Kokemuksia kone- ja metallialasta, teollisuudesta, tehtaista jne.

Ei-suositut henkilöt vähän niin kuin hoitavat työt ja turvaavat kaikkien etuja palvelevat ja suojaavat oikeudet. Suositut sitten poimivat kypsät hedelmät. Toisilla pitää olla kivaa ja toisilla töitä. Ahkeran ja osaavan palkinto on lisää töitä. Tyhmän näytteleminen ja oman osaamisen salaaminen saattaa kannattaa pidemmässä juoksussa. Pätevyydestä nimittäin rangaistaan aika usein palkattomilla lisätöillä. Usein suositulla porukalla saattaa olla jopa enemmän auktoriteettia ja päätäntävaltaa kuin pomolla, joka saattaa olla myös osa tätä porukkaa ja elää jotain kadonnutta nuoruuttaan uudestaan. Oman psykologisen arvioni mukaan ne pomot, jotka eivät olleet kovin suosittuja nuoruudessaan putoavat helposti tuohon ”sätkynuken” osaan. Eivät vain näe sen teatterin läpi tai ehkä näkevät, mutta eivät välitä. Kiva olla edes joskus osa jotain "suurempaa". Kun seuraa tarpeeksi kauan rekrytointeja, ylennyksiä, irtisanomisia ja muutenkin koko meininkiä huomaa hyvin mitä ajan takaa. Kovia vittuilijoita, nälvijöitä ja muita "koomikkoja" tuntui eksyneen runsaasti joukkoon, jotka eivät tietenkään itse kestäneet edes murto-osaa siitä "huumorista" mitä muille tarjoilivat. Mutta jostain kai se "ilo" pitää omaan elämään ammentaa. Projisointi, cope ja defenssimekanismit vahvasti läsnä. Toisille nauraminen auttaa ehkä hetken, mutta ei se omia ongelmia korjaa. Siksi varmaan moni alkaa lääkitsemään itseään päihteillä. Alkoholismi yleistä. Näille ihmisille ei kannata edes vittuilla takaisin, koska moni menee heti kantelemaan pomolle, tai loukkaantuu verisesti vuosikausiksi. Kuormittavia ja henkisesti helvetin raskaita ihmisiä sosiopaattisilla taipumuksilla löytyy valitettavan paljon. Minkäänlaista kiitollisuutta ei tunneta, ystävällisyys ja avuliaisuus tulkitaan heikkoutena, jota voi käyttää surutta hyväksi. Moni joka pyysi apua töihin, joita ei osannut tehdä, piti sitä jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, että heitä kuuluu auttaa aina kun keksivät pyytää apua. Ihan sama vaikka olisivat työskennelleet talossa pidempään kuin henkilö, jolta pyysivät apua. Jollain mentaaliakrobatialla se toisten tarjoama apu tai itsesi eduksi tekemä työ kulisseissa käännetään omaksi ansioksi. Vaikka pelastaisit jonkun työpaikan, niin et saa välttämättä edes sanallista kiitosta. Moni varmaan kääntää nämäkin asiat puheissaan toistepäin, kun kertovat niitä siellä työpaikan sisällä muille. Rohkenen argumentoida, että suurin osa vaihtaa alaa näiden ihmisten takia. Työnä voisi vielä mennäkin, mutta kaikki muut ilmiöt tekevät alasta yhtä miellyttävän kokemuksen kuin juurihoito ilman puudutusta.

Moni tuntui olevan valmis tekemään muutenkin mitä tahansa (paitsi töitä) turvatakseen oman pesänsä. Helvetisti "yhtiön" miehiä ja muita selkärangattomia oman epätoivon kauppiaita & palkkasotureita, jotka toimivat korvina ja silminä työntekijöiden keskuudessa. Machiavellisti menestyy tuossa maailmassa. Kampittamisen kulttuuri on vahva, kapuloita rattaisiin ja sokeria tankkiin. Näyttää itse paremmalta, kun toinen ei onnistu. Hyvin yleistä puhua omia mokiaan muiden piikkiin. Se joka ei ole paikalla on yleensä syyllinen kaikkeen. Varmaan olisi syyllinen Bodomin ja Tulilahden murhiinkin, jos olisi syntynyt tuolloin. Kyllähän siellä kaikki tietävät missä mennään, vaikka moni luulee olevansa helvetin ovela, mutta harva kehtaa sanoa mitään. Vaikenemis- ja myötäilykulttuuri on niin vahva. Sanomista saa korkeintaan sellainen ei-suosittu tyyppi, jostain täysin mitättömästä jutusta, eikä näitä sanojia kiinnosta paskan vertaa, jos joku heidän kaverinsa tekee samaa tai jotain miljoona kertaa pahempaa. Oma vinksahtanut maailmansa, joka aspektista tarkasteltuna. Ei ole lainkaan tavatonta, että niitä omalle työlle uhkaksi koettuja henkilöitä savustetaan ulos, metodit ja toimintamallit luokkaa ala-aste. On muuten uskomatonta, miten alas jotkut aikuiset ihmiset menevät, kun kokevat oman työpaikkansa uhatuksi. Välillä mietti kykenevätkö nämä ihmiset tuntemaan minkäänlaista häpeää vai operoivatko kokonaan ilman omatuntoa. Henkinen kasvupyrähdys loppunut jonnekin ala- ja yläasteen välimaastoon tai ehkä se ei koskaan edes alkanut. Joka päivä samat naamat, samat vittuilut, samat keksityt tarinat, samat narinat, samat vääryydet ja samat työt. Aika menee kuin siivillä. Päivät vaihtuvat viikkoihin, viikot kuukausiin ja pian huomaat vuosien kuluneen ohitse. Lähes hypnoottista katsella pyörivää kappaletta ja elää päiväni murmelina aina uudelleen ja uudelleen. Vaarana on se, että jämähtää paikalleen, vaikka oli tarkoitus lähteä pois.

Isoissa yrityksissä rahaa tuntui riittävän, mutta sitä rahaa käytettiin täysin holtittomasti vääriin asioihin ja joutavanpäiväiseen turhuuteen. Samoissa paikoissa jotkut kriittiset operaatiot saattoivat pyöriä rautalankaviritysten varassa. Pienissä yrityksissä säästettiin kaikessa. Isoissa yrityksissä väärässä paikassa. Tilauskäyrät heiluvat kuin hullun mulkku mielettömän perseessä. Jatkuvasti yt-neuvotteluja. Huonoa organisointia, jäykkiä rakenteita, turhaa kyyläämistä ja pilkunnussimasta pilkunnussimisen ilosta. Jonkinlainen normaali maalaisjärki tuntui kadonneen aikapäiviä sitten ja etsintäkuulutuksia liimailtiin viimeisestä aivosolusta. Koko ala tuntui siirtyneen koko akselilla tekemisestä ja tietämisestä, arvuutteluun ja paskanjauhamiseen. Sanomattakin selvää, että jälkimmäistä arvostettiin enemmän.

Omasta mielestäni alamäki alkoi suurten järjestäytyneiden ikäluokkien eläköitymisestä. Suomalaisia ala houkuttelee vuosi vuodelta vähemmän ja suunta onkin ollut pidemmän aikaa ulkomailta rekrytointi. Lähinnä kalasteltu epätoivoisimmat puolalaiset Suomeen, mutta yhä enemmän alkaa näkemään myös muita kansalaisuuksia. Joka tarkoittaa alati alenevia palkkoja ja katoavia oikeuksia. Joka oli varmaan alusta alkaen koko pelisuunnitelma. Ala on kuin kissan hiekkalaatikko, jota ei ole siivottu koskaan. Mitä enemmän sitä tonkii, sitä enemmän se haisee.