirkkohistorian, systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian opintoja kaikissa oppiaineissa yhteensä vähintään 100 opintopistettä, joihin voi sisältyä klassisten kielten opintoja, sekä uskontotieteellisiä opintoja vähintään 10 opintopistettä; pistemäärään ei sisälly opinnäytetöitä;
vähintään 20 opintopisteen kokonaisuus, johon sisältyy jumalanpalveluselämän, uskontokasvatuksen ja sielunhoidon soveltavia opintoja sekä päätoiminen työssäoppimisjakso Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa.
- Anonyymi
Kyllähän pappi sentään on Raamattuakin lukenut!
Tunnen taas noille perusteettomille väitöksille tarvetta nauraa 😂🤣😂❗- Anonyymi
Lapsellista kuvitella teologisten tiedekuntien olevan raamattukoulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista kuvitella teologisten tiedekuntien olevan raamattukoulu.
VOI EI!
LOPETA JO!
KILTTI! PLEASE!
😅😂🤣😂😭
VOI EIIII😂🤣😂😅😵🚑😇
🚓tunnustatteko että nauratitte uhrinne hengiltä?
🥸öh köh duoda duoda 🙈🙉🙊en tiijä mittää!
🚓se on sitten linnaa putkaa ja vankeutta🤡ille edessä!
🤡täyttä hebreaa mulle 🥸ja mulle
😇vaiennut🎻👜🚀🛸🌝🌌💫🌠 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista kuvitella teologisten tiedekuntien olevan raamattukoulu.
Niin on. Teologinen tiedekunta on nykyään ateistinen. Siellä opetetaan kumoamaan Raamattu Jumalan sanana.
- Anonyymi
Papiksi kun nykyään pääsee kun vain wokettaa ja homottaa tarpeeksi. Jeesusta ja uskoa Häneen julistavalla papilla ei ole Suomessa mitään mahdollisuuksia.
- Anonyymi
yIämummo kirjoitti:
Vain evlut kirkossa.
Eikö muita kirkkoja juutalaiset jekutakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö muita kirkkoja juutalaiset jekutakaan?
Ovat ihan puhtaita pulmusia saatananpalvonnallaan?
Kiva, että on oppia sotkematta sitä ihan aitoa itteänsä - luterilaisliberalius vetääkin Raamatun sanan totuutta vinoon, että miten pahuus saa palkkansa ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Anonyymi kirjoitti:
Eikö muita kirkkoja juutalaiset jekutakaan?
Miten juutalaiset vaikuttavat Suomen kirkkoihin ?
- Anonyymi
yIämummo kirjoitti:
Miten juutalaiset vaikuttavat Suomen kirkkoihin ?
Loivat koko sen Suomen kirkon uskonnon uhrikultilla, kirota Jeesus kiroukseksi tosi Jumalana teurastettuna uhrilampaana, joka syödään kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä saatananpalvojien kannibalistisella ihmissyöntiriitillä juutalaisten uhrikulttiuskontoon.

Ja Raamatusta totuus on se, että tämän palvoja menee helvettiin.
- Anonyymi
Ikävä kyllä luterilaiset liberaalit eivät edes pidä Raamattua Jumalan sanana.
Luterilainen uskoo, että Raamattu on Jumalan Sanaa. Piste.
- Anonyymi
Mutta liberaalit luterilaiset eivät usko.
Anonyymi kirjoitti:
Mutta liberaalit luterilaiset eivät usko.
Luterilaisia liberaaleja ei ole olemassa. Piste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta liberaalit luterilaiset eivät usko.
Eivät. Siksi ovatkin harhaoppisia. Piispoista 9/10.
- Anonyymi
445759027 kirjoitti:
Luterilaisia liberaaleja ei ole olemassa. Piste.
Enemmistö piispoista ja papeista on liberaaleja
Ne uppoaa ateisteihin.
- Anonyymi
Kannattaisi lukea. Kukaan ei tule pettymään siitä, että on lukenut Raamatun läpi. Itse asiassa Raamatun sana hoitaa lukijaansa, koska se on ns. elävää Sanaa.
Voikaa hyvin! - Anonyymi
Olen vuosien mittaan lukenut kahteen kertaan koko Raamatun kannesta kanteen. Ei se ole ollu kova työ. Ajattelin että se kuuluu hyvään yleissivisykseen. Kuitenkin sillä on ollut suuri rooli oman perinteisen uskontomme luonto-uskonnon jälkeen jonka johdossa oli Ukko ylijumala. Oppi on aina hyväkssi.
”…on paljon pappeja, jotka eivät ole viitsineet lukea Raamattua kokonaisuudessaan.
Vastakin kuulin liberaalilta naispuoliselta papilta, ettei ole lukenut Vanhaa testamenttia läpi…”
Raamatussa on kaksi osaa, vanha ja uusi. VT on juutalaisten Tanakista ja UT meille kristityille.
Se, miten tarkkaan VT luetaan, on siis vähän toissijaista, mutta luonnollisesti siitä luetaan tietyt osat.
Eiköhän nuo tarinat ole tuttuja papeille, vaikkei sitä niin tarkasti luetakaan.
”Miten saa kokonaiskäsityksen Raamatusta ja voi opettaa sitä varmemmin oikein, kuten tarkoitus, jos ei tunne koko Raamattua?”
Toki VT:tä on hyvä jonkin verran tuntea, sillä rakentuuhan kristinusko juutalaisuuden varaan. Tarkemmin sanottuna Septuaginta oli se kirja, mistä kristityt lähtivät liikkeelle.
”Anonyymi” 2025-01-31 22:05:50 kirjoitti ”Joku joskus sanoi ettei kukaan kuolevainen opi elämänsä aikana tuntemaan Raamattua, aloittaja kuitenkin ilmaisee tuntevansa koko Raamatun.”
Voihan niitä lukea, ei siinä mitään. Se on toinen juttu, mitä niistä ymmärtää.
VT:n kirjojen määrä sekä järjestys on vähän erilainen eri kirkoissa. Katoliset sekä ortodoksit laskevat mukaan myös apokryfikirjojat. Meidän VT: jakautuu näin: Mooseksen kirjat eli Pentateukki, historialliset kirjat, viisauskirjat ja suuret profeetat
Kokonaan sitä tuskin tarvitsee tuntea, vain ne olennaisimmat kohdat.- Anonyymi
Aha, että luet muistakin kirjoista vain itsellesi mieluisat kohdat. 🤣
- Anonyymi
Jeesus:
Te eksytte kun ette tunne Kirjoituksia. Anonyymi kirjoitti:
Aha, että luet muistakin kirjoista vain itsellesi mieluisat kohdat. 🤣
No, sinä et tunnut puolestaan oikein lukevan kunnolla. Toki voi lukea, mutta ymmärryksellä. Samoin tärkeät eli olennaiset kohdat voidaan lukea tarkemmin.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
No, sinä et tunnut puolestaan oikein lukevan kunnolla. Toki voi lukea, mutta ymmärryksellä. Samoin tärkeät eli olennaiset kohdat voidaan lukea tarkemmin.
Ethän sinä voi lukea ymmärryksellä kun et edes pidä Rasmattua totena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ethän sinä voi lukea ymmärryksellä kun et edes pidä Rasmattua totena.
Aitolaisen Rasmattu on taas kovalla koetuksella?
Anonyymi kirjoitti:
Aitolaisen Rasmattu on taas kovalla koetuksella?
Ehkä vähän häntä suututtaa, kun huomaa vähän möhlineensä?
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Ehkä vähän häntä suututtaa, kun huomaa vähän möhlineensä?
Ainoa jotka tällä palstalla möhlii olette sinä ja muut trollit.
- Anonyymi
Eivät liberaalit luekaan.
- Anonyymi
Luterilaisuus on kammotus ja oksennus Jumalan silmissä!
- Anonyymi
Sen liberaali muoto.
- Anonyymi
Luterilaiset papit eivät lue ollenkaan Raamattua, sillä yliopistoissa heidät ehdollistetaan TULKITSEMAAN Raamattua wokettajien antamien silmälasien lävitse.
Niin, fundamentalistit kun tulkitsevat omalla tavallaan, eikä sitä opeteta, niin sekös närästää.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Niin, fundamentalistit kun tulkitsevat omalla tavallaan, eikä sitä opeteta, niin sekös närästää.
Kerro joku esimerkki ja se mutten sinä sen sitten tulkitset.
- Anonyymi
Tässä se ero on että luterilaiset tulkitsevat Raamattua ja Jeesukseen uskovat luemme Raamattua sillä kaikki se on opiksi ja ojennukseksi. Amen
Anonyymi kirjoitti:
Tässä se ero on että luterilaiset tulkitsevat Raamattua ja Jeesukseen uskovat luemme Raamattua sillä kaikki se on opiksi ja ojennukseksi. Amen
Me Jeesukseen uskovat luemme todella tarkoin Jeesuksen opetukset siten, että voimme niistä jotain oppiakin.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Me Jeesukseen uskovat luemme todella tarkoin Jeesuksen opetukset siten, että voimme niistä jotain oppiakin.
Mihin uskosi Jeesukseen perustuu? Mistä olet saanut tietosi Hänestä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä se ero on että luterilaiset tulkitsevat Raamattua ja Jeesukseen uskovat luemme Raamattua sillä kaikki se on opiksi ja ojennukseksi. Amen
"Tässä se ero on että luterilaiset tulkitsevat Raamattua ja Jeesukseen uskovat luemme Raamattua sillä kaikki se on opiksi ja ojennukseksi. Amen"
Ja sitten Pyhä henki eli se jumaluus mikä meissä asuu niin selittää Jumalan sanaa siten mitä tarvimme juuri tänään ja tässä kristillisyyden kasvun vaihessa. Anonyymi kirjoitti:
"Tässä se ero on että luterilaiset tulkitsevat Raamattua ja Jeesukseen uskovat luemme Raamattua sillä kaikki se on opiksi ja ojennukseksi. Amen"
Ja sitten Pyhä henki eli se jumaluus mikä meissä asuu niin selittää Jumalan sanaa siten mitä tarvimme juuri tänään ja tässä kristillisyyden kasvun vaihessa.Tuota, näyttää siltä että jokaisella on oma "pyhähenki" kun Raamattua selitetään (tulkitaan) niin monella tapaa.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Tuota, näyttää siltä että jokaisella on oma "pyhähenki" kun Raamattua selitetään (tulkitaan) niin monella tapaa.
Vai noin liberaalit pilkkaa Pyhää Henkeä.
Anonyymi kirjoitti:
Vai noin liberaalit pilkkaa Pyhää Henkeä.
Et ehkä huomannut että mielestäni asia on juuri päin vastoin.
En laita PH:n päälle tai yli mitään sellaista, mikä on lähtöisin ihmisestä.
- Anonyymi
Naisten ei kuulu opettaa tai saarnata muuta kuin pienten lasten pyhäkoulussa.
Itsekin olen nainen, ja häpeäkseni myönnän, että en ole lukenut Raamattua läpi. Vaikka tajuan, että King James Bible on täydellinen Jumalan sana, ja vaikka haluaisin sitä lukea, en lue. Toki kuuntelen hyviä opettajia, jotka lukevat jakeita KJB:sta. Jotkut jäävät mieleenkin.
Mikä hinku naisilla on papittariksi, jos eivät usko Jeesukseen, eivät ole pelastuneita, eivät tunne Raamattua eivätkä osaa puhua eivätkä opettaa? Rahan takia tietysti. Helppo virka. Hyvä palkka, hyvä eläke, 'kunnioitettava ammatti'. Ja vielä mainio paikka saastuttaa ympäristöään perversseillä jumalattomilla aatteilla ja syyllistää Raamattuun uskovia kristittyjä. Joillekin oikein unelmavirka?- Anonyymi
Naiset haluavat kalifiksi kalifin paikalle - - vallanhimo on synti mitä nämä naispapit eivät voi vastustaa. Siinä se perimmäinen syy.
- Anonyymi
Leipäpapit eivät luekaan.
- Anonyymi
Tiesin.
- Anonyymi
Jokainenj luterilainen pappi on yliopistossa joutunut tenttimään Raamattua ja opiskelemaan sitä myös vanhoilla kielillä. Jokainen heistä päihittää kyllä vapaakirkkojen hihhulipastorit mennen tullen.
- Anonyymi
haaahee haa Hah: "Jokainenj luterilainen pappi on yliopistossa joutunut tenttimään Raamattua" haahahah heheeh
- Anonyymi
Aivan naurettava vale. Papit opiskelee monta vuotta kyseistä kirjaa ja monella kielellä.
- Anonyymi
Eivät opiskele vaan sen liberaalia tulkintaa.
Näin on. Oikeastaan he joutuvat tutustumaan siihen syvällisemmin.
Ei siis riitä, että omaksuu jonkun toisen ihmisen tulkinnan tai vain yhden suuntauksen tulkinnan.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Näin on. Oikeastaan he joutuvat tutustumaan siihen syvällisemmin.
Ei siis riitä, että omaksuu jonkun toisen ihmisen tulkinnan tai vain yhden suuntauksen tulkinnan.Höpöhöpö! Eivät edes pidä Raamattua Jumalan sanana. 😆
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö! Eivät edes pidä Raamattua Jumalan sanana. 😆
Vaikuttaa välillä siltä, että Raamattua pitäisi lukea tyylillä "hauki on kala, hauki on kala" ja kun kysytään, mikä se hauki on, ei siihen osata vastata - kun ei ole ymmärrystä mukana.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Vaikuttaa välillä siltä, että Raamattua pitäisi lukea tyylillä "hauki on kala, hauki on kala" ja kun kysytään, mikä se hauki on, ei siihen osata vastata - kun ei ole ymmärrystä mukana.
Se on tosiaan sinun tapasi lukea.
Anonyymi kirjoitti:
Se on tosiaan sinun tapasi lukea.
Miten oikeastaan tulet tuollaista väittäneeksi, vaikket koskaan ole seurannut vuosikymmenien aikana, miten sitä ole lukenut?
Tarkoituksesi taitaa olla vain saada minut suuttuneeksi. Siinä et taida onnistua :D- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Miten oikeastaan tulet tuollaista väittäneeksi, vaikket koskaan ole seurannut vuosikymmenien aikana, miten sitä ole lukenut?
Tarkoituksesi taitaa olla vain saada minut suuttuneeksi. Siinä et taida onnistua :DLuetko kaikkia kirjoja pieniä pätkiä sieltä täältä?
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Miten oikeastaan tulet tuollaista väittäneeksi, vaikket koskaan ole seurannut vuosikymmenien aikana, miten sitä ole lukenut?
Tarkoituksesi taitaa olla vain saada minut suuttuneeksi. Siinä et taida onnistua :DIhan rauhallisesti. Sinä sentään osaat lukea😄
- Anonyymi
Heitä ei kiinnosta.
Oikeastaan he joutuvat tutustumaan siihen syvällisemmin.
Ei siis riitä, että omaksuu jonkun toisen ihmisen tulkinnan tai vain yhden suuntauksen tulkinnan.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Oikeastaan he joutuvat tutustumaan siihen syvällisemmin.
Ei siis riitä, että omaksuu jonkun toisen ihmisen tulkinnan tai vain yhden suuntauksen tulkinnan.Mistä olet saanut tietosi uskosi kohteesta?
- Anonyymi
Luterilaisuus ei perustu Raamatun Sanaan, niin miksi pitäisi pappien lukea Raamattua?
Luterilaisuus perustuu luonnollisesti evankeliumeihin ja Raamattua tulee lukea siten, että se ajaa Kristusta.
