Yli 65v yksityiselle julkisen hinnalla!

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt niin oppositiopuolueista varsinkin SDP on ollut huolissaan pienituloisten eläkeläisten asemasta joten tässä nyt sitten lienee sellainen päätös jota äsdeepee ei vastusta - Vai?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d1ae34ff-bfae-4f60-aebf-d22e2482f338
2662413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 266

Vanhimmat

Kultalusikka sukupolvelle kaikki loppuu asti ja tulevat sukupolvet maksumiehiksi !
Ne on saanut jo ihan kaikki mistä nuoret ei voi edes haaveillakkaan...

Äänestä
  • Monet sanoo ettei edes kehtaa puhua asosta kun parikymppinenä sai uuden omakotitalon ja lopulla rahalla uuden auton...(Aravalaina systeemillä niin että valtio maksoii suurimman osan siitä korkotukena ja lyhennysvapaana jona iakana laina pääoman söi ihnflaatio

    Äänestä

  • Tiesinhän että tämä hallitus on huippu. HURAA.

    Äänestä

  • Lääkäriliitto vastustaa tätä hallituksen esitystä, ja kehottaa jopa boikotoimaan sitä.
    Aiemmat hallituksen Kela-tuet eivät menneet sairaille, vaan terveysyritykset korottivat vastaavasti hintojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Lääkäriliitto vastustaa tätä hallituksen esitystä, ja kehottaa jopa boikotoimaan sitä.
    Aiemmat hallituksen Kela-tuet eivät menneet sairaille, vaan terveysyritykset korottivat vastaavasti hintojaan.

    Siispä ulkomaille hoitoon!

    Äänestä

  • Ymmärsinköhän tämän viestin aivan oikein, että tarkoitat meitä eläkeläisiä kultalusikka sukupolveksi.
    Me emme ole saaneet mitään ilmaiseksi, vaan omalla työllämme ansainneet elantomme, kouluttaneet lapsemme, maksaneet veromme ja maksamme vieläkin. Olemme yhteiskuntaa ylläpitävä sukupolvi, ostovoimana maallemme.
    Jos nyt sitten sais jonkun kerran käydä yksityisellä lääkärillä vaivojensa vuoksi, ei se varmaan olisi keltään pois!
    Toivotan kiitollisin mielin kaikille nuorille jaksamista, työtä ja toimeentuloa elämäänsä.

    Äänestä

  • Siis MITÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Siispä ulkomaille hoitoon!

    Olisiko Viro tai Venäjä edullisia ?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Tiesinhän että tämä hallitus on huippu. HURAA.

    Hahahah

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Olisiko Viro tai Venäjä edullisia ?

    Venäjälle ei pääse,ja viro nostanut hintojaan huimasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Lääkäriliitto vastustaa tätä hallituksen esitystä, ja kehottaa jopa boikotoimaan sitä.
    Aiemmat hallituksen Kela-tuet eivät menneet sairaille, vaan terveysyritykset korottivat vastaavasti hintojaan.

    Kuten myös Kotitalousvähennyksestä hyötyivät remonttifirmat ym, eli korottivat hintoja!
    Itse vähävaraisena käytän, jos tarvitsen, yksityistä. Sinne pääsee heti lääkärin pakeille, ei ole niin kuin kunnallisessa, että joku hoitajan plaktu "kartoittaa" sinut ja päättää, pääsetkö lääkärin luo vai et. Yleensä ei pääse.

    1Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Venäjälle ei pääse,ja viro nostanut hintojaan huimasti.

    Halpaa viinaa ja bensaako sinä haikailet? Käytä vaan Kelalta saamasi rahat ihan kotimaassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Venäjälle ei pääse,ja viro nostanut hintojaan huimasti.

    Näin.
    Ja Viro nostaa sähkön hinnan pilviin muun Baltian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Tiesinhän että tämä hallitus on huippu. HURAA.

    Hienoa URAAA,URAAAA URAAAA!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Monet sanoo ettei edes kehtaa puhua asosta kun parikymppinenä sai uuden omakotitalon ja lopulla rahalla uuden auton...(Aravalaina systeemillä niin että valtio maksoii suurimman osan siitä korkotukena ja lyhennysvapaana jona iakana laina pääoman söi ihnflaatio

    Ihan kaikki ei saaneet. Keskituloiset maksoivat . Isoimmat piväkotimaksut, korkeakorkoiset pankkilainat. Niinkuin aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Lääkäriliitto vastustaa tätä hallituksen esitystä, ja kehottaa jopa boikotoimaan sitä.
    Aiemmat hallituksen Kela-tuet eivät menneet sairaille, vaan terveysyritykset korottivat vastaavasti hintojaan.

    Kolme käyntiä yleislääkärillä.
    Hmm.
    Meillä ei täällä maalla ole yksityislääkäreitä. Vanhuksia on.
    Terveyskeskus kelpaisi hyvin, jos siellä olisi palveluita. Vanhusten tavallisten vaivojen hoitoon, verenpainelääkkeiden säätämiseen, kolesterolilääkkeisiin ja diabeteslääkkeiden annostelun muuttamiseen.
    Tekonivelleikkaus hoitui omalta kohdaltani pienin kustannuksin. Terveyskeskusmaksut kahteen lääkärissäkäyntiin, röntgenkuva ilmaiseksi, labrakokoeet ilmaiseksi, lähete Coxaan, sieltä yksi lääkärikäynti, yksi hoitajakäynti , leikkaus, yö sairaalassa ja yksi jälkitarkastus. Kaikkiaan maksoin 359€.

    Noinkohan ne yksityisellä puolella kuvaa ilmaiseksi? Nyt kun toinen polvi reistaa?

    Äänestä

  • Mitähän Kokoomus LUUSERI oikein tarkoittaa, vitun Kokoomus luuseri et yrittääkään etsiä työpaikkaa vaan venkuloit isin rahoilla sinä pilttipoika olet niin ulalla kuin lumiukko jos kuvittelet jääväsi eläkkeelle minun ikäisenä ,kerron sulle että on tosi hyvä että on tämä ns. Ove joka ihme ja kyllä tuli voimaan Sipilän aikaan ,perusturva jolla saa syödäkseen tulee onneksi tämän kautta josta olen hyvin tyytyväinen ,silloin tulee PIRU IRTI JOS KOKOOMUS ALKAA VIEDÄ MEIDÄN MAKSAMIA ELÄKKEITÄ NÄIHIN ESIM .HÄVITTÄJIIN ,TAPAN JOKAISEN JENKIN JOKA ON TODELLAKIN VIERAAN VALLan olio maassamme näitä paskapäitä EI TÄÄLLÄ TARVITA ETENKÄÄN 5000 TTA VIERAAN VALLAN IHMISTÄ TÄNNE EI NÄITÄ USAN ELÄTTEJÄ TARVITA ,HELEVETTIIN USA MAASTAMME TEITÄ KUZIPÄITÄ EI
    TÄÄLLÄ TARVITA

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Tiesinhän että tämä hallitus on huippu. HURAA.

    Huraa huraa huraa

    Äänestä

  • Kultalusikkasukupolvi? Täsmennätkö, ketä tarkoitat tällä sukupolvella?

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Lääkäriliitto vastustaa tätä hallituksen esitystä, ja kehottaa jopa boikotoimaan sitä.
    Aiemmat hallituksen Kela-tuet eivät menneet sairaille, vaan terveysyritykset korottivat vastaavasti hintojaan.

    Tiedätkö myös sitä, että Lääkäriliitto jarruttaa lääkärien valmistumista? Jos lääkäreitä olisi enemmän, niitä riittäisi Hangosta Utsjoelle ja hinnat putoisi. Että semmonen paska tämä Lääkäriliitto on.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Venäjälle ei pääse,ja viro nostanut hintojaan huimasti.

    Virossa on silti paljon halvempaa ja alkaa hoito olla parempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Kuten myös Kotitalousvähennyksestä hyötyivät remonttifirmat ym, eli korottivat hintoja!
    Itse vähävaraisena käytän, jos tarvitsen, yksityistä. Sinne pääsee heti lääkärin pakeille, ei ole niin kuin kunnallisessa, että joku hoitajan plaktu "kartoittaa" sinut ja päättää, pääsetkö lääkärin luo vai et. Yleensä ei pääse.

    Totta puhut, olin hiljattain terv. asemalla ja just tuollainen platku hoitaja istui pöydän takana tietokoneen näytön ääressä. Se vaan istui eikä kysellyt mitään, yritin puhua vaivastani, lopetin kuitenkin pian kun ei syntynyt vuorovaikutusta, ei niin mitään. Turha käynti. Menin terveystaloon, sain lääkkeen ja lab kokeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Kultalusikkasukupolvi? Täsmennätkö, ketä tarkoitat tällä sukupolvella?

    Ehkä se tarkoittaa noita suuria ikäluokkia, jotka synty 1945- 1949, sodan jälkeiset ikäluokat.

    Äänestä

  • Nuoret pääsee työterveyslääkärille. Turha kadehtia.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Halpaa viinaa ja bensaako sinä haikailet? Käytä vaan Kelalta saamasi rahat ihan kotimaassa.

    Hmm...Kilpailu parantaa laatua ja erottaa nopeammin akanat jyvistäkin...

    Äänestä

Demarit kyllä vastustaa, jos uudistus hyödyttää eläkeläisiä ja purkaa julkisen puolen terveydenhuollon jonoja.

Äänestä
  • Eikös demujen kannattajista aika suuri osa ole eläkeläisiä, edelleenkin vaikka Sanna heitä boomereiksi haukkuikin!

    Äänestä

  • Aika harva asia selviää lääkärissä käynnillä. Yleensä tarvitaan laboratoriotutkimuksia tai kuvantamista. Mitähän arvelet niiden maksavan yksityisellä?

    Äänestä

  • Ei pura jonoja. Eikä ole halpaa. Vain typerykset niin uskovat. Eliperspersut. Kokkarit vedättävät taas tyhmää kansaa……

    Äänestä

  • Demarit vastustavat aina, jos hyödyttää myös yksityistä puolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei pura jonoja. Eikä ole halpaa. Vain typerykset niin uskovat. Eliperspersut. Kokkarit vedättävät taas tyhmää kansaa……

    Taas virtaa raha ulkolaisille terveysjätteille. Maksat itse 28€ ja valtio maksaa lisäksi yksityiselle 100€/käynti. Miksi tätäkin rahaa ei voi antaa SOTEen? Tämä on Orpo Pirun suunnitelma, kaikki terveyden hoito yksityistetään Amerikan malliin. Ovella kysytään onko vakuutusta jos ei ole niin saat vaikka kadulle kuolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eikös demujen kannattajista aika suuri osa ole eläkeläisiä, edelleenkin vaikka Sanna heitä boomereiksi haukkuikin!

    Ne o jo loikkassu persuihi, kiitti ex pm.

    Äänestä

  • Älä viitsi persuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eikös demujen kannattajista aika suuri osa ole eläkeläisiä, edelleenkin vaikka Sanna heitä boomereiksi haukkuikin!

    Miksi vastaat itsellesi porvaritrolli?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei pura jonoja. Eikä ole halpaa. Vain typerykset niin uskovat. Eliperspersut. Kokkarit vedättävät taas tyhmää kansaa……

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Demarit vastustavat aina, jos hyödyttää myös yksityistä puolta.

    Tuskin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ne o jo loikkassu persuihi, kiitti ex pm.

    Höpönlöpön.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aika harva asia selviää lääkärissä käynnillä. Yleensä tarvitaan laboratoriotutkimuksia tai kuvantamista. Mitähän arvelet niiden maksavan yksityisellä?

    Yksityisellä 100-600 ny ainaskin korotuksista ei tiedä,kun ovat kauempana käynnit loppunut aikoja sitten.

    Äänestä

  • Ei se hyödytä eikä pura jonoja. Terveysyritykset vain nostavat vastaavasti hintojaan. Vain tyhmistä tyhmimmät uskovat tähän hallituksen populismiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aika harva asia selviää lääkärissä käynnillä. Yleensä tarvitaan laboratoriotutkimuksia tai kuvantamista. Mitähän arvelet niiden maksavan yksityisellä?

    Paijonn. Käyt julkisella lekurissa jossa kirjoitetaan lähete yksityiselle. Ei järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei pura jonoja. Eikä ole halpaa. Vain typerykset niin uskovat. Eliperspersut. Kokkarit vedättävät taas tyhmää kansaa……

    Älä muuta sano.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ne o jo loikkassu persuihi, kiitti ex pm.

    Ei olekaan. Nääthän nuija kannatusluvut. Hehe persukka.

    Äänestä

  • Juuri noin! Boomerit ei tarvi mitään, kuolkoot.pois, ne ei tuota. Niiden itsensä ansaitsemat eläkerahat voimme käyttää itseemme, on demarien slougan!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aika harva asia selviää lääkärissä käynnillä. Yleensä tarvitaan laboratoriotutkimuksia tai kuvantamista. Mitähän arvelet niiden maksavan yksityisellä?

    Yksityinen voi myös määrätä kunnalliselle.puolelle jatkon.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Taas virtaa raha ulkolaisille terveysjätteille. Maksat itse 28€ ja valtio maksaa lisäksi yksityiselle 100€/käynti. Miksi tätäkin rahaa ei voi antaa SOTEen? Tämä on Orpo Pirun suunnitelma, kaikki terveyden hoito yksityistetään Amerikan malliin. Ovella kysytään onko vakuutusta jos ei ole niin saat vaikka kadulle kuolla.

    No, jos noin onkin, mutta nyt onkin sitten helvetin huono juttu, jis kansalaiset saisi kerrankin jotain hyvää maksamilleen veroille?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Tuskin.

    Etkö ihmettele, miksi demarit istui oppositiossa putkee melkeen 20v? Ja istuu taas.
    No, joskus kannattaisi mietiskellä, miksi demarit (koko vasemmisto) saa täälläkin turpiinsa koko ajan? Ei, ne ei anna omille kansalaisille muuta kuin kurjuutta. Ollaan menetetty itsenäisyys, määräysvalta ja olemme saaneet ikuisen maksajan roolin. Tästä kuuluu "kiitos" demareille!
    Suurin harmi on se, että niin moni tajusi tämän liian myöhään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei pura jonoja. Eikä ole halpaa. Vain typerykset niin uskovat. Eliperspersut. Kokkarit vedättävät taas tyhmää kansaa……

    Ai natottajat?

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Etkö ihmettele, miksi demarit istui oppositiossa putkee melkeen 20v? Ja istuu taas.
    No, joskus kannattaisi mietiskellä, miksi demarit (koko vasemmisto) saa täälläkin turpiinsa koko ajan? Ei, ne ei anna omille kansalaisille muuta kuin kurjuutta. Ollaan menetetty itsenäisyys, määräysvalta ja olemme saaneet ikuisen maksajan roolin. Tästä kuuluu "kiitos" demareille!
    Suurin harmi on se, että niin moni tajusi tämän liian myöhään.

    KokPersu-OrpoPurra:
    1. Työttömyys Marinin hallituksen aikaisesta 156000:sta yli kaksinkertaiseksi 320 000.
    2. Avoimet työpaikat tipahtivat 50 000:een.
    3. Velkaa ennätysmäärä 18,2 miljardia v 2024 ja tänä vuonna jo 5 miljardia lisää.
    4. Köyhien määrä lisääntyi 68 000 henkilöllä, joista alle 18-vuotiaita on 16 700
    5. v 2023 Suomessa kuoli koronaan eniten ihmisiä koko Euroopasta säästöjen takia.
    6. Bruttokansantuotteen kasvu 10:ksi huonoin koko maailmassa
    7. Oppilaitoksilta, opiskelijoilta leikattu kun ulkomailta haalitaan valmiiksi koulutettua halpatyövoimaa. Myös aikuiskoulutustuki lopetettu, ettei työttömät pääse kouluttautumaan alalle mistä saa töitä.
    8. Orpolle rakennetaan neljällä miljardilla tunnin junayhteys Turkuun. Sitten voikin VR:n myydä Orpon kavereille niinkuin kaikki muutkin valtionyhtiöt.
    9. yli 65v yksityislääkärikokeiluun otettava raha saadaan myös valtion omaisuutta myymällä, joten kyseessä on kertaluonteinen juttu. Eikä ajateltu raha riitä edes siihen että miljoona yli 65 vuotiaista kävisi kerran yksityisellä yleislääkärillä. Lisäksi käynti usein vaatii laboratoriokokeissa käyntiä, jonka hinnasta korvataan vain puolet. Labrakorvaus kattaa vain peruslabrat ja kuvantamisen. Kalliimmat labrat saa maksaa itse. Sen jälkeen pitää mennä toinen kerta lääkärille kuulemaan tulokset. Sitten ei sääntöjen mukaan jääkään kuin yksi edullinen lääkärikäynti jäljelle, kun niitä saa olla kolme yhteensä.
    10. Satonen valmistelee lomautuslakia, joka polkee irtisanomisaikoja. Siinä lomautuksesta voi ilmoittaa vain viikon etukäteen ja lomautuksen jälkeen tyyppiä ei tarvitse ottaa takaisin töihin. Tilalle voi palkata hallituksen tuottaman ulkomaalaisen halpatyöläisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Taas virtaa raha ulkolaisille terveysjätteille. Maksat itse 28€ ja valtio maksaa lisäksi yksityiselle 100€/käynti. Miksi tätäkin rahaa ei voi antaa SOTEen? Tämä on Orpo Pirun suunnitelma, kaikki terveyden hoito yksityistetään Amerikan malliin. Ovella kysytään onko vakuutusta jos ei ole niin saat vaikka kadulle kuolla.

    Sinulla ei taida olla mitään tietoa yksityisten hinnoista?

    Yksityisellä käynti yleislääkärillä on normaalisti yli 100 euroa ja lisäksi n. 30-40 euron toimistomaksu.

    Valtio maksaisi yksityiselle 100 euroa ja itse maksaisit tuon 28 euroa. Mitään toimistomaksuja yksityiset eivät saisi ottaa eli tekisivät alle heidän omien hintojen!

    Se, että rahat ohjattaisiin Hyvinvointialueille, ei vielä takaisin sitä että palvelut lisääntyisivät. Hyvinvointialueilla on paljon "rahareikiä".

    Monissa maissa yksityinen on erittäin yleistä. Sitä varten on vakuutukset. Ns. julkinen on monissa maissa vähäistä.

    Itselläni oli aikanaan kymmeniä vuosia sairauskuluvakuutus ja niin sai hyvää hoitoa, nopeaa hoitoa, sai valita missä hoitaa, sai valita lääkärin. Ei tarvinnut odottaa viikkoja tai kuukausia saadakseen hoitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Demarit vastustavat aina, jos hyödyttää myös yksityistä puolta.

    Ennen oli kaikille ilmaista, maksettiin veroja mukisematta ,Holkerin sontaläjä hallituksesta alkoi maamme alamäki ja tämä NATO TÄYDENTÄÄ HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHON

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Demarit vastustavat aina, jos hyödyttää myös yksityistä puolta.

    Kyl niil vuokratuet kelpaa vaikka nekin menee pääasiassa yksityselle! Kummaan porukkaa kun ei mitään johdonmukaisuutta!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Taas virtaa raha ulkolaisille terveysjätteille. Maksat itse 28€ ja valtio maksaa lisäksi yksityiselle 100€/käynti. Miksi tätäkin rahaa ei voi antaa SOTEen? Tämä on Orpo Pirun suunnitelma, kaikki terveyden hoito yksityistetään Amerikan malliin. Ovella kysytään onko vakuutusta jos ei ole niin saat vaikka kadulle kuolla.

    Olikos tossa Orpo Pirun suunnitelmassa toi vakuutuskin?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eikös demujen kannattajista aika suuri osa ole eläkeläisiä, edelleenkin vaikka Sanna heitä boomereiksi haukkuikin!

    On varmaan, vaikka rikkaat elää tutkitusti pisimpään! Ei sillai työperäiset vaivat haittaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aika harva asia selviää lääkärissä käynnillä. Yleensä tarvitaan laboratoriotutkimuksia tai kuvantamista. Mitähän arvelet niiden maksavan yksityisellä?

    No ne joutuu maksaan itse ja ne on kalliita ja periaatteessa julkiselle maksat vaan kolme kertaa 28€ tai vuosimaksu. 58€ kun yksityiselle maksat sit joka käynnistä 28€ ja tutkimukset
    Ei muuten taida olla kannattavaa ja eikö nyt kuitenkin julkisellekkin pääse aika pian jos on kiireellinen niin samana päivänä
    Olen itsekin 69 v et hunteeraan tarkkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Demarit vastustavat aina, jos hyödyttää myös yksityistä puolta.

    Miksiköhän? Julkinen toimii voittoatuottamattomalla periaatteella. Kulut laskutataan. Yksityiset ovat kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, aina joku vetää välistä, kun voittoa pitää tuottaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Yksityinen voi myös määrätä kunnalliselle.puolelle jatkon.

    Onpa väärin! Että hyödyttävät julkisia palveluita omien voittojensa kerryttämiseen. Ja veronmaksajat korvaavat!

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Etkö ihmettele, miksi demarit istui oppositiossa putkee melkeen 20v? Ja istuu taas.
    No, joskus kannattaisi mietiskellä, miksi demarit (koko vasemmisto) saa täälläkin turpiinsa koko ajan? Ei, ne ei anna omille kansalaisille muuta kuin kurjuutta. Ollaan menetetty itsenäisyys, määräysvalta ja olemme saaneet ikuisen maksajan roolin. Tästä kuuluu "kiitos" demareille!
    Suurin harmi on se, että niin moni tajusi tämän liian myöhään.

    Ai demarit, ai oppositiossa? Sekoilet tai et vaan tiedä.
    Kokoomus on ollut oppositiossa olemassaolostaan suurimman ajan.
    SMP tais olla kerran hallituksessa,Pekka Vennamo tais olla joku ministeri, Soinin hallitus oli hallituksessa, joka hajosi, kun Halla-ahon sakki kaappasi puolueen.

    Nyt on ensimmäinen Suomen historian äärioikeistolaisen hallitus. Ja meno on sen mukaista!

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Onpa väärin! Että hyödyttävät julkisia palveluita omien voittojensa kerryttämiseen. Ja veronmaksajat korvaavat!

    Millä konstilla niille yksityisille siitä voittoja kertyy, että potilas siirtyy julkiselle hoitoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aika harva asia selviää lääkärissä käynnillä. Yleensä tarvitaan laboratoriotutkimuksia tai kuvantamista. Mitähän arvelet niiden maksavan yksityisellä?

    Kunnallisella ei edes kirjoiteta lähetettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Sinulla ei taida olla mitään tietoa yksityisten hinnoista?

    Yksityisellä käynti yleislääkärillä on normaalisti yli 100 euroa ja lisäksi n. 30-40 euron toimistomaksu.

    Valtio maksaisi yksityiselle 100 euroa ja itse maksaisit tuon 28 euroa. Mitään toimistomaksuja yksityiset eivät saisi ottaa eli tekisivät alle heidän omien hintojen!

    Se, että rahat ohjattaisiin Hyvinvointialueille, ei vielä takaisin sitä että palvelut lisääntyisivät. Hyvinvointialueilla on paljon "rahareikiä".

    Monissa maissa yksityinen on erittäin yleistä. Sitä varten on vakuutukset. Ns. julkinen on monissa maissa vähäistä.

    Itselläni oli aikanaan kymmeniä vuosia sairauskuluvakuutus ja niin sai hyvää hoitoa, nopeaa hoitoa, sai valita missä hoitaa, sai valita lääkärin. Ei tarvinnut odottaa viikkoja tai kuukausia saadakseen hoitoa.

    Yksityisten lääkäriasemien hinnat ovat kustannuksia vastaavia ja voitto päälle. Lähes sama kustannus on julkisellla ilmanvoiton tavoittelua .
    Siis erotuksen maksaa yhteiskunta perittyään ensin veroja.

    Äänestä

Siis mitä, pääsevätkö oikeat suomalaisetkin tunkeutujien kanssa yksityisen puolen lääkäriin.

Äänestä
  • Not. Vasta heidän jälkeensä.

    Äänestä

  • Ei ole yksityinen kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei ole yksityinen kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Totta.

    Äänestä

Se on nyt SDP:n mielestä väärin että 65v pääsee siten yleislääkärille, koska he haluavat liian vähän yleislääkärille.

Äänestä
  • Mitä se yleislääkäri voi muuta tehdä kuin kirjoittaa reseptejä, lähetteitä ja sairaslomia. Ei 10 min/käynti tarkoita että siellä joku vaiva hoituisi. Tarvitaanko tuollaiseen sihteerin toimintaan todellakin lääketieteellinen koulutus? Buranaa siellä vain määrätään. Sitä saa kyllä ilman reseptiäkin

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä se yleislääkäri voi muuta tehdä kuin kirjoittaa reseptejä, lähetteitä ja sairaslomia. Ei 10 min/käynti tarkoita että siellä joku vaiva hoituisi. Tarvitaanko tuollaiseen sihteerin toimintaan todellakin lääketieteellinen koulutus? Buranaa siellä vain määrätään. Sitä saa kyllä ilman reseptiäkin

    Joo heti on oppositio mustamaalaamassa hyvää esitystä, kun sitä tekee vääränlainen hallitus.

    Äänestä

  • Kun avaat yksityisen lääkärifirman oven, maksat heti n. 20-40 sisäänpääsystä eli kirjautumismaksun, sen jälkee sinulle määrätään kaikki kalliit tutkimukset eli 35 euron maksu on vaan sisäänheittohinta. Ei tavis eläkeläinen tuonne uskalla mennä. Näinhän toimii yksityiset hammaslääkärit, malli otettu sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Kun avaat yksityisen lääkärifirman oven, maksat heti n. 20-40 sisäänpääsystä eli kirjautumismaksun, sen jälkee sinulle määrätään kaikki kalliit tutkimukset eli 35 euron maksu on vaan sisäänheittohinta. Ei tavis eläkeläinen tuonne uskalla mennä. Näinhän toimii yksityiset hammaslääkärit, malli otettu sieltä.

    Ei ole yksityinen kun on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Kun avaat yksityisen lääkärifirman oven, maksat heti n. 20-40 sisäänpääsystä eli kirjautumismaksun, sen jälkee sinulle määrätään kaikki kalliit tutkimukset eli 35 euron maksu on vaan sisäänheittohinta. Ei tavis eläkeläinen tuonne uskalla mennä. Näinhän toimii yksityiset hammaslääkärit, malli otettu sieltä.

    Aivan oikein. Jos lääkärimaksu on sen 28 euroa, niin päälle tulee toimistomaksu ja omakantaan kirjoittamismaksu. Labratutkimuksista korvataan puolet, mutta se koskee vain tavallisempia pissi- ja verikokeita sekä peruskuvantamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä se yleislääkäri voi muuta tehdä kuin kirjoittaa reseptejä, lähetteitä ja sairaslomia. Ei 10 min/käynti tarkoita että siellä joku vaiva hoituisi. Tarvitaanko tuollaiseen sihteerin toimintaan todellakin lääketieteellinen koulutus? Buranaa siellä vain määrätään. Sitä saa kyllä ilman reseptiäkin

    Näin on ,mikähän vittu näitä perkeleen porvareita vaivaa että pitäs heidän lääkärikäyntinsäkin yhteiskunnan maksaa kokonaan ,olen 63 vuotias kävin silmälääkärillä tutkimuttamassa silmäni kaikkine juttuineen ,puol tuntia 145€ kela korvas 30€ kyllä kestää jokaisen kukkaro

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    "mikähän vittu näitä perkeleen porvareita vaivaa että pitäs heidän lääkärikäyntinsäkin yhteiskunnan maksaa kokonaan" - No ensinnäkin tämä esitys koskee KAIKKIA yli 65v, ei ainoastaan porvareita!

    Toisekseen voidaan myös kysyä että mikähän vittu noita perkeleen vasuje oikein vaivaa kun niiden mielestä MUIDEN pitäisi maksaa niiden lääkärissäkäynnit, labrat, kuvat, kokeet yms!!!!

    Kävin just yksityisen vastaanotolla ja hintaa tuli noin 150e, tämän kestää jokaisen talous kun jättää tupakit ja viinat vähemmälle!

    Äänestä

Kai sinä persuliparka ymmärrät että se yksityinen perii ihan normaalin taksan? Tuo eläkeläinen vain maksaa siitä pienen osan. Loput maksaa Suomen hallitus.

Äänestä
  • Kaiken lisäksi tuolla yksityisellä on nyt käytännössä valtion takaus hinnoittelulleen. Voi nostaa hintoja ihan rauhassa.

    Äänestä

  • Riikalla on rahaa. Ja lisää saa maailmalta.

    Äänestä

  • Kai sinä vasuliparka nyt sen ymmärrät että ei se loppuraha sinne jukisellekaan puolelle taivaasta tipahda!

    Hintakattohan oli yksityiselle 100€ ja tilastoista nähdään että julkisella yleislääkärikäynti maksaa noin 90€. Eli valtion osuudet ovat melkein samat!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kaiken lisäksi tuolla yksityisellä on nyt käytännössä valtion takaus hinnoittelulleen. Voi nostaa hintoja ihan rauhassa.

    Juurikin noin. Hyvä että edes joku tajuaa.

    Äänestä

  • No kukas sen julkisella puolella käydyn lääkärikäynnin maksaa? Luuletko oikeesti, että se potilaan maksama terveyskeskusmaksu kattaa julkisen puolen lääkärikulut kaikkine tukimuksineen?

    Äänestä

  • Punapansselia ketuttaa, kun ne köyhät vanhukset päösevät hoitoon, toisin oli edellisen jauhohallituksen aikana🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juurikin noin. Hyvä että edes joku tajuaa.

    Aloituksessa oli linkki artikkeliin jossa asiaa selvitettiin. No eihän se nyt kuulu vasurin tapoihin että ottaisi asioista selvää vaikka linkki olisi nenän edessä VAAN öyhötetään sitä omaa prpagandaa jota pää on täynnä!

    "Terveyspalveluyhtiöiden kanssa tehdään suorakorvaussopimukset, joissa on määritelty hintakatto", pitääkö nyt sitten vielä kertoa että mitä hintakatto tarkoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kai sinä vasuliparka nyt sen ymmärrät että ei se loppuraha sinne jukisellekaan puolelle taivaasta tipahda!

    Hintakattohan oli yksityiselle 100€ ja tilastoista nähdään että julkisella yleislääkärikäynti maksaa noin 90€. Eli valtion osuudet ovat melkein samat!

    Ei sitä julkisen puolen lääkärikäyntiäkään käyntimaksulla kateta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No kukas sen julkisella puolella käydyn lääkärikäynnin maksaa? Luuletko oikeesti, että se potilaan maksama terveyskeskusmaksu kattaa julkisen puolen lääkärikulut kaikkine tukimuksineen?

    Ei yleislääkäri mitään diaknoosia voi antaa tai tehdä tutkimuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kaiken lisäksi tuolla yksityisellä on nyt käytännössä valtion takaus hinnoittelulleen. Voi nostaa hintoja ihan rauhassa.

    Yksityisen puolen lääkärit ovat lisäksi pääsääntöisesti yleislääkäreitä jotka kirjoittelevat Buranareseptejä. Jos ongelma on suurempi, antavat lähetteen julkiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aloituksessa oli linkki artikkeliin jossa asiaa selvitettiin. No eihän se nyt kuulu vasurin tapoihin että ottaisi asioista selvää vaikka linkki olisi nenän edessä VAAN öyhötetään sitä omaa prpagandaa jota pää on täynnä!

    "Terveyspalveluyhtiöiden kanssa tehdään suorakorvaussopimukset, joissa on määritelty hintakatto", pitääkö nyt sitten vielä kertoa että mitä hintakatto tarkoittaa?

    Kerrottiinkos jutussa kuinka korkealla tuo hintakatto on? Kokoomuksen rahastusautomaateissa se tuppaa olemaan toooodella korkealla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kerrottiinkos jutussa kuinka korkealla tuo hintakatto on? Kokoomuksen rahastusautomaateissa se tuppaa olemaan toooodella korkealla.

    Etkö osaa itse lukea?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Etkö osaa itse lukea?

    Osaanhan toki. Jutusta löytyi mm. seuraava tekstinpätkä:

    Iltalehti julkaisi syksyllä selvityksen, jonka mukaan alkuvuonna 2024 Kela-korvauksiin tehdyt korotukset eivät juurikaan pienentäneet asiakkaan maksettavaksi jäävää summaa, koska terveysyhtiöt nostivat hintojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kaiken lisäksi tuolla yksityisellä on nyt käytännössä valtion takaus hinnoittelulleen. Voi nostaa hintoja ihan rauhassa.

    Nyt puhut vastoin parempaa tietoasi. Nimenomaan tuolle lääkärikäynnille tulee maksukatto. Se on kaaviltu 100 euron hintaiseksi face-to-face, viedoyhteyden avulla 80 euroa ja puheinyhteys 60 euroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No kukas sen julkisella puolella käydyn lääkärikäynnin maksaa? Luuletko oikeesti, että se potilaan maksama terveyskeskusmaksu kattaa julkisen puolen lääkärikulut kaikkine tukimuksineen?

    Labrat pitää maksaa erikseen, samoin toimistomaksu ja omakannan päivittäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Punapansselia ketuttaa, kun ne köyhät vanhukset päösevät hoitoon, toisin oli edellisen jauhohallituksen aikana🤣🤣🤣

    Edellisen hallituksen aikana Suomeen tuli 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. Jatkuvasti on kuultu siitä, kuinka eläkeläiset kuormittaa arvauskeskuksen entisestään kovia ruuhkia reseptien uusimisella yms. pienellä vaivalla. Orpo hoitaa nyt asian kuntoon, koska Marin ei välittänyt boomereista pätkääkään.

    Kiitos Orpo!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kai sinä vasuliparka nyt sen ymmärrät että ei se loppuraha sinne jukisellekaan puolelle taivaasta tipahda!

    Hintakattohan oli yksityiselle 100€ ja tilastoista nähdään että julkisella yleislääkärikäynti maksaa noin 90€. Eli valtion osuudet ovat melkein samat!

    Ei se Demariporukka sitä ymmärrä niillä on järki perseessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Osaanhan toki. Jutusta löytyi mm. seuraava tekstinpätkä:

    Iltalehti julkaisi syksyllä selvityksen, jonka mukaan alkuvuonna 2024 Kela-korvauksiin tehdyt korotukset eivät juurikaan pienentäneet asiakkaan maksettavaksi jäävää summaa, koska terveysyhtiöt nostivat hintojaan.

    Sieltähän löytyy montakin tekstipätkää jos vaan viitsii lukea, edellyttää tietysti myös luetun ymmärtämistä!

    "Valmistelussa on käytetty arvioita hintakatosta: läsnävastaanotosta 100 euroa, videovastaanotoissa 80 euroa ja puhelinvastaanotoissa 60 euroa."

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Edellisen hallituksen aikana Suomeen tuli 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. Jatkuvasti on kuultu siitä, kuinka eläkeläiset kuormittaa arvauskeskuksen entisestään kovia ruuhkia reseptien uusimisella yms. pienellä vaivalla. Orpo hoitaa nyt asian kuntoon, koska Marin ei välittänyt boomereista pätkääkään.

    Kiitos Orpo!

    Todellakin - Kiitokset hallitukselle!

    Äänestä

  • Ei ole yksityinen kun on valtion tukema kartelli ja monopoli. Koko homma on taas tulonsiirto lääkäreille.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Yksityisen puolen lääkärit ovat lisäksi pääsääntöisesti yleislääkäreitä jotka kirjoittelevat Buranareseptejä. Jos ongelma on suurempi, antavat lähetteen julkiselle.

    Jos olisi oikeasti yksityinen, niin lääkettä voisi ostaa ilman reseptiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Nyt puhut vastoin parempaa tietoasi. Nimenomaan tuolle lääkärikäynnille tulee maksukatto. Se on kaaviltu 100 euron hintaiseksi face-to-face, viedoyhteyden avulla 80 euroa ja puheinyhteys 60 euroa.

    Puhut siitä maksukatosta jonka asiakas maksaa lääkärille. Et siitä jonka lääkäri perii valtiolta. Siitähän tässä on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Puhut siitä maksukatosta jonka asiakas maksaa lääkärille. Et siitä jonka lääkäri perii valtiolta. Siitähän tässä on kyse.

    Lue nyt hyvä ihminen huolella:

    "ESIMERKKILASKELMA

    Käynti yleislääkärillä, asiakas saa määräyksen 2 verikoetta. Asiakkaan kustannukset: lääkärikäynnin omavastuuosuus 28,2 euroa.

    Käynti laboratoriossa verikokeissa. Korvataan näytteenottomaksusta puolet eli 13 euroa, kahdesta tutkimuksesta 1 + 1 euroa. Asiakkaan kustannukset: 15 euroa.

    Lääkäri soittaa asiakkaalle tulokset.
    Asiakkaan kustannukset yhteensä 43,2 euroa. Kela-korvaukset palveluntuottajalle yhteensä 86,8 euroa."

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Jos julkisen puolen lääkärikäynnin kustannukset ovat luokkaa 100 euroa/käynti verikokeineen niin loppupelissähän tuo tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, kun potilas käy yksityisellä.

    Äänestä

  • ...ottaa huomioon että kyse on vain tutkimuksesta , hoito on sitten erikseen ...

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Yksityisen puolen lääkärit ovat lisäksi pääsääntöisesti yleislääkäreitä jotka kirjoittelevat Buranareseptejä. Jos ongelma on suurempi, antavat lähetteen julkiselle.

    tääläpäin on kaikki yksityiset lääkärit erkoistuneita ja heille ei saa kelalta penniäkään ja maksu on 200-300 euroa

    Äänestä

  • Hölömö...

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Edellisen hallituksen aikana Suomeen tuli 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. Jatkuvasti on kuultu siitä, kuinka eläkeläiset kuormittaa arvauskeskuksen entisestään kovia ruuhkia reseptien uusimisella yms. pienellä vaivalla. Orpo hoitaa nyt asian kuntoon, koska Marin ei välittänyt boomereista pätkääkään.

    Kiitos Orpo!

    Kannattaisi tehdä sellainen pieni tehtävä.
    Laita pöydälle kahteen pinoon 5 sokeripalaa ja näiden päälle koktailitikku vaakaan.
    Koktailitikku kuvaa köyhyysrajaa.
    Jos askarteluhalukkuutta riittää niin rakenna sitten sellainen väestöpyramidi siihen viereen niin osaat hahmottaa paremmin köyhyysrajan alle jääviä.

    Sitten laitat näiden 5 sokeripalan päälle 1 sokeripalan lisää joten saat sen grillitikun nousemaan yhden pykälän ylemmäksi, köyhyysraja nousi sillai mukavasti.
    Hupsista kun vertaa siihen väestöpyramiidiin niin tulla tupsahti julmetusti uusia köyhiä.

    Mitä tapahtui, köyhtyikö porukka hetkessä? ai nousiko tuo raja palkankorotusten yms. takia?

    Tuolla matemaattisella köyhyysrajalla on se vika että se ei vertaa köyhyyttä suhteessa aiempaan vaan vertaa köyhyyttä mediaaniin, eikä varsinkaan totaaliseen käyhyyteen.
    Suomalainen köyhä voi nauttia todella hyvästä elintasosta kun absoluuttinen köyhä ei saa edes joka päivä ruokaa saatikaan että olisi kunnollinen asunto.

    Kun katsoo ihmisä niin aka harva käyttää yhtä vanhoja ja kuluneita vaatteita kuin minä ja minä en kuulu köyhiin.
    En vain tykkää tuhlata rahojani vaatteisiin, ostan kun menee rikki.

    300 000 on kyllä OrpoPurran hallituksen leipoma työttömien määrä. Kunnia sille kenelle se kuuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Sieltähän löytyy montakin tekstipätkää jos vaan viitsii lukea, edellyttää tietysti myös luetun ymmärtämistä!

    "Valmistelussa on käytetty arvioita hintakatosta: läsnävastaanotosta 100 euroa, videovastaanotoissa 80 euroa ja puhelinvastaanotoissa 60 euroa."

    Valmistelussa on myös käytetty 600 000:n henkilömäärää, vaikka Suomessa on yli miljoona yli 65 vuotiaita. Vaikka ei silti Purran toiminta tekee selvää aika monesta kun sote palveluita ajetaan alas.

    Äänestä

  • Suomen hallitus on nykyään Kokoomus persu ristilliset muka olevinaan ja hurrit sekä BELSEBUBI EK:NVÄHÄJÄRKISET PAVIAANIT ,KAIKKI NÄMÄ KUSIPÄÄT VIEVÄT MAAMME HYVINVOINNIN TÄYSTTUHOON

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Kannattaisi tehdä sellainen pieni tehtävä.
    Laita pöydälle kahteen pinoon 5 sokeripalaa ja näiden päälle koktailitikku vaakaan.
    Koktailitikku kuvaa köyhyysrajaa.
    Jos askarteluhalukkuutta riittää niin rakenna sitten sellainen väestöpyramidi siihen viereen niin osaat hahmottaa paremmin köyhyysrajan alle jääviä.

    Sitten laitat näiden 5 sokeripalan päälle 1 sokeripalan lisää joten saat sen grillitikun nousemaan yhden pykälän ylemmäksi, köyhyysraja nousi sillai mukavasti.
    Hupsista kun vertaa siihen väestöpyramiidiin niin tulla tupsahti julmetusti uusia köyhiä.

    Mitä tapahtui, köyhtyikö porukka hetkessä? ai nousiko tuo raja palkankorotusten yms. takia?

    Tuolla matemaattisella köyhyysrajalla on se vika että se ei vertaa köyhyyttä suhteessa aiempaan vaan vertaa köyhyyttä mediaaniin, eikä varsinkaan totaaliseen käyhyyteen.
    Suomalainen köyhä voi nauttia todella hyvästä elintasosta kun absoluuttinen köyhä ei saa edes joka päivä ruokaa saatikaan että olisi kunnollinen asunto.

    Kun katsoo ihmisä niin aka harva käyttää yhtä vanhoja ja kuluneita vaatteita kuin minä ja minä en kuulu köyhiin.
    En vain tykkää tuhlata rahojani vaatteisiin, ostan kun menee rikki.

    Itse asiassa totuushan on että meidän hyvinvointivaltio on edelleen ainakin osittain "liian" hyvässä iskussa ja köyhyydellä EI TODEELAKAAN ymmärretä OIKEAA köyhyyttä vaan jos esim. opiskelijalla ei ole varaa ostaa AINA uusinta Iphonea kun sellainen julkaistaan niin hän valittaa olevansa köyhä!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kaiken lisäksi tuolla yksityisellä on nyt käytännössä valtion takaus hinnoittelulleen. Voi nostaa hintoja ihan rauhassa.

    Jostakin luin, että tässä kokeilussa potilaan pitäisi valita sellainen lääkäri, joka veloittaa korkeintaan 100€ käynnistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juurikin noin. Hyvä että edes joku tajuaa.

    Eipä tainnut tajuta…

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kerrottiinkos jutussa kuinka korkealla tuo hintakatto on? Kokoomuksen rahastusautomaateissa se tuppaa olemaan toooodella korkealla.

    100€

    Äänestä

Taas tyhmiä vedätetään. Ensin pääsee yksityiselle halvalla …ja sitten laskutetaan kaikista esimlabroista yms….ja hinnat nousevat kohisten…niin sitä suomalaista terv.huoltoa yksityistetään.

Äänestä
  • Ensin käyt lääkärissä ja saat lähetteen labroihin joista makksat puolet itse. Sitten käyt lääkärissä kuulemassa tulokset tai saamassa lähetteen lisätutkimuksiin. Siinä on mennyt jo kaksi kertaa niistä kolmesta.

    Mieluummin pitäisin valtion omaisuuden rauhassa kuin että sitä myydään tällaisten pelleilyiden takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ensin käyt lääkärissä ja saat lähetteen labroihin joista makksat puolet itse. Sitten käyt lääkärissä kuulemassa tulokset tai saamassa lähetteen lisätutkimuksiin. Siinä on mennyt jo kaksi kertaa niistä kolmesta.

    Mieluummin pitäisin valtion omaisuuden rauhassa kuin että sitä myydään tällaisten pelleilyiden takia.

    Yksityinen lääkäri voi tehdä labramääräyksen julkiselle ja saa tiedot tuloksista.

    Äänestä

Julkista terveydenhuoltoa tässä porvareiden toimesta ajetaan alas. Tervetuloa amerikkalainen kauhukabinetti.

Äänestä

Niin. 70 v odottaa että pääsee lääkäriin syyskuussa.
Kun täältä yksityislääkäriin mennään junalla tunnin matka. Ja aikataulut olis kiva sopia. Päivähän siinä kuluu!
Terveyskeskuksesta lopetettiin päivystys.
Mutta jos hätä tulisi , sinne yrittäisin päiväaikaan.
Valtion tuki ei koske erikoislääkäreitä, naisilla gynegologeita, kaikilla silmälääkäreitä tai neurologeja, mutta yleislääkäri osaa laittaa erikoislalle? Terveyskeskushintaan? Ei toki.

Mua hirvittää toi ihmisten halveksunta, ihan vaan sen takia , että on vanha!

Äänestä
  • Kyllä gynellä käyvätkin saavat kela-vähennyksen.

    Äänestä

  • Edellisen hallituksen ITSE pääministeri haukkui vanhempia ihmisä Boomereiksi! Mitäs merkittävää he tekivät heidän eteen? Tämä hallitus sentään tekee myös jotain yli 65v ihmisten hyväksi!

    Tästä voit ihan itse miettiä että kummalla linjalla haluat jatkaa vuoden 2027 keväällä!

    Äänestä

Kyllä mm ohituskaista, oli heille tärkeämpi.

Äänestä

Kokeilu toteutetaan valtion omaisuutta myymällä. Se ei ole järkevä ratkaisu. Lisäksi kokeilu on rajoitettu niin että saa käydä vain kolme kertaa yksityisellä yleislääkärillä. Yli 65 vaivat ovat pitkäkestoisia joten tuo määrä menee jo yhteen vaivaan. Ja vaikka yksityisen labroista korvataan puolet niin jäljelle jäävä osa on niin suuri ettei eläkeläisellä ole varaa.

Äänestä
  • "Kokeilu toteutetaan valtion omaisuutta myymällä" - Mistähän sä ton keksit? Ettei vaan SOTE-menoja rahoitettaisi valtion omaisuutta myymällä!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    "Kokeilu toteutetaan valtion omaisuutta myymällä" - Mistähän sä ton keksit? Ettei vaan SOTE-menoja rahoitettaisi valtion omaisuutta myymällä!

    Aamulla telkkarissa lääkärit sanoivat kun heitä haastateltiin. En keksi asioita omadta päästäni niinkuin sinä.

    Siinä sanottiin myös että yli 65v on miljoona, jiten kokeiluun varatut rahat eivät riitä edes siihen että kaikki kävisivät kerran yleislääkärillä.
    Linkissä on 17 minuutin tietoisku videolla aiheesta
    https://areena.yle.fi/1-73598692

    Äänestä

  • Tässä kokeillaan jenkki mallia ,maamme Kokoomus apinat luulee että vakuutus koskee kaikki sairaudet ,ei se niin mene jos sairastut syöpään se on vaan se eka juttu ja ala kaivaa sen jälkeen kuvetta jos et ole ottanut tuhansia dollareita maksavaa kaiken kattavaa ,milloinhan Kokoomus apina herää porvarit unestaan ja Nato tulee olemaan maallemme hyvinvoinnin täys katastrofi

    Äänestä

  • Hmm... Tarkoittaako tämä nyt sitä että jos kaupassa ei ole kuin 2 pakettia kahvia tarjouksessa niin sitä ei kannata ostaa koska se loppuu kuitenkin ennen uutta tarjousta?

    Äänestä

Tämä on vielä erikoista, että yksityiset lääkärit saavat käyttää julkisen palvelun hamkkimia kalliita laitteita ilmaiseksi, omaan yksityisen vastaanoton lisäksi.

Äänestä
  • Mutta kun ne eivät ole yksityisiä koska heillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Teveyskeskukset siirrettäköön telttamajoitukseen ja tyhjät tilat muutettakoon puolilämpimiksi varuskunta -sekä vuokrahuoneistoiksi,niin palvelu nopeutuu ja on huokeaa ja turvaisaa ja yksityinen puoli siirtäköön vuokralle pikkuruiseen apteekin takahuoneeseen niin palvelu nopeuttuu entisestään ja lääkketkin on saatavissa läheltä sanoisimpa että,ihan käden ulottuvilta.

    Äänestä

Pää on avattu. Kokoomuksen pitkäaikainen haave suomalaisen terveydenhoitomallin amerikkalaistamiseksi on alkanut. Ei olisi ilman persuja onnistunut tuokaan.

Äänestä
  • Saas nähdä siirtyykö äsdeepeetä äänestäneet Boomerit nyt persujen taakse!

    Äänestä

  • Maamme hyvinvoinnin täystuho alkoi kun nämä kuzipäät orpo ja purra +muut pellet astui pelleilemään maamme hyvinvoinnilla

    Äänestä

Entäs jos tuo yli 65-vuotias kaatuu ja murtaa lonkkansa? Lyö päänsä? Kunnasta on lakkautettu julkinen puoli mutta löytyy yksityinen terveysasema. Joka ei ota yli 65-vuotiasta hoidettavakseen koska tuollaisia vammoja ei heillä hoideta.

Äänestä
  • Et kai sä nyt tosissasi luule että jossain maaseudun terveysasemalla (jos on toiminnassa) tehtäisiin lonkkaleikkauksia?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Et kai sä nyt tosissasi luule että jossain maaseudun terveysasemalla (jos on toiminnassa) tehtäisiin lonkkaleikkauksia?

    No en nyt sanoisi esimerkiksi Kemi-Tornioseutua niin kovin maaseutumaiseksi. 70 km säteellä asuu melkein 70000 ihmistä joilta persuJuuso juuri lakkautti ison osan keskussairaalan toiminnoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    No en nyt sanoisi esimerkiksi Kemi-Tornioseutua niin kovin maaseutumaiseksi. 70 km säteellä asuu melkein 70000 ihmistä joilta persuJuuso juuri lakkautti ison osan keskussairaalan toiminnoista.

    Olikin puhe terveysasemista, jos et nyt niitä erota keskussairaalasta!

    Äänestä

  • Ei ole yksityinen kun on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Olikin puhe terveysasemista, jos et nyt niitä erota keskussairaalasta!

    Yksityiset ovat niitä terveysasemia, joita mm. Kemi-Tornioaluueella nostellaan paikkaamaan keskussairaalan alasajoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Olikin puhe terveysasemista, jos et nyt niitä erota keskussairaalasta!

    Sattuipa sopivasti asiaan liittyvä tuore uutinen silmiin:

    https://yle.fi/a/74-20141125

    Kun kemiläisen Tapio Heinosen 9-vuotiaan pojan hengittäminen meni vaikeaksi keskellä yötä, toi pikavisiitti lähisairaalan päivystykseen ikävän yllätyksen vanhemmille.

    Poika olisi haluttu osastolle hoitoon, mutta sitä varten lapsi olisi pitänyt siirtää Rovaniemelle. Länsi-Pohjan keskussairaalasta lasten vuodeosasto lakkautettiin vuodenvaihteessa.

    Vaikka Heinonen oli kyllä perehtynyt sairaalauutisointiin ja Länsi-Pohjassa tehtäviin supistuksiin, oli keskellä yötä eteen tullut tilanne järkytys ja nosti pintaan monia huolia.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Tuohon haluaisin lisätä vielä sen tosiasian että tiestön kunto Kemin ja Rovaniemen välillä on suoraan sanottuna surkea.
    Kapea mutkainen tie jossa erittäin vähän turvallisia ohituspaikkoja, tie menee useamman taajaman läpi joissa matalia rajoituksia.
    Toinen suunta Oulu on tiestön kannalta huomattavasti parempi, tiestö on pommitettu täyteen ohituskaistoja ja aidattu riista-aidoilla.
    Kuitenkin se suuntä mihin potilaat kuksataan on Rovaniemi jossa on monesti kapasiteettiongelmia ja josta jopa siirretään potilaita Ouluun.
    Eli ajatetaan ensin Rovaniemelle (130km) josta sitten siittetään Ouluun (221km).

    Vinkkinä kaikille paikkakuntalaisille, pitäkää matkavakuutus voimassa.
    Kun jotakin sattuu niin ajakaa 50km Oulua kohti jolloin matkavakuutus astuu voimaa ja pääsette Ouluun hoitoon, hoitoonpääsy on näin nopeampaa kuin tämä Rovaniemi pelleily.

    Äänestä

  • Oletko ulalla torvelo kaiva kukkaroasi varmasti saat vaikka viakraa seisokki ongelmiisi mitä oikein ajat takaa että pitäisikö sinut hoitaa orpo antoi 3kk,n takuun rahalla saat takuulla kaiken

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Et kai sä nyt tosissasi luule että jossain maaseudun terveysasemalla (jos on toiminnassa) tehtäisiin lonkkaleikkauksia?

    Ja tähän tämä kapitalisti orpo köyhien pieksäjä ja painajainen purra kanssa kansamme ajaa tämä vitun orpo ja purra kumilautalle ja kohti usaa olevia merivirtoja

    Äänestä

Demarina tuo kokoomuksen valinnanvapausmallin tynkäversio sopii minulle paremmin kuin hyvin.

Kolmesti vuodessa käytännössä ilmaiseksi yksityislääkäriin.

Pitää enää keksiä ne syyt. Jotain pikku vaivaa löytyy ja niihin ehkä myös helpotusta.
Vaimokin aikoo käydä, kun hallitus maksaa ja rahaa on!

t eläkeläisdemari

Äänestä
  • Mikäs niissä lääkäreissä demua nyt niin kiihottaa että pitää oikein keksiä syitä jotta pääsis lääkärille?

    Ai niin, täähän menee siihen ikäluokkaan kun aletaan kahvipöydässä "kilpailemaan" kenellä on eniten sairauksia ja kuka syö mitäkin pilleriä. Lisäbonuksia saa sitten siitä kun vertailaan että kenelle osui tyhmin lääkäri, voihan se tulla vastaan siellä yksityiselläkin!

    No, eihän sitä rahaa ole MUTTA kun tämä ei käytännössä maksa hallitukselle sen enempää kuin vastaava palvelu julkisella puolella NIIN miksei hyödynnettäisi yksityisen puolen resursseja!

    Äänestä

Demareita ottaa patiin, koska tuolla hienolla kädenojennuksella pienituloisille eläkeläisille Orpo klaaneineen vie demareilta ääniä. Tunnetustihan pienituloiset ovat olleet demareita äänestäneitä ja nyt osa siirtyy nykyisen hallituksen suosijoiksi.

Ähä, kuti demari-Antti!

Äänestä
  • 80-kymppiset mummot istui ennen terveyskeskuksen vastaaotossa ja jatkossa ne tapaa Mehiläisen ja Terveystalon vastaanotoilla.

    Toimeentulotuella elävät on siellä myös, kun sen 28€ maksaa Kela (ennen maksoi sossu).

    Toimeentulotuella eäville kun maksetaan kaikki lääkäri- ja lääkekulut.

    Somalit ja arabit voi ollakin Pörriäisten uusin suuri asiakasryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    80-kymppiset mummot istui ennen terveyskeskuksen vastaaotossa ja jatkossa ne tapaa Mehiläisen ja Terveystalon vastaanotoilla.

    Toimeentulotuella elävät on siellä myös, kun sen 28€ maksaa Kela (ennen maksoi sossu).

    Toimeentulotuella eäville kun maksetaan kaikki lääkäri- ja lääkekulut.

    Somalit ja arabit voi ollakin Pörriäisten uusin suuri asiakasryhmä.

    Riikalla on rahaa. Mutta ei julkisille, vain monikansallisille sotejäteille.

    Äänestä

Demarit ovat aina vanhusten asialla, tai no ainakin vaalien alla.

Äänestä
  • Kannattaa seurata AnttiPojan mielipidettä tästä asiasta sillä jos veikata pitäisi niin NYT vastustaa MUTTA kun vaalit lähestyy NIIN sitten kannattaa ja kun vaalit on mennyt NIIN sitten taas vastustaa!

    Äänestä

Nuo yksityislääkärit julkisen hinnalla pitäisi ulottaa myös pientuloisiin työkyvyttömyys eläkeläisiin alle 65 vuotiaisiin että myös heille laki olisi oikeudenmukainen..monelta paikkakunnalta julkisia hoitopaikkoja on jo karsittu ja yksityiset vain jäljellä vain siten tasa-arvo toteutuu niin kuin on ajateltu aikoinaan...sit ä tehdessä.

Äänestä

Ajokortin uusintaan tulen käymään 28,- eurolla yksityisellä lääkärillä!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/terttu-poyristyi-joutui-maksamaan-330-euroa-saadakseen-jatkaa-ajamista/9098334

Mutta muuten en!!!
Kokoomuslainen 65-vuotta täyttäneille ns. vallinnanvapaus 3 x vuodessa a 28 euroa yksityisillä lääkäreillä on verovarojemme suoranaista ryöväämistä KELA-KORVAUKSINA julkisesta terveydenhoidosta!!!!
Purra-persujen toiminnalla mahdollistettavaa kokoomuslaista kansalaisten eriarvoistamista!!!

Hallitus on tekemässä kokeilua, jossa yli 65-vuotiaat pääsevät yksityiselle lääkärille noin 28 eurolla.

Lääkäriliitonkin mielestä hallituksen suunnitelma on niin huono, että se vetoaa jäseniinsä: Älkää lähtekö mukaan!!!

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011026470.html

FLOBATAAN kokoomuslainen yritys taas kerran heikentää koko kansalle, vauvasta vaariin, tarkoitettua julkisen terveydenhoitoamme.

Käytetään julkista terveydenhoitoa, jota on kehitettävä ja myös kehitetään seuraavan oikeudenmukaisen hallituksen toimesta!

Verovaroilla on kehitetyäbä koko ksnsan julkista terveydenhoitoa!

Äänestä
  • Hmm... Pitkä oli vuodatus MUTTA sehän päättyi juurikin siihen mitä hallitus on nyt tekemässä! "Verovaroilla on kehitetyäbä koko ksnsan julkista terveydenhoitoa".

    Hallitus käyttää yksityisen puolen resursseja julkiseen terveydenhoitoon ja kuten tilastoista selviää niin yleislääkärikäynnin TODELLISET kustannukset julkisella puolella ovat noin 90€ ja tässä hallituksen esityksessä hintakattona on 100€.

    Eli, valtiolle kustannus/lääkärissä käynti on käytännössä samaa luokkaa -> Kerrotko että missä kohtaa se verovarojen ryövääminen tapahtuu KUN tarkoituksena on tarjota ihmisille terveyspalveluita?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Hmm... Pitkä oli vuodatus MUTTA sehän päättyi juurikin siihen mitä hallitus on nyt tekemässä! "Verovaroilla on kehitetyäbä koko ksnsan julkista terveydenhoitoa".

    Hallitus käyttää yksityisen puolen resursseja julkiseen terveydenhoitoon ja kuten tilastoista selviää niin yleislääkärikäynnin TODELLISET kustannukset julkisella puolella ovat noin 90€ ja tässä hallituksen esityksessä hintakattona on 100€.

    Eli, valtiolle kustannus/lääkärissä käynti on käytännössä samaa luokkaa -> Kerrotko että missä kohtaa se verovarojen ryövääminen tapahtuu KUN tarkoituksena on tarjota ihmisille terveyspalveluita?

    2025-02-12 13:31:53
    Hyym hyym ...

    Verovarat kuuluu ohjata julkiseen terveydenhoitoon, jossa kaikenikäiset saavat hoitoa yhdenvertaisesti.
    Orpon-Purran hallitus viemässä järjettömät määrät verorahoja kelakorvauksina jättivoittoja takoville yksityisille terveysjäteille.
    Kokoomushan on jo vuosikymmenet yrittänyt rampsuttaa Suomesta verovaroilla toimivan julkisen terveydenhoidon ja ajanut terveydenhoitomme johtotähdeksi ns. valinnanvapautta eli verovaroillsamme kustannettavaa markkinaehtoista ja jättivoittoja vetäjiä kansainvälisiä tervrysjättejä.

    Verorahat kuuluvat koko kansalle tarkoitettuun julkisen terveydenhoidon kehittämiseen!
    Ei voittoina rikkaille ja kallishintaisille jättiyrityksille.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    "Orpon-Purran hallitus viemässä järjettömät määrät verorahoja kelakorvauksina jättivoittoja takoville yksityisille terveysjäteille"

    Vai noin LUULET! No kun totuus on hieman toisenlainen sillä terveyskeskuskäynti maksaa noin 90€ (tosin aika vanha tieto, joten maksanee nykyään enemmän) ja hallituksen esityksen kattohinta on 100€.
    https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1555041

    Molemmissa tapauksissa asiakas maksaa itse vajaa 30€ ja valtiolle jää loppuosa joka on käytännössä samaa luokkaa! Jos tuosta summasta taotaan jättivoitot NIIN olisko syytä kysyä että mihin ne rahat siellä julkisella puolella oikein menee!!!

    Yleisellä tasolla ihan vaan tiedoksi että valtio ostaa paljonkin yksityisiä palveluita ja EU:n direktiivien mukaan hankinnat pitää myös kilpailuttaa. Jos terveyspalveluita saadaan samaan hintaan ja samalla laadulla yksityiseltä, joka kaiken lisäksi samalla purkaa sitä ruuhkaa, niin olisihan se aivan pöljää jättää tämä hyödyntämättä!

    Verorahojen vastuullinen käyttö tarkoittaa juurikin sitä että ne ohjataan siiihen suorittavaan työhön EIKÄ byrokratiaan niin kuin esim. tämä uusi SOTE joka ei tuonut yhtään uutta hoitajaa ja/tai lääkäriä VAAN yhden uuden hallintokerroksen kovapalkkaisine johtajineen jonne se raha uppoaa!

    Äänestä

  • Minkä ihmeen takia pitää maksaa lääkärille, että saa ajaa autolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    2025-02-12 13:31:53
    Hyym hyym ...

    Verovarat kuuluu ohjata julkiseen terveydenhoitoon, jossa kaikenikäiset saavat hoitoa yhdenvertaisesti.
    Orpon-Purran hallitus viemässä järjettömät määrät verorahoja kelakorvauksina jättivoittoja takoville yksityisille terveysjäteille.
    Kokoomushan on jo vuosikymmenet yrittänyt rampsuttaa Suomesta verovaroilla toimivan julkisen terveydenhoidon ja ajanut terveydenhoitomme johtotähdeksi ns. valinnanvapautta eli verovaroillsamme kustannettavaa markkinaehtoista ja jättivoittoja vetäjiä kansainvälisiä tervrysjättejä.

    Verorahat kuuluvat koko kansalle tarkoitettuun julkisen terveydenhoidon kehittämiseen!
    Ei voittoina rikkaille ja kallishintaisille jättiyrityksille.

    Muuten hyvä ajatus mutta kun se julkiseen terveydenhoitoon suunnattu raha valuu pääosin rakennuksien kautta kuntien ja kaupunkien kassaan sekä ohjelmistojen yms. kautta yrityksien kassaan sekä johtajien palkkoihin.

    Jos valtio antaa terveydenhuoltoon 100€ niin oikeastaan potilaan hyödyksi menee vain pari euroa.
    5-6v sitten oli oikea sairaalarakentamisen buumi kun kunnat ja kaupungit rakensivat itselle rahasampoja ja turha puhuakkaan jostakin apotista joka on niellyt ja nielee jatkossakin valtavat rahat.

    Äänestä

Uskokoon ken tahtoo.

Äänestä

JULKINEN TERVEYDENHOITO.ja JULKINEN SAIRAALAHOITO kuuluu kehittää VEROVAROILLA toimivaksi joka ikiselle suomalaiselle!

Äänestä
  • Sillä välin kun sitä viilataan kuntoon niin on hyvä hyödyntää yksityistä sektoria joka pystyy käytännössä JO tuottamaan palveluita samaan hintaan!

    Äänestä

Kiitos 2025-02-12 12:31:45 -kommentista!
Olen täysin samaa mieltä.

Yksityisellä lääkäriasemalla käytävä ajokortin uusinnan takia, joten siihen 28 euron vastaanottomaksu tarpeellinen eläkeläiselle.
Julkisella terveysasemalla käyn edelleenkin lääkärissä ja tarvittavissa kokeissa.
Toivottavasti omalääkäri+hoitaja -malli saadaan mahd. pian toimimaan kaikilla julkisilla soteasemilla.

Äänestä
  • Niin teen minäkin.

    Julkinen terveydenhoito on hyvää, kun vaan äärimmäisen oikeistolaisen orpolais-purralaisen riistohallituksen ei anneta tuhota!

    Julkinen perusterveydenhoito tehokkaasti toimivaksi vauvasta vaariin ja siten myös ennaltaehköiseväksi, ettei sairaudet pääse etenemään hoitoa odottaessa.
    Kun asiat pitkistyy, ne usein myös mutkistuu ja sairauksien hoidot tulevat myös kalliimmiksi.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Niin teen minäkin.

    Julkinen terveydenhoito on hyvää, kun vaan äärimmäisen oikeistolaisen orpolais-purralaisen riistohallituksen ei anneta tuhota!

    Julkinen perusterveydenhoito tehokkaasti toimivaksi vauvasta vaariin ja siten myös ennaltaehköiseväksi, ettei sairaudet pääse etenemään hoitoa odottaessa.
    Kun asiat pitkistyy, ne usein myös mutkistuu ja sairauksien hoidot tulevat myös kalliimmiksi.

    Mites meni niin kuin omasta mielestäsi toi edellisen hallituksen SOTE uudistus?

    Kyseisen uudistuksen yksi alkuperäisistä tavoitteista oli kustannustason nousun hillintä, mites kävi? Entä tuliko uusia hoitajia, lääkäreitä jne.?

    Tuli yksi uusi hallintotaso lisää monine virkamiehineen ja kovapalkkaisine johtajineen JOTKA eivät lisää hoityön resursseja yhtään, AINOASTAAN KUSTANNUKSET KASVAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus.

    KOKOOMUS MAAMME HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHO PITÄÄ OLLA VÄHÄÄLYINEN JOS ALLE 50 000€ ÄÄNESTÄÄ NÄITÄ FASISTEJA

    Äänestä

Lääkäriliiton mielestä hallituksen suunnitelma on niin huono, että se vetoaa jäseniinsä:
Älkää lähtekö mukaan 👍👍👍

Äänestä
  • Lääkärit ovat ahneita, siitähän tuossa on kysymys.

    Äänestä

  • Kerrankin Lääkäriliitto oikealla asialla koskien sairaita hoitoa tarvitsevia.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Lääkärit ovat ahneita, siitähän tuossa on kysymys.

    Se on juurikin näin, pelästyivät hallituksen ehdottamaa hintakattoa! Luulevat että hallitus kaappaa yksityisen sektorin lääkäripalvelut koko kansan käyttöön ilman että heillä on enää mahdollista hinnoitella palvelujaan - Tuostahan tuossa on kysymys!

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Lääkärit ovat ahneita, siitähän tuossa on kysymys.

    Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli joka on nostanut palkat moninkertaisiksi vapaisiin markkinoihin verrattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli joka on nostanut palkat moninkertaisiksi vapaisiin markkinoihin verrattuna.

    No ilmankos lääkärit vastustaa tätä hallituksen esitystä KOSKA siellä tosiaan on toi hintakatto jonka suuruus on käytännössä samaa kokoluokkaa joka vastaa terveyskeskuskäynnin hintaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Lääkärit ovat ahneita, siitähän tuossa on kysymys.

    Taitaa olla ahneella lääkärillä vittumainen olo kun ei pääse taivaaseen kokoomuksen jäsenkirjalla ja se tulee olemaan porvarien kohtalo ,nämä porvarit ei lue Raamattua eikä käy kirkossa ,muuten netanjahu on näköjään täys natsi ja essaijah tätä kuzipäätä oikein palvoo mutta kyllä vitun kaksimielinen porvari ei tuomitse millään pallestiinalaisten tappamista

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    No ilmankos lääkärit vastustaa tätä hallituksen esitystä KOSKA siellä tosiaan on toi hintakatto jonka suuruus on käytännössä samaa kokoluokkaa joka vastaa terveyskeskuskäynnin hintaa!

    Mutta kukas maksaa silti erotuksen ,veronmaksajat joka lahjoittaa paskapää porvareille 100 €per käynti

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Mutta kukas maksaa silti erotuksen ,veronmaksajat joka lahjoittaa paskapää porvareille 100 €per käynti

    No kenen sä luulet maksavan sen erotuksen joka julkiselle tarvitaan asiakasmaksun jälkeen? Miten se kansantaloudellisesti ajatellen eroaa jos summat käytännössä ovat yhtä suuret?

    Se rahahan menee loppupeleissä sen järjestelmän pyörittämiseen IHAN TAVALLISILLE palkansaajille. Mitä merkitystä sillä on onko palkanmaksaja yksityinen yritys vai kunta/SOTE-alue?

    Äänestä

Kalliita ja ahneita yksityisiä terveysjättiläisiä en käytä enkä enkä sinne rahojani vie.
Julkinen terveydenhoito saatava verovaroilla toimivaksi jokapuolella Suomea.

Äänestä

Kohta ei riitä lääkäreitä julkiselle puolelle ja se on OrpoPurran tarkoitus. Kaikki varat yksityisille terveysjäteille. Ei kiitos, minä menen julkiselle, olen siihen oikeutettu, veroja ikäni maksanut.

Äänestä
  • Asiaa kirjoitat.

    Äänestä

Niin menen minäkin julkiselle terveysasemalle.
Sitä vartenhan ne veroja maksamme, että niillä pidetään julkiset palvelut toimivina.
Verorahamme eivät ole tarkoitettukaan rikastuttamaan rikkaita terveysjättejä.

Orpon-Purran hallituksen yksityisille lääkäreille/lääkäriasemille KELAKORVAUKSIIN SUUNNITELLUT SADAT MILJOONAT SAATAVA JULKISEEN TERVEYDENHOITOOMME!

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Miten tämä hallituksen esitys sinua nyt sitten kosketti, sehän on yli 65v ihmisille!

    No sikäli ihan hyvä että olet kuitenkin sitä mieltä että julkiset palvelut ovat vielä tomivia, AIKA MONET ovat kyllä kanssasi eri mieltä!

    Äänestä

  • Äänestäkää edelleenkin kokoomusta tätä paskaa tulette vähäälyiset kommarit saamaan

    Äänestä

Labrat ja kuvantamiset saat maksaa itse?

Äänestä

Lähete keskussairaalaan?

Äänestä

Kyseessä on KOKEILU ja kesto KAKSI VUOTTA eli kokoomus Orpon porvarihallituksen vaalitäky.

Äänestä
  • Toteutetaan Kauniaisissa?

    Äänestä

  • Orpo pelsebuubi äkkiä saunan taakse se on paras juttu tälle fasistille

    Äänestä

Kun nykyisin rikas menee yksityiselle lääkärille hän saa sotelta 30 € ja maksaa itse 300 €, niin mikä tässä on väärin? Hoitojonot lyhenee.

Äänestä
  • Se on väärin (demun mielestä) että rikas saa valtion tukea mihinkään VAIKKA on itse maksanut monin verroin enemmän veroa kuin köyhä vasemmistolainen!

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Se on väärin (demun mielestä) että rikas saa valtion tukea mihinkään VAIKKA on itse maksanut monin verroin enemmän veroa kuin köyhä vasemmistolainen!

    Älä viitsi persuilla.

    Äänestä

Ei tainnut toi "Boomeri heitto" olla Sannalta mikään lipsahdus VAAN todellinen kannanotto siitä arvostuksen tasosta joka Demuilla on vanhempia ihmisiä kohtaan!

Nyt he vastustavat kiihkeästi sitä että yli 65v vuotias heikko ja sairas ihminen pääsisi vaivattomammin (nopeasti, ilman jonotusta) yleislääkärin vastaanotolle!

Miksi SosDemut vihaa noin paljon vanhoja ihmisiä?

Äänestä

Tämä päätös johtunee siitä että ajattelivat itseään kun eivät eläkeläisinä halua rahvaan sekaan kunnalliselle jonottaan ja veronmaksajat taas joutuu maksamaan erotuksen eli rahaa pois valtion kuntien terveydenhuollosta sijoittajien taskuun

Äänestä

Miten olisi alle 25-vuotiaat yksityiselle julkisen hintaan ja 65-täyttäneille ilmainen ehkäisy...?

Äänestä
  • Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli, joten kyse ei ole yksityisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli, joten kyse ei ole yksityisestä.

    Totta.

    Äänestä

SDP vastustaa kaikkea mikä on Suomalaisen eläkeläisten etu. SDP huutaa-on vanhingollista ajatella ensin Suomalaisten etua- SDP haluaa jakaa rahojamme muille maille vierahille.

Äänestä
  • Valehtelee palstaporvari korvat heiluen.

    Äänestä

  • Tämä osoitettiin jo edellisen hallituksen aikana.

    Äänestä

Ketjun aloituksessa mainittu systeemi on kokoomus Orpon porvarihallituksen vaalitäky ennen kunnallis ja aluevaaleja ja seuraavia eduskuntavaaleja. Kokeilu loppuu ennen seuraavia eduskuntavaaleja eli on kaksivuotinen.

Äänestä
  • Fakta.

    Äänestä

  • Ihan vaan tiedoksi että seuraavat eduskuntavaalit ovat KEVÄÄLLÄ 2027!

    Äänestä

Kuitenkin lääkärin taksa voi olla 100 € . Tuskimpa kukaan lääkäri tuohon alkaa , kelalta saa fyrkan paperitöiden jälkeen ja se on työaikaa .

Äänestä

Huonoa lainsäädäntöä! Hintojen kuuluu olla sama kaikille samasta palvelusta. Tässähän syrjitään nuorempia, jotka voivat olla iäkkäitä köyhempiä, kuten monesti ovatkin. Jos kaikki lait sotessa ja muuallakin tehdään näin, tuloksena on vainsekasotkuja ja lisäkustannuksia byrokratian kautta.

Antaisivat oikeiden asiantuntijoiden päättää laeista. Poliitikot ovat osaamattomia oman etunsa ajajia. Perustuslaillinen lähtökohta yhdenvertaisuudesta on muistettava.

Äänestä
  • Tuolla kokeilullahan on tarkoitus lyhentää jonoja. Se ei ole mikään ”sosiaaliavustus” köyhille.

    Vanhana ihmiset ovat sairaampia, kuin nuorena. Siksi se varmaankin eläkeläisiin kohdistetaan, koska he ovat suurin ryhmä niitä jonoja kasvattamassa.

    (Suomessa on muuten paljon eläkeläisiä, joiden bruttoeläke on noin 1 000€ kuussa.)

    Äänestä

  • "Hintojen kuuluu olla sama kaikille samasta palvelusta" - Heh,heh...

    Vai noin meinaat? No miks ihmeessä sitten nykyisten terveyskeskusten asiakasmaksut eivät ole samat joka paikassa? Entäpä kunnallisverot miks ne on erilaiset eri kunnissa? Pumattakaan yksityisestä sektorista -> Siellähän koko homma perustuu kilpailukykyyn jonka tärkein osa on hinta!

    Oookkona karannu tänne Venäjältä?

    Äänestä

Hyvä asia jos näin on ja tulee käytäntöön.

Saahan Kelan henkilökunta ilmaiseksi hammashuollot, lääkrit ja muut edut joita on paljon ja veronmaksajat maksaa nekin.

Kelan johtajan palkka on puolet liikaa jos ei enemmän.

Huomaatteko kansanedustajilla on valtavsti erilaisia etuja, kuten Kelan henkilöstöllä. MIksi näistä ei leikat veronmaksajille valtavia summia eikä sieltä voi säästää ja laittaa rahaa vaikka terveydenhuoltoon ja soteen.

Puoluetuet valtavia summia ei niistäkään leikata ja sopeutumiseläkkeet isopalkkaisille useita tuhansia. Soinikin nautii n 5000 euroa sopeutumsieläkettä, näin ne porsaat osaavat ja kokoomuksne Tuija Nurmi oli lääkärifirman johtaja ja nautti soputumiseläkettä. Rahaa on.

Arvatkaapa paljonko maksaa veronmaksajille erilaiset konfrenssit kaviaareineen ja hotelleineen ja lentoineen, s eon valtava summa veronmaksajien pussista.

Palkkaneuvotteluiss emme sa amitään mutta maksajiksi kelpaamme ehrroille ja rouville. Joilla jo on ja lisää tarvitsee saada.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus.

    Äänestä

  • Miten satuilusi liittyy sivun aiheeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Miten satuilusi liittyy sivun aiheeseen?

    Varmaan siten, että noista leikkaamalla kasvaisi veropotti. Hyvällä tahdolla siitä riittäisi enemmän fyffeä terveydenhoitoon.

    Äänestä

Usko pois, vastustaa varmasti. Vihervassarit ei ole tehneet mitään kansan hyväksi. Johan demariämmien kanta omaa kansaa kohtaan tuli selväksi juopon aikakaudella: "ON VAARALLISTA AJATELLA OMIA".
Älkää unohtako tuota. Se kertoo kaiken. Ja unohditko jo sen, miten juoppo haukkui vanhuksia "BOOMEREIKSI"?

Äänestä
  • Porvari propagandaa pukkaa jälleen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Porvari propagandaa pukkaa jälleen kerran.

    Niin demari väittää vaikka faktoja kerrotaan.

    Äänestä

Tuossahan on taas ja vain yksi tapa Kokoomuksen tavoitteesta hivuttaa julkista terveydenhoitoa yksityisille terveysjäteille ja rahat ulkomaille ja sitten odotetaan palkkiovirkaa. Tuota Kokoomus on ennenkin yrittänyt ja edellisellä kerralla oikein kunnon kerta rysäytyksellä ja se torpattiin.

Olisi järkevämpää antaa Sotealueille hieman pidennystä sopeutusaikaa tai tuota rahaa mitä tuo muilutus on laskettu maksavan voisi jakaa Sotealueille ja saada sinne resursseja irtisanomisien sijaan. Nuo irtisanomiset tulee nekin valtiolle kalliiksi.

Miten tyhmiä nuo Persut ja Kokoomus oikein ovat kun luulevat, että kansa ei huomaa ja tajua koko asiaa`?

Äänestä
  • Ei ole yksityisiä kun on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Miten tyhmiä ihmiset oikein ovat kun eivät tajua lääkäreiden valtion tukemaa kartellia ja monopolia?

    Äänestä

Taitaa olla taas näitä hallituksen hätäpaskoja kun suosio kyykkää ja sitten mennään populistin käsikirjalle.
Kun asiaa hieman miettii, niin tuohan se vasta kalliiksi tulee. Samalla rahalla sijoitettuna julkiseen terveydenhoitoon, saataisiin vähintään sama tulos, mutta veikkaan että halvemmalla ja rahalla saataisiin julkiselle puolelle aikaa pitää henkilökuntaa töissä ilman irtisanomisia.

Äänestä

Veronmaksajat maksavat sitten ylimenevän osuuden. Näinhän se on, jos Kela kustantaa ylimenevän osuuden, eli loput summasta.

Äänestä
  • Hei, mutta kun pörriäisten osingonmaksukyky paranee, niin eikse oo kaikille kiva. Tai ainakin pörriäisten omistajille ja onkos muilla niin väliä. Köyhäthän valittaa aina.

    Äänestä

  • Tulonsiirto rikkaalle lääkärille!

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Tulonsiirto rikkaalle lääkärille!

    Nimenomaan sitä on. Valton ja veronmaksajien rahat terveysjäteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Nimenomaan sitä on. Valton ja veronmaksajien rahat terveysjäteille.

    Hoitoon pääseminen on tärkeintä tässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Hoitoon pääseminen on tärkeintä tässä.

    Ongelma korjaantuisi, jos lääkäreitä koulutettaisiin tarvetta vastaava määrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Ongelma korjaantuisi, jos lääkäreitä koulutettaisiin tarvetta vastaava määrä.

    Korjaantuisiko?
    Lääkärithän eivät halua terveyskeskuksiin töihin, koska yksityisellä tienaa paremmin. Millä konstilla saisit heidät tulemaan julkiselle puolelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Hoitoon pääseminen on tärkeintä tässä.

    Se ei demareille käy. Tyytymätön vanhus on demareiden kannattaja.

    Äänestä

Kun rahaa on rajallisesti se pitäisi tietenkin käyttää niin, että sen VAIKUTTAVUUS olisi suurin. Nyt rahaa löytyy yksityisten pörriäisten bisnesten tukemiseen ja täysin priorisoimattomiin lääkärikäynteihin, mutta ei hyvinvointialueille, joissa hoitojonoja vain pidennetään. Kun julkista puolta haittaa monilla alueilla lääkäripula, niin nyt yksityisiä pörriäsiä tuetaan, että he voivat viedä LISÄÄ LÄÄKÄREITÄ POIS JULKISELTA PUOLELTA.

Tämä on tasan väärä tapa käyttää valtion rahoja. Selvä kunnallisvaalitemppu, jolla kokkarit yrittää ostaa (ja nimen omaan OSTAA yhteiskunnan rahoilla) eläkeläisten ääniä. Moraalisesti ala-arvoista toimintaa, kunte Kokoomukselta sopii odottaa.

Äänestä
  • Ei ole yksityisiä kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Ei ole yksityisiä kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Kannattaisi perehtyä siihen, mikä on yksityisen sektorin yritys.

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Kannattaisi perehtyä siihen, mikä on yksityisen sektorin yritys.

    Yksityinen on sellainen, mikä ei saa mitään etuoikeuksia valtiolta.

    Äänestä

Ei kelpaa populistidemareille.

Äänestä

Yksityinen ja julkinen pitäisikin yhdistää. Liian paljon tyhjäkäyntiä muuten.

Äänestä

Ilmaisia lounaita ei ole. Joku aina maksaa jollakin tavalla. Lopulta vernomaksajat ja valtio tässä tapauksessa.

Äänestä

Tuo tullee toimimaan vain niissä tapauksissa kun on kyse lievästä sairaudesta, tai sairaudesta jonka laadusta ei ole epäselvyyttä. Laboratoriokuluista korvataan 50% ja monien sairauksien toteamiseksi täytyy tehdä useita kokeita ja hinta kohoaa helposti korkeaksi ykstyisellä.

Äänestä

Juoppo hallitus lahjoo ennen vaalejja. Hih ei onnistu enää hihi.

Äänestä
  • Älä sekoita edellistä hallitusta tähän! Sehän vaan biletti, jauhotti ja haukkui eläkeläisiä Boomereiksi - Sitä porukkaa ei hallitukseen enää kaivata!

    Äänestä

Veroja maksan ja julkisessa sote-keskuksessa käyn lääkärillä + tarvittavissa kokeissa.

Hyvinvointivaltio kuuluukin pyörittää verovaroin, niin että jokainen kansalainen vauvasta vaariin saa yhdenvertaisesti julkisia palveluja ja hoitoa.

Iän myötä tulee vääjäämättä jokaisen ihmisen eloon monenlaisia ongelmia, kipuja ja sairauksia, jotka on hoidettava inhimillesti ja jokaista ihmista arvostaen mahd. nopeasti.
Hoitoonpääsy ei saa olla kiinni lompakon paksuudesta eikä iästä.

Kiireelliseen hoitoon ohjauksessa on oltava koulutetut ja inhimillisesti käyttäytyvät ensihoidon asiantuntijat.

Julkinen perusterveydenhoito on oltava saatavissa ympäri Suomen yhdenvertaisesti.

Äänestä

Ennee ei perskokkareet sumuta minnuu.
Luottamus persuihin ja kokkareihin on täysin mennyttä.

Äänestä

Jokainen saa halutessaan ostaa vaikka kuinka kallista ja hienoa hoitoa yksityisiltä lääkäriasemilta, mutta niitä ei pidä kustantaa verovaroista kelakorvauksien muodossa.

Kelakorvauksethan oikeasti valuvat yksityisten lääkäriasemien hintojen korotuksiin mm. niin sanottuna klinikkamaksuna, joka sisältänee asiakkaalta rahan veloituksen.

Siis todellisuudessa asiakas ei hyödy koko kelakorvauksesta yhtikäs mitään!!!
Vaan kelakorvaus lihottaa vain lääkäriasemaa tai lääkäriä!

Kokoomuslaista politiikkaa, jonka persut mahdollistavat =
Rikkaille lisää verovarojamme!

Äänestä
  • Mutta kun nämä lääkäriasemat eivät ole yksityisiä kun heillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

Julkiseen perusterveydenhuoltoon on riitettävä verovaroja ja ne kyllä riityävät, kun ne ohjataan terveysasemirn perusterveydenhoitoon.

Jos se tarvitsee lakimuutoksen, niin sen tehtävä! Sitä varten maassamme istuu eduskunnassa 200 kansanedustajaa ja heidän apuna jättimäinen virkamiesjoukko.

Äänestä

Hyvivointialueen vaaleissa kannattaa äänestää ehdokasta, joka oikeasti ja rehdisti tekee päätöksiä koko kansan parhaaksi vauvasta vaariin, unohtamatta puolustukyvyttömiä ja heikompi osaisia kansalaisiamme.

Äänestä
  • Ratkaisu olisi tietenkin kouluttaa lääkäreitä tarvetta vastaava määrä.

    Äänestä

Pitkän aikavälin suunnitelma on nostaa julkisen hinta yksityiselle tasolle. Mutta onhan tuo hienoa että asiakas saa valita. Sossu korvaa jos omatrahat ei riitä mutta jos riittää niin miksi julkisen palvelun pitäisi olla halpa.

Onhan tuota tutkittu. Moni käyttää julkista vaikka kykenisi ottamaan lainaa ja menemään yksityiselle. Tämä väärin sosiaalipummeja kohtaan jotka ei saa lainaa.

Äänestä
  • Mutta kun se nyt vaan ei ole yksityinen kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Mikä pitkän aikaväli suunnitelma? Todennäköisesti toteutui jo tuossa SOTE uudistuksessa sillä jo vuonna 2014 terveyskeskuskäynnin todelliset kustannukset olivat noin 90€!
    https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1555041

    Nyt jos saadaan yli 65v yleislääkärikäynti 100€:n kattohintaan niin eikös olla melkein tasoissa?

    Valtion kannalta alkaa olemaan ihan sama meneekö se raha SOTE:n byrokratiaan ja lääkäreille vai meneekö se yksityisen puolen toimijalle. Kansalaisen kannalta ratkaisevaa on lääkärille pääsy!

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Mikä pitkän aikaväli suunnitelma? Todennäköisesti toteutui jo tuossa SOTE uudistuksessa sillä jo vuonna 2014 terveyskeskuskäynnin todelliset kustannukset olivat noin 90€!
    https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1555041

    Nyt jos saadaan yli 65v yleislääkärikäynti 100€:n kattohintaan niin eikös olla melkein tasoissa?

    Valtion kannalta alkaa olemaan ihan sama meneekö se raha SOTE:n byrokratiaan ja lääkäreille vai meneekö se yksityisen puolen toimijalle. Kansalaisen kannalta ratkaisevaa on lääkärille pääsy!

    Perusjärkevä aikuinen pystyisi tajuamaan, että kyse ei ole yksityisestä kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Perusjärkevä aikuinen pystyisi tajuamaan, että kyse ei ole yksityisestä kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Et taida ymmärtää mitä kartelli POHJIMMILTAAN merkitsee jos yhdistät sen tähän ketjun aloituksessa mainittuun asiaan!

    Äänestä

Se olisi loistava ratkaisu. Silloin lääkäreiden siellä kannattaisi järjestää oikeat testit ja tutkimukset ja lukea itsekin ne tulokset ennen kuin soittaa potilaalle, ettei näiden henkilöiden tarvitse käydä monta kertaa saman asian takia ja halvalla.

Äänestä

Terveydenhuoltoa velaksi?

Ok.

Toivon että tulis syöpä ja tappais tästä ahneitten porukasta ennen kuin maapallo tekee sen puolestanne. Tai noi oligarkit ja diktaattorit.

Äänestä

Mitähän oikein ajat takaa ,haluatko antaa sijoittajille yli satasen siitä että että kävit kulukkuasi näyttämässä kalliisti yksityisellä ,just tämä sinun Kokoomus ajattelusi ajaa maamme hyvinvointivaltion täystuhoon jonka mielestä pitäisi vielä valtion maksaa sinun turhasta käynnistäsi omistamillesi osakkeille vielä lisää liksaa, Niinpä ja vielä tämä saatanasta kotoisin oleva ek . Tämä oikea kansan kurjistaja haluaa vielä jopa yhteisöveron banaanitaso valtion piiriin ,hyvin menee ,kuka maksaa nämä vitun lennokit ja muut ,ei se mitään mutta kuka maksaa ihmisille elämän tässä usan persiin nuolussa,okei ei tarvii maksaa mutta luulenpa että tulee vittumaiset oltavat vitun jenkeille ja kusipää puolustusvoimille ,ei ne kyllä mitään
Puolustusvoimia ole kuin jenkinpersiin nuolijoita

Äänestä

3 kertaiset menot verrattuna julkiseen. Entä kun rahat loppuu, eikä saa enää mitään palvelua?

Äänestä
  • Hallituksen vedätystä. En mene halpaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Hallituksen vedätystä. En mene halpaan!

    Totta.

    Äänestä

  • Tilastoista selviää että jo vuonna 2014 terveyskeskuskäynnin todelliset kulut olivat 90€/käynti. Tämän kokeilun hintakattona on 100€ joten valtion menojen kannalta puhutaan saman kokoluokan kustannusksita!

    Äänestä

Onhan se tosi asia että yksityiset on kalliita. Toisilla on liikaa rahaa millä mällätä. Köyhempi miettii kaks kertaa menenkö yksityiselle.

Äänestä
  • Kalleus johtuu siitä, että lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli. Eli kyse ei ole oikeasti yksityisistä.

    Äänestä

Miksi jussi tai kukaan muukaan käyttää
yhteisiä verovaroja

JONKUN TOISEN MAAN SOTIEN RAHOITTAMISEEN?

Eikö tämä ole perustuslain vastaista?

Äänestä

Sanos muuta sotahullut alas joukkovoimalla.

Äänestä

Hyvä ajatus mutta huomaatteko kuinka yks lääkärit ja lääkärtiliitto vastustaa ajatusta, syynä varmaan se, että eivät halua ns rupusakkia vastaanotoilleen.

Mutta ajataelkaapa Kelan henkilöstö saa hammaslääkärit ja paljon muita etuja työsuhdeetuina ja ilmaiseksi. Pääjohtajan palkka aivan liian suuri puolet pois.

Myös kansanedustajilta voi leikata paljon erilaisia etuja, jotka maksavat veron maksajat.
Ostavat saamillaan asunto eduilla osakkeita Helsingistä kakkosaunnoiksi. Puoluetue miljoonia joka puolueella näistä suurin osa pois ja Soini saa sopetumiseläkettä yli 5000 euroa kuukaudessa.

Wallinheimo nauttii Yleltä 15000 euroa ja kansanedustajan palkat ja palkkiot päälle.
Kyllä rahaa on ja ahneutta. Kuulemma lentoreitti jyväskylää pitää pitää Wallinheimon takia voi yksin lentää lähes tyhjässä koneessa kotiinsa Jyväskylään.

Näin petaavat itselleen näitä kaikenmaailman etuja. Persut ajaa yleä alas Tynnkyskän ja Ranteen kera. Työttömiä lisää ja herroille lisää palkkaa ja erilaisi etuja. näin rikkaat.

Yle voisi olla kutsumatta näitä persuja ollenkaan Ylelle jatkossa. Vigelius haluaa pornoa ruutuun ja leikkaa muusta kultturista. Persujen mukaan kulttuuri on heille tarpeetonta hömppää ja kalllista.

Säkittäjä purra istui kuitenkin vela gaalassa taisi olla hiukan vaivautunut olo ja ei hän ollut tervetullut gaalaan.

Äänestä

En ikinä mene yksityiseen. Soitan ja soitan aina ja aina julkiselle, kunnes pääsen lääkäriin.
Mulla on siihen oikeus, olen ikäni työtä tehnyt ja verot maksanut. Mikään ei saa minua rahoittamaan pörriäisten osakesalkkukkuja.
Sanokoon OrpoPurran oikeisto hallitus ihan mitä tahansa

Äänestä
  • No et tietenkään mene, koska yksityinen lääketiede on kielletty Suomessa. Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli joten yksityislääkäreitä ei käytännössä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    No et tietenkään mene, koska yksityinen lääketiede on kielletty Suomessa. Lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli joten yksityislääkäreitä ei käytännössä ole.

    Ei ole yksityislääkäreitä. Mutta on yksityisiä pörriäisiä, joita OrpoPurran oikeisto hallitus rahoittaa. Tarkoituksena on julkisen sektorin terveydenhuollon alasajo. Siihen en suostu.
    Ja muistaakseni Pohjanmaalla on yksi lääkäri avannut ihan oman yksityisen vastaanoton, ilman että kuuluu pörriäiseen.
    Ei tarvitse vastaanotolle muuta kun oman ammattitaidon. Se riittää yleislääkärin vastaan otolla

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Tarvitaan valtion myöntämä lisenssi. Niitä lisenssejä myönnetään sopivan vähän, jotta joka puolella on lääkäripula ja hinnat nousevat pilviin.

    Äänestä

  • "Mikään ei saa minua rahoittamaan pörriäisten osakesalkkukkuja"

    Etkö ole koskaan elämäsi aikana joutunut turvautumaan apteekkituotteisiin jotka ovat peräisin yksityisen yrityksen valikoimista? Kaikki lääketuotteet ovat yksityisten yritysten tuotekehityksen tulosta ja niiden myynti lihottaa ylikansallisia yrityksiä ja niiden oaskkeiden omistajia!

    Äänestä

Tottakai yksityiset pörriäiset on asettaneet hinnat korkeiksi.
Mutta ei minun yli 65v tarvitse niitä rahoittaa.
Voivat hankkia tienestinsä muilta. On OrpoPurran oikeisto hallitus jo tarpeeksi niille Kela tukia antanut. Saa riittää. En osallistu

Äänestä
  • Tämä esityshän koskee VAIN yli 65v, joten turha sun on panikoida tämän suhteen!

    Äänestä

Menen yksityiselle, kun joudun uusimaan ajokortin. Julkiselle ei aikaa saa ja Pörriäinen ottaa lääkärin todistuksesta yli 300 euroa.
Kannattaa mennä yksityiselle
Ajokortin uusiminen 28 eurolla. Tämä kannattaa, paitsi Purra huomaa tämän ja poistaa heti

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia rahan pitää siirtyä lääkärille, jos haluaa ajaa autolla? Tulonsiirto köyhältä rikkalle!

    Äänestä

Jos tohon aletaan että 65+ menisivät ns yksityiselle niin kaikki lääkärit sielläkään ei välttämättä ala tohon rumbaan. Kolme x vuodessa vois päästä asioimaan ja kokeet maksaakin sitten maltaita siellä....

Äänestä
  • Näin on. Tämä on Purran kunta ja alue vaali valhe. Me emme leikkaa köyhiltä, se ei meille käy.
    Kuuluisat sanat, jotka jäi elämään.
    Persut pettää aina

    Äänestä

  • Kyse ei ole yksityisestä kun lääkäreillä on valtion tukema kartelli ja monopoli.

    Äänestä

Hmm... Kuinkahan moni YLI 65v oikeasti vastustaa tätä kokeilua? Jotenkin tuntuu että suurin osa kommentoijista on porukkaa jota asia ei millään tavalla koske!

Äänestä
  • Demulia vaan vit...taa suunnattomasti kun porvari tarjoaa auttavaa kättä demujen entisille Boomereille!

    Äänestä

Pääasia että HOIWA OY:n vuokratyövoimalle riittää kysyntää…
Jännää että aina kun yhteiskuntaa kupataan siinnä on lähes aina mukana kehitysmaamuslimeita…
Mutta pääasiahan on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA…

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt niin oppositiopuolueista varsinkin SDP on ollut huolissaan pienituloisten eläkeläisten asemasta joten tässä nyt sitten lienee sellainen päätös jota äsdeepee ei vastusta - Vai?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d1ae34ff-bfae-4f60-aebf-d22e2482f338

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu