SAK:n Eloranta kehittelee omaa tarinaansa, mutta totuus on se, että SAK on aloittanut lakot, ihan yhtä totta kuin, että Putin aloitti Ukrainan sodan. Kaikki tietää, että näin on.
Ai että tulipaloa yritetään sammuttaa väärin? Sitähän Eloranta selittää myös. Eikö ole parempi, että palo sammutetaan, eikä anneta talon palaa perustuksiin hiillokselle?
SAK ajoi sopimusjärjestelmän alas. Vuosi sitten SAK:n väki ei viitsinyt edes osallistua neuvonpitoihin työelämän uudistuksista, vaan aloitti yritysten vahingoittamisen lakoilla. Lakot suunnattiin myös hallitusta ja perussuomalaisia vastaan. Olihan ne demareiden lakkoja. Poliittisia lakkoja järjestetään, kun demarit ovat oppositiossa. Se on demareiden paska keino hakea julkisuutta. Syitä lakkoihin etsitään kivien ja kantojen alta. Erilaisia tarinoita. Valheita, joilla motivoidaan porukkaa barrikadeille.
Viime keväänä osallistumisaktiivisuus oli vähäinen, mitä Teollisuusliiton varapuheenjohtajakin valitteli julkisuudessa. Porukkaa oli niin vähän, että ei saavutettu mitään. Vahinkoa kyllä syntyi ihan tarpeeksi. Työttömyys lisääntyi ja talouskasvu leikkautui. Turhan takia tahallaan. SAK:n toimenpitein. SAK toimii kuin liivijengit, joita lailla yritetään lakkauttaa.
Lakoista ei ole mitään hyötyä. Se Elorannallekin ihan vaan tiedoksi.
Luulevatko Lindtman ja Tuppurainen, että heidän viime vuoden "poliittiset" lakot ja tämän hetken lakot lisäävät SDP:n kannatusta?
Kyllä persut sentään uskaltavat ottaa vastuuta ja yrittävät laittaa maan asioita kuntoon, vaikka demarit niin perkelesti heittävät kapuloita rattaisiin ja haukkuvat.
Persut ja kristilliset parempia.
YTK kutsuu. Sieltä saa YTK-yhdistyksen kautta myös lakiavun, jos sitä joskus työelämässä tarvitsee. Ansiosidonnainen tulee pelkästään kassan kautta. Siihenkään ei liittoja tarvita. Paljonko maksat jäsenmaksua liitolle vuodessa? Tiedätkö itsekään? Ota selvää. YTK maksaa vain noin 100 euroa vuodessa ja siihen lakipalvelut päälle noin 20 euroa vuodessa.
Elorannalle tiedoksi, että lakoilla ei saavuteta mitään.
Anonyymi-ap
0
104
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 174633
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831692Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2811558Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741514Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2431388Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341120Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931044
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651023