Kirottu on se joka ei kiimaista auta. 📖⛪️
- Anonyymi
Mikä on se seurakunta, joka perustuu Raamattuun...?
Ehkä Aloittaja voisi kertoa sen avoimesti. - Anonyymi
Raamattu on moniselkoinen kirja, eikä sen lukeminen välttämättä johda hyvään. Näemmehän täälläkin kuinka moni on jäänyt pitämään sitä lakikirjana ja poimii sieltä "lain jos toisenkin" välittämättä ovatko ne ristiriidassa toisten kohtien tai yhteiskunnan ja ajan kanssa. Väitän, ettei luterilaisen kirkon pappikaan saarnatuolissaan ole täysin rehellinen, koska hänen olettaisi ymmärtävän edellä mainitun. Alapuolella virsiä veisaava kansa ei laula laulamisen ilostakaan, koska ei harrasta musiikkia ollenkaan, ja kyllä hän sen tietää.
Ja se "ahdas portti" voi tarkoittaa uskomisen sijaan myös ymmärtämistä, mikä on eri asia. Eikä tuloksena olevan ihmismielen aina ole mahdollista elää sillä todellisuudella. Kumpikaan, kirjallisen sanoman ymmärtäminen tai pappien uskominen ei onnistu keneltä tahansa tai 90% väestöstä. Papit ovat olleet tapakulttuurin edustajia ja osa julkista hallintoa yli 100 vuotta. Tapakultturi ja hallinto on myös turvallisuutta, jos sitä ja kun sitä useimmat kuitenkin hakevat, jotta voisivat elää onnellisena ja olla autuaita.
Koulutustason nouseminen johtaa kirjallisuuden ymmärtämiseen ja joskus senkin yli sen hylkäämiseen. Todellisuus kun ei kirjoja kunnioita. Henkilöpalvonta on aikuiselle outoa. Sankaruuttakaan ei kunnioiteta niin paljon.
Lopulta päädytää terapoimaan itseä ja muita kirjoittamalla esimerkiksi tänne.”Raamattu on moniselkoinen kirja, eikä sen lukeminen välttämättä johda hyvään. Näemmehän täälläkin kuinka moni on jäänyt pitämään sitä lakikirjana ja poimii sieltä "lain jos toisenkin" välittämättä ovatko ne ristiriidassa toisten kohtien tai yhteiskunnan ja ajan kanssa.”
Näin on. Raamattuun perehtyminen vie vuosia. Pelkkä läpi lukeminen ei merkitse juuri mitään. Kun perehtyy kohta kohdalta, riittäneekö siihen ihmisikä? Sen vuoksi kannattaa ensin perehtyä muutamiin osiin ja sitten laajentaa sitä, mikäli intoa ja osaamista riittää.
”Koulutustason nouseminen johtaa kirjallisuuden ymmärtämiseen ja joskus senkin yli sen hylkäämiseen.”
Tuota, ehkä enemmän kyse on lukutaidon kehittämisestä. Suomessa on 11% aikuisia, joilla on heikko lukutaito.
Kun aikuisten lukutaito määritellään näin: ”…lukutaito nähdään kirjoitettujen tekstien ymmärtämisenä, arvioimisena ja käyttämisenä sekä niiden lukemiseen sitoutumisena yhteiskuntaelämään osallistumiseksi, lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi sekä tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi.”, niin lukutaitoa tarvitaan monessa muussakin kuin vain romaanien lukemisessa.
Pitää osata erilaisten tekstien ymmärtämistä, mikä on artikkeli, uutinen, ohje jne. Kielen käyttö eli tyyli, Raamatussa on esim. paljon vanhoja termejä, runollisuutta tai vertauskuvia.
Hyvään lukutaitoon kuuluu myös tekstien sisällön vertailua eri lähteistä. Ellei löydä olennaista tekstistä, se jää tekemättä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1713134
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262540Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542426- 1462301
- 671966
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2671805- 311401
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235