SAK:n liitot sitten siirsivät TESin teon valtakunnan välittäjän kansliaan!

Anonyymi-ap

Se niistä neuvotteluista. Lakkojen aikana ei neuvotella. Lakot siirtävät TES:neuvottelut Valtakunnan välittäjän kansliaan.

Maksimikorotukset kahdelta vuodelta ovat yhteensä 5,5%. Siihen ei vaikuta, vaikka työntekijöitä pakotettaisiin lakkoihin koko kevät.

On hyvä muistaa, että esimerkiksi UPM:n 112 päivän lakko ei johtanut mihinkään. Kevään poliittiset demarilakot olivat mahalasku. Sen tunnusti Teollisuusliiton Turjakin viime kesänä. Lakoilla ei saavuteta mitään hyvää.

Ei ollut SAK:n (SDP) neuvottelijoilla kykyä. Vain halu joukkovoiman käyttöön ja yritysten vahingoittamiseen. Lakkokenraalit vaihtoon ja vahanukeksi SAK-museoon. SAK on munaton kana. Heillä muka valtaa. Ay-mafian pakkokeinot on, mutta ei valtaa. Ei voi olla valtaa, kun sitä ei ole koskaan annettu. Suomessa Eduskunta päättää laista. Ei SAK.

Perustuslaki suojaa kansalaisia. Ammattiliittoon ei ole pakko kuulua ja vaikka kuuluisikin, niin ammattiliiton päättämään työtaistelutoimeen ei ole pakko osallistua. Niin sanoo laki. Pakottaminen on jo kuten sanakin jo kertoo, kuten raiskaus.
Rikkuriksi haukkuminen on rasismia. Siihen ay-aktiivit tuppaavat syyllistyä. Ovat demareita ja vasemmistoliittolaisia.

Jumala näyttää, että pahis saa palkkansa. Se on se karma toisin sanottuna.

YTK kasvaa, SAK näivettyy.

En äänestäisi demareita, SDP on populistinen lakkoliike. Yhteiskunnan rakentajat ovat muuta maata.

7

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karma toteutuu !
      Rikkuri saa palkkansa !
      Siankusta ja lietettä niskaansa lakkoporteilla jos pyrkii työhön ja räikeimmissä tapauksissa munat tärpätillä voitelemme.

      Talkoo-Taavetti

    • Anonyymi

      Kyllä noihin korotuksiin voi vaikuttaa, se on neuvottelukysymys, ja neuvottelukysymyksiin saadaan vastaus neuvotteluhalukkuutta lisäämällä.

    • Anonyymi

      Muistakaa nyt hyvät ihmiset tarkistaa voisiko tarvitsemanne tuotteen/palvelun ostaa ulkomaiselta tuottajalta. Kotimaiset vetää liikaa välistä. Temu on hyvä paikka tilata tavaraa paljon halvemmalla.

      • Anonyymi

        Nyt kun USA jakelee tullimaksuja sinne tänne, kannattaa kaikki biznis siirtääkin pois USA maaperältä muihin maihin. Kiina, Kanada ja Intia ovat hyviä vaihtoehtoja, paljon halpaa työvoimaa ja raaka-aineita riittämiin.


    • Anonyymi

      Yksin on paha neuvotella. Mikäli työnanliitto halua neuvotella ei siihen teollisuusliittokan voi mitään. Lakot saattaa sitä neuvottelu halukkuutta ajan kanssa lisätä.

      • Anonyymi

        Neuvottelemisesta on erilaisia käsityksiä. Yksi lakkoliittolainen TV:ssä puhui, että se on 10% korotus, mitä pitää vähintään saada. Ja ihmetteli, ettei työnantajapuoli ole kertonut mitään omia lukuja. Liiton veijari on käsittänyt väärin, ei ole kyseessä Huutokauppakeisari. Neuvotteleminen on yleensä vähän erilaista kuin kilpalaulanta, eikä niitä julkisuudessa huudeta, neuvottelupöydässä yleensä "portin reiskaa" pätevämmät henkilöt.. Ehkä demaritoimistolla opetetaan toisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvottelemisesta on erilaisia käsityksiä. Yksi lakkoliittolainen TV:ssä puhui, että se on 10% korotus, mitä pitää vähintään saada. Ja ihmetteli, ettei työnantajapuoli ole kertonut mitään omia lukuja. Liiton veijari on käsittänyt väärin, ei ole kyseessä Huutokauppakeisari. Neuvotteleminen on yleensä vähän erilaista kuin kilpalaulanta, eikä niitä julkisuudessa huudeta, neuvottelupöydässä yleensä "portin reiskaa" pätevämmät henkilöt.. Ehkä demaritoimistolla opetetaan toisin.

        Kilpailijamaassakin on aina ollut tapana julkistaa palkankorotustavoitteet ennen kuin neuvotteluja on edes aloitettu.

        EK on halunnut ottaa mallia kilpailijamaasta jo monta vuotta, ja nyt kun otetaan mallia niin ei se enää olekaan kiva juttu?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1599
    2. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      11
      1487
    3. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      73
      1415
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      234
      1385
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      231
      1301
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1110
    7. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1059
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1040
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      91
      981
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      973
    Aihe