Eilinen oli tuulinen päivä. Täällä tuulee usein. Saattaa olla niin, että rakennuksen tällä sivulla ei tuule juuri lainkaan, mutta kulman takana on hirmumyrsky. Lipputankojen narut metelöivät, meren aallot vaahtoavat ja irtain pöllyää.
Seisoin eilen liikennevaloissa ja katselin muovipussia, joka pyöri päämäärättömästi liikenteen seassa. Se juoksenteli kuin omistajansa kadottanut koira auton luota toiselle ja takaisