Tumppi saattoi tahtomattaan tehdä EU:lle ison palveluksen

Pistämällä käytännössä välit poikki ja sopivasti juuri kun Putte on tuhonnut parhaat sotavoimansa Ukrainan aroille.

Nyt olisikin EU-mailla otollinen hetki käynnistää oma puolustusteollisuus ja rakentaa kunnon armeijat joka maahan.

Ase- ja ammustehtaat vain alulle ja varastot täyteen paukkuja siltä varalta, että putler aloittaisi uuden erikoisoperaation.

Jonkinlainen yhteisvelka voisi nopeuttaa noiden tehtaiden rakentamista ja tuotannon käynnistämistä.

Koska nythän on Tumpin ansiosta tullut selväksi, ettei USA:han voi luottaa edes aseiden myyjänä. Tumpin jälkeen valtaan kun voi nousta vielä hullumpi, joka ei edes myisi aseita, eikä ammuksia Euroopalle.
Lisäksi rahat ja työ jäisi tänneEurooppaan , eikä menisi usaan.

Sama hävittäjien suhteen, pitäisi turvautua omiin eli Jas Gripen- ja Mirage-hävittäjiin.

Myöhemmin voitaisiin myös kehittää oma eurohävittäjä.
10199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"että putler aloittaisi uuden erikoisoperaation."

Putler siellä hykertelee kun EU tuhlaa kaiken aseisiin tulevina vuosina, ei sillä itellään ole aikeita hyökkäillä mihinkään, kauppa käy mm USA :n kanssa loistavasti...

Äänestä
  • Et sinä tuota tiedä, toivot vaan.

    Äänestä

Ei putte mikään enää hyökkää. Sinäkin sen tiedät. Tarkoitus on vain saada lisää yhteisvelkaa.

Äänestä

Ei tehokkaaseen iskuun tarvita aseita, vaan avaruustekniikka. Iso asteroidi kun ohjataan törmäämään Kremliin, on venäjän peli pelattu, sillä siellä ei tiedetä ketä pitäisi syyttää vaiko ei ketään. "an act of God" mallia Seljabinsk.
100 Mt lienee riittävä tehokkuus, ja varsin pienellä avaruuskalustolla aiheutettavissa edullisesti.

Äänestä

Luottaminen vieraan apuun on tie tuhoon. AINA.

Eurooppa hirtti itseään venäläisellä öljyllä ja maakaasulla.

Mutta on syytä tajuta että eurooppa hirttää itseään myös amerikkalaisilla aseilla.

Omavaraisuus on aina parempi kuin riippuvuus.

Äänestä

"Myöhemmin voitaisiin myös kehittää oma eurohävittäjä."

Yhteistyö eurohävittäjän kehittelyssä on ilmeisesti tökkinyt. Toisaalta jotain uuttakin aloitetta on vilauteltu:

https://www.verkkouutiset.fi/a/saab-on-valmis-saksan-kumppaniksi-uudessa-havittajajarjestelmassa/#6d168b24

"Saab ilmoittaa olevansa valmis Saksan kumppaniksi tulevaisuuden hävittäjäjärjestelmän rakentamiseksi ja asettautuu tällä tavoin uudeksi vaihtoehdoksi, kun epäilykset eurooppalaisen yhteistyön onnistumisesta seuraavan sukupolven FCAS-hävittäjäjärjestelmän rakentamiseksi kasvavat."

Äänestä

Täytyy muistsaa, että EU on hyvin varakas talousalue ja käyttää vain muutaman prosentin bkt:stä puolustukseen nykyään.

Kun putin osoittaa kunnolla puolustuksen tärkeyden eurooppalasille, niin kyllä rahaa ja tahtoa löytyy. Puolustaja on aina vahvemmalla myös taistelutahdon osalta kuin hyökkääjä - sehän nähdään Ukrainassakin. Venäjä olisi ihan höyhensarjalainen hylökätessään EU-maita vastaan.

Unkari, Slovakia ja Tsekki saavat kyllä populisti-nationalisti -hallintoineen jäädä putinin käskyläisiksi, annetaan niiden joutua sinne onnelaan niin muut EU-maat näkee sen vaihtehdon ilot. Siperia opettaa!

EU on myös yhdysvaltojen suurin ja merkittävin kauppakumppani, kyllä se vientibisnes Maga-höperötkin heräättää huomaamaan EU-yhteistyön hyödyllisyyden.

Ja jos Maga-höperöt niin haluavat, voihan EU-suuntautua Maga-höperöiden sijaan Kiinan suuntaan teknologiayhteistyössä jatkossa, vaikka arvot eivät kohtaakaan. Eivät ne siinä skenaariosa kohtaa Maga-höperöidenkään kanssa, ei edes nykyisten Elonmuskien ja Suckenbergien kanssa.

Äänestä
  • Kyllä!

    Piti tsekata BKT-luvut:

    EU 18 biljoonaa €
    USA n. 30 biljoonaa $

    Jo nyt esimerkiksi USA:n matkailubisnes on ottanuy osumaa lujasti eurooppalaisten äänestäessä jaloillaan Trumppilandian nykymenolle.

    YLE 13.4.2025: "Eurooppalaisten matkailu Yhdysvaltoihin romahti maaliskuussa"

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä!

    Piti tsekata BKT-luvut:

    EU 18 biljoonaa €
    USA n. 30 biljoonaa $

    Jo nyt esimerkiksi USA:n matkailubisnes on ottanuy osumaa lujasti eurooppalaisten äänestäessä jaloillaan Trumppilandian nykymenolle.

    YLE 13.4.2025: "Eurooppalaisten matkailu Yhdysvaltoihin romahti maaliskuussa"

    AI-yhteenveto
    Europeans are increasingly hesitant to travel to the U.S. due to a combination of factors, including perceived political hostility and instability, stricter border controls leading to intimidating experiences, high travel costs, safety concerns like gun violence, and a perception that Europe now offers a better quality of life with better work-life balance, making the U.S. less appealing as a destination

    Äänestä

Anonyymi
2025-02-19 13:02:17

Joko et tiedä mistään mitään tai sitten olet Kremlin trolli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pistämällä käytännössä välit poikki ja sopivasti juuri kun Putte on tuhonnut parhaat sotavoimansa Ukrainan aroille.

Nyt olisikin EU-mailla otollinen hetki käynnistää oma puolustusteollisuus ja rakentaa kunnon armeijat joka maahan.

Ase- ja ammustehtaat vain alulle ja varastot täyteen paukkuja siltä varalta, että putler aloittaisi uuden erikoisoperaation.

Jonkinlainen yhteisvelka voisi nopeuttaa noiden tehtaiden rakentamista ja tuotannon käynnistämistä.

Koska nythän on Tumpin ansiosta tullut selväksi, ettei USA:han voi luottaa edes aseiden myyjänä. Tumpin jälkeen valtaan kun voi nousta vielä hullumpi, joka ei edes myisi aseita, eikä ammuksia Euroopalle.
Lisäksi rahat ja työ jäisi tänneEurooppaan , eikä menisi usaan.

Sama hävittäjien suhteen, pitäisi turvautua omiin eli Jas Gripen- ja Mirage-hävittäjiin.

Myöhemmin voitaisiin myös kehittää oma eurohävittäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu