PohjoisKorea on täysin mitätön valtio!
Sillä on kuitenkin Ydinaseet joidenka tähden sitä kuunnellaan
Kun Suomi hankkii Omat Ydinaseet tullaan myös Suomea kuulemaan tarkemmalla korvalla!
Suomella on olemassa kaikki tietotaito mitä Ydinaseiden tekoon vaaditaan
Suomen Ydinvoimalat tuottavat aseisiin vaadittavaa Ydinseosta
Sillä on kuitenkin Ydinaseet joidenka tähden sitä kuunnellaan
Kun Suomi hankkii Omat Ydinaseet tullaan myös Suomea kuulemaan tarkemmalla korvalla!
Suomella on olemassa kaikki tietotaito mitä Ydinaseiden tekoon vaaditaan
Suomen Ydinvoimalat tuottavat aseisiin vaadittavaa Ydinseosta
Vastaukset 7
Vanhimmat
se olisi pitänyt tehdä ennen natoo menoa, niin halvemmaksi myös tulisi? sekä työllistävä vaikutus kun työttömät 9e pv vuoroissa käy aktiivimallissa päivystämässä siilojen vartijoina?
Ydinadeiden hankinta on välttämätöntä Suomelle jo siksi, ettemme voi aukottomasti luottaa USA:n ydinsateenvarjoon Trumpin tähden.
Aloittajan kanssa olen samaa mieltä. Suomi tarvitsee oman ydinasepelotteen tai ainakin EU tarvitsee sen. Trump vaatii että EU:n tulee hoitaa itse oma puolustuksensa ja vaatii nostamaan puolustusmenoja (NATO-maille asetettu vaatimus). EU voisi kerrankin yllättää Trumpin housut kintuissa ja hommata ydinaseen. Ensin tehtäisiin pieni maanalainen ydinkoe jolla osoitetaan että ase toimii ja sitten ilmoitetaan kylmän viileästi että meillä on itseaiassa 5000 toimivaa ydinkärkeä!
Säästettäisiin rutosti rahaa, koska ydinaseet on halpa henkivakuutus vaarallisessa maailmassa.
Ei me tarvita kyllä se naapuri kohta pamauttaa. Miksi meitä koko ajan pelotellaan ydinaseilla. Saattais olla hyväksi tälle paskamaailmalle jos pamahtaa.
Olisi saatu niitä vaikka kuinka paljon sillä rahamäärällä, joka vuosikymmenten saatossa on käytetty ilmavoimien kokeiluihin.
Täysin samaa mieltä. Ranskalla ja Britannialla on omat niin eiköhän pistetä koko EU:n voimin kunnon talkoot pystyyn ja valmisteta muutama tuhat kappaletta ääntä nopeampia ydinohjuksia niin voi vanjalla nousta kynnys lähteä sotaretkelle entistä korkeammalle.
Nyt Ministereille / Kansanedustajille postia jossa vaaditaan Suomelle omat Ydinaseet
Olen itse jo lähettänyt Sähköpostia Sisäministeri Rantaselle asian suhteen