Miten on mahdollista että puoliso joka loukkaa eli haukkuu sanoo ilkeästi ja on tyly ,nukahtaa salamannopeasti?
Itselläni olisi niin paha olla ettei tulisi uni. Tosin en käyttäisi muutoinkaan vastaavanlaisia sanoja tai loukkaisi toista noin tahallisesti ja törkeästi.
Tuntuuko rumaan puheeseen ettei enää itse huomaa sitä?
Nukkumisesta
13
318
Vastaukset 13
- Anonyymi
Varmaan tunneälyn puute, ettei huomaa tai ajattele miltä toisesta tuntuu. Oli rumasti sanottu tai vaan toteaa toiselle ihan sama mä meen nukkumaan ja hyvällä unenlahjallaan nukahti jo ja toinen tässä ahdistui monena yönä kunnes itse ei enää odota mitään, ei aloita. Kyllä joko huomaa tai ei, jos on ystävällisesti keskustellut asiasta ja kertonut miltä sellainen tuntui niin tiedät senkin. Unettomat yöt voi alkuun tuntua hirveiltä, silloin voi nousta sängystä ja kirjoitella pahan olon pois vaikkapa vihkoon tai kirje tälle toiselle, mulla se auttoi nukkumaan.
- Anonyymi
Mulla myös auttaa nun ajattelen kylmästi etten ole vastuussa toisen sanoista tai käytöksestä sekä myös itsensä tsemppaaminen niin että kivetan itseni sillä tavalla etten välitä vaan ajattelen etten anna yhden ihmisen pilata uniani mutta aina se ei onnistu kuten kävi viime yönä. Sitten kun tuollainen on jatkuvaa. Miettinyt kauanko tässä vielä jaksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Voin varoittaa sen verran että ei kuulosta hyvältä. Tulet jossain vaiheessa heräämään. Ja toipuminen omien tunteiden alas ajosta vie kauan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin varoittaa sen verran että ei kuulosta hyvältä. Tulet jossain vaiheessa heräämään. Ja toipuminen omien tunteiden alas ajosta vie kauan.
Olen just herännyt tai ehkä pari vuotta sitten. Heräämässä voi sanoa.Yhdessä oltu yli 10v Tänään tajusin että minua on vaan käytetty hyväksi tavallaan. Jos lähtisin niin ei kauaa kaipaisi koska jos on esim matkoillakin pari viikkoa niin eipä soittele. Olin itse sairaalassa muutama vuosi taaksepäin parisen kuukautta ei soittanut kertaakaan. Kövi 2 kertaa. Ei hän minua kaipaisi. Kysyttäessä sanoo rakastavansa. Paikan marjat sanon minä. Olen vain kiltti jos suoraan sanon ja vaatimaton. Minulla oisi ollut ottajia ja edelleenkin pisi mikä nyt naurattaa. En kaipaa ketään enää elämääni siis parisuhdetta,olet oikeassa siinä että alkanut tuntumaan ei miltään ja alan elämään omaa elämääni entistä enemmän. Alkanut tuntumaan etten odota enää mitään ja en voi luottaa mihinkään ja kaikki ollut vain yhtä näytelmää

Kunhan saan rempattua tämän kämpän niin pistän myyntiin. Aloitan uuden työn ja kauan haaveilemani harrastuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan saan rempattua tämän kämpän niin pistän myyntiin. Aloitan uuden työn ja kauan haaveilemani harrastuksen.
Shine like a star💫
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Shine like a star💫
Niin aion tehdä. Ei minua niin vain lannisteta. Ei ole sen arvoista. Ja kuten jalkaväen kenraali Ernrooth sanoi:Elämä on liian kallis hukkaan heitettäväksi. Ei,en aio jäädä makaamaan vaan nousen kuin ylös,karistan tomut ja pusken eteenpäin. Se on pakko. Periksi ei saa antaa.
- Anonyymi
https://www.stara.fi/2022/02/11/psykopaatit-nukkuvat-kuin-pikkulapset-omatunto-ei-soimaa-edes-unessa/
Nämä ihmiset nukkuu vähän mutta hyvin. Koska ei tunne pahaa oloa. Koska tunteita ei ole. Joten monen suhteen pyörittäminen on pikku juttu. No mutta. Mitä jos oikeasti napsahtaa? Sitä sopii miettiä. Oletko jo hävitetty metsään muovissa tai kaivettu traktorilla maahan? Vai oletko vain onnelinen että väistit luodin ja sait elää
Mieti nainen terveesti
On olemassa hyviäkin miehiä. - Anonyymi
Kuulostaa omalta entiseltä ihastukselta joka ilman omantunnontuskia laukoi kaikenlaista haukkumasanaa ja miinaan juoksemiskehotusta.
Kysy itseltäsi, tarviiko tuollaisen kanssa olla?
Jos ei välitä susta yhtään eikä arvosta sua, väheksyy vaan haukkumalla... eli aiheuttaa sulle pahaa oloa.
Ehkä puhuisin asiasta, mutta jos puolisosi on haluton/osaamaton puhumaan niin ei ole puolisoainesta lainkaan. - Anonyymi
Se tyytyväisyyden tunne kun on päässy naljailemaan se pistää hyvällä omatunnolla nukuttamaan.jos et ole kuulevinaan vittuilua ollenkaan niin huomaat että hän ei saa unta millään.
- Anonyymi
Saa. Hän nukahtaa aina. Nykyään en välitä ei jaksa enää kun on joka päiväistä.
- Anonyymi
No voi että.
- Anonyymi
No voi että
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔41695- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok116518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495