Mainitkaa kaikkien aikojen parhaimmat sinfonietat

Sinfonietta sävellysmuotona viittaa yleensä sinfoniaa mittasuhteiltaan suppeampaan ja kevyemmällä kädellä sävellettyyn moniosaiseen orkesteriteokseen, joka ei ole muodoltaan niin keskitetty kuin sinfonia, eikä se yleensä muodosta sinfonisen ajattelun puitteissa ilmenevää sinfoniseen jännitteeseen verrattavaa draamallista kaarta tai aiheiden välistä syvää logiikkaa.

Sinfoniettojen tyyliasteikko ulottuu kepeistä kamarimusiikillisista teostyypeistä (Prokofjev) rytmistä elementtiä melodisen aineksen sijasta korostaviin pseudosinfonisiin teoksiin(Janacek), ja divertimentotyyppisistä teoksista (Wiren) lopulta aidommin sinfonisesti rakennettuihin ja muotoarkkitehtuuriltaan ja motiivityöskentelyssään kunnianhimoisempiin teoksiin (Pylkkänen).

Mikäli intuitioni osuu lähelläkään oikeaan, sinfoniettojen säveltäjänä äärimmäisen tuotteliaan ja kenties musiikinhistorian tuotteliaimman säveltäjän Saikkolan varhaisimmassa tämän lajityypin teoksessa voidaan ehkä kuulla säveltäjälle tyypillisten sotamuistojen tavoin teoksen vakavassa tai jopa synkähkösävyisessä johdannossa pianissimossa tykkien kaukaiseen jylyyn assosioituvia patarummuniskuja, eikä teos ole niin runollisen idyllinen tunnelmiltaan kuin Taunon, vaan keskittynyttä kontemplatiivisuutta ilmentävä sinfonisessa ajattelussaan, joskin internet archivessa julkaistu äänite on äänentoistoltaan ylen alkuperäistä äänitettä sameampi ja huonompilaatuinen.

Tästä huolimatta kaikkien aikojen suosituimmaksi sinfonietaksi on noussut patarumpupattereistaan tunnetuksi tullut Janacekin teos, jossa paljolti toistoon perustuvana rytmikuvioiden hienoisesta varioinnista ja enintään aavistuksenomaisesta lyhyiden melodisten aiheiden kehittelystä huolimatta ei juuri ilmene aiheiden ja motiivien vakavaa ja painokasta kehittelyjaksoa tai selkeäpiirteistä melodista ainesta, vaan on säveltäjälle ominaisesti tyyliltään hyvin omalaatuinen ja pikemminkin dramaattisiin efekteihin kuin sonaattimuodon puitteissa toteutettuun temaattiseen työhön, ja teemojen kehittelyyn pyrkivää tai muihin perinteisiin muotoiluperiaatteisiin nojaavaa materiaalin työstämisessä.

Mikäli kirjoitatte tuubin hakukenttään sanan sinfonietta löytyy hakutuloksena useiden tuntemattomienkin säveltäjien kyseisen lajityypin teoksia, joskin suurimmalta osaltaan ne tarjoavat Janacekin sinfoniettaa.

Tässä esimerkkinä Francis Poulencin uusklassinen tai mahdollisesti jopa uusromanttinen vauhdikkaasti alkava kepeä ja valoisa sinfonietta ilman sanottavampaa vastakohtaisten elementtien tai voimakkaiden pateettisten eleiden viljelyä kaikessa leikkisyydessään ja eloisuudessaan hienoisesta rutiininomaisuudesta huolimatta alun intervallihyppyineen ja alaspäisine asteikkokulkuineen, säveltäjän kirjoittaessa tavoilleen uskollisena yleisöön menevää ja kevyesti sulavaa musiikkia https://youtu.be/9jUUES8l528 Eräät melodiset käänteet tuovat mieleen romanttiset esikuvat tunnetuilta säveltäjiltä.

Musiikki on hyvin soivaa ja miellyttävää, mutta ei liikuta tai vaikuta muutoinkaan syvästi tunteisiin uusklassismille tyypillisessä objektiivisuuden tavoittelussaan.

Tämä sinfonietta saattaa modernistisessa ilmaisussaan repivän riitasointisine sointurepetitioineen olla erään jäsenemme makuun: https://youtu.be/l36IOyXp3FI?list=O … y_nf2LR9dzNKC0vHmjGILRHyij3AV5G3E1Q