Miten turvaisit maan jos vastassa paljon isompi valtio

Minä ainakin varustaisin maan sellaisella aseella ettei sinne kannattaisi tulla eli Ydin aseella ja ilmoitus että Ydinohjukset lähtee heti jos vihollinen tulee rajapylväälle Ihan turha käydä perinteisin menetelmin isompaansa vastaan
10107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei ydinaseita löydy paikallisesta alepasta.

Ainut mitä voi tehdä on maksimoida valloituksen haitat hyökkääjälle suhteessa saavutettuihin hyötyihin sekä sodan osalta, että myös maineen ja mahdollisimman suuren liittolaisjoukon kannalta.

Sitten voi pyrkiä promoamaan esim. hyökkäystä edukkaampaa ratkaisua tai vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Tämä menetettiin, kun luovuttiin puolueettomuudesta. Nyt olemme automaattisesti kiivainta sota-aluetta, jos Naton ja Venäjän välille syntyy sota

    Äänestä

Ehkä kannattaisi ainakin pitää ne välit sen ison valtion kanssa kunnossa. jotta tuollaiseen tilanteeseen ei päätyisi.

Äänestä
  • Mutta jos isommalla maalla on Diktaattori vallassa ja imperialistiset haaveet eli pyrkimystä laajentaa omaa maa-aluettaan tai taloudellista vaikutusvaltaansa. Aluelaajennukset tapahtuvat tyypillisesti sotilaallisin keinoin ja muiden valtioiden kustannuksella, mm Ukraina halusi neuvotella isomman kanssa mutta tämä ei piitannut vaan hyökkäsi

    Äänestä

Maa matuja täyteen niin se ei kiinnosta enää ketään.

Äänestä
  • Kelpaa se sota-alueeksi

    Äänestä

Keksisin viruksen joka tappaa vain ryssiä !

Äänestä

Suomi oli turvassa puolueettomana ja liittoutumattomana. Se perustui siihen, että minkä tahansa maan armeijan pyrkimys käyttää maamme aluetta sotatoimiin, olisi aiheuttanut liikaa tappioita hyötyyn nähden. Eli Naton ja Venäjän sodassa olisimme saaneet olla sivussa.

Nyt olemme Natossa, joten Naton ja Venäjän välisessä sodassa olemme automaattisesti maalitaulu ja taistelutanner, olemme antaneet maa-alueemme ja kansamme uhrattavaksi isojen välisessä kahinassa

Äänestä
  • Mutta nato ja Venäjä eivät onneksi ole sovassa

    Äänestä

Suomessa taktiikaksi on valittu velkaantuminen.

Kun maa on vararikossa, ei se kelpaa kenellekään.

EUssa on parhaillaan valmisteilla 700 miljardin euron tukipaketti Ukrainalle. Siinä riittää Suomen valtiollekin taas uutta velkaa suomalaisten taakaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minä ainakin varustaisin maan sellaisella aseella ettei sinne kannattaisi tulla eli Ydin aseella ja ilmoitus että Ydinohjukset lähtee heti jos vihollinen tulee rajapylväälle Ihan turha käydä perinteisin menetelmin isompaansa vastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu