Miksi saamelainen on "alkuperäiskansaa" ja minä en?

Sukuni on ollut Pohjanmaalla viimeistään 1600-luvulta. Minusta edustan alkuperäistä suomalaista kantaväestöä siinä kuin saamelaisetkin. Kun esi-isäni alkoivat maanviljelyn Etelä-Pohjanmaalla, niin saamelaiset eivät vielä harrastaneet juurikaan "perinteistä" poropaimentolaisuutta, koska luonnon kansssa sopusoinnussa elävä alkuperäiskansa ei ollut vielä tappanut villiä tunturipeuraa sukupuuttoon.

Minulta ei kysytä jos Etelä-Pohjanmaalle tehdään tuulipuito tai avataan kaivos,. koska ei asia minulle kai kuuluu. Saamelaisilta täytyy kuulemma kysyä. Miksi he ovat parempia ihmisiä joilla suurempi oikeus "isiensä maahan" kuin minulla?

Kaiken lisäksi nämä "saamelaiset" asuvat ympäri Suomea. "Saamenmaan" asioista päättää Espoossa tai Tampereella asuvat "alkuperäiskansan edustajat". Miksi saamelaiset ovat herrakansaa, jolla on oikeuksia joita minulla ei ole? Miksi tämä ei ole rasismia?
25216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mikä on saamelaisen rotumääritelmä ja kuka myäntää hänelle ylemmän rodun etuoikeudet?

Äänestä
  • Saamelaiset ovat alkuperäiskansaa, me suomalaiset ollaan matuja.
    Jenkeissä intiaanit ovat alkuperäiskansaa, Trump ja Bidenit sekä kaikki muutkin jenkkiöyhöt ovat maan varastaneita matuja.

    Äänestä

  • Kun puhutaan näistä "alkuperäiskansoista" niin todetaan että on niitä eri rotuja? Sitten kun keskustellaan vaikka Afrikan loisivista matuista niitä rotuja ei sitten olekaan?

    Äänestä

Saamelaiset ovat taitavia valehtelemaan. Näin he pääsevat huijaamaan koko Suomen kansaa. Tosiasiahan on, että he ovat Venäjän alkuperäiskansaa.

Äänestä
  • Kaikkihan sen tietää, ettei lappalainen ole koskaan osannut puhua totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kaikkihan sen tietää, ettei lappalainen ole koskaan osannut puhua totta.

    Älä tyrkytä persujen tapoja sivistyneille saamelaisille.

    Äänestä

Saamelaiset ajavat omia etujaan siinä missä kuka muu eturyhmä tahansa. Saamelaiset pitävät itseään alkuperäiskansana mutta onhan ne sekoittuneet muun väestön kanssa niinkuin aikojen saatossa kaikki muutkin väestöryhmät.

Äänestä

Löytyykö muita kuin Lappiinmuuttokriittisiä PerusSaamelaisia?

Äänestä

Myös suomalaiset ovat alkuperäiskansa ja tarvitsemme ylemmän rodun etuoikeudet matuihin ja mustalaisiin nähden.

Äänestä
  • Suomalauset eivät ole alkuperäiskansaa, olemme maat saamelaisilta varastaneita matuja.

    Äänestä

Suomea ja muita pohjoismaita sekä Euroopan maita ei kannata verrata Yhdysvaltoihin. Suomessa ei ole yksittäistä tänne ensin saapunutta kansanosaa vaan sekoittumista ja kanssakäymistä eri heimojen kesken on ollut jäiden sulamisesta lähtien. Olemme siis kaikki tavallaan alkuperäiskansaa ainakin ennen massamaahanmuuttoa.

Äänestä

DNA kertoisi saisittte rauhan mistä tulleet ennen 1600 lukua.

Äänestä
  • ???? Suomennos kiitos

    Äänestä

  • Persut ovat ainakin Neandertalilaista alkuperää.

    Äänestä

  • Saisiko saman somaliaksi.

    Äänestä

Tuo saamelaisesta alkuperäiskansasta puhuminen onkin osoitus historian tiedon vajavaisuudesta. Jos on lukenut historiaa ja arkeologiaa niin paljastuu se tosiseikka, että saamalaiset eivät suinkaan ole alkuperäiskansaa edes Suomen historiassa saati koko Euroopan historiassa.

Äänestä
  • Muutama sananen siitä mikä on kansa.

    Benedict Andersonin mukaan kansakuntaa määrittää kolme asiaa:
    Rajat, jotka kansakuntia erottavat; ajatus ja mahdollisuus kansakunnan suvereenisuudesta; sekä se, että kansakunta kuvitellaan yhteisöksi. Tässä yhteisö viittaa siihen, että kansakuntaan liitetään ajatus syvästä horisontaalisesta toveruudesta. Kuvitteleminen taas tarkoittaa sitä, että kansalaiset eivät koskaan tunne suurinta osaa kansakunnan muista asukkaista tai edes kuule heistä, mutta silti jokaisen kansalaisen mielessä elää kuva kansakunnan jäsenten välisestä yhteydestä. Tämän veljeyden, sisaruuden tai kansalaisuuden ansiosta ihmiset ovat tunnistaneet omat ja toisten velvollisuudet, ja he ovat jopa voineet esimerkiksi sodissa uhrata henkensä isänmaansa ja kansallisten arvojensa puolesta.
    Esim., Pekka Virtanen asuu Helsingissä ja hän ei ole koskaan kuullutkaan Hannu Huttusesta joka asuu Kuusamossa mutta silti he mieltävät toisensa tässä horisontaalisessa katsannossa saman kansan jäseniksi ja myös ovat sitä. Siis läheisyyttä ja henkilökohtaista kontaktia ei tarvita.

    Suomen asutushistoria:

    Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Etelä-Suomeen koillisesta, kaakosta ja etelästä, luultavimmin Kundan, Butovon ja Veretjen-kulttuureiden alueilta sekä Norjan rannikon kautta noin 8850-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Mielenkiintoista on se, että vaikka vaellusreitit olisivat tulleet mistä hyvänsä niin melko pian noista reiteistä tulleet ihmismassat sopeutuivat asumaan yhdessä ja muodostamaan tiiviin yhteisön ja näin muodoin määritelmä ”kansa” tuli täyttyneeksi. He eivät siis muodostaneet mitään ”mikrovaltioita” vaan sulautuivat yhteen, tekivät työtä yhdessä ja lisääntyivät yhdessä.

    Sitten itse aiheeseen eli saamelaisuuteen.

    Saamelaisten historia juontaa muiden uralilaisten kansojen tavoin Volgan seudulle, nykyisen Venäjän alueelle. Saamelaisten juuret ovat kivikaudella tekstiilikeramiikkaa valmistaneissa ihmisissä, jotka alkoivat liikkua uralilaisten kielten alkukodista, Volgan keski- ja yläjuoksun alueelta luoteeseen toisen vuosituhannen toisella ja kolmannella neljänneksellä ennen ajanlaskun alkua. Ryhmät käyttivät siirtymiseensä ikivanhoja, jo vuosituhansia käytössä olleita Pohjois-Venäjän jokireittejä. Kielellisesti he olivat länsiuralilaisia (ts, ei vielä edes omaa, nykyistä kieltä). Suomeen nämä ryhmät saapuivat noin 1600 tai 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Näiden yhteisöjen Sisä-Suomen järvialueelle päätyneistä jäsenistä muodostuivat myöhemmin saamelaiset.
    On syytä ymmärtää, että tullessaan pohjois suomeen, pohjois ruotsiin ja pohjois norjaan saamelaiset eivät edes olleet mitään saamelaisia vaan noista tulijoista muodostui myöhemmin se kansakunta jota nykyään kutsumme saamelaisiksi.
    Eteläinen Suomi asutettiin noin 7500 vuotta ennen ensimmäisenkään ”saamelaisen” saapumista.

    Nyt esitän kysymyksen Sanna Ukkolalle ja muille asiasta tietämättömille, että onko teidän mielikuvituksessanne saamelaiset edelleen Euroopan ainoa alkuperäiskansa, kun ei ole edes Suomenkaan? Kun aletaan puhua esim, etelä Euroopan maista niin mennäänkin jo niin syvälle historiaan, että se onkin jo eri kertomuksen paikka.

    Äänestä

Australiassa on samantapainen kuvio aboriginaalien kanssa. Kyllähän heitä anglosiirtolaisuuden aluksi kohdeltiin epäinhimillisesti, jahdattiin kuin saaliseläimiä. Siitä kai on tunnettava loputonta katumusta ja annettava erityisoikeuksia.

Äänestä
  • Suomessa ei ole koskaan ollut mitään vastaavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suomessa ei ole koskaan ollut mitään vastaavaa.

    Mistäs tiiät kun suomalaisiin oppikirjoihin on rötökset ja vääryydet jätetty kertomatta.

    Äänestä

  • Tämän päivän aboriginaalit ovat kiitollisia siitä, että valkea väestö saattoi heidät sivistyksen pariin. Aika harva heistä nykyään istuisi nuotion ääressä ja puhaltelisi monotonisia säveliä Didgeridoo,lla, naama savella sotkettuna ja luu nenässä.

    He ovat tyytyväisiä nykyiseen elämäänsä omakotitaloissaan vaimon ja neljän lapsensa kanssa ja tallissa olevasta autostaan jolla voivat huomenna karauttaa töihin sairaalaan, lakitoimistoon, tehtaaseen tai australian tulliin. Lapset voi viedä samalla reissula oikeustieteelliseen yliopistoon.

    Toki he varhaishistoriaansa kunnioittavat vaikka eivät olekaan hirttäytyneet siihen kiinni kuten suomen saamelaiset omaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mistäs tiiät kun suomalaisiin oppikirjoihin on rötökset ja vääryydet jätetty kertomatta.

    Salaliittohöperehtimistä tuommoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tämän päivän aboriginaalit ovat kiitollisia siitä, että valkea väestö saattoi heidät sivistyksen pariin. Aika harva heistä nykyään istuisi nuotion ääressä ja puhaltelisi monotonisia säveliä Didgeridoo,lla, naama savella sotkettuna ja luu nenässä.

    He ovat tyytyväisiä nykyiseen elämäänsä omakotitaloissaan vaimon ja neljän lapsensa kanssa ja tallissa olevasta autostaan jolla voivat huomenna karauttaa töihin sairaalaan, lakitoimistoon, tehtaaseen tai australian tulliin. Lapset voi viedä samalla reissula oikeustieteelliseen yliopistoon.

    Toki he varhaishistoriaansa kunnioittavat vaikka eivät olekaan hirttäytyneet siihen kiinni kuten suomen saamelaiset omaansa.

    Tämä oli hyvä kirjoitus. Juuri näin.

    Äänestä

Koska saamelaisia on elätettävä

Äänestä

Pohojalaaset on alkuperäiskansaa...
Ei mishän tehrä niin hyviä puukkoja,
ku tehrään Kauhavan raurasta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sukuni on ollut Pohjanmaalla viimeistään 1600-luvulta. Minusta edustan alkuperäistä suomalaista kantaväestöä siinä kuin saamelaisetkin. Kun esi-isäni alkoivat maanviljelyn Etelä-Pohjanmaalla, niin saamelaiset eivät vielä harrastaneet juurikaan "perinteistä" poropaimentolaisuutta, koska luonnon kansssa sopusoinnussa elävä alkuperäiskansa ei ollut vielä tappanut villiä tunturipeuraa sukupuuttoon.

Minulta ei kysytä jos Etelä-Pohjanmaalle tehdään tuulipuito tai avataan kaivos,. koska ei asia minulle kai kuuluu. Saamelaisilta täytyy kuulemma kysyä. Miksi he ovat parempia ihmisiä joilla suurempi oikeus "isiensä maahan" kuin minulla?

Kaiken lisäksi nämä "saamelaiset" asuvat ympäri Suomea. "Saamenmaan" asioista päättää Espoossa tai Tampereella asuvat "alkuperäiskansan edustajat". Miksi saamelaiset ovat herrakansaa, jolla on oikeuksia joita minulla ei ole? Miksi tämä ei ole rasismia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu