Miksi monelle

Vaikka nyt unohdetaan nämä provot, voiko pitää paikansa että kateelisia on näin paljon. Vaikka paperiliittolaiset joutuivat maksamaan kovan hinnan eduistaan, ja monen työpaikasta. Monelle tämä on ollut taloudellisesti kova paikka. Monelle muulle myös, jotka ovat joutuneet kärsimään taloudellisesti. Ei tässä tilanteessa paperiliitolla ole ollut muuta mahdollisuutta, kun taistella. Kuten Ahonen sanoi toukokuussa suorassa televisio lähetyksessä, hänelle ilmoitettiin jo talvella että paperiliitto laitetaan polvilleen, eikä samassa lähetyksessä olevat työnantajan edustajat edes yrittäneet kieltää, katselivat vaan alas päin, ja kirosivat hiljaa. Muissa asioissa kyllä olivat hanakasti toista mieltä. Alkuperäisessä työnantajien listassa oli paljon sellaista, että jos ne nyt olisi menneet läpi, vaikka tämä tuntuu vanhan kertaukselta, niin muilla ne olisivat olleet edessä, siis jos olisivat menneet läpi. Tästä tuli kallis lasku mutta se kannatti.
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

rakkaudesta se koirakin haukkuu.
Me kaikki oikeasti tykätään paperimiehistä.
Pyydämme kauniisti anteeksi jos olemme teitä loukanneet. Ei ollut tarkoitus.

Äänestä
  • Mutta onko suomalaisilla joku peruskateus, että jos ei itseä koske, niin saadaan hyvä olo kun mollataan. Vaikka ei edes ymmärtäisi mistä on kysymys.

    Äänestä

Mukavaa viihdettä tää suomi24 on viime viikot ollut. Kiva on välillä juttuihin löylyä lyödä kamalan uhon joukkoon. Mukava että teilläkin taas duunit alkaa, eikä tarvi rahatta kotona kärvistellä. Ei kateus ole kertaakaan mieleen tullut. Sori jos jostakin heitosta on paha mieli tullut sulle. ;)

Sen vaan kysyisin, että mistä te paperilla luulette muiden teille olevan niin pirun kateellisia? Se ei ole koskaan mun isoon päähäni mahtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottaa koville kirjoitti:

Vaikka nyt unohdetaan nämä provot, voiko pitää paikansa että kateelisia on näin paljon. Vaikka paperiliittolaiset joutuivat maksamaan kovan hinnan eduistaan, ja monen työpaikasta. Monelle tämä on ollut taloudellisesti kova paikka. Monelle muulle myös, jotka ovat joutuneet kärsimään taloudellisesti. Ei tässä tilanteessa paperiliitolla ole ollut muuta mahdollisuutta, kun taistella. Kuten Ahonen sanoi toukokuussa suorassa televisio lähetyksessä, hänelle ilmoitettiin jo talvella että paperiliitto laitetaan polvilleen, eikä samassa lähetyksessä olevat työnantajan edustajat edes yrittäneet kieltää, katselivat vaan alas päin, ja kirosivat hiljaa. Muissa asioissa kyllä olivat hanakasti toista mieltä. Alkuperäisessä työnantajien listassa oli paljon sellaista, että jos ne nyt olisi menneet läpi, vaikka tämä tuntuu vanhan kertaukselta, niin muilla ne olisivat olleet edessä, siis jos olisivat menneet läpi. Tästä tuli kallis lasku mutta se kannatti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu