Ei kysyvä tieltä eksy

𝐄𝐢 𝐤𝐲𝐬𝐲𝐯𝐚̈ 𝐭𝐢𝐞𝐥𝐭𝐚̈ 𝐞𝐤𝐬𝐲, sanotaan. Moneen keskeiseen kysymykseen ei ole kuitenkaan niin helppoa vastata yksiselitteisesti.
Yksi tapa tieteen jaotteluun on jako operatiiviseen eli kokeelliseen tieteeseen ja historialliseen alkuperätieteeseen.
Kokeellinen tiede on uskonnollisista näkemyksistä vapaata, ns. todellista tiedettä, joka perustuu havainnoitaviin, nykyhetkessä tapahtuviin, toistettavissa oleviin kokeisiin. Kokeellista tiedettä saamme kiittää esimerkiksi lääketieteestä, kuussa käynnistä ja teknologiasta.
Alkuperätiede käsittelee menneisyyden tapahtumia, joita kukaan ei ole ollut havainnoimassa, eikä niitä voida toistaa. Tämän ”tieteen” pariin kuuluvat niin arkeologia, evoluutio-oppi kuin myös oppi siitä, että Jumala loi kaiken. Alkuperätieteen tulokset syntyvät tulkintojen kautta – tulkintojen, joita ihmiset tekevät maailmankuvansa kautta, tiedostivatpa he sitä tai eivät.
> Luomiseen uskovat tiedemiehet ovat vakuuttuneita siitä, että maailman ja maailmankaikkeuden ilmiöt selittyvät parhaiten Raamattuun kirjoitetun todellisen historian valossa tulkittuna.
> Suuri joukko tiedemiehiä vannoo puolestaan naturalistisen filosofian nimiin. Heidän mukaansa vain luonnolliset syyt ovat sallittuja ja kaikki tulee voida selittää materiatason prosesseilla. Tämä tarkoittaa sitä, että ainoa sallittu vastaus on kaiken syntyminen itsestään.
Huomaathan, että todisteet ovat kaikilla samat. Otetaan esimerkiksi Tyrannosaurus rexin luusta löydetty pehmytkudos verisoluineen ja verisuonineen.
> Luomiseen uskova tiedemies pitää löytöä kiistattomana osoituksena siitä, että dinosaurukset ovat eläneet maapallolla hiljattain – kaikkien kemian lainalaisuuksien mukaan tällaiset löydöt eivät voi olla peräisin miljoonia vuosia vanhoista luista.
> Materiatason selityksiin sisäänrakennettu oletus miljardeista ja miljoonista vuosista saa tämän uskomuksen mukaan ajattelevat tiedemiehet tulkitsemaan löydöt miljoonien vuosien ikäisiksi ja etsimään mekanismia, jolla tämä olisi mahdollista.
Sama todiste, täysin eri tulkinnat!
Seuraavan kerran, kun näet tai kuulet tieteen tuloksia, mieti läpäiseekö tulos kolmen kohdan testin.
Perustuuko tulos
1. havainnoitaviin,
2. nykyhetkessä tapahtuviin,
3. toistettavissa oleviin kokeisiin?
Jos kyse on menneisyyden tapahtumista, selvitä, mikä on todistetta ja mikä on tiedemiehen (maailmankuvan värittämää) tulkintaa. Jos tiedemies ei usko Raamattuun, tulkitse tulos Raamatun valossa ja mieti, mitä se kertoo sinulle.

5

315

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Huomaathan, että todisteet ovat kaikilla samat. Otetaan esimerkiksi Tyrannosaurus rexin luusta löydetty pehmytkudos verisoluineen ja verisuonineen"

      Mitään tällaista löytöä ei ole tehty. Ei ole löytynyt dinosauruksen verisoluja, ei verisolujen hemoglobiinia, ei edes hemoglobiinin proteiineja, vaan jäänteitä hemoglobiinin proteiineista. Löydön tehnyt Mary Schweitzer on uskova, mutta on myös moneen kertaan vedonnut, että kreationistisaarnaajat lopettaisivat hänen löydöstään valehtelemisen, esim. tässä haastattelussa:
      https://biologos.org/articles/not-so-dry-bones-an-interview-with-mary-schweitzer

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Haluan alleviivata asiaa, että Artolle on kerrottu tämä asia monen monta kertaa, ja hän jatkaa valehtelua. Häntä vastaan löytyy ihan käytännön todisteet itse henkilöltä, jota hän väittää jutuissaan tukevan häntä.

        Arto ei kykene taas itse todistamaan väitteitään, eikä edes tässä enää edes uskaltanut kertoa lähteitään. Tai siis Arton lähde ei kehdannut edes mainita kyseisen tutkijan nimeä, koska tietää jäävänsä kiinni välittömästi valheesta.

        Tämä kertoo jo kaiken Arton ja hänen uskontonsa epärehellisyydestä.


      • Anonyymi

        "Löydön tehnyt Mary Schweitzer on uskova, mutta on myös moneen kertaan vedonnut, että kreationistisaarnaajat lopettaisivat hänen löydöstään valehtelemisen"

        Se, että Mary Schweitzer pitää mahdollisena sitä, että kreationistit lopettaisivat valehtelun osoittaa, että hän on todellakin uskovainen. Tuollainen vaatii äärimmäisen kovaa uskoa.


    • Anonyymi

      "Perustuuko tulos
      1. havainnoitaviin,
      2. nykyhetkessä tapahtuviin,
      3. toistettavissa oleviin kokeisiin?"

      Mites sen luomisen kanssa? Mikä niistä monista luomistarinosita perustuu näihin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe