Olen surustellut muutaman vuoden miehen kanssa, jonka persoonallisuudessa on, paitsi eritysherkkyyttä, myös kykenemättömyys keskusteluun ja agression tunteiden hallitsemiseen. Tällä hetkellä tuntuu myös, että masennus on ottanut valtaa. Kotona aika kuluu sohvalla maaten ja kännykkää räpläten. Viikonloppuisin hänet saa vielä lähtemään johonkin "liikenteeseen". Hän stressaantuu ja hermostuu helposti, mutta "hyvässä vaiheessa" osaa olla myös mitä ihanin. Muiden läsnä ollessa hän pääsääntöisesti käyttäytyy hyvinkin miellyttävästi. Itseä on kuitenkin jo jonkin aikaa ahdistanut näiden "huonojen vaiheiden" säännöllinen toistuvuus. Jokin pieni asia, josta hän loukkaantuu, voi aiheuttaa monen päivän artyneisyyden, kiukun ja ilkeät kommentit. Nyt sain jo tehtyä ratkaisun, että on aika päättää suhde ja kirjoitin hänelle siitä. Hän ei kuitenkaan ole siihen juurikaan reagoinut/kommentoinut ja tuntuu, että hän ajattelee, että kaikki taas vaan jatkuu ja asia "unohtuu". Miten saisin itsestäni irti sen, että tiukasti vaan otan asian puheeksi, vaikka tiedän, että se johtaa vaan ärsytykseen ja hermostumiseen hänen suunnastaan?
Miksi on niin vaikea lähteä?
2
1140
Vastaukset
- Anonyymi
Olet kirjaimellisesti tiedottanut hänelle tyytymättömyytesi tilanteeseen ilmoittamalla että päätät suhteen -ilman mitään vastakaikua.
Varmasti kun vain yksinkertaisesti poistut hänen kuulo- ja näköpiiristään lopullisesti saa aikaan reaktion, nimittäin sinussa itsessäsi: saat huomata että parempi vaikka yksin kuin jatkuvan pelon alla odottaa taas päivien kestävää piinaa.
Jatka elämääsi harrastuksiesi, tyosi ja opintojesi parissa ilman pelkoa. - Anonyymi
No tuo "masennus" on tuossa kaikessa se pienin ongelma. Se ei ole ongelma ollenkaan.
Kykenemättömyys keskusteluun, agressio, ilkeily. Ei tuollaista pitäisi olla parisuhteessa ollenkaan!
Tuo että muille esiintyy mielin kielin ja sinulle on ikävä on huono merkki.
Mene tuosta niin kauas kun vaan pystyt, ei ole terveellistä seuraa tuollainen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981182
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 55845
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683- 40678
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632