jakaa vaalirahaa vasemmistopuolueille, Rydman sanoo.

Myös ay-liike hyötyy maahanmuutosta

Vihervasemmiston ja kokoomuksen halu edistää Helsingissä maahanmuuttoa kytkeytyy osaksi jatkuvasti paisuvaa sosiaalisen asuntorakentamisen tavoittelua, Kuuntelija-podcastissa vieraillut Rydman sanoo.

– Vihreät on tunnetusti erittäin maahanmuuttomyönteinen puolue. Vihreät ideologisista syistä pitävät mahdollisimman ahdasta, tiivistä ja kaupunkikuvaltaan ankeaa rakentamista ekologisena ja siten tavoiteltavana päämääränä, Rydman sanoo ja jatkaa, että Helsingin vihreitä sykähdyttää jo enemmän urbaanivihreä ajattelutapa kuin luonnonsuojelu.

Vihreiden lisäksi myös SDP ja vasemmistoliitto näkevät edullisen asuntotuotannon omien intressiensä mukaisena. Syitä on kaksi.

– Ensinnäkin siksi, että lisärakentamisella ja maahanmuuttoa kasvattamalla Helsinkiin on mahdollista saada lisää maahanmuuttajataustaisia asukkaita, jotka todennäköisimmin äänestävät vasemmistoa.

– Toiseksi, kun Helsinkiin kaavoitetaan edullista vuokratuotantoa, taustalla on usein kiinteistösijoitusyhtiö Kojamo, joka on merkittävä tekijä ay-liikkeen varallisuuden taustalla. Tätä kautta saadaan lisää verovapaita osinkoja ay-liikkeelle, joka puolestaan jakaa vaalirahaa vasemmistopuolueille, Rydman sanoo.

Maahanmuutto lisää asuntojen kysyntää, ja Kojamo itsekin hehkuttaa sijoittajille, kuinka maahanmuutosta johtuva kysynnän kasvu mahdollistaa vuokrien korotukset.

https://www.suomenuutiset.fi/wille-rydman-vihervasemmisto-ja-kokoomus-ajavat-lisaa-maahanmuuttoa-ja-uudisrakentamista-helsinkiin-koska-ne-hyotyvat-siita-vain-suomalainen-veronmaksaja-ei-hyody/
21309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kojamolla 40 000 vuokra-asuntoa. Bisnes on härski vuokratalot ja niiden velat on aina maksettu valtion tukirahoilla ja asukkaiden maksamilla vuokrilla. Vuokrat maksaa suurelta osin valtio asumistukena. Ammattiliitot saavat vuokrat verottomina. Pitäisiköhän laittaa verolle.

Äänestä

Pääai on että islamisaatio jatkuu Stadisa!

Äänestä
  • Imaamit kiittää demareita ja vihervassareita

    äänestääkö kaikki muslimit niitä

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Imaamit kiittää demareita ja vihervassareita

    äänestääkö kaikki muslimit niitä

    Sdp Suomen tuho!

    Äänestä

Toistuuko 2015, kun Persut oli hallituksessa? Onko Ryydmanilla osakkeita vastaanottokeskuksissa?

Äänestä
  • Siinä punikin surkea valitus. Käytätkö lääkkeitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siinä punikin surkea valitus. Käytätkö lääkkeitä?

    Monella punikilla on?

    Äänestä

Verottomana huikeat summat kelpaa niillä laittaa Suomi kiinni. Olisi luullut tämän hallituksen laittavan tuotot verolle.Lakot aiheuttavat työttömyyttä,ja asumituet vain kasvaa sopi hyvin liittojen pelikirjaan.

Äänestä

Hysstre

Äänestä

mrrrrrr

Äänestä

Hyh

Äänestä

asian ydin

Äänestä

Liittomaksu vähennys pois!

Äänestä

666

Äänestä

dddd

Äänestä

raiskaamiset-rikokset ja huumeet ei paina vihervassareiden tunteissa mitään?

Äänestä

sdpeerse

Äänestä

Wille Rydman: Vihervasemmisto ja kokoomus ajavat lisää maahanmuuttoa ja uudisrakentamista Helsinkiin, koska ne hyötyvät siitä – ”Vain suomalainen veronmaksaja ei hyödy”
Politiikka
17.02.2025
|
18:35
Jaa
Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Wille Rydman katsoo, että jatkossa Helsingissä tulee selvästi rajoittaa uutta sosiaalista asuntotuotantoa, koska tällä hetkellä Helsinkiin ei kohdistu luonnollista muuttopainetta, vaan väestönkasvu perustuu pitkälti sosiaaliturvaperäiseen maahanmuuttoon. - Innokkaalla kaavoitus- ja rakennuspolitiikallaan Helsinki vain syventää omia sosiaalisia ongelmiaan. Samalla Helsingin taloudellinen huoltosuhde heikkenee.

Helsinki kuuluu niihin alueisiin, jotka Suomessa eniten kärsivät haitallisesta maahanmuuttopolitiikasta. Helsingissä on jo useita maahanmuuttajavaltaisia lähiöitä, joissa monissa vuokrakerrostaloissa vain harvan äidinkieli on enää suomi tai ruotsi.

Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Wille Rydman kuvaa, että maahanmuuton kasvattamisesta Helsingin kaupungin johdossa vastuussa ovat muutoin keskenään erilaiset poliittiset ryhmittymät oikealta vasemmalle, sillä kaikilla on pelissä oman edun kasvattaminen maahanmuuttoa lisäämällä.

Myös ay-liike hyötyy maahanmuutosta
Vihervasemmiston ja kokoomuksen halu edistää Helsingissä maahanmuuttoa kytkeytyy osaksi jatkuvasti paisuvaa sosiaalisen asuntorakentamisen tavoittelua, Kuuntelija-podcastissa vieraillut Rydman sanoo.

– Vihreät on tunnetusti erittäin maahanmuuttomyönteinen puolue. Vihreät ideologisista syistä pitävät mahdollisimman ahdasta, tiivistä ja kaupunkikuvaltaan ankeaa rakentamista ekologisena ja siten tavoiteltavana päämääränä, Rydman sanoo ja jatkaa, että Helsingin vihreitä sykähdyttää jo enemmän urbaanivihreä ajattelutapa kuin luonnonsuojelu.

Vihreiden lisäksi myös SDP ja vasemmistoliitto näkevät edullisen asuntotuotannon omien intressiensä mukaisena. Syitä on kaksi.

– Ensinnäkin siksi, että lisärakentamisella ja maahanmuuttoa kasvattamalla Helsinkiin on mahdollista saada lisää maahanmuuttajataustaisia asukkaita, jotka todennäköisimmin äänestävät vasemmistoa.

– Toiseksi, kun Helsinkiin kaavoitetaan edullista vuokratuotantoa, taustalla on usein kiinteistösijoitusyhtiö Kojamo, joka on merkittävä tekijä ay-liikkeen varallisuuden taustalla. Tätä kautta saadaan lisää verovapaita osinkoja ay-liikkeelle, joka puolestaan jakaa vaalirahaa vasemmistopuolueille, Rydman sanoo.

Maahanmuutto lisää asuntojen kysyntää, ja Kojamo itsekin hehkuttaa sijoittajille, kuinka maahanmuutosta johtuva kysynnän kasvu mahdollistaa vuokrien korotukset.

Maahanmuuton kasvu kasaa painetta lisärakentamiselle
Maahanmuuton kasvu siis kasaa painetta asuntorakentamiselle. Tämä sopii kokoomukselle, joka on läheinen erilaisten grynderien ja rakennusliikkeiden kanssa.

– Kokoomukselle sopii, että omia intressiryhmiä lähellä olevat rakennusliikkeet pääsevät rakentamaan lähiöitä täyteen. Usein vieläpä siten, että rakentaminen ei juuri kokoomuslaisiin vaikuta, koska rakennukset nousevat eri alueille kuin missä kokoomuksen äänestäjät asuvat. Tämän vuoksi kuvio sopii myös RKP:lle, jonka äänestäjät eivät asu maahanmuuttajavaltaisilla alueilla.

Vihervasemmisto, kokoomus ja RKP siis ajavat maahanmuuttoa ja samalla tiivistä lisärakentamista Helsinkiin, koska ne hyötyvät siitä. Suomalainen veronmaksaja ei kuitenkaan hyödy, Rydman sanoo.

– Suomalainen veronmaksaja ensin rahoittaa verovaroistaan maahanmuuttajille Kelan kautta maksettavan sosiaaliturvan. Sen jälkeen veronmaksaja kuitenkin kärsii siitä, että oma asuinympäristö on muuttunut vähemmän viihtyisäksi, jolloin moni tekee päätöksen muuttaa pois. Aiemmin maksetut rahat ovat kuitenkin jo päätyneet osaksi ay-liikkeen lakkokassaa.

Kantasuomalaiset muuttavat pois, kun asuinympäristö muuttuu
Rydmanin linjan mukaan tulevaisuudessa Helsingissä on luovuttava politiikasta, joka karkottaa pääkaupungista hyvät veronmaksajat ja houkuttelee tilalle väkivaltaisia katujengejä.

Niin sanottua white flight -ilmiötä kiihdyttää syntyperäisten suomalaisten poismuutto, jolloin jäljelle jää kumuloituvia ja yhä vain pahenevia sosiaalisia ongelmia.

Rydman sanoo, että Helsingissä tulee selvästi rajoittaa uudisrakentamista ja kaavoitusta, erityisesti uutta sosiaalista asuntotuotantoa.

– Tällä hetkellä Helsinkiin ei kohdistu luonnollista muuttopainetta, vaan väestönkasvu perustuu pitkälti sosiaaliturvaperäiseen maahanmuuttoon. Innokkaalla kaavoitus- ja rakennuspolitiikallaan Helsinki vain syventää omia sosiaalisia ongelmiaan. Samalla Helsingin taloudellinen huoltosuhde heikkenee.

Äänestä

hyvä PS

Äänestä

YTK riittää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Myös ay-liike hyötyy maahanmuutosta

Vihervasemmiston ja kokoomuksen halu edistää Helsingissä maahanmuuttoa kytkeytyy osaksi jatkuvasti paisuvaa sosiaalisen asuntorakentamisen tavoittelua, Kuuntelija-podcastissa vieraillut Rydman sanoo.

– Vihreät on tunnetusti erittäin maahanmuuttomyönteinen puolue. Vihreät ideologisista syistä pitävät mahdollisimman ahdasta, tiivistä ja kaupunkikuvaltaan ankeaa rakentamista ekologisena ja siten tavoiteltavana päämääränä, Rydman sanoo ja jatkaa, että Helsingin vihreitä sykähdyttää jo enemmän urbaanivihreä ajattelutapa kuin luonnonsuojelu.

Vihreiden lisäksi myös SDP ja vasemmistoliitto näkevät edullisen asuntotuotannon omien intressiensä mukaisena. Syitä on kaksi.

– Ensinnäkin siksi, että lisärakentamisella ja maahanmuuttoa kasvattamalla Helsinkiin on mahdollista saada lisää maahanmuuttajataustaisia asukkaita, jotka todennäköisimmin äänestävät vasemmistoa.

– Toiseksi, kun Helsinkiin kaavoitetaan edullista vuokratuotantoa, taustalla on usein kiinteistösijoitusyhtiö Kojamo, joka on merkittävä tekijä ay-liikkeen varallisuuden taustalla. Tätä kautta saadaan lisää verovapaita osinkoja ay-liikkeelle, joka puolestaan jakaa vaalirahaa vasemmistopuolueille, Rydman sanoo.

Maahanmuutto lisää asuntojen kysyntää, ja Kojamo itsekin hehkuttaa sijoittajille, kuinka maahanmuutosta johtuva kysynnän kasvu mahdollistaa vuokrien korotukset.

https://www.suomenuutiset.fi/wille-rydman-vihervasemmisto-ja-kokoomus-ajavat-lisaa-maahanmuuttoa-ja-uudisrakentamista-helsinkiin-koska-ne-hyotyvat-siita-vain-suomalainen-veronmaksaja-ei-hyody/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu