Olin 14v kun siskoni meni synnytys laitokselle ja minä vahtimaan heidän kahta aiempaa lasta 3v ja 6v
Asuin heillä ja lauantaina lämmitettiin sauna.
Kävin 3 vuotiaan kanssa saunassa ensin ja sen jälkeen 6 vuotiaan kanssa.
Ollessani saunassa 6 vuotiaan kanssa niin siskoni mies tuli myös saunaan.
Hän oli humalassa ja katseli minua avoimesti.
Sain lopulta lapset nukkumaan ja menin vierashuoneeseen lukemaan ja makoilemaan.
Siskoni mies tuli kohta perässä juttelemaan mutta kohta alkoi silittelemään ja kyselemään, olinko jo ollut poikien kanssa?
Kerroin etten ole ollut sillain.
Mies meni pois mutta tuli uudelleen ja raiskasi minut.
En tiennyt kenelle voisin tästä kertoa.
Lopulta kerroin äidilleni, sain tietää että olin käsittänyt jotain väärin eikä tuota saa kertoa siskolleni kun olisi koko suvun häpeä.
Pättivät lakaista asian maton alle suvun maineen takia.
Olen nyt jo antanut siskonmiehelle anteeksi asian.
Tästä on yli 16 vuotta aikaa ja olemme panneet 2 kertaa viime vuoden aikana.
Olin siskollani lapsenvahtina
Anonyymi-ap
0
645
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561