Tämä taisi olla tässä...

Anonyymi-ap

Ollaan pidetty syksystä asti yhteyksiä erään miehen kanssa. Kahdesti ollaan tavattu, viestitellään ja soitellaan. Nyt on tilanne, että tämä mies on alkanut kyllästyttämään. Hänellä oli syksyllä pitkä metsästyskausi, joten toiset treffit veyivät pitkälle ennen kuin nähtiin.

Viime viikonloppuna oli tarkoitus nähdä, piti mennä yhdessä syömään ja viettää aikaa yhdessä. Siirrettiin taas treffejä, kun mies kysyi vasta aiottuna tapaamispäivänä, että voidaanko tulla treffien jälkeen luokseni. Itse en ollut vielä tähän valmis, vaan koin, että tarvitsen nämä kolmannet treffit ottaakseni selvää fiiliksistäni. Sanoin miehelle, etten ollut ehtinyt siivota, ettei voida tulla luokseni. No, mies ei halunnut tulla luokseni lainkaan, vaan treffejä siirrettiin. Eli nyt mies odottaa, että kun nähdään, niin tullaan kaupungilta luokseni. En kyllä tiedä olenko valmis. Enkä edes tiedä, olenko enää kiinnostunutkaan.

Jotenkin myös ärsyttää, kun syksyllä miehellä meni monta kuukautta metsästysharrastuksensa kanssa. Olisi pitänyt jo silloin miettiä asiaa tarkemmin. Välimatkaa meillä on noin 100 km, ei se nyt ihan mahdoton matka ole miehen tulla pelkälle päiväreissulle. En mielestäni ole velvollinen ottamaan miestä luokseni treffien päätteeksi. Taidan lopettaa koko homman.

15

521

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiva tietää..

      • Anonyymi

        Mikä on sinun mielestäsi niin kiva tietää suhteessa naisena esiintyvän äijän satuihin? Sun elämä taitaa olla pahasti raiteiltaan kun elät kuvitelmissa että tunnistat tämän naisen, josta varmaankin jauhat pakkomielteisesti suu vaahdossa jos joku jaksaa vaan kuunnella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sinun mielestäsi niin kiva tietää suhteessa naisena esiintyvän äijän satuihin? Sun elämä taitaa olla pahasti raiteiltaan kun elät kuvitelmissa että tunnistat tämän naisen, josta varmaankin jauhat pakkomielteisesti suu vaahdossa jos joku jaksaa vaan kuunnella

        Mutta ehkä tämä on joidenkin pillipiiparen mielestä ihan normaalia käytöstä, ollos huoleton. No ei aivan niinkään


    • Anonyymi

      Repesin kun kirjoitit metsästyskausi:D Varmaan se metsästääkin juu..

      Pimpsaa se metsästää. Sen takia himottaa tulla luoksesi.

    • Anonyymi

      Mistä mihin on n.100 km?

    • Anonyymi

      Vaikea uskoa että jot oli metsästyksestä kyse edes miks ei halunnu välissä tavata ei kiinnostunu mitä luultavammin susta lainkaan mu ei löytäny kenties ketään muutakaan ja tolla luokse pääsyllä useimmiten on yksi tavoite vain ja sehän on saaja mu kuinka itse tunnet häntä ja mitkä ovat omat tuntemuksesi hänestä ehkä sun olis syytä luottaa omiin vaistoihisi

    • Anonyymi

      Sinulla ei ole mitään syytä, saati velvollisuutta ottaa miestä luoksesi jos et ole siihen valmis. Toisen mieliksi ja vastoin omaa tahtoaan sitä ei pidä tehdä. Sitä ei tarvitse selitellä eikä perustella. EN TAHDO on riittävä syy.

    • Anonyymi

      ”En mielestäni ole velvollinen ottamaan miestä luokseni treffien päätteeksi. Taidan lopettaa koko homman. ”

      Oikein.
      Mutta pieni korjaus: Se, ettet ole velvollinen ottamaan miestä luoksesi, ei ole mikään mielipide vaan tosiasia, fakta. Kyse on laillisesta oikeudestaan. Se on sinun kotisi ja sinä päätät kuka saa tulla kylään, kuinka pitkäksi aikaa ja missä tarkoituksessa.
      Hyvä kun et anna seksinkipeän miehen ajaa ylitsesi! Oikein teit kun et vastannut että joo totta kai voit tulla tänne. Et halua häntä luoksesi ja se siitä.
      Komentelevasta, rajoja rikkomasta miehestä kannattaa päästä eroon.
      Minäkin olen saanut Tinderissä mätsin miehen kanssa joka oli sitä mieltä että jos hän vaivautuu tulemaan kotikaupunkiini niin hänellä pitää olla ”lupa” yöpyä luonani. Sanoin että ei käy. En ota vierasta ihmistä luokseni. Siihen se kommunikaatio loppui, ja hyvä niin. Sietikin loppua.

    • Anonyymi

      Se oli siinä jo kesällä

    • Anonyymi

      Kuule palstasetä, aina voi siskonpetin laittaa sohvalle, että elpaa siinä

      • Anonyymi

        Ei voi.


      • Anonyymi

        Ai että aina voi laittaa patjan lattialle? Tietysti voi, JOS TAHTOO. Voi ottaa miehen viereensä jos tahtoo, voi harrastaa seksiä jos tahtoo, tietysti voi. Jos tahtoo.
        Mutta ap ei tahdo. Ymmärrätkö? Hän ei tahdo majoittaa miestä jota ei tunne.
        Mutta jos ei tahdo ventovierasta miestä kotiinsa niin silloin ei tahdo. Siinä on kyse myös turvallisuudesta. Jos nainen ottaa miehen luokseen nukkumaan patjan päällä olohuoneessa ja tulee raiskatuksi, niin ensimmäiseksihän palstaprinssit ovat huutamassa että oma vika, mitäs otit komean miehen yöksi. Siinä vaiheessa miehestä tulee komea. Hänhän käyttäytyi huonosti, ja palstaprinssien maailmassa komeat ovat pahoja. Jos nainen ei huoli häntä yöksi, mies julistetaan kunnon tavikseksi joka pakotettiin ajamaan sata kilometriä takaisin vaikka halusi vain tutustua. Eli sama mies määritellään komistukseksi tai tavikseksi sen mukaan miten hän käyttäytyy.
        Vaikka mies nukkuisi koko yön kiltisti lattialla eikä yrittäisi
        mitään, niin silti kokemus voi olla hyvin epämiellyttävä. Ei ole kivaa kun ventovieras äijä tulee huusholliini.
        Jotkut epäilevät ettei ap ole nainen. Miksei olisi? Mitä sellaista siinä on mikä viittaa siihen että kirjoituksen takana olisi mies?


    • Anonyymi

      Jos toinen matkustaa treffikumppaninsa aduinpaikkakunnalle tapaamista varten, pitää etukäteen sopia miten toimitaan. Matkustaako hän samana päivänä takaisin vai yöpuulle, ja jos yöpyy niin missä.

      Jos hänelle ei käy että hän joutuu maksamaan matkakustannusten lisöksi vielä hotellinkin, niin hänen kannattaa tehdä selväksi että ei käy. Hänellä on oikeus kieltäytyä. Jääneillä on oikeus sanoa myös että ei tahdo tehdä saman päivän aikana edestakaista matkaa. Hän voi sanoa että tulee jos saa yöpyä treffikumppanin luona ja että kyse on todellakin vain yöpymisestä, hän ei kuvittele saavansa muuta kuin yösijan ja aamukahvin.

      Toisella osapuolella on yhtä lailla lupa sanoa ettei halua majoittaa ihmistä jota ei tunne. Sitäkään ei tarvitse selitellä eikä pyytää anteeksi.

      Olennaista on että asiasta on olemassa selkeä yksiselitteinen sopimus jota myös noudatetaan ja joka tyydyttää molempia. Siitä ei myöskään ruveta valittamaan jälkeenpäin. Jos on sovittu että toinen ottaa hotellihuoneen, hän ei saa alkaa treffeillä marista että on tämä kyllä epäreilua ja voi voi kun tulee kalliiksi. Se asia pitää miettiä etukäteen.

    • Anonyymi

      Tosiaan kahdet treffit on jo ollut, että mies on käynyt paikkakunnallani. Täällä maaseudun kupeessa 100 km ei ole matka eikä mikään. Mutta tosiaan muutaman kerran olen ottanut jo ekalla tapaamisella treffi-kaverin kotiini jopa majoittanut sohvalla. Tiedoksi vaan, että se on äärimmäisen epämiellyttävää. Varsinkin, jos huomaa, ettei itsellä ole minkäänlaista mielenkiintoa toista kohtaan. Ja muutenkin aika pelottavaa nukahtaa, kun ventovieras mies on olkkarissa.

      • Anonyymi

        Tätä juuri tarkoitin. On äärimmäisen epämiellyttävää kun ventovieras mies nukkuu kodissani! Turvatonta ja inhottavaa. En minäkään missään nimessä suostu siihen. ”Koska en halua” on ihan riittävä syy kieltäytyä jostain.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      63
      1732
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      831
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      618
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      79
      610
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      575
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe