Koneesta pullahtaa päivittäin lausuntoja ja linjauksia, joista jokainen olisi aikaisemmin ollut hulluudessaan täysin poikkeuksellinen. Arvioitavaksi jää, ovatko ne tarkoituksellista vastustajien hämäämistä, vai onko hulluus vilpitöntä. Toisaalta, sillä ei välttämättä ole niin paljoa edes väliä, uskooko Trump itsekään sanomisiaan – riittää, että hän sanoo mitä sanoo.
"Mutta voisiko Yhdysvallat olla rauhanvälittäjä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan?
Jos unohtaa hetkeksi Trumpin kampanjapuheet, voi katsoa, mitä presidentti Trump on saanut aikaan ja pohtia niiden kautta kahta tärkeintä kysymystä: Haluaako Trump rauhaa Ukrainaan? Ja jos haluaa, minkälainen rauha olisi hänen tavoitteenaan: suvereeni Ukraina, josta Venäjä vetäytyy, vai Ukrainan liittäminen osaksi Venäjän diktatuuria?
Venäjän Kreml on ilmoittanut haluavansa muuttaa maailmanjärjestystä. Ehkä Yhdysvallatkin haluaa?
Yhdysvallat ei ole enää demokraattinen maa, sanovat useat politiikan tutkijat niin maan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Trump ei ole demokratiaa kannattava valtionjohtaja, eli voi pohtia onko Ukrainan säilyttäminen demokratiana hänelle minkäänlainen eettinen arvo.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kapea on näköjään ymmärrys maailmasta, jos jo nyt uppoaa se ajattelu ja hahmotuskyky "syvään hulluuteen".
Mitäpä tehdä kun valtionpäämies on vakavasti luonnevikainen?
Onneksi ei kuitenkaan mielenvikainen, eli vasemmalle könöllään.
Trumpilla hauska rooli siivoojana: https://www.youtube.com/shorts/f_sPTuInY4M
Usa:ssa olisi 20v. sitten teloitettu tällaisesta venäjän kanssa veljeilystä, eli maailma on vajonnut pimeimpään aikaan sitten ruttoepidemian. Demokratia ei ole hyvää bisnestä, raha kaikkien epäjumalien sarvipää, on ottanut mielipuoliensa avustuksella maailman hallintaansa.
ei olisi, ota rauhallisesti vaan natsivallan tappio
kitkevät natsivallan juurinensa, ei kuki kauan enää
Kokoomuskukka kukkii kuitennii
Maailman tuho on hiuskarvan varassa!
USAn hullu mies on Hitlerin luokkaa hulluudessa.
Haluisiko ne tappaa suurimman natsin Muskin.😲😲
Tuon hulluuden sai aikaan wokehulluus. Valitse siinä kahden välillä. Miksi Harrisonkin oli niin typerä että vaahtosi jostain aborttioikeudesta vai mistä, keskellä sotaa? Ihan vain miellyttääkseen naisäänestäjiä jotka ei ymmärrä suurvaltapolitiikasta hevon häntää, eikä kiinnostakaan kuin hellan nupit on vissiin lähinnä sydäntä. Ja mamut.
Tuollaista jälki on kun lasketaan seinähulluatirti.Nyt on molemmissa.USA,saa ja Venäjä ryssälässä seinähullut vallassa.Kannattaisi tuhota molemmat maailman rauhan nimissä.Löytyisikö tuohon tehtävään miljarti rahaa ja tekijät.