Ero Tanskan ja Suomen välillä on työntekijän arvostus

Suomessa työntekijää ei ole koskaan arvostettu eikä tulla koskaan arvostamaankaan. Suomen työilmapiiri on aivan naurettava. Osaamattomat johtajat johtajat yrityksiä. Asenneilmapiiri Suomessa on muutenkin heikko. Työntekijöiden etuihin on tehty heikennyksiä. Nyt pitäisi järjestää massiivisia mielenosoituksua heikennysten palauttamiseksi.

Se tilanne, mikä Suomessa on tällä hetkellä, sen seuraukset tulevat näkymään vuosien ja vuosikymmenten päästä. Sillä, että työntekijöitä ei arvosteta ei tulla koskaan pääsemään pitkälle.

Johtamis- ja palkkausmallia tulisi ottaa Tanskasta . Sitä Suomessa tuskin tullaan tekemään. Täytyy muistaa, että edeltävät polvet rakensivat Suomea. Nykyiset eivät tule enää nostamaan Suomea. Pohjoismaiden hyvinvointi liukuu vuosikymmenien kuluessa tuhoonsa. Samoin Ruotsissa, mutta eri syistä.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koska meillä hallitusta ohjaa EK ja Suomen Yrittäjät härjestö ja ne jakelevat Orpon ja Purran hallitukselle käskyjä, eli työnantajajärjestöt, Suomessa työntekijän arvostus on 0.

Missään maassa ei Venäjää lukuunottamatta halveksuta, aliarvioida ja syyllisyetä sekä painostetaan työntekijöitä kuin Suomessa.

Työehtojen heikennykset on siitä esimerinä kuten tuo viimeisin tulollaan oleva tavoite:
"Määräaikainen työsuhde vuodeksi ilman mitään syytä .

Äänestä
  • Orpon ja Purran sekä takiaispuolueiden KD:n ja RKP:een erityinen panostus talouteen on ollut heikentä työehtoja kaikella tapaa, muka työn tarjonta lisääntyy, kun mitää sääntöj ei tarvitse noudattaa.

    Oikeasti tulee mieleen, että kyseessä on keskiluokan kurittaminen ja kurjistaminen, jotta hyvin koulutetuistakin saadaan aikaiseksi orjatyövoiman reservi.

    Äänestä

  • työh Muut lukivat myös , Ei nostoja juuri nyt. soomi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa työntekijää ei ole koskaan arvostettu eikä tulla koskaan arvostamaankaan. Suomen työilmapiiri on aivan naurettava. Osaamattomat johtajat johtajat yrityksiä. Asenneilmapiiri Suomessa on muutenkin heikko. Työntekijöiden etuihin on tehty heikennyksiä. Nyt pitäisi järjestää massiivisia mielenosoituksua heikennysten palauttamiseksi.

Se tilanne, mikä Suomessa on tällä hetkellä, sen seuraukset tulevat näkymään vuosien ja vuosikymmenten päästä. Sillä, että työntekijöitä ei arvosteta ei tulla koskaan pääsemään pitkälle.

Johtamis- ja palkkausmallia tulisi ottaa Tanskasta . Sitä Suomessa tuskin tullaan tekemään. Täytyy muistaa, että edeltävät polvet rakensivat Suomea. Nykyiset eivät tule enää nostamaan Suomea. Pohjoismaiden hyvinvointi liukuu vuosikymmenien kuluessa tuhoonsa. Samoin Ruotsissa, mutta eri syistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu