Perussuomalaista talouspolitiikkaa ei saa arvostella

Menee joillakin herne nenään. Jopa eduskunnan puhemies on ärähtänyt. Purran leikkauspolitiikkahan on nerokasta, vaikka se väistämättä johtaakin väestönvaihtoon. Abien saksilakanoissa näet ei ollut kyse kesätöistä vaan siitä että Purra on leikannut opiskeluista. Sekä opiskelijoiden, että oppilaitosten tuet on leikattu. Eihän täällä tarvitse kouluttaa kotimaista työvoimaa, kun voi saada ulkomailta halvemmalla töihin valmiiksi koulutettua henkilökuntaa. Satonen ja Gran-Laasonen kävivät jo Aasiassa houkuttelemassa tänne kielitaidottomia halpatyöläisiä. Purran organisoima väestönvaihto on tehokasta. 70 000 tulijaa viime vuonna.

P.S. Pelkästään lähihoitajia on työttömänä 6400. HUS vähentää 800 ja Pirkanmaan hyvinvointialue 500 plus mitä muilta hv-alueilta lähtee kortistoon.
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jo sovituista hoitoalan palkankorotuksistakin leikataan. Orpo sensijaan nosti omaa palkkaansa yli 1500 euroa kuussa virkaan astuessaan. Purrakin järjesti itselleen tonnien veroalennuksen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Menee joillakin herne nenään. Jopa eduskunnan puhemies on ärähtänyt. Purran leikkauspolitiikkahan on nerokasta, vaikka se väistämättä johtaakin väestönvaihtoon. Abien saksilakanoissa näet ei ollut kyse kesätöistä vaan siitä että Purra on leikannut opiskeluista. Sekä opiskelijoiden, että oppilaitosten tuet on leikattu. Eihän täällä tarvitse kouluttaa kotimaista työvoimaa, kun voi saada ulkomailta halvemmalla töihin valmiiksi koulutettua henkilökuntaa. Satonen ja Gran-Laasonen kävivät jo Aasiassa houkuttelemassa tänne kielitaidottomia halpatyöläisiä. Purran organisoima väestönvaihto on tehokasta. 70 000 tulijaa viime vuonna.

P.S. Pelkästään lähihoitajia on työttömänä 6400. HUS vähentää 800 ja Pirkanmaan hyvinvointialue 500 plus mitä muilta hv-alueilta lähtee kortistoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu