Europarlamentaarikon mukaan Yhdysvaltain uusi presidentti saa eurooppalaiset näyttämään hitailta.
Kokoomuksen europarlamentaarikko ja ulkopolitiikan asiantuntija Mika Aaltola sanoo havaitsevansa Euroopassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista johtuvan ahdistuksen lisäksi myös ilmiön, jota hän kutsuu ”Trump-kateudeksi”.
– Meiltä harvoin kyetään tekemään mitään edes vuosia valmistellen, saatika sitten kädenkäänteessä. Hän saa meidät näyttämään karmean hitaalta, vähemmän johtavilta/tekeviltä, enemmän puuhastelevilta, Aaltola kirjoittaa X:ssä.
Täysin oikein. Trump on pistänyt todella tuulemaan, ei ihme että Ylessä haukutaan Trumppia joka päivä.
Kokoomuksen europarlamentaarikko ja ulkopolitiikan asiantuntija Mika Aaltola sanoo havaitsevansa Euroopassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista johtuvan ahdistuksen lisäksi myös ilmiön, jota hän kutsuu ”Trump-kateudeksi”.
– Meiltä harvoin kyetään tekemään mitään edes vuosia valmistellen, saatika sitten kädenkäänteessä. Hän saa meidät näyttämään karmean hitaalta, vähemmän johtavilta/tekeviltä, enemmän puuhastelevilta, Aaltola kirjoittaa X:ssä.
Täysin oikein. Trump on pistänyt todella tuulemaan, ei ihme että Ylessä haukutaan Trumppia joka päivä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Oujeeöyhååålyhöyh Trump on tosiaan nopea , mutta vielä on matkaa Putinin saavutuksiin . Yritys on hyvä .
Öyh öyh. Laita Reinot jalkaan ja käy lenkillä.
Trump on niin nopea ettei edes itsekään ymmärrä mitä nuo päätökset saavat aikaan ja onko ne edes laillisia.
Eihän tuota touhua ymmärrä kukaan.
Puttee matkii .
Aaltolan on syytä muuttaa USA an . On lähempänä idoliaan .
Juuri näin.
Hyvin sanottu.
Aatolan mielestä on väärin, jos ensin harkitsee, mitä tekee....Tuolle Trumpin touhulle on olemassa oikein numero kirjoissa.
Ennny ihan muista mut oliko F.36 vai F.24.4 ?
Eli aika käytetään siihen että hyväveliverkosto saa vedettyä rahoja ohi myös omiin taskuihin? Parempi vaihtoehto?
Miten onkin että niin monet ihmiset ovat niin kovin sinisilmäisiä ja uskovat kiltisti kaiken mitä valtamediat suoltavat.? Kokeillaa käyttää edes maalaisjärkeä.
Trumppia ja Putinia ei maksa vaivaa kadehtia . Teini pojat ja Aaltola saa kadehtia ihan vapaasti !
Onneksi kuolet pian punikki.
Sinä, Severi, olet köyhä ja pysyt köyhänä. TOTU AJOISSA SIIHEN!
Mitä muuta sinne Karvialle kuuluu?
On se kumma kun Trump yrittää lopettaa sodan niin häntä syytellään Putinin kaveriksi mutta Biden yrittää vain pitää sotaa yllä niin se on ok?
Avatkaa ihmiset jo silmät.
Aaltola toimii himmeillä lyhdyillä.
USA ja Eurooppa muutenkin ovat kaksi eri mannerta ja suurvaltaa, eikä ole tarkoitus edes niin aina hengittää samaan tahtiin. USA:n tuontitullien takia EU poisti oman yritystoiminnan USA:sta kokonaan jo vuosia sitten, kun niistä tuontitulleista mainittiin. USA:n rahoitus perustui pitkään Nordean yritysomaisuuteen kohdistuneeseen kirjanpitäjien työhön ja se loppui 20 vuotta sitten, kun Nordea vaihtoi kirjanpito-ohjelmiin. Tuontitulleista povattiin uutta kirjanpitäjien tekemän tilinpäätöksen kaltaista rahasampoa USA:lle. Hollywoodin kirjanpitäjien palkkio oli ehkä 50 miljardia vuodessa ja tuontitullit arvioitiin saman suuruisiksi. Koska yrittäjänä toimiminen USA:ssa ei ole ihan halpaa.
Euroopassa ajankohtainen aihe on Ruohonjuuri-kaupan lakkauttaminen. Suomen ja Euroopan kuningatar Eeva piti saada kaapatuksi Ruotsiin juuri sen Ruohonjuuri-kaupan perustamista varten. Eeva perusti sen siitä kuultuaan ja toivoi, ettei häntä tarvitsisi kaapata vain hittibiisien fanittamisen ja perseen tsiigailun vuoksi. Eeva kaapattiin joka tapauksessa. Ruohonjuuri-kaupasta kuulemisen jälkeen (siihen meni vuosia) ruotsalaiset tarvitsivat pikalopetuksen aivan kaikkien muiden mielestä. Internetissäkin myydään vitamiineja sen vuoksi, ettei Eevaa tarvitsisi kaapata Ruotsiin.
Kaappauksen jälkeen on hyvä saneerata se aivan liian ruotsalainen terveysoppi myös Internetistä. Ruohonjuuren shampookin aiheuttaa kaljun sen vuoksi, että sitten on helpompi mennä syöpähoitoihin sairaalaan. Koska kalju tuli jo. Ruohonjuuri-kaupan tuotteet aiheuttivat syövät kaikille ruotsalaisille jo 80-luvulla ja niistä puhkeaa myös astma ja atooppinen ihottuma. Ruotsalaisten mukaan se on ihan riittävä taso terveydelle. Moni muu on eri mieltä.
Nordean johtamasta maailmantaloudesta paljastui aikamoinen huijausskandaali. Neukku-lääkärit suosittelevat Ruohonjuuri-kaupan tuotteita sen vuoksi, että neukku-lääkärit pystyvät esiintymään niin vakuuttavasti Suomen julkisen terveydenhuollon hallitsijoina, jotka päästävät sairastuneet sairaaloihin erityisesti kalliiksi tulleisiin syöpähoitoihin. Neukku-lääkärin esiintyminen on todella uskottava siinä vaiheessa, kun neukku-lääkäri kertoo syöpähoitojen olevan neukkujen maksamaa. Julkisen terveydenhuollon rahoitus loppui tällaisen noidankehämäisen kierresysteemin paljastumisen vuoksi. Kun ei valtio enää kustanna syöpähoitoja, ei neukku-lääkäreiden vitamiinibisneksillekään ole tarvetta (syövän aiheuttamisen takia). Neukku-lääkärien ainoa haave on sittenkin vain päästä esittämään todella rikasta ja saada Nordean pankkiirin Eeva-vaimo isketyksi. Koska ruotsalaisen pitää pystyä iskemään suomalaisnainen. Koko Ruotsin maine perustuikin sitten tällaiseen. Kaappauksesta meni maine.
Trump on pistänyt tuulemaan ja Euroopassa nyt koetaan näitä tarvittavia muutoksia. Mutta kateus on väärä sana.
Kyllä sen huomaa suomen valtamedioissa kuin Trump kateelisia otsikoita on tulvillaan.
Onhan se totta, että päätöksenteko Suomessa ja EU:ssa on todella hidasta.
Trump THE Boss!!
Trump on tosiaan pistänyt tuulemaan. Onhan hän tyypillinen kaksonen ja ilmaelementin edustaja. Kuten kaikessa, myös siinä on huonot puolensa. En tiedä mikä olisi paras horoskooppimerkki johtajalle.
https://anna.fi/horoskoopit/horoskooppimerkit/horoskooppi-kaksoset-21-5-20-6
Jousimies.
Ylellä on ongelma siinä, ettei se enää voi olla täysmääräisesti vasemmistolainen lähetyskanava. Neuvostoliittoa ei ole, joten on vaikeaa senkään ihanuutta julistaa.
USA onkin sitten hankala tapaus, siellä on taas vaikea presidentti, joka on varmaankin porvari-rasisti eikä ihaile Suomea, vaikka Suomi on jo melkein USAn pieni maa sivumaa Venäjän vieressä!
Trump saa jopa Putinin vaikuttamaan järkimieheltä saati puhumattakaan Kiinasta,ainoasta suurvallasta jossa ei uskonnolliset hihhulit päätä taustalla vaan puhdas järki jyllää.Ovat sitten kommareita tai ei niin osaavat edes käytöstavat!
Juuri näin, muilla kestää kun junaillaan kaikki niin että rahaa valuu ohi myös muidenkin taskuihin ja korruptio kukoistaa?
Suomen pressana Trumpin ensimmäinen tehtävä olisi ollut lakkauttaa Yle
Eihän kommunismissa mikään asia muutu heti.
Siis vaikka kuinka tollolta Putinin ja Trumpin touhut vaikuttaa, ja miten kovasti ihmetyttää miten tavan kansalaiset sen sallii, niin kummakos tuo, kun täällä kotoisessa Suomessakin näyttää olevan kansalaisia joiden ajatuksenjuoksu suorastaan ihmetyttää. Siis meilläkin on täällä ihan yhtä tolloa porukkaa. Niin, onhan mekin valittu KOK-PERS päättämään asioistamme, ja hyvinhän menee. Voi veljet mitkä ajat. Ei olisi uskonut että tämänkin vielä näkee.
pörssit nousee jo, Amerikan kansa kiittää Trumpia