Usan johdon puukotettua Ukrainaa selkään

aiheutti shokin Euroopassa mutta suurin järkytys
on Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan
leireissä.Nyt siirrymme todella arvopohjaiseen
realismiin tai paremminkin inhorealismiin.
Suomi pystyy pitämään pragmaattiset suhteet
Usan johtoon ja antamaan myötätuntoa Ukrainalle. Sisäpoliittisesti Suomella on vaikeat
ajat koska kun rauha tulee Ukrainaan Usan
ehdoilla niin siihen ei puututa eikä kritisoida
muuten kuin pehmein sanakääntein.
Suomen vankka tuki Ukrainalle on ollut vahvaa
mutta tosiasiat on otettava tosiasioina
” veikattiin väärää hevosta”.
Suomen hallituksen ja eduskunnan laivaa joudutaan kääntämään hiljaa suuntaan jossa
Suurvallat määrää reitin. Onneksi tämä on tuttua
Suomelle jo historian päivien ajoilta.
Olemme tulleet taas ” suomettumisen” aikaan.
Viro tulee seuraamaan Suomen virallista linjaa
ja näin Viro tulee luovimaan Suomen rinnalla joko
myötäillen tai varovaisesti kritisoiden.
Riippuen onko keskustelun aiheena Usa, Kiina
tai Venäjä.Liettuan ja Latvian rooli on vaikea.
Vielä vaikeampaa on Puolalla koska se on kovin
haukka mitä Venäjään tulee ja sillä on myös
vaikea Ulkopoliittisen realismiin sopeutuminen
jos vanhat merkit pitävät paikkansa.
4130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Trump vaatii Ukrainalta 500 miljardin
edestä mineraaleja koska näin Usa ottaa
Ukrainalta takaisin sen minkä Usa antoi
Ukrainalle avustusta eli noin 500 miljardia
Suomi voisi saada myös Ukrainalle antamansa
avustus rahat jos Ukraina antaa meille mineraaleja.Suomi myös tarvitsee rahaa vanhustenhuoltoon ja muihin sosiaalisiin
menoihin rahaa.

Äänestä

No ei suomella puolen valinnassa ole vaihtoehtoa,toisen maahaan hyökkäävää diktaattorin joka pyrkii hävittämään demokratian,ei tueta!

Äänestä

Pääseekö Ukraina ulos korruptiosta?!

Äänestä

Trump saattaa ajatella että Euroopan ja Venäjän välinen sota vahvistaisi Yhdysvaltain taloutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

aiheutti shokin Euroopassa mutta suurin järkytys
on Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan
leireissä.Nyt siirrymme todella arvopohjaiseen
realismiin tai paremminkin inhorealismiin.
Suomi pystyy pitämään pragmaattiset suhteet
Usan johtoon ja antamaan myötätuntoa Ukrainalle. Sisäpoliittisesti Suomella on vaikeat
ajat koska kun rauha tulee Ukrainaan Usan
ehdoilla niin siihen ei puututa eikä kritisoida
muuten kuin pehmein sanakääntein.
Suomen vankka tuki Ukrainalle on ollut vahvaa
mutta tosiasiat on otettava tosiasioina
” veikattiin väärää hevosta”.
Suomen hallituksen ja eduskunnan laivaa joudutaan kääntämään hiljaa suuntaan jossa
Suurvallat määrää reitin. Onneksi tämä on tuttua
Suomelle jo historian päivien ajoilta.
Olemme tulleet taas ” suomettumisen” aikaan.
Viro tulee seuraamaan Suomen virallista linjaa
ja näin Viro tulee luovimaan Suomen rinnalla joko
myötäillen tai varovaisesti kritisoiden.
Riippuen onko keskustelun aiheena Usa, Kiina
tai Venäjä.Liettuan ja Latvian rooli on vaikea.
Vielä vaikeampaa on Puolalla koska se on kovin
haukka mitä Venäjään tulee ja sillä on myös
vaikea Ulkopoliittisen realismiin sopeutuminen
jos vanhat merkit pitävät paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu