Euroopan sitouduttava Venäjän nujertamiseen?

Trump teki selväksi että Usa vaihtoi nyt Venäjän leiriin.Emme voi antaa Putinille aina haluamaansa.Putin tajunnut nyt että vapaalippu
Eurooppaan ja entisiin IVY maihin pn nyt totta.
Trump ei ole kiinnostunut Euroopan ja Ukrainan
kohtalosta.Trump myös käytännössä myönsi sen.
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos taas asiaa ajattelee järkevästi niin minkä ihmeen takia tavallisen amerikkalasen kaduntallaajan pitäisi olla kiinnostunut ja huolissaan jostain euroopan maiden tilanteesta ja turvallisuudesta sen suhteen että mitä Venäjä siellä puuhastelee?

Mitä USA ja tavallinen kansa siellä hyötyy (konkreettisesti) että he käyttäisivät miljardeja dollareita sotilasmenoihin euroopassa, niimpä! Trump lupasi vaaliohjelmassa kansalle hyvinvointia ja valtion menojen supistamista SEKÄ juurikin sitä että NATO:ssa MYÖS MUIDEN on kannettava oma osuutensa puolustusliiton menoista ja ennen kaikkea kannettava päävastuu oman maansa puolustuksesta.

USA mihinkään Venäjän leiriin ole hypännyt VAAN toteuttaa Trumpin ohjelmaa "America first" jossa paukut ja efortti laitetaan ensisijaisesti kotimaan tilanteen parantamiseen. Trump myös lupasi lopettaa Ukrainan sodan ja hän tekee sen vaikka lopputulema olisi jopa Putten "märkä päiväuni" sillä sodan loppuminen on sulka Trumpin hattuun monessakin mielessä.

Ensinnäkin narsisti nauttii suunnattomasti kun saa toteutettua tällaisen lupauksen, hänhän ei ole missään vaiheessa maininnut keinoja! Toisekseen tämän jälkeen USA:n ei tarvitse enää tukea miljardeilla Ukrainaa ja sodan loputtua myös globaali talous lähtee kasvuu - Trump business miehenä ymmärtää että nämä kaikki hyödyttävät ennen kaikkea USA:ta. Hän ei ikävä kyllä taida laittaa kovinkaan suurta painoarvoa Ukrainan rauhanehdoille eikä Venäjän sotasyyllisyydelle.

On oikeastaan ihmeellistä että EU:ssa ei ymmärretä tätä Trumpin käyttäytymistä ja sitä että ei tarvitse olla diktatuurinen valtio ajaakseen ensisijaisesti omia etujaan. Sen sijaan täällä viisastellaan että USA:n pakka on täysin sekaisin KUN totuushan on että oma (EU:n) pakka on ollut jo pidemmän aikaa aivan levällään oikeastaan joka asian suhteen!

Äänestä

EU: johto karibialla juuri nyt, pohtivat infastruktuuriasioita, onhan se tietysti tärkeämpää ja mukavampaakin tähän aikaan kun on loskakelitkin, juttu taisi olla aamulla olikohan vauva- lehdessä mutta nyt poistettu.
Että priorisointi pelaa johdossa

Äänestä
  • Jakan, esillä nimenomaan karibian infra, tärkeä alue eulle jos joskus vaikka liittyvät euhun, paitsi onhan siellä alankomaiden siirtomaita.

    Äänestä

Me ollaan eurooppalaisia.
Suomalaisetkin.
Uuni Kailas:
Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

Euroopasta tulee liittovaltiona vahvempi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trump teki selväksi että Usa vaihtoi nyt Venäjän leiriin.Emme voi antaa Putinille aina haluamaansa.Putin tajunnut nyt että vapaalippu
Eurooppaan ja entisiin IVY maihin pn nyt totta.
Trump ei ole kiinnostunut Euroopan ja Ukrainan
kohtalosta.Trump myös käytännössä myönsi sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu