Hyvä suhde josta kuitenkin harkitsen eroa

Anonyymi-ap

Hei! Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia ja jos on, miten toimitte?

Olen ulkopuolisin silmin hyvässä suhteessa jossa paperilla kaikki on hyvin. Poikaystävä on huomaavainen ja välittävä ja todella halukas olemaan juuri kanssani. Hän tuntuu näkevän vain minut ja haluaisi viettää kaiken aikansa kanssani. Itse olen kuitenkin viimeaikoina alkanut olla hetkittäin tyytymätön suhteeseemme. Aloimme seurustella 18-vuotiaina ja olemme nyt olleet kaksi vuotta yhdessä. Poikaystävää rakastan ja välitän hänestä todella paljon ja siksi nämä epäilykset saavat mut tuntemaan syyllisyyttä ja hämmennystä.

Olemme etäsuhteessa joka tarkoittaa sitä, että lähes kaikki vapaapäivät menevät meidän tapaamisiimme ja olen alkanut kaivata enemmän omien kavereodeni näkemistä ja kaveriporukoiden reissuja. Välillä minusta tuntuu että olen eniten juuri itseni kavereiden tai uusien tuttavuuksien seurassa. Puhkean ikään kuin kukkaan. Poikaystäväni seurassa olen erilainen, vähemmän ulospäin suuntautunut ja pidättyväisempi. Kaipaan sitä avointa ja pirskahtelevaa itseäni.

Haluaisin myös ehkä kokea parikymppisen sinkkuelämän, sillä olen ollut suhteessa koko sen ajan kun deittailu olisi ylipäätään olit minulle mieluisaa ja mahdollista. Monet sanovat että ei sinkkuelämä ole mitenkään ihmeellistä, mutta minusta tuntuu etten pääse tästä tunteesta eteen päin ellen koe sitä jossain vaiheessa.

Joskus jopa toivon salaa että poikaystäväni tekisi jotain joka saisi meidät eroamaan, sillä minulla ei ole tavallaan konkreettista syytä erota. Rakastan häntä silti enkä ikinä haluaisi satuttaa, mutta olen miettinyt eroa suhteellisen usein viimeisen noin puolen vuoden aikana. Välillä myös tuntuu että meiltä puuttuu jonkinlainen tunneyhteys enkä saa tarttumapintaa poikaystäväni ajatuksista eikä hänkään ymmärrä minua. Se tuntuu etäännyttävän meitä.

Ajatus eroamisesta pelottaa, koska pelkään, että oikeasti minussa onkin vikaa enkä vain osaakkaan seurustella. Tiedän että jossain vaiheessa suhteesta tulee arkisempi, mutta tavallaan tunnen välillä meidän olevan vain todella hyviä ystäviä, ilman romanttista kiinnostusta.

Nyt nämä pohdinnat ovat nousseet viimein isommin pintaan, mutta tuntuu ettei kovin moni koe tällaista tai osaa samaistua.

6

386

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koska jossittelet jo tuossa vaiheessa parisuhdetta, kannattaa erota. TUrha toisessa on roikkua vain sen takia, että tuntee rakastavansa vaikket tosiasiassa ihan rakastunut olekaan koska et voi olla oma itsesi poikaystäväsi kanssa.

      On turhaa hukata nuoruutta ja aikaa parisuhteessa, joka ei ole sitä mitä haluat

      • Anonyymi

        Mikä kumma näissä naista esittävän teennäisissä parisuhdekertomuksissa saa sinut ikäänkuin psyykkaamaan jotain yksilöä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä kumma näissä naista esittävän teennäisissä parisuhdekertomuksissa saa sinut ikäänkuin psyykkaamaan jotain yksilöä?

        Mitä sulle on tapahtunut ettet enää luota mihinkään?


    • Anonyymi

      Jos tunnet noin ja koet noin niin hän ei ole sinua varten. Sitten kun tapaat sen oikean et mieti tuollaisia soita.

      Toki tulevaisuudessakin sitä miettii omaa aikaa ja yhteistä aikaa jolloin tehdään kompromisseja puolin ja toisin.

      Kirjoituksesi kertoo minulle ettet ole vielä valmis sitoutumaan.

    • Anonyymi

      Tauon paikka

    • Anonyymi

      Jos kaipaat elämässäsi muita asioita. Ero varmasti oikea vaihtoehto.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1095
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      912
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      756
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      721
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      720
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      650
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      602
    14. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    16. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      594
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      583
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      559
    Aihe