Hei! Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia ja jos on, miten toimitte?
Olen ulkopuolisin silmin hyvässä suhteessa jossa paperilla kaikki on hyvin. Poikaystävä on huomaavainen ja välittävä ja todella halukas olemaan juuri kanssani. Hän tuntuu näkevän vain minut ja haluaisi viettää kaiken aikansa kanssani. Itse olen kuitenkin viimeaikoina alkanut olla hetkittäin tyytymätön suhteeseemme. Aloimme seurustella 18-vuotiaina ja olemme nyt olleet kaksi vuotta yhdessä. Poikaystävää rakastan ja välitän hänestä todella paljon ja siksi nämä epäilykset saavat mut tuntemaan syyllisyyttä ja hämmennystä.
Olemme etäsuhteessa joka tarkoittaa sitä, että lähes kaikki vapaapäivät menevät meidän tapaamisiimme ja olen alkanut kaivata enemmän omien kavereodeni näkemistä ja kaveriporukoiden reissuja. Välillä minusta tuntuu että olen eniten juuri itseni kavereiden tai uusien tuttavuuksien seurassa. Puhkean ikään kuin kukkaan. Poikaystäväni seurassa olen erilainen, vähemmän ulospäin suuntautunut ja pidättyväisempi. Kaipaan sitä avointa ja pirskahtelevaa itseäni.
Haluaisin myös ehkä kokea parikymppisen sinkkuelämän, sillä olen ollut suhteessa koko sen ajan kun deittailu olisi ylipäätään olit minulle mieluisaa ja mahdollista. Monet sanovat että ei sinkkuelämä ole mitenkään ihmeellistä, mutta minusta tuntuu etten pääse tästä tunteesta eteen päin ellen koe sitä jossain vaiheessa.
Joskus jopa toivon salaa että poikaystäväni tekisi jotain joka saisi meidät eroamaan, sillä minulla ei ole tavallaan konkreettista syytä erota. Rakastan häntä silti enkä ikinä haluaisi satuttaa, mutta olen miettinyt eroa suhteellisen usein viimeisen noin puolen vuoden aikana. Välillä myös tuntuu että meiltä puuttuu jonkinlainen tunneyhteys enkä saa tarttumapintaa poikaystäväni ajatuksista eikä hänkään ymmärrä minua. Se tuntuu etäännyttävän meitä.
Ajatus eroamisesta pelottaa, koska pelkään, että oikeasti minussa onkin vikaa enkä vain osaakkaan seurustella. Tiedän että jossain vaiheessa suhteesta tulee arkisempi, mutta tavallaan tunnen välillä meidän olevan vain todella hyviä ystäviä, ilman romanttista kiinnostusta.
Nyt nämä pohdinnat ovat nousseet viimein isommin pintaan, mutta tuntuu ettei kovin moni koe tällaista tai osaa samaistua.
Olen ulkopuolisin silmin hyvässä suhteessa jossa paperilla kaikki on hyvin. Poikaystävä on huomaavainen ja välittävä ja todella halukas olemaan juuri kanssani. Hän tuntuu näkevän vain minut ja haluaisi viettää kaiken aikansa kanssani. Itse olen kuitenkin viimeaikoina alkanut olla hetkittäin tyytymätön suhteeseemme. Aloimme seurustella 18-vuotiaina ja olemme nyt olleet kaksi vuotta yhdessä. Poikaystävää rakastan ja välitän hänestä todella paljon ja siksi nämä epäilykset saavat mut tuntemaan syyllisyyttä ja hämmennystä.
Olemme etäsuhteessa joka tarkoittaa sitä, että lähes kaikki vapaapäivät menevät meidän tapaamisiimme ja olen alkanut kaivata enemmän omien kavereodeni näkemistä ja kaveriporukoiden reissuja. Välillä minusta tuntuu että olen eniten juuri itseni kavereiden tai uusien tuttavuuksien seurassa. Puhkean ikään kuin kukkaan. Poikaystäväni seurassa olen erilainen, vähemmän ulospäin suuntautunut ja pidättyväisempi. Kaipaan sitä avointa ja pirskahtelevaa itseäni.
Haluaisin myös ehkä kokea parikymppisen sinkkuelämän, sillä olen ollut suhteessa koko sen ajan kun deittailu olisi ylipäätään olit minulle mieluisaa ja mahdollista. Monet sanovat että ei sinkkuelämä ole mitenkään ihmeellistä, mutta minusta tuntuu etten pääse tästä tunteesta eteen päin ellen koe sitä jossain vaiheessa.
Joskus jopa toivon salaa että poikaystäväni tekisi jotain joka saisi meidät eroamaan, sillä minulla ei ole tavallaan konkreettista syytä erota. Rakastan häntä silti enkä ikinä haluaisi satuttaa, mutta olen miettinyt eroa suhteellisen usein viimeisen noin puolen vuoden aikana. Välillä myös tuntuu että meiltä puuttuu jonkinlainen tunneyhteys enkä saa tarttumapintaa poikaystäväni ajatuksista eikä hänkään ymmärrä minua. Se tuntuu etäännyttävän meitä.
Ajatus eroamisesta pelottaa, koska pelkään, että oikeasti minussa onkin vikaa enkä vain osaakkaan seurustella. Tiedän että jossain vaiheessa suhteesta tulee arkisempi, mutta tavallaan tunnen välillä meidän olevan vain todella hyviä ystäviä, ilman romanttista kiinnostusta.
Nyt nämä pohdinnat ovat nousseet viimein isommin pintaan, mutta tuntuu ettei kovin moni koe tällaista tai osaa samaistua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koska jossittelet jo tuossa vaiheessa parisuhdetta, kannattaa erota. TUrha toisessa on roikkua vain sen takia, että tuntee rakastavansa vaikket tosiasiassa ihan rakastunut olekaan koska et voi olla oma itsesi poikaystäväsi kanssa.
On turhaa hukata nuoruutta ja aikaa parisuhteessa, joka ei ole sitä mitä haluat
Mikä kumma näissä naista esittävän teennäisissä parisuhdekertomuksissa saa sinut ikäänkuin psyykkaamaan jotain yksilöä?
Mitä sulle on tapahtunut ettet enää luota mihinkään?
Jos tunnet noin ja koet noin niin hän ei ole sinua varten. Sitten kun tapaat sen oikean et mieti tuollaisia soita.
Toki tulevaisuudessakin sitä miettii omaa aikaa ja yhteistä aikaa jolloin tehdään kompromisseja puolin ja toisin.
Kirjoituksesi kertoo minulle ettet ole vielä valmis sitoutumaan.
Tauon paikka
Jos kaipaat elämässäsi muita asioita. Ero varmasti oikea vaihtoehto.