Meidän parisuhde.
Puoliso herää,hyvin harvoin puhuu mitään. Jos minä en puhu hän ei puhu aamuisin motän.Hyvin harvoin on sellaista pakottavaa tärkeää asiaa aamuisin että puhuisi.
Töistään tai matkoiltaan lomilla ollessaan tms ei ota yhteyttä kotiin,minuun.
Töistä tullessaan puhuu vain pakollisen eli juuri ja juuri sen pakollisen jonka jälkeen menee useimmiten makoilemaan kännykälleen tunneiksikkin tai vaihtoehtoisesti jonnekkin esim autotalliin tai harrastuksiinsa.
Illalla kun menemme nukkumaan,, ei puhu sängyssä yleensä mitään. Hyvin harvoin jos on tärkeää asiaa.
Jos itse olen siis hiljaa meillä ei puhuta kuin pari kolme laisetta päivässä.
Puoliso ei myöskään kysy koskaan kuulumisiani. Asumme yhdessä . Meillä on 2 lasta,ylä-asteikäidiä. Ei puhu heillekkään kuin hyvin harvoin. Aina ollut noin.
Seksiä on vain minun ehdotuksestani,toki aina alkaa siihen kun lähestyn. Ei myöskään halaile tai kosketa mutta jos minä lähestyn niin antaa minun hrllistellä häntä ei siis aja pois. Kaikki aloitukset tulevat siis minulta. Olen yrittänyt avautua aiheesta mutta Puoliso hermostuu,sanoo minun kuvittelevan kaiken,kiusaavan häntä jne. Alkaa mykkäkoulu ja sulkeutuu entisestään.
Alkanut vaikuttamaan vahvasti itsetuntooni tuollainen käytös. Jollain tasolla tuntuu ettei hän välitä. Maksaa kuitenkin puolet kuluistamme.
Mielipiteitä,kokrmuksia
18
436
Vastaukset 18
- Anonyymi
Lähde pois tuommoisesta liitosta..hulluksi tuollaisesta tulee
- Anonyymi
Siltä tuntuu vaikka pyrin elämään omaa elämääni. Onneksi on ystäviä ja omat harrastukset,työ.
- Anonyymi
No voi että.
- Anonyymi
Tai ei mitään tsemppiä. Olet ärsyttävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai ei mitään tsemppiä. Olet ärsyttävä.
Eikä oo. Melko neutraali. Harmiton ajankuluttaja. Tylsistynyt ja ankistunut. Näen hänen elämänsä silmieni edessä. Turhautunut on oikea tunne. Nimenomaan TURHAUTUNUT!!!!! Eikä vaan vähän vaan aivan järkyttävän turhaantunut ja kaikenlisäksi KAIKKEEN!!!!
AAARGzhhh miten Mää tunnen miten turhautunut.
Joten,annetaan purkaa jos se yhtään helpottaa mistään laidasta hänen oloaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä oo. Melko neutraali. Harmiton ajankuluttaja. Tylsistynyt ja ankistunut. Näen hänen elämänsä silmieni edessä. Turhautunut on oikea tunne. Nimenomaan TURHAUTUNUT!!!!! Eikä vaan vähän vaan aivan järkyttävän turhaantunut ja kaikenlisäksi KAIKKEEN!!!!
AAARGzhhh miten Mää tunnen miten turhautunut.
Joten,annetaan purkaa jos se yhtään helpottaa mistään laidasta hänen oloaanNäyttää ärsyttävän sinua paljon.
- Anonyymi
Et muuta mutistavaa keksinyt palstasedän novelliin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää ärsyttävän sinua paljon.
Sun pää ei ole yhtään naisena esiintyen satuilevaa aloittajaa paremmassa kunnossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää ärsyttävän sinua paljon.
No ei sillä Mää en olisi enää elossa jos noin vähästä ärsyyntyisin. Olen elänyt yli 30v parisuhteessa psykopaatin kanssa. Monenlaiseen kouliintunut . Tunnistan sellaiset koukerot jo kaukaa joten ei vaan enää tunnu missään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei sillä Mää en olisi enää elossa jos noin vähästä ärsyyntyisin. Olen elänyt yli 30v parisuhteessa psykopaatin kanssa. Monenlaiseen kouliintunut . Tunnistan sellaiset koukerot jo kaukaa joten ei vaan enää tunnu missään.
Näyttää ärsyttävän todella paljon.
- Anonyymi
"Aina ollut noin".. Kai se nyt jotain on sanonnut, kun pari kersaakin on?
- Anonyymi
Morjensta perus- tai sisäsuomalainen tuumailija, oletko ollut kauankin koukussa naisena esiintyvän palstasedän stooreihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Morjensta perus- tai sisäsuomalainen tuumailija, oletko ollut kauankin koukussa naisena esiintyvän palstasedän stooreihin?
Ei saa poistella on todella settle verrattaen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa poistella on todella settle verrattaen
Tunnistan mutta joo,on se vaan ihme ettei tunnu enää missään. Voin vaan tunteettomasti tuijottaa tunteet tyhjinä kirjaimia joita joku painelee muka ärsyttääkseen. Oikeastaan aika surullista tai ehkei sittenkään. Sillä oon voittanut paljon olemalla vaan. Tähän nyt kirjoitan mutta luonnossa eniten voittaa olemalla vaan hiljaa ja tekemällä uutterasti töitä menemällä kohti tavoitteitaan niin ettei anna minkään häiritä. Muistakaa ettei minkään. Se alkaa tästä päivästä!!! Meet ja teet, et jää tuleen makaamaan. Kukaan ei tuu tarjoamaan sulle yhtään mitään tarjottimella..se on itse tehtävä ja se alkaa nyt
- Anonyymi
Minusta sinun pitäisi laittaa kova kovaa vastaan ja kokeilla suoraa perheväkivaltaa, silloin teistä tulee taas sielunkumppanit tai peräti räiskyvät kaksoisliekit, trololoo palstasetä
- Anonyymi
Ja myös hienovarainen
- Anonyymi
1 Pitääkö introvertin alkaa juoruilijaks sen takia kun joku toinen haluaa kokoajan puhua jotain
2 Mies on näköjään p*ska kun sillä on omia harrastuksia, jotkut tykkää enemmän tehdä kun puhua olemalla esim juuri harrastusten parissa tai aktiivinen, hankkikaa vaikka yhteinen liikuntaharrastus
3 Vaihtelua, mielenkiintoa ja yllätyksellisyyttä seksiin niin johan alkaa kiinnostaa, jos kaikki menee aina samalla kaavalla ”kerran viikossa saunan jälkeen” niin ei ihme että kyllästyy. Laita jotain seksikästä päälle tai yllätä miehes ASENTEELLA, kyllä miehetkin haluaa tuntea olonsa joskus halutuks. Monesti tuntuu menevän niin että nainen odottaa että hänelle tehdään kaikki valmiiks ja aina naisen pitää saada ite ensin- Anonyymi
Paska palsta. Teen just tuota mitä neuvot vaan se on loppu nyt!! Yli 10v oon passannut,palvellut,viihdyttänyt,kokannut silitellyt,huomioinut ja rakasta ut ilman vastavuoroisuutta. Yksin siivonnut,yksin pärjännyt enkä oo koskaan hyvää sanaa saa ut kuulla muuta kuin haukkumista tai sitten hiljaosuutta niinkuin oisin ihan il.mqq enkä minkään arvonen .Mutta se loppu nyt.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527