Herkät ihmiset

Mitä mieltä miehet olette herkistä naisista, ja myös naisetkin vastailkaa? Olen aika herkkä, ja itku tulee helposti esim.riidellessä tai epäonnistuessa. Se ei tarkoita ettenkö hyväksyisi epäonnistumista vaan että mulla tulee vaan luonnollisesti itku. Enkä tarkoita ns.pillittämistä, vaan sellasta kyynelehtimistä. Tänään itkin viimeksi töissä kun sukulainen oli kuollut. Itken myös herkästi jos keskustelukumppani alkaa itkeä. Tuleeko teille muille vaivautunut vai miten suhtaudutte? Ja ennenkaikkea, onko muita??
6956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itseäni toisen itku yleisellä paikalla kiusaa ja tässä yhteydessä katson työpaikan yleiseksi paikaksi. En osaa lohduttaa, siksi toisen itku vaivaa. Et taitaisi tykätä jos sanoa täräyttäsisin ääni täynnä myöstätuntoa, että "älä enää poraa, perkele, kyllä se siitä."

Äänestä

Se on epäreilua. Se pitäis kieltää lailla vaikuttamiskeinona, mulle tulee pahamieli siitä että aiheutan toiselle pahanmielen. Ja sit sen sovittaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos minä en saa käyttää koiranpentukatsettani lepyttelyyn niin nainen ei saa käyttää itkua aseena.

Äänestä

Herkkä olen minäkin. Olin aviossa vähemmän herkän naisen kanssa. Tiesin, että herkkiä naisia on. Arvostan teitä, näyttäkää tunteenne.

Äänestä

koska olen itsekkin herkkä. Herkkyyteen liitty se, että tappiot satuttaa aika paljon. Täytyy kyllä sanoa, että miehelle tämä on vain huono asia. Naiselle taas enemmän positiivista.

Äänestä

Heippa! Olen itsekin tosi herkkä, itku tulee helposti ja ihan vaikka lehteä lukiessa tai telkkaria katsoessa. Eläydyn jotenkin kai niin empaattisesti asioihin ja surullisiin kohtaloihin. Asia ei kuitenkaan vaivaa mua, tirauttelen sillon kun siltä tuntuu, olen muutenkin pitkälti tunne-ihminen. Tosin välillä voisi olla hyvä omata vähän korkeampi itkukynnys, olen kasvatusalalla, ja joissain tilanteissa joutuu "pidättelemään". Mun miestä huvittaa mun liikuttuminen aina välillä, mikäli se johtuu vaikka jostain merkityksettömästä tv-sarjasta... niin kyllä välillä itseänikin. :o) Joskus mieheni säikähtää, kun alan itkeä, mutta nykyään hän on jo tottunut siihen.
Olen tosi positiivinen ihminen, mutta ehkä sekin on just sitä tunteellisuutta, joka välillä näkyy liikuttumisena ja asettumisena toisen asemaan.
Tsemppiä vaan kaikille, mun mielestä tunteellisia ja herkkiä ihmisiä tosiaan tarvitaan tässä kylmässä maailmassa!

Äänestä

Huh,
olen nainen ja herkkä, mutta minulla on tasainen tempperamentti enkä kuitenkaan ihan vähästä suutu tai hätkähdä. Kyllä minä joskus jostain itken, mutta ei ihan noin vain. Minusta ihmiset, jotka pillahtavat itkuun tosi herkästi, ovat kiusallisia. Puhumattakaan tosi tunteellisista naisista, jotka puhuä pälättävät tunteitaan "voi kuin III-HHA-naa, siis AI-VAN UP_Peeta" huh, tulee kylmät väreet kun kuulen mitään tuollaista. Töissä kun joku nainen tuollaista alkaa vuodattaa, poistun vähin äänin takavasemmalle. Nuo tuollaiset naiset nostavat minulla karvat pystyyn, vielä nuo ilonpurkaukset minä kestän, mutta kun se vaihtuu niin helposti suruksi ja itkuksi ja marmatukseksi, minä häivyn etten joudu tunnevyöryyn hukutetuksi. En siedä tunteellisia miehiäkään. Minulla oli joskus poikaystävä, joka osoittautui romanttiseksi ja tunteelliseksi. Suhteestamme ei tullut mitään. Hän antoi minulle syntymäpäivälahjaksi sydämenmuotoisia suklaita, kiitin ja aloin syömään ja tarjosin hänelle. Hän loukkaantui, koska en reagoinut hänen toivomallaan tavalla sydämiin. Minulle ne olivat vain punaiseen paperiin pakattuja herkkuja, mutta minun olisi pitänyt voihkia ihastuksesta ja suukotella häntä ja huokailla jokaista namua avatessa. Minä kerta kaikkiaaan mokasin kaikki romanttiset kohtaukset, kun en tajunnut ollenkaan. Miesparka, toivottavasti hän löysi jostain sen naisen, joka osasi voihkia oikealla äänensävyllä "II-HHA-naa, voi KUUULTA! minä rrrakastan näitä! Olet ihana, sydämeni valtias!" Muiskis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marine kirjoitti:

Mitä mieltä miehet olette herkistä naisista, ja myös naisetkin vastailkaa? Olen aika herkkä, ja itku tulee helposti esim.riidellessä tai epäonnistuessa. Se ei tarkoita ettenkö hyväksyisi epäonnistumista vaan että mulla tulee vaan luonnollisesti itku. Enkä tarkoita ns.pillittämistä, vaan sellasta kyynelehtimistä. Tänään itkin viimeksi töissä kun sukulainen oli kuollut. Itken myös herkästi jos keskustelukumppani alkaa itkeä. Tuleeko teille muille vaivautunut vai miten suhtaudutte? Ja ennenkaikkea, onko muita??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu