Itse aiheutetut sairaudet EI veronmaksajien varoilla hoidettava

Anonyymi-ap

https://yle.fi/a/74-20141049
"Kansanedustaja: ”Jos syö epäterveellisesti ja tupakoi, miksi sairauksia tulisi hoitaa veronmaksajien kustantamana?”
Tupakointi tai liika viinan juonti ei voi rajoittaa julkiseen terveydenhoitoon pääsemistä, vastaavat monet kansanedustajat Ylen kyselyssä. Kourallinen on kuitenkin toista mieltä.

Tässä ollaan kyllä oikeassa, koska alkoholin, tupakoinnin, syömisen ja liikunnan osalta ihmisellä on oman valinnna vaikutus asiaan.
Ei kukaan pakota aloittamaan tupakointia, ryyppäämistä tai syömään epäterveellisesti ja jatkaa rasvan, sokerin ja pikaruoan syömistä, kun huomaa painon lisääntyvän, muttei kuitenkaan tee muutosta ruokavalioon, vaan jatkaa pikaruokalassa käyntiä ja rasvaisten pikaruokien syöntiä.

Entäpä sitten sellainen tilanne, että ei ole varaa ostaa ruokaa ja tulee aliravitsemuksesta aiheutuvia sairauksia.
Niitä ei voi rinnastaa ylensymisen aiheuttamiin sairauksiin, koska jos ei ole rahaa ruokaan, eikä yhteiskuntakaan auta, niin se ei ole silloin itse aiheutettu sairaus.

7

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmisellä voi olla psyykkisiä syitä , ja paino on osin siitä johtuva ongelma. Vaikea yhteiskunnan on puuttua.

      • Anonyymi

        On monia muita sairauksia jotka nostavat painoa, joten ei kenenkään pidä puuttua toisten painoon mitenkään. Minulla oli ennen naapuri joka oli hyväisesti ylipainoinen hän söi ihan normaalisti , mutta paino oli sama aina, kertoi että oli ollut jo pienenä ylipainoinen . Mutta oli notkea kehostaan ihan kun muutkin ihmiset ja älykäs kaiken lisäksi . Joten kaikki ei suinkaan johdu ruuasta , vaan aineenvaidunnalliset sairaudet joko laihduttaa tai lihottaa riippuen mikä sairauden laatu on kyseessä .
        Sitten se ns roskaruoka, jokainen melkein ostelee aina silloin sun tällöin pika ruokaa vaikka tietää ettei aiinä ole mitään ravintoa. Joten kukin tavallaan


    • Anonyymi

      Kunhan kukin vaan hoitelee oman itsensä puuttumatta muiden ruokailutapoihin . Kaikilla on omat lastinsa ja niin on ollut aina. Kukaan ei ole täydellinen

      • Anonyymi

        Juu, ei myöskään joulun jälkeen, jos on jouluna ahminut jouluherkkuja ja tullut muutama ylimääräinen kilo, niin hoilottaa muille, että nyt kaikki liikkumaan, kuntoilemaan ja sulattamaan kinkkurasvoja, kun on joulupöydässä mässäilty.
        Erityisesti se, että mediassa kampanjoidaan syyllistävästi, että nyt kun meille kaikille on tullut niitä kinkkurasvoja jouluna, niin eiköhän aloiteta kuntokuuri joulun jälkeen ja kaikki lähtee kinkunrasvojen sulatus lenkeille.

        Eivät kaikki edes mässäile jouluna, en itse ole kinkkua syönyt vuosiin, eikä ole ollut vuosiin pöydässä jouluruokia, vaan arkiruokaa olen joulunakin syönyt.


    • Anonyymi

      Ja myös nämä jossain muualla maissa "kauneusleikkauksissa" käyneet, joiden tuhot korjataan verovaroin täällä kotomaassa. Kun esim. silikonit poksahtaa tai huulet halkeaa täytteestä. (Heidäthän on vaan pakko hoitaa, jos on hengenvaarallinen tila esim, silikoni poksahtanut)

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista, kun puhutaan itse aiheutetuista sairauksista, niin juttu kääntyy yleensä ylipainoon, lihavuuteen.
      On paljon muitakin sairauksia, joiden puhkeamiseen voi elintavat vaikuttaa.
      Maksa- ja haimasairaudet, suolistosairaudet, sydän- ja verisuonisairaudet, ym.
      Jos mennään liian pitkälle, niin jopa liikunta voi aiheuttaa sairauksia, tuki- ja liikuntaelinsairaudet voivat syntyä jonkin liikkumisen/urheilun seurauksena, jne.

      Mitä jos eroteltaisiin, että olet juonut viinaa ja maksa sanoi poks, ei hoideta. Jos taas toiselle sanotaan, olet urheillut liikaa, selkä meni ( tai raajat ), ja hoidetaan.
      Tai että on tehnyt liikaa töitä, tulee burnout, psyyke petti, kuka aiheutti ? Oi voi, ihan itse tuli tehtyä liikaa töitä, eli itse aiheutettua.
      Ne ovat kuitenkin itse aiheutettuja, kuka sen päättää, kenet hoidetaan, ketä ei ?
      Edelleenkin voisi sanoa, että jokaista pitäisi hoitaa samanarvoisesti, johtuu sairaus sitten alkoholista, urheilusta, työnteosta, tai mistä tahansa.

    • Anonyymi

      Niin kauan, kuin kaupoissa on vapaasti ostettavissa alkoholia, tupakkaa, sipsejä, eineksiä, karkkeja, ei Purran pöhelön lausunnoilla ole mitään totuuspohjaa. Vähätuloinen ihminen haluaa nauttia, mistä voi.
      Jotain saadakseen on tingittävä muusta.
      Kukapa vanheneva ihminen haluaa kitua 100 vuotiaaksi muistisairaana haahuillen kotonansa, vankina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      56
      10023
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6775
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6085
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      52
      5982
    5. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      3
      4173
    6. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4140
    7. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      269
      3164
    8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      37
      2820
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2388
    10. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1487
    Aihe