Palaisimmeko takaisin ihanalle 70-luvulle?

70-luvulla oli ihana elää. Pankkikonttoreita oli jokaisessa kulmassa ja palvelu niissä oli nopeaa, koska henkilökuntaa oli paljon. Lapset leikkivät leikkejä ja pelasivat pihapelejä, koska ei ollut tietokoneita joiden kanssa lihota kotisohvalla.

Kauppoja oli jo silloin riittävästi kuten tv-kanaviakin. Ihmiset olvat ystävällisiä, eikä työpaikoilla ollut pelon ilmapiiri. Ei ollut pizzerioita ja hampurilais bareja, vaan syötiin kunnollista ruokaa.

Yritykset menestyi, eikä niissä tavoiteltu maksimaallista voittoa. Töitä riitti ja ilmapiiri ihmisten kesken oli hyvä. Kaikesta ei kilpailtu ja säästetty.

Johtajilla oli hyvät palkat, vaan ei järjettömän kohtuuttomat kuten nykyään.

Suomessa asui kantasuomalaisia ja elintasopakolaisia ei ollut tuhlaamsssa verorahojamme. Yle uutisoi meitä suomalaisia kiinostavista asioista, ei yrittänyt aivopestä meitä hyysäreiksi.

Musiikki oli melodista, oli se sitten heavya tai poppia. Ei ollut monotomiseen rytmiin päälle puhuvia hölöttäjiä, vaan laulettiin ja soitettiin aidoilla soittimilla.

Kuinka kaikki onkaan muuttunut niin ankeaksi kaikin puolin? Aloimmeko ottaa mallia yhdysvalloista liikaa, Suomeahan kutsuttiin euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi jo 80-luvulla.

Kunpa voisin kääntää kelloa takaisin ja palata 70-luvun ihanaan ilmapiiriin.
66413
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Kullattua nostalgiaa - ei jatkoon.

1Äänestä
  • Terveyskeskuksissakin vastasi ihminen. Se oli aika se, jos saisi uudelleen nuo ajat riemukkaat kun humppa soi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Terveyskeskuksissakin vastasi ihminen. Se oli aika se, jos saisi uudelleen nuo ajat riemukkaat kun humppa soi.

    Ja vaikkapa sydäninfarktien pätevä hoito oli ihan alkutekijöissään. Kammottaa ajatellakin...

    1Äänestä

  • Hyvin voidaan palata ja lähettää wokedeimatumieliset afrikkaan.

    Äänestä

  • Vuosikymmentä kutsuttiin punaiseksi 1970 luvuksi demareiden v. 1966 Eduskuntavaaleissa saaman vaalivoiton seurauksena. Demarit ryhtyivät uudistamaan Suomea.
    Ehkä pahiten metsään mennyt uudistus oli rikoslain ja siihen liittyvien lakien uudistus. Sen seurauksena mm. poliisi on nykyisin voimaton rikollisten edessä. Tästä paras esimerkki on Ruotsi, mitä Suomi demarien uudistuksessa seurasi. Ruotsalaiset ovat omassa maassaan nykyään paljon suuremmassa vaarassa menettää henkensä, kuin maahan tulleet pakolaiset väitetyissä lähtömaissaan.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ja vaikkapa sydäninfarktien pätevä hoito oli ihan alkutekijöissään. Kammottaa ajatellakin...

    Putin on paha ja ukro oligarggi on hyvä,tapa ittes

    Äänestä

Edellinen yli 700 kirjoitusta kerännyt yli 10-vuotta palstalla ollut aihe suljettiin jostain syystä tänään.

Äänestä

Kultainen 70-luku takaisin!

Äänestä
  • Naiset olivat solakoita ja luonnonkauniita, miehet komeita ja salskeita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Naiset olivat solakoita ja luonnonkauniita, miehet komeita ja salskeita.

    Totta. Ei ollut kehopositiivisiä sinitukkaisia tatskatyttöjä.

    Äänestä

Joku yksittäinen vihervassari sheriffi voi lukita suositut ketjut jos ei itseä kiinnosta

Äänestä

Onneksi voi laittaa uutta tilalle

Äänestä

Muistaako kundit kuinka himoittu oli Chopper polkupyörä?

Äänestä

Retu kengät saisi tehdä paluun

1Äänestä

Takasin seskytluvulle ja kekkonen pressana. Ei tulisi islamustit tänne hillumaan?

Äänestä
  • Kekkonen oli ylivoimainen ja lisäksi komea ja hauska. Jorma Lindberg, kenraali ja k- edustaja, on täydellinen kekkos klooni. Hänestä seuraava pressa, menee heittämällä läpi ulkonäkönsä ja sotilasstatuksen vuoksi, naiset ainakin äänestää. Suomessa takaa varman menestymisen, jos muistuttaa Kekkosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kekkonen oli ylivoimainen ja lisäksi komea ja hauska. Jorma Lindberg, kenraali ja k- edustaja, on täydellinen kekkos klooni. Hänestä seuraava pressa, menee heittämällä läpi ulkonäkönsä ja sotilasstatuksen vuoksi, naiset ainakin äänestää. Suomessa takaa varman menestymisen, jos muistuttaa Kekkosta.

    Lindbergin paikka olisi vankilassa, junaili hornetit romutuskuntoon ennen aikojaan ja lobbasi f 35 kaupat. Laittoi oman firmankin, jolla pääsi rahastamaan. Ja montako varusmiestä tuo ukko on perseraiskannut, ei varmasti ole normaali hetero.

    Äänestä

Demari Koiviiston aikana ja Halosen aikana mamutus alkoi ihan kunnolla

Äänestä
  • Ilman vasemmistoa, tässä maassa ei olisi yhtään ongelmaa.

    1Äänestä

Sehän oli äärivasemmiston kulta aikaa taistolais laulut raikas ja suomi oli neuvostoliiton tossun alla ja moni taistolainen halusi liittyä neuvostoliitoon. Nykyään on vain muutama oikeisto anolaien ja vasemmiston liiläiset ja sdp kiljuset.

Äänestä
  • Lii on tosin europarlamentissakin tiukka Naton kannattaja ja Kiljunen sanonut, että Venäjästä ei voi kirjoittaa liian pahasti, koska maa on kammottavassa tilassa.

    1Äänestä

Ennen ymmärrettiin, että tosiasiat kannattelevat maailmaa. Nykyisin erilaiset viherpunikkiryhmät luulevat vaikkapa nettoverovaroin luotujen työpaikkojen olevan kokonaisuuden kannalta itsenäisesti toimeentulevia, vaikka koko hyvinvointitalousjärjestelmää pitää yrityselämä nettoverovaroillaan koossa. Jos yrityselämä ei tuota riittävästi nettoverovaroja hyvinvointiyhteiskunnan tueksi, niin vaikkapa kunnallinen teatteri näyttelijöineen ei saa riittävää toimeentuloaan teatteriteeskentelystään. 70-luvulla tunnustettiin tosiasiat.

Äänestä

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapauksia, joissa taksinkäyttäjiltä veloitettu tahallaan liikaa.
Pahimmissa tapauksissa veloitettu summa on ollut jopa monikymmenkertainen.
Poliisin mukaan useimmissa tapauksissa on käytetty hyväksi asiakkaan päihtymystilaa.

Äänestä
  • Tuon tyyppinen asia olisi ollut 1970-luvun lopulla laajasti esillä mediassa ja siihen olisi kovalla kädellä puututtukin. Nyt kun korruptio on täällä arkipäiväistynyt, niin ei tuokaan asia juuri ketään hämmästytä.

    Metron lahjusjupakka oli kuuma uutisaihe aikoinaan oli näyttävästi esillä viikkokausia valtamediassa. Liisa Kulhia, joka toimi myös tilintarkastajanakin 1970-luvulla, kunnostautui erityisesti rötösherrojen jahtaajana ja siltä pohjalta Eero Taivalsaari kirjoitti kirjan “Lahjottu Helsinki”, minkä julkaisemisen Helsingin ylin herra yritti kuulemma estää.

    1970-luku oli siis vielä viattomuuden aikaa monin tavoin, tai ainakin niin, että korruptio oli pysynyt siihen saakka pinnan alla suuren yleisön tietämättömissä. Paljastuneisiin korruptiorötöksiin kuitenkin reagoitiin vielä tuolloin valtiovallan taholta ja oli näyttäviä oikeudenkäyntejä. Nythän on taas eletty jo pidemmänkin aikaa tilassa, jossa korruptio koetetaan piilottaa vaikenemalla.

    Äänestä

Vielä 90-luvullakin Suomessa oltiin ihmismäisesti käyttäytyviä!
Lolakin valittiin Miss Suomeksi vaikkei sen näköistä tyttöä ollut kauraryynipaketin kyljessä! Ja sen menestyksestä Miss Maailma -kisoissa oltiin ylpeitä.
Nyt suomalaistyttö Lucia- neitona sai järkyttävän viharyöpyn!

O tempora, o mores!

Äänestä

Paljonko aloittajalla on ikää kun kaipaa 70-lukua?
Yleensä ihmisellä kaipuu niihin vuosiin joissa on nuoruuttaan elänyt. Veikkaan että 70-luvulla oli iso joukko (vanhempia) ihmisiä joille 70-luvun musiikki oli iso kauhistus…
Miksi tarvitse pankkikonttoreita ”joka nurkkaan”? Ei ole yhtään mitään tarvetta niissä asiointiin.

Äänestä
  • Enen oli apremmin varsinkin Venäjän imperiumissa.
    Eurooppaa on juutalaisten natsi satanistien orja maita.

    Äänestä

  • >Miksi tarvitse pankkikonttoreita ”joka nurkkaan”? Ei ole yhtään mitään tarvetta niissä asiointiin.

    Älä muuta viserrä! Helvetin hyvä, ettei tarvitse konttoreissa rampata.

    Äänestä

  • Kaikin puolin parempi palvelu oli 80 luvulla paitsi terveyskeskuksissa,hik ja kulaus

    Äänestä

PALATAAN 1950 LUVULLE. Kaikki oli kaunista,talot ,asunnot, taide ja musiikki.
Rock.
Satanistien pop musiiki kielletyksi. Oikeat laulajat ei ne laulaja puhe vikaset.

Äänestä
  • 1950-luku tosiaankin oli ainakin esteettisesti kuin eri maailmasta, eikä siitä niin kauaa ole. Kaupungit, autot ja pukeutuminen muuttuneet hämmästyttävästi tuon jälkeen. Kehityksen ja globaalin kulttuurin muuttumisen nopeutta nopeutta monet nuoremmat eivät välttämättä tiedostakaan. Ja neljäs teollinen vallankumous, jota aikaa nyt elämme(1990-luvun alusta), muuttikin – ja muuttaa edelleen - maailmaa taas paljon. Sanoisinkin, että ehkä jotain ylhäältäpäin ohjattuakin tässä saattaa olla...

    Äänestä

  • Hörökorva ja ärrävika,ylen keinottelua kun kannattaa homppeleita

    Äänestä

Kyllä YYA aika oli Suomen historian parasta ja turvallisinta aikaa, kyllä sitä todella kaipaa monikin.

Äänestä
  • YYA ajan eläneenä voi allekirjoittaa, että hyvää, turvallista arkea sai elää ja Suomi kehittyi hyvään suuntaan. Ei ollut sodan uhkaa, kaikki oli jotenkin rennompaa ja mukavampaa kuin nykyään, kun kaikesta niuhotetaan ja loukkaannutaan, outoa aikaa elämme.

    Äänestä

>Kauppoja oli jo silloin riittävästi kuten tv-kanaviakin.

TV-kanavia oli yksi ympärivuotinen ja toinen joka saattoi olla keskikesällä kokonaan kiinni. Lestadiolaiset varmaan pitivät tarjontaa riittävänä.😏

Äänestä

>Töitä riitti ja ilmapiiri ihmisten kesken oli hyvä.

Niin hyvä, että kulttuurielämää lähes hallinneet ja muutenkin erittäin kovaääniset taistolaiset suunnittelivat – etenkin yksityiskeskusteluissa ja muuten vain antaen ymmärtää – koko omistavan luokan lahtaamista, kun vain olisivat päässeet valtaan (Neukkulan tuella siis). Eipä siitä paljon ilmapiiri parane!

Äänestä
  • Monilla NL: n ihalijoillakin oli kuitenkin tuohon aikaaaidosti idealistinen käsitys itänaapurista. Totuushan kuitenkin oli, että valikoitu eliitti siellä lähinnä voi taloudellisesti hyvin ja tavallinen köyhä kansa yleensä huonosti. Ei ne köyhän kansan asialla olleet juurikaan sen enempää kuin viimeisen tsaarin hallinnonkaan aikana, jolloin Suomi oli itsehallinnollinen osa Venäjää ja oli kaksi sortokauttakin, jolloin täällä oikeisto näytti todelliset karvansa. Tai itseasiassa, vain osa oikeistoahan siinä oli mukana.

    Äänestä

Nyt asioit netin kautta asioita joihin tuohon aikaan sait sitten palvelua ja opastusta paikanpäällä ja joudut maksamaan pankille sitten omasta asioinnista mihin olet sitten joutunut kustantamaan tietokoneen ja tulostimen sitten kuitteja varten.

Äänestä
  • Melkein kaikilla on toki puhelimet ja tietokoneet muutenkin. Erittäin harva käyttää niitä pelkkään pankkiasiointiin.

    Äänestä

>Yle uutisoi meitä suomalaisia kiinostavista asioista, ei yrittänyt aivopestä meitä hyysäreiksi.

Meitä suomalaisia siis kiinnostivat kovastikin Neuvostoliiton saavutukset ja rauhanpolitiikka sekä sosialististen maiden valtava edistys.

Meitä kiinnosti myös rajoittaa katsottavaamme poliittisen ohjelmaneuvoston avulla, joka tiesi kansaa paremmin, mitä kansan sopii katsoa.

Äänestä

Silloin ei ollut näitä sekopäisiä provokaattoreita jostka saavat palkkansa Pietarin toimistolta.

Äänestä
  • Toki oli, eikä niitä silloin sopinut näin jyrkästi vastustaa kuin nyt, koska saattoi tulla neuvostovastaisen leima, joka ei ollut vahvaa valuuttaa tuohon aikaan.

    Joillakin työpaikoilla oli parempi pitää turpansa kiinni, jos ei halunnut vallankumousta ikävöiviltä tovereilta ikävyyksiä. Toisilla taas taistolaisetkin oli ihan normaaleja ja suht mukavia työkavereita.

    Äänestä

Urheilussakin pärjättiin mukavasti siihen aikaan. Oli muutakin tekemistä kuin räpeltää kännykkää tai tietokonetta alvariinsa. Siihen aikaan ei ollut nettihuijareita jotka vei ihmisten rahat, toisaalta oli vanhan liiton pankkirosvoja jotka vei pankin rahat, nyt pankki rosvoaa ihmisten säästöt.

Äänestä

Palataan vaan. 80-luku oli vielä parempi.

Äänestä

Onneksi ei tarvitse enää kiikutta pankkikirjaa mihinkään ja lakki kourassa pokkuroida.

Äänestä

Rasismista ei ollut tietoakaan. Siitä päätellen se on tullut mamujen mukana.

Äänestä

Kaikki kaksi kanavaa.

Onhan tuo kiva muistella kultaisia muistoja. Itse tosin osaan nauttia tämän päivän teknologisesta kehityksestä. Kyllä tämä internet on vain mahtava keksintö.

Äänestä

1970-luvulta voi kaivata ainakin Suomen kestävyysjuoksumenestystä. No, ehkä Mustafe Muuse tuo nuo menestysvuodet takaisin.

Äänestä
  • Kansallista identiteettiä rakennettin voimakkaasti urheilun avulla 1970-1980-luvuilla, mutta eihän se voi olla kestävä pohja, jos asiat muutoin eivät ole yhteiskunnassa kohdallaan. Lahden dopingjuttuhan sitten romahdutti lopullisesti suomalaisen urheilun julkisivun ja osoitti myös sen kuinka sujuvasti monet valehtelevat oman etunsa takia.

    Äänestä

Ei kuulunut jatkuvaa ilmavoimien sotauhomölötystä taivaalta.

Äänestä

Tarkoitatko sellaista pelon ilmapiiriä jonka vihervassut ovat yhteiskuntaan luoneet kiristäessään sananvapautta äärimmilleen? Työpaikoilla ei kaikkea voi sutkauttaa suusta ja siinä saattaa äkkiä tulla potkut jos sanat eivät miellytä punikkeja. Näin hulluksi Vihervassut ovat yhteiskunnan vieneet.

Kuka hullu äänestää vihervassuja

Äänestä
  • Miksi minä kirjoitin sanan - vihervassut isolla? Kännykkä sekoili taas

    Äänestä

Tosiaan, näin varttuneemmat muistaa 70-80 luvut ihan parhaina aikoina. 1990 luvun alussa alkoi tulla enenevässä määrin väkeä etenkin Afrikan maista ja myöhemmin arabimaista no nyt tiedetään, että miten tässä on käymässä.

90 -luvun alusta lähtien on menty aina vaan huonompaan suuntaan ja Eurostoliiton jäsenyys ja siihen liittyvä "tunkkaisuus" on ollut johtavassa asemassa epäitsenäisessä Suomessa.

Puuttuikin enää Venäjän pullistelut niin saatiin aikakausi josta ei tiedä kuinka kaikki päättyy?

Digitalisaatiokin on rehellisesti ilmaistuna täysi pirun keksintö huijareiden käyttöön ja kansakuntien sekoittamiseen + jonninjoutavan elektroniikkarihkaman maailmaa pilaavaan valmistukseen ja kikkailu myyntiin.

Laitteet vanhenevat ja vaativat uusimista yhtenään ja kukaan ei pysähdy koskaan miettimään kuinka kestämätöntä tämä ympäristö pilaava tuotanto kokonaisuudessaan on :(

Äänestä
  • Ei ollut muslimeja elätettävinä . Eli uskalsi bussilla ja junilla liikkua ilman kurkku auki puukoilla viiltoja . Ja takseillakin jopa seksikkäimmät teinitkin uskalsi laittaa vanhemmat kulkemaan .

    Äänestä

Demokratiaakaan ei edes huomannut siinä vaiheessa. Vai oliko se valheessa.

Äänestä

Voi näitä vanhuksia jotka eivät muista sitä puutetta ja kurjuutta mitä tuolloin oli. No ehkä se johtuu siitä kun on pudonnut kelkasta ja meille nuorille helpohkon asiat ovat jo vaikeita. No ei se tämäkään hetki ole mikään paratiisi ja ilon aihe, mutta koska se voisikaan olla tavalliselle tallaajalle?

Äänestä

Itäkeskuksen muslimipäiväkotia alettiin rakentaa . Eli päättäjämme kokoomus / Vassarit olivat tilanneet tulevaksi miljoona Muhamettia alkuun elätiksi . Tuota rakentamista olisi tullut sabotoida , jos olisi ollut tiedossa tarkoituksensa .?

Äänestä

Suurimalla osalla on tuo konttori nykään taskussa ei tarvii mummonen kanssa jonotella konttoreissa.

Äänestä

Minulla oli 80 luvulla 36 työpaikkaa, vaihtelin niitä aivan huvikseni ja vain kokeillakseni

Nyky-Suomi (eurooppa)on ihan perseeestä verrattuna 70-80-90-lukuun.
Rahaakin oli että meinasi tulla ryhtivikoja.

Minun ei tarvinnut edes hakea uuteen duuniin kun headhunterit laukkasivat ovella kyselemässä työhaastatteluun. Eräskin pomo sanoi, että "ilmoita sihteerille palkkasi, minua se ei kiinnosta". Oli se sellaista aikaa.

Helsinki(kin) oli täynnä hyviä ravintoloita ja fiksuja ihmisiä.Narkomaaanejakaan ei näkynyt ja muita väkivaltaisia kasvattamattomia hörhöjä. pc zombeja ja älyluuri orjia.

Tappelut olivat tosi harvinaisia. Musa hyvää ja ihmiset kauniita. Naiset eivät olleet tuollaisia turbohuulia ja jumbotissejä. Pieni peppu oli tavoiteltava ja seksikäs.

80 luvulla usein pankista lähdettyäni juoksi pankinjohtaja perääni ja tunki setelinippuja takataskuihini. oli tunnin hieronta pankkitytöiltä meille rikkaille ja köyhille kakkukahvia konjakkiryypyt.

Meillä ei ollut monikulttuurista, monimuotoista kulttuuririkasta kehitysmaataustaista islampaskaa Suomessa! Miten ihmeessä me olemme pärjänneet ilman näitä holtittomasti lisääntyviä elättejä ja islampaskan mukaisia rinnakkaisyhteiskuntia Suomessa!

Silloin lainaa sai pankeista niin paljon kuin halusi. Riitti että puliukko takasi toista puliukkoa. Pankit suorastaan tyrkyttivät lainaa ilman rajoja. Tavallinen Jormakin saattoi ostaa urheiluauton.

Musiikki ei niin hyvää kuin 70-luvulla, mutta parempaa kuin nykyinen mustien monotoninen puhe musiikki ilman melodioita tai kunnon rytmiä.
--

Yökerhot kukoisti ja jupit antoi rahan palaa. Discot,antavaiset naiset ja upeat autot kukoisti ja drinkit elivät kulta-aikaa tyyliin sininen enkeli ja ampiainen. Miami Vice tyyliin miehet kääri pikkutakin hihat rullalle ja kenkiä pidettiin ilman sukkia.

Äänestä

1980-luku oli paljon parempi, musa, elokuvat, tuli ensimmäistä tietokoneet, videot, tuli hampurilais- ja pizzaravintolat, hauskat sketsiohjelmat, urheilussakin pärjättiin, kaikki kerta kaikkiaan pelasi yhteiskunnassa. Teinille se aika oli suorastaan taivas.

Äänestä
  • Ja ny kuin jotuisit takasin 80-luvulle olisi sulla hirvät älypuhelin ja somevirotusoireet koko vuoskymmenen ajan kun et sasi niitä mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ja ny kuin jotuisit takasin 80-luvulle olisi sulla hirvät älypuhelin ja somevirotusoireet koko vuoskymmenen ajan kun et sasi niitä mukaan.

    Höpöhöpö, en someile, eikä ole edes älypuhelintakaan.

    Äänestä

No ei muuta ku alat teinix taas
Ja laitat hampurilaisbaariliinin pystyyn!

Sekä pari pankkia conttoreineen...

Äänestä

Miten tulimme toimeen, kun ei ollut ruokajonoja, miten bussitkin kulki ilman somaleita?

Kauheeta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

70-luvulla oli ihana elää. Pankkikonttoreita oli jokaisessa kulmassa ja palvelu niissä oli nopeaa, koska henkilökuntaa oli paljon. Lapset leikkivät leikkejä ja pelasivat pihapelejä, koska ei ollut tietokoneita joiden kanssa lihota kotisohvalla.

Kauppoja oli jo silloin riittävästi kuten tv-kanaviakin. Ihmiset olvat ystävällisiä, eikä työpaikoilla ollut pelon ilmapiiri. Ei ollut pizzerioita ja hampurilais bareja, vaan syötiin kunnollista ruokaa.

Yritykset menestyi, eikä niissä tavoiteltu maksimaallista voittoa. Töitä riitti ja ilmapiiri ihmisten kesken oli hyvä. Kaikesta ei kilpailtu ja säästetty.

Johtajilla oli hyvät palkat, vaan ei järjettömän kohtuuttomat kuten nykyään.

Suomessa asui kantasuomalaisia ja elintasopakolaisia ei ollut tuhlaamsssa verorahojamme. Yle uutisoi meitä suomalaisia kiinostavista asioista, ei yrittänyt aivopestä meitä hyysäreiksi.

Musiikki oli melodista, oli se sitten heavya tai poppia. Ei ollut monotomiseen rytmiin päälle puhuvia hölöttäjiä, vaan laulettiin ja soitettiin aidoilla soittimilla.

Kuinka kaikki onkaan muuttunut niin ankeaksi kaikin puolin? Aloimmeko ottaa mallia yhdysvalloista liikaa, Suomeahan kutsuttiin euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi jo 80-luvulla.

Kunpa voisin kääntää kelloa takaisin ja palata 70-luvun ihanaan ilmapiiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu