Häpeällinen pornokappale Suomella euroviisuissa. Toivottavasti ei menesty.
Euroviisut eivät ole mitkään pornoviisut
Anonyymi-ap
20186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kusihorotyrkky.
Ole Woke hiljaa .
Ei tarvitse katsoa eikä kuunnella Suomen kappaletta, häpeksi on maallemme
Harmi, että esittäjästä on tehty "runkkulehtien" tähti, koska tuo osaa joidenkin arvioiden mukaan laulaa ihan oikeasti. Eikä tuo sen enempää ääniä saa vaikka riisuisi loputkin kledjut päältään. Näyttävä esiintyjä ja show ovat puoli ruokaa, mutta silikonit ja perseet noissa kisoissa on nähty jo ajat sitten.
En oikeasti ymmärrä miksi tästä tuksu kakkosesta on keskusteluissa tehty joku "seksikäs" ja "liian porno" Tuo muijahan näyttää järkyttävälle naamasta ja kroppa on muodoton mötkö jopa silareiden kanssa. Tuossa otuksessa ei ole seksiä tippaakaan.
Ne ovatkin suurimmat homokarnevaalit euroopassa
Ja kanssa maksaa..
Jätän YLE veron maksamatta.
Onneksi asia kuitenkin päätettiin kansalle suunnatulla äänestyksellä, eikä patmoshenkisten hihhuleiden kryptassa.
Kalle pistettiin ulos YLE urheilusta
Ja sitten kiljutaan ICH KOMME!
Onneksi olkoon yleisöäänestyksen voittanut Erika!
"– Koko keskustelu Vikmanin kappaleen ”sopivuudesta” nojaa siihen ajatukseen, että poliitikkojen, median tai jonkin muun tahon tulisi voida määritellä, millainen musiikki on hyväksyttävää ja mikä ei. Tämä on vaarallinen ajattelutapa." (Helsingin kokoomusnuoret)
Juuri noin.
Suomen pieni ja ahdasmielinen hihhulivähemmistö yrittää tyrkyttää omaa tunkkaista ajatusmaliaan joka paikkaan. Onneksi sillä pyyhitään pers'että.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/463ce9f6-bddf-4348-a566-cfc07fa51248?_gl=1*17hfqzz*_ga*NDY1NTYxNjQ4LjE3MDI2Mjg1OTc.*_ga_3L539PMN3X*MTczOTQzODc5Ny4xNjgwLjAuMTczOTQzODc5Ny4wLjAuMA..
Iskä sanoi että muistuttaa hänen nuoruutensa laulaja Kikkaa, joka oli kanssa kuulemma aika porno.
Kikkahan lauloi "sukkulaa venukseen" ja nykyiset Thaimaan kävijät tykkäsi, vaikka itse sävellys oli melkoista kuraa. Jos Kikka olisi elänyt pitempään, niin olisikohon voinut eläytyä samaan tapaan ja uskottavasti tuohonkin lauluun vaikkapa 70-vuotiaana.
Aikanaan näin Kikan livenä.
Oli tosi siisti esiintyjä, hauska ja huumorintajuinen. Hyvä laulaja!
Kikka leikitteli enimmäkseen sanoilla.
Yleisö tykkäsi paljon eikä minkäänlaisia rumia puheita kuultu.
Joo, jotain siroa Kikkaa ei voi oikein verratta tähän emakkoon..
Viime vuonna ==O tänä vuonna (())
(o o)
Eikös ne ole juuri sitä. Ei pitäisi olla, mutta ovat.
Tulee menestymään, koska hänestä pidetään ja inhotaan. Paljon pahempi ehdokas olisi se josta ei välitetä.
Jää ulos kisasta heti eka vaiheessa!
Porno tarkoittaa paljaita sukuelimiä ja sukupuoliaktia. Mitään sellaista ei esityksessä ole eikä nähdä, vaikka se muuten onkin typerä ja mauton.