Lääkeinjektion laitto takkuaa (POHDE). Mitä tehdä?

Anonyymi-ap

Aikuinen lapseni muutti seurustelusuhteen myötä uudelle paikkakunnalle noin 200km entisestä. Hänellä on käytössä kerran kuukaudessa pistettävä lääkeinjenktio, jonka hän tarvitsee ja joka hänelle sopii, vastaavaan vaivaan olevat tablettimuotoiset lääkkeet eivät ole sopineet.

Uudella paikkakunnalla hän varasi aikaa paikalliselle terveysasemalle seuraavan injektion laittoa varten. Terveysasemalta vastattiin, ettei siellä laiteta injektioita, vaan on mentävä läheisen kaupungin terveysasemalle.

Noh, lapsellani ei ole mitään asioita eikä tuttuja ko. kaupungissa, jote hänelle on hankalaa mennä sinne piikkiä varten. Piikki oli jo aika paljon myöhässä. Hän meni sitten lopulta kaupungin terveysaseman päivystykseen ottamaan myöhässä olevan piikin ja sai sen.

Seuraavassa välissä hänellä olisi ollut muutakin asiaa sairauksiensa seurantaan liittyen ja hän soitti terveyskeskuksen numeroon, mutta puhelu ohjautui kolmannelle Pohteen terveysasemalle erääseen kaupunkiin noin 300km lapseni kotoa. Siellä vastannut henkilö kuitenkin auttoi varaamalla ajan sinne lapseni omaan terveyskeskukseen parinviikon päähän. Lapseni kyseli puhelimessa olleelta, että voiko sen injektion tuolloin siellä laittaa myös ja henkilö sanoi että hän laittaa ajanvarauksen aiheeksi injektion laiton.

Noin viikkoa ennen varattua aikaa omasta terveyskeskuksesta soitettiin lapselleni, että hänen aikansa on peruttu. Lapsellani sattui olemaan asiaa samana päivänä kuin varattu ja peruttu -terveysaseman toimesta- aika olisi ollut, samaan rakennukseen, missä terveysasema sijaitsee. Joten hän kävi kyselemässä, että eikö sen piikin voisi nyt laittaa, ettei se taas myöhästy.

Labrahoitaja oli ensimmäinen jonka puheille pääsi, ei tietysti tiennyt, että hän on labrahoitaja ennenkuin keskustelun lopuksi hoitaja sen kertoi. Labrahoitajan mielestä ei ollut mitään estettä, etteikö injektiota voisi laittaa täällä nyt kun ollaan, mutta hän ohjasi lapseni päivystävän sairaanhoitajan ovelle, johon lapseni koputti. Päivystävä sairaanhoitaja kertoi, että hän "hoitaa vain akuutteja asioita kuten flunssaa ja märkärupea" eikä voi laittaa injektiota vaan on mentävä sinne läheisen kaupungin terveysasemalle.

Lapsi soitti kaupungin terveysasemalle asiasta, mutta siellä oli vain vastaaja, johon tallentui soittopyyntö, mutta takaisinsoittoa ei tullut ollenkaan, ei sinä eikä seuraavana päivänä, eikä koskaan. Injektio myöhästyi taas kaksi viikkoa ja nyt se sitten taas laitettiin siellä läheisen kaupungin terveysasemanpäivystyksessä, koska neljä viikkoa aijemmin omalle terveysasemalle varattu aika oli peruttu terveysaseman toimesta kolmeviikkoa aijemmin ja kaupungin terveysasemalta ei ollut soitettu takaisin. Lapseni kyseli hoitajalta, voiko hän tulla jatkossakin tällätavalla tänne terveysaseman päivystykseen, kun tarvitsee injektion? Hoitaja sanoi suomeksi, että passar bra, voit tulla, tule sitten kun tarvitset taas. Näin sopivat.

Eilen oli taas injektion aika ja lapseni suuntasi sinne läheisen kaupungin terveysaseman päivystykseen, mihin oli ohjeistettu tulemaan jatkossakin. Hän sai injektion, mutta hoitaja oli alkanut huutamaan hänelle todella tylyyn sävyyn, että "Tämä oli sitten viimeinen piikki! Jatkossa omalle terveysasemalle!". Lapseni yritti selittää, että omalta terveysasemalta oli sanottu, ettei siellä osata lihasinjektiota laittaa, ainoastaan hoitaa flunssaa ja märkärupea, että Pohteen ohjeistus on, että on mentävä sinne kaupungin terveysasemalle.

Mitä siis tehdä, kun omalta terveysasemalta käsketään mennä kaupungin terveysasemalle ja kaupunginterveysasemalta käsketään mennä omalle terveysasemalle?

Pitääkö minun tässä äitinä alkaa opetella lihasinjektion laittoa youtube-videoiden avulla ilman minkäänlaista terveydenhuoltoalan koulutusta ja matkustaa joka kuukausi kahdensadan kilometrin päähän lapselleni luo se laittamaan? Toki häntä mielellään näen, mutta alan olla jo siinä iässä, ettei ajokortin pitäminen ole mikään itsestäänselvyys. Ja mitä jos teen virheen pistoksessa ja menee vaikka suoneen, kun en ole sairaanhoitaja?

Nämä injektiot on sellaisia, että ne on määrätty sairauden hoitoon, eikä niitä voi eikä saa noin vain lopettaa ja nuo myöhästymisetkin on tosi huono juttu terveydentilan kannalta.

-hämmentynyt ja peloissaan oleva äiti

2

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luuletko että hoitajat haluaa injektoida kenenkään pakaralihakseen psykoosi lääkkeitä? Oletan kyseessä olevan psykiatrian muotivillitys, jossa aiemmin patentin menettäneitä ja täten lääkeyhtiöille huonoksi bisnekseksi muodostuneita tabletteja painostetaan potilaille injektiomuodossa "helppouden" nimissä. Injektiot ovat patentoitu mekanismi, jolla jo patentin menettänyt lääke saadaankin teknisenä muutoksena markkinoitua uudelleen ja lääkeyhtiöt tienaavat. psykiatrit elää ihan omissa maailmoissaan näiden injektioiden markkinoinnissa, koska saavat lääkeyhtiöiltä siitä rahaa. Terkkarit on nykyään muutenkin ruuhkaisia niin ei ne hoitsut siellä ehdi mitään injektioita pistelemään kenenkään perseeseen, jos vaihtoehtona on flunssapotilaat joita ohjeistetaan syömään buranaa ja lepäämään sekä juomaan riittävästi.

      Muutenkin injektiossa on aina suuri vaara yliannostukseen, koska pistetty lääke saattaa aiheuttaa yliannostukseen helpommin kuin tabletti.

      • Anonyymi

        Sinä olet vakavasti häiriintynyt ihminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe