Seurustelen miehen kanssa, joka on perheensä ainoa lapsi. Hän on saanut kotonaan kaiken, ja vanhemmat kuvittelevat edelleen olevansa hänen holhoojiaan, mies on jo kolmekymppinen! Hänen äidillään on tapana soittaa useita kertoja päivässä, varmistaa,että poika on töissä, haastaa riitaa asiasta kuin asiasta jne. Lieneekö yllätys, että miehen edellinen suhde on kaatunut vanhempien, lähinnä äidin, käytökseen?! Itse tapailin hänen vanhempiaan alkuaikoina melko paljon, ja nielin kaiken, mitä mieheni äidin suusta tuli. Erään kerran hermoni kuitenkin paloivat tuon naisen komentelusta ja neuvoista, ja sanaakaan sanomatta läksin tilanteesta pois. Tuosta on kulunut jo puoli vuotta, ja edelleen saan kantaa "anopin" vihaa niskassani huonosta käyttäytymisestä. Olisin halunnut kesälomalla mennä tapaamaan heitä, ja koettaa selvittää tätä sotkua. Äidin kommentti oli ollut, ettei tänne tarvitse tulla riitaa haastamaan! En tiedä, mitä tehdä. Lopettaako suhde, kun äidillä näyttää edelleen olevan katkaisematon napanuora poikaansa?! Tilanne on todella vaikea, sillä haluaisin olla edes jonkinlaisissa väleissä miehen vanhempien kanssa, mutta taitaa olla toivotonta.
"Anopin" vihat niskassa
Tuleva miniä?
101740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos sinulla ja miesystävälläsi menee muuten hyvin,niin voisithan silti jatkaa seurustelua miesystäväsi kanssa,mutta pidä etäisyyttä miehen äitiin ja älä mene tapaamaan tulevaa anoppiasi ollenkaan,tärkeintä on se että sinä ja mieskaverisi rakastatte toisianne.
Se on totta että kun on ainut lapsi ja on saanut kaiken niin on varmasti vaikeaa itsenäistyä ja luopua äidistään joka pitää pojastaan mustasukkaisesti kiinni ja ei anna kenen naisen tulla hänen ja poikansa väliin.
Jos mies on noin kiinni äidissään, epäilen sitä, että osaako hän elää ilman äitiään. Mitäs sitten tehdään, kun lapsia tulee maailmaan? Miehen äiti kuitenkin vaatii, että hänen on nähtävä lapsenlapsiaan. Jos mies on kiinni äidissään, ei hän osaa vastaankaan pistää. Siinäpä saakin miniä tapella anoppinsa kanssa lasten käytännön hoidosta.
Tilanne ei parane ennen kuin poika itsenäistyy ja irtaantuu äidistään. Jos poika on laskenut edellisen suhteen kaatumaan ilman, että on asiasta mitään oppinut, niin ennuste vaikuttaa pahalta.
Pojalle ei ole valjennut vielä, että hän itse on avainasemassa tuossa irtiotosta. Äitihän ei tule hänelle vapautta tarjoamaan. Pojan on se "ryöstettävä".
Voi kestää vuosia ja vuosia ennen kuin poika aikuistuu täysin. Jotkut äidinpojat eivät tee sitä koskaan.
Äiti tulee kokemaan AINA sinut uhkaavaksi tekijäksi, koska todella olet uhka hänen valtakunnassaan. Hänen näkökulmastaan katsoen sinä olet ryöstämässä hänen kalleinta omaisuuttaan eli poikaansa. Jaksatko ryhtyä tähän taisteluun? Poika ei tule edes puolellesi, koska hän ei saata käsittää, mistä on kyse.
Anopin vihaa saat kantaa vastaisuudessakin, on sama mitä teet, olet kuinka kiva ja kiltti tahansa, hänen vihansa on patologista. Suhde poikaan on patologinen, sairas.
Olen sanonutkin miesystävälleni, että hänen äitinsä pitää mua selvästikin kilpailijanaan. Olen astumassa hänen valtakuntaansa, jonka äiti on saanut jälleen täysin hallittavakseen, kun edellinen suhde on loppunut. En tiedä, mikä naisia vaivaa, kun täytyy olla noin sairaan mustasukkainen pojastaan. Itse tiedän monia anoppeja, jotka ovat mukavia ja antavat lapsilleen oman tilan elää. Niinhän sen kuuluisi ollakin. Ei vanhempien tule sotkeutua aikuisten ihmisten elämään. Jotkut eivät näytä tajuavan sitä... Ehkä on parempi koettaa pysyä kaukana heistä, koska äiti ei enää edes haluaisi nähdä minua. Mutta pelkään kyllä vaikeuksia, jos meille joskus tulee lapsia...
En nyt haluaisi soitella mitään tuomion pasuunoita, mutta yleensä lasten tullessa kuvioihin mukaan, ongelmat kärjistyvät.
Äitiinsä sitoutunut, kypsymätön mies ei pysty antamaan tukea raskaana olevalle naiselle. Ja olen nähnyt tapauksia, joissa tällainen mies on mustasukkainen rintaa imevälle lapselle. Kumppanin raskaus ja imetysaika herättää pelkoa, koska mies on itse imeväinen oman äitinsä suhteen.
Epäitsenäisen puolison kanssa äitiys voi naiselle olla raskas taakka, jolloin joutuu kantamaan yksin koko kasvatusvastuun.
Mies saattaa henkisesti paeta äitinsä suojiin, ja sieltä sitä tukea löytyy, ehkäpä vielä voitonriemuista tukea: mitäs minä sanoin -tyyliin.
Tämä taisi olla nyt pahinta Roosamuorin maalailua, ei se onneksi aina näin mene. Joskus mies yllättäen kypsyy vaimon raskauden aikana.
Tosiaan, tuttua tämä on meillekin vaikka mieheni on yksi perheen kolmesta lapsesta.
Kiinnostaisi tietää, kuinka olet selvinnyt tulevana anoppisi kanssa...? Ja kauanko ootte miehesi kans seurustelleet? Mua suoraan sanoen pelottaa ajatuskin yhteen muuttamisesta, jos anoppi ei jätä rauhaan, vaan koettaa puuttua kaikkeen. Musta tuntuu, ettei mun miehestä oo siihen, että hän pitäisi vanhempansa poissa omasta kodistaan. On todella hankalia tällaiset ihmissuhteet. En haluaisi toista jättääkään, mutta tuleeko elämästä mitään, jos anoppi on jatkuvasti kolmantena pyöränä läsnä? Ja varsinkaan, jos mies ei tee asialle mitään.
Jos mies on mukava ja olo on hyvä hänen kanssaan niin aiheutapa anopille vuosisadan järkytys ja pysy miesystäväsi rinnalla, mene naimisiin ja perustapa vielä yhteinen kotikin! Minä tein niin kaikessa hiljaisuudessa, tein mieheni niin onnelliseksi, että anoppi valahti vihreäksi nähdessään poikansa niin rakastuneena. Appi on useasti suuttunut, että kehtaankin kutsua jotain muuta kuin heidän kotiaan hänen poikansa kodiksi. Appivanhempien mielestä kun pojan koti on aina siellä missä hänen vanhempansa ovat, tunteet vanhempia kohtaan vievät aina voiton puolisosta ja ennemmin isä kuin vaimo perillä kodin raha-asioista ja muutenkin päätöksistä. "Niin on kamala nainen. Kyllä sinä jonain päivänä vielä tajuat ja tulet takaisin meidän luoksemme." Ähäkutti, vuosien taistelun jälkeen heidän poikansa siltikin rakastaa tätä hirveätä miniää, joka vei pojan vanhemmiltaan. Emme ole nähneet appivanhempiani vuoteen. Ollaankin eletty elämämme onnellisinta aikaa.
Loistavaa! Onnittelen sinua vahvuudestasi. Itse suunnittelen samantyyppistä ratkaisua, koskapa mikään muu ei näytä menevän perille. Onnea teidän kotiinne!
No moi
enpä tiiä kannattaako suhdetta lopettaa anopin takia,ehkäpä hän sitä juuri haluaisi...
Minulla on vähän saman tapaisia ongelmia anoppini kanssa ja jo 10 vuoden ajan. Minun anoppini ainakin aina haluaa että minä olen se joka pyytää anteeksi kaikki (vaikka ei minusta johtuvaa olisikkaan)ehkä se olisi sinullekkin ok juttu, niin me olemme pärjänneet vaikkakin se ärsyttää kun joudun pyytämään anteeksi.Kortillakin sen voi tehdä jos et sinne saa mennä. Toivottavasti oli apua minusta...koita pärjäillä anoppisi kanssa