Liiton valtava piilotuki varakkaalle yhdistykselle

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat (HSVA) saa valtavaa piiloutukea Vapariliitolta.

Tämä ilmenee kun vertaa liiton ulkopuolisilta pyytämää tilavuokraa HSVA:lta pyydettyyn vuokraan. Ulkopuolisilta pyydetään 100 euroa/päivä, HSVA:lta 167 euroa/kuukausi.

HSVA on varakas eikä sillä ole esimerkiksi hautausmaata huollettavana. Samaan aikaan liiton mitätöntä tukea hautausmaatoimintaan on leikattu rajusti. Budjetissa hautausmaa-avustuksia arvioidaan myönnettävän vain 2.500 euroa (2023: 6.278,33 euroa).

Muualla Suomessa on jo herännyt vakavia kysymyksiä siitä, miten liitto voi näin räikeästi suosia yhtä varakasta jäsenyhdistystä. Tilanne rikkoo törkeästi yhdenvertaisuutta.

Jäsenistössä on pohdittu yhdistysten eroamista liitosta, henkilöiden eroamista liiton jäsenyhdistyksestä ja yhdistysten purkamista. Näitä toimenpiteitä on myös nähty, jopa viime aikoinakin.
15279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Höpsistä. Yhdistys toimisi aivan hyvin ilman toimistoa. Ilman toimistossa istumista. Joten liitto voi olla tyytyväinen parin tonnin vuokratulosta.

Äänestä
  • Jos tilaa vuokrataan, hinta on sama riippumatta siitä, istuuko siellä joku vai ei. Muut va-yhdistykset maksavat tiloistaan täyden hinnan. Miksi liitto piilotukee vain yhtä yhdistystä?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jos tilaa vuokrataan, hinta on sama riippumatta siitä, istuuko siellä joku vai ei. Muut va-yhdistykset maksavat tiloistaan täyden hinnan. Miksi liitto piilotukee vain yhtä yhdistystä?

    Tämä vääryys on jatkunut jo vuosikymmenen ellei -kymmeniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jos tilaa vuokrataan, hinta on sama riippumatta siitä, istuuko siellä joku vai ei. Muut va-yhdistykset maksavat tiloistaan täyden hinnan. Miksi liitto piilotukee vain yhtä yhdistystä?

    Se on kahdenvälinen asia. Yhdistyksellä ei ole välttämätöntä tarvetta, mutta ei haittaakaan ole, joten 2000 vuodessa on se millä mennään, ja sillä liitto myös tukee muita yhdistyksiä. Toki myös hieman alle viiden tonnin liittomaksuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Se on kahdenvälinen asia. Yhdistyksellä ei ole välttämätöntä tarvetta, mutta ei haittaakaan ole, joten 2000 vuodessa on se millä mennään, ja sillä liitto myös tukee muita yhdistyksiä. Toki myös hieman alle viiden tonnin liittomaksuilla.

    Ei se ole kahdenvälinen asia, jos liitossa tuetaan taloudellisesti yhtä varsin varakasta yhdistystä ja samalla monet muut kituvat. Hautausmaa-avustus on mitätön, mutta monilla pienillä yhdistyksillä on siksi suuret kulut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei se ole kahdenvälinen asia, jos liitossa tuetaan taloudellisesti yhtä varsin varakasta yhdistystä ja samalla monet muut kituvat. Hautausmaa-avustus on mitätön, mutta monilla pienillä yhdistyksillä on siksi suuret kulut.

    Vaparijohto suosii itseään

    Äänestä

Ilmankos muut yhdistykset kituvat ja kaatuvat. Liiton politiikan syytä.

Äänestä
  • Kaksi voi muhkeasti Helsinki ja Tampere. Siis yhdistykset, jotka määräävät ja käyttävät valtaa liitossa.

    Äänestä

Hautausmaa-avustusta tulisikorottaa vaikkapa poistamalla HSVA:n piilotuki.

Äänestä

Hys hys! Eisaa puhua tästä!

Äänestä

Nyt eroa vapareistq onnperusteltu yksilö- ja yhdistystasolla.

Äänestä

Tätä voi pitää suuren luokan röyhkeytenä. Tulonsiirto on jatkunut todella pitkään.

Äänestä

Vaparipamput haluaa, ettei tästä puhuta

Äänestä

Vääryys vallan saapi

Äänestä
  • Sikamaista peliä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat (HSVA) saa valtavaa piiloutukea Vapariliitolta.

Tämä ilmenee kun vertaa liiton ulkopuolisilta pyytämää tilavuokraa HSVA:lta pyydettyyn vuokraan. Ulkopuolisilta pyydetään 100 euroa/päivä, HSVA:lta 167 euroa/kuukausi.

HSVA on varakas eikä sillä ole esimerkiksi hautausmaata huollettavana. Samaan aikaan liiton mitätöntä tukea hautausmaatoimintaan on leikattu rajusti. Budjetissa hautausmaa-avustuksia arvioidaan myönnettävän vain 2.500 euroa (2023: 6.278,33 euroa).

Muualla Suomessa on jo herännyt vakavia kysymyksiä siitä, miten liitto voi näin räikeästi suosia yhtä varakasta jäsenyhdistystä. Tilanne rikkoo törkeästi yhdenvertaisuutta.

Jäsenistössä on pohdittu yhdistysten eroamista liitosta, henkilöiden eroamista liiton jäsenyhdistyksestä ja yhdistysten purkamista. Näitä toimenpiteitä on myös nähty, jopa viime aikoinakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu