Uusi leivontatesti

Tosin en muistanut ottaa kuvaa (ehkä tulee huomenna, sillä en viitsi enää kävellä keittiölle takaisin).

Mutta siis nyt oli lämpöä reilusti vähemmän ja ihan hiukan liiankin vähän.
Tulos on paljon parempi, mutta ihan häivän niihin olisi voinut tulla lisää sellaista pintaruskeutta.
Mietin, että olisin loppuvaiheessa nostanut lämpöä, mutta epäilin, että reunat saattaisivat kuivaa liikaa.
Varsinainen käyttö ja laatutarkastus on vasta huomenna.

25

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitäs olet leiponut?

      • Mustikkapiirakoita taas.
        Kaksi samalla kertaa kiertoilmauunissa.

      • buddy-love kirjoitti:

        Mustikkapiirakoita taas.
        Kaksi samalla kertaa kiertoilmauunissa.

        Osasyynä oli se, että halusin sen pakkasessa olevan mustikkapussin tyhjäksi.

      • buddy-love kirjoitti:

        Osasyynä oli se, että halusin sen pakkasessa olevan mustikkapussin tyhjäksi.

        Ahaa. Herkullista!
        Teitkö pullataikinapohjan vai muropohjan vai onko ihan salainen resepti kyseessä?

        Minä olen urakalla tyhjentänyt "kellarina" toimivaa pientä jääkaappia hilloista ja mehuista. Nyt sainkin kaikki loput jo mahtumaan tuohon yhteen korkeaan jääkaappiin. - Meillä on tulossa remontti ja mm. keittiöstä avataan yksi seinä, niin yritän helpottaa pakkaustarvetta.

      • Xena-183 kirjoitti:

        Murotaikinaversioita niistä tuli.

        https://www.valio.fi/reseptit/mamman-marjapiiras/

        Melkolailla tuo, paitsi että korvasin grahamjauhon mantelijauholla.
        Osittain maun takia, mutta myös siksi, että jääkaappisäilytyksen jälkeen reunat eivät ole niin kovat kuin tuolla alkuperäisellä versiolla.

        Täällä pussi piti saada tyhjäksi, sillä tämä ei ole minun keittiöni (tai no on tavallaan, mutta se on varsinaisesti muiden hallussa), enkä halunnut jättää sitä pakastimen tukkeeksi, sillä se on kuulemma jo turhan täynnä.

        Olen siis nyt pohjoisessa hoitamassa isäni asioita.

        Jaa remontti... rautakaupoissa on sellaista muovikalvoa, jossa on valmiiksi maalarinteippi reunassa. Nopea pintojen suojauksessa ja siitä saa myös pölylle esteitä oviaukkoihin ym.
        Bauhausissa on tähänkin aikaan hyllyssä hallaharsoa, joka on helpoin ja halvin pölynsuoja kalusteiden päälle. Itse katoin sillä rappausremontin aikana koko makuuhuoneen ja olohuoneessa sohvan ym.

        Tuo kermaviilitäytteinen marjapiirakka on herkullinen. 😋 Kesällä noukin aina tuosta ulko-oveni edestä mustikoita sen verran, että saan tehtyä ensimmäisen marjapiirakan heti, kun marjat näyttävät kypsiltä. 👍

        Juu, olen googletellut ja päättänyt hakea mahdollisesti Motonetistä pari sellaista vetoketjuovea. En vain ole varma, mikä on kätevin tapa jatkaa niiden korkeutta, kun ne ovat vain 220cm korkeita, mutta aukot ovat noin 235cm. - Minun täytyy pakata muuttolaatikoihin keittiön tasoilta kaikki. Ajattelin laittaa kiinni jääviin kaappeihin, kuten tiskikaapin suojaksi jotakin kiristekalvoa tai muovia tms.

        Kiitos hallaharsovinkistä! Tuota vaihtoehtoa en ollut ajatellukaan. 👍 Olohuone nimittäin täytyy pakata kokonaan. - Siirrän ehkä osan huonekaluista ja esim. Tv:n ruokailutilan puolelle ja eristän sinne menevän aukon kokonaan muovilla. Sinne pääsee kuitenkin myös eteisen kautta kulkevasta ovesta. - Tosin en ole vielä selvittänyt, jos väliseinä avataan toisen huoneen puolelta, niin voiko viereisessä huoneessa vitriinit ym. kaapit olla seinässä kiinni, vai täytyykö niitäkin pakata. 🤔 Ja myös yhden makuuhuoneen yksi seinä avataan. - Siellä taas on seinän toisella puolella vaatehuone, niin en ole siitäkään varma, että voinko vaan teipata oven kiinni tai suojata vaatehuoneen oviaukon muovilla, vai täytyykö sielläkin suojata myös tavaroita..
        Joka tapauksessa iso urakka on tiedossa tänä keväänä ja Niemen muuttolaatikot ovat taas pinossa muutaman viikon. - Voi, kunpa jaksaisin samalla kertaa luopua osasta tavaroita, enkä purkaisi ihan kaikkea laatikoista takaisin! 😄

        Kuulostaa siltä, että kotonasi on kohta enemmän aukkoja kuin seiniä.

        Oviongelma: osta pieni kertakäyttöpressu ja leikkaa siitä sopiva jatkopala oven yläreunaan.
        Maalarinteippiä on myös pitkäaikaikäyttöön (siis se tavallisen teipin liima muuttuu nopeasti jauhoksi ja sen jälkeen teippi irtoillee ja liima pysyy silti ihan liian hyvin kiinni pinnoilla), mutta se parempi teippi on kyllä kalliimpaa. Bauhaus ainakin myy sitä.

        Kiristekalvo toimii hyvin, mutta ne levittämiseen myytävät halpakahvat ovat kehnoja eli hylkäsin sellaisen heti ja levitin vain rullaa käsissä pitäen.

        Jos hankit ilmastointiteipin tyyppisiä teippejä, niin se varsinainen roudarin teippi on parasta, sillä sen liima ei jää pinnoile kiinni.
        Ainakin verkkokauppa myy sellaista, mutten ole testannut laatua.

        Ai niin ja kiristealvoa vain silloin jos koko esineen voi kääriä siihen, eli ei pysy keittiön kaapin ovessa.

      • Anonyymi
        buddy-love kirjoitti:

        Ai niin ja kiristealvoa vain silloin jos koko esineen voi kääriä siihen, eli ei pysy keittiön kaapin ovessa.

        En viitsi enää kirjautua, mutta kiitos kaikista hyvistä vinkeistä buddy! Otan näistä kuvakaappaukset. 👍
        Makoisia mustikkapiirakkahetkiä. 😋

        -X-

      • Anonyymi kirjoitti:

        En viitsi enää kirjautua, mutta kiitos kaikista hyvistä vinkeistä buddy! Otan näistä kuvakaappaukset. 👍
        Makoisia mustikkapiirakkahetkiä. 😋

        -X-

        Ok
        Öitä
        (itse katson vielä pari animea)

      • Anonyymi
        buddy-love kirjoitti:

        Ok
        Öitä
        (itse katson vielä pari animea)

        Tykkäät animepornosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tykkäät animepornosta?

        Käsittääkseni tarkoittamallasi asialla on eri nimi.

    • Anonyymi

      Äiti teki tuota aikoinaan yksistään puolukoista. Palkonkohan tuohon tarvittaisiin sokeria lisää!

      Se oli paljon parempaa, kuin muista marjoista tehdyt, mikä on tosi yllättävää, koska puolukka on maultaan kamalan kirpeä marja, jonka syöminen herätti kauhistusta.

      En löytänyt vanhaa puolukkaohjetta netistä. Näinköhän se on ollut liian epäterveellinen ja hylätty sokerin takia 🤔

      • Maitopohjaiset aineet neutraloivat happoja, kunhan paistoaika on riittävän pitkä.
        Lisäksi on mahdollista, että marjassa itsessäänkin sokeria pidemmät hiilihydraatit muuttuvat happojen vaikutuksesta sokereiksi (ja samalla happoja häviää).

      • Anonyymi
        buddy-love kirjoitti:

        Maitopohjaiset aineet neutraloivat happoja, kunhan paistoaika on riittävän pitkä.
        Lisäksi on mahdollista, että marjassa itsessäänkin sokeria pidemmät hiilihydraatit muuttuvat happojen vaikutuksesta sokereiksi (ja samalla happoja häviää).

        Ahaa! Taidan kokeilla sitä laittamallasi ohjeella ja yritän lisätä paistoaikaa. Hyvällä tuurilla saan pengottua huomenna käsiini äidiltä saamani vanhan keittokirjan, jonka välistä uskoisin löytäväni sen alkuperäisen ohjeen.

    • Anonyymi

      Noh, muistin eilen ottaa kuvan ja nyt se on tässä:

      https://aijaa.com/btjGF6

      Paistolämpötila on tuossa lähes kohdallaan, mutta olisi lopussa voinut olla häivän korkeampikin.

      • Mutta en taaskaan muistanut kirjautua.

      • Anonyymi
        buddy-love kirjoitti:

        Mutta en taaskaan muistanut kirjautua.

        Höpö, ihan kuin jakainen ei muka olis tajunnu, että se olet sinä.

        Kuva ei kuitenkaan jaksa minulle avautua. Harmi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, ihan kuin jakainen ei muka olis tajunnu, että se olet sinä.

        Kuva ei kuitenkaan jaksa minulle avautua. Harmi.

        Näköjään niillä on siellä jotain jumitusta, mutta avautuu kun tarpeeksi kauan odottaa.
        Tai ainakin täällä toimi noin.

      • Anonyymi
        buddy-love kirjoitti:

        ja täälläkin on jumitusta, eli lähetin useamman kerran, koska tuli virheilmoituksia.

        virheilmoituksia, ihme ja kumma, eihän palstalla ole koskaan mitään vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa vikaa

        Nyt lopulta aukesi. Kyllä eilenkin pitkään odottelin. Nam. Siis itehän pidän leivonnaisissa hyvin kypsennetyistä ja ajattelin että pääsisin sanomaan, että "ihan raaalta näyttää", mutta ei. Justiinsa hyvältä näyttää.

        Minulla äitin uuni (tästä 200 m pohjoiseen) paistaa alapuolelta jotenkin paljon kovemmin kuin ylälämmön puolelta. Esimerkiksi joulutorttujen pohja menee mustaksi, vaikka eivät ehdi kunnolla edes kypsyä. Varmaan pitäisi kalibroida sekin optimivirityksiin paistoaikojen, lämpötilojen, paistokorkeuksien ja ehkäpä, virityksistäsi inspiroituneena, jopa jossain vaiheessa voisi alalämmön huitaista pois päältä, niin eipä korventaisi niin. Se vaatisi kuitenkin kokeiluja ja niin harvoin siellä kuitenkaan mitään paistan. Mutta ensi kerralla yritän muistaa jotain tehdä pelkkien perussäätöjen tilalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, ihan kuin jakainen ei muka olis tajunnu, että se olet sinä.

        Kuva ei kuitenkaan jaksa minulle avautua. Harmi.

        Näköjään niillä on siellä jotain jumitusta, mutta avautuu kun tarpeeksi kauan odottaa.
        Tai ainakin täällä toimi noin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, ihan kuin jakainen ei muka olis tajunnu, että se olet sinä.

        Kuva ei kuitenkaan jaksa minulle avautua. Harmi.

        Näköjään niillä on siellä jotain jumitusta, mutta avautuu kun tarpeeksi kauan odottaa.
        Tai ainakin täällä toimi noin.

      • buddy-love kirjoitti:

        Näköjään niillä on siellä jotain jumitusta, mutta avautuu kun tarpeeksi kauan odottaa.
        Tai ainakin täällä toimi noin.

        ja täälläkin on jumitusta, eli lähetin useamman kerran, koska tuli virheilmoituksia.

    • Olipa herkullisen näköinen! Kiva kun laitoit kuvan.

      Tuli pitkästä aikaa tunne, että voisi vaikka leipoakin jotain. Multa todennäköisesti löytyy kaikki ainekset tai korvaavat.

      Marjoja tullut syötyä paljon, mutta paljon on vielä pakkasessakin.

      Nam!

    • Anonyymi

      Tässä tai siinä edellisessä jutussasi kaipailit standardeja uunin paisto-ominaisuuksiin. Kun nyt sattumalta olen liettä ostamassa, niin toki tällaiset on olemassa ja uunit niillä testataan.

      Käyttöohjeessa:
      KYPSENNYSTESTI
      Testattu standardin EN 60350-1 vaatimusten mukaisesti.

      Ja sitten luetellaan keksien, kakkujen, omenapiirakoiden jne paistoaikoja eri tasoilla... mutta mitäs näillä tekee, kun pullapitko tuolta puuttuu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe