EU näyttää tuhoavan taloutensa koska sitoutui liikaa Ukrainaan

Jos ideologisen fundamentalismin sijasta EU-johtajat suhtautuisivat asioihin taloutta ajatellen ei nykyistä kaaosta olisi.
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikäli eurooppalaiset olisi varustautuneet puolustukseen 1 eurosentti per poltettu savuke, putinatsit yrittäisi nyt kasailla itseään jossain Uralin takana.
Näin suuresta uhrauksesta demokratian puolustamisessa olisi ollut kyse!

Äänestä
  • Euroopalle ei ole enää merkittävää terästeollisuutta.

    Äänestä

Jo yli 20 vuotta on EU:n painoarvo ollut globaalisti alamäessä. Se nähdään selvästi muulle maailmassa.

Äänestä

EU Baabeli.

Äänestä

Sanna ei tajua että Eurooppa on auringonlaskun maanosa.

Äänestä

EU elää turismista

Äänestä

Alusta alkaen ihmetytti EU:n asenne ja paatoksellisuus Ukrainan osalta. Sehän on venäläis-sukuinen maa ja juuret Neukkulassa, ei Euroopassa. Miksi idiootti Bidenin tuolloin johtama USA ja EU lupailivat Ukrainalle apuaan? Jos ei olisi luvattu, ei Ukraina olisi uskaltanut päästää juttua sodaksi asti vaan Zelelle olisi annettu potkut ja uusi ukko johtoon. Ja maa olisi ehjä ja kymmenet tuhannet vainajat olisivat elossa. Ja EU vauras ja samalla Suomikin! Oltaisiin jo toivuttu koronan aiheuttamasta kaaoksesta, mutta piti ihan ite saada uusi kaaos aikaan.

Äänestä

Eikö kukaan ole huomioinut puheissaan sitä että jos EU alkaa tuotamaan massiivisia määriä aseita niin pääraaka-aineiden lähde on Kiina :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos ideologisen fundamentalismin sijasta EU-johtajat suhtautuisivat asioihin taloutta ajatellen ei nykyistä kaaosta olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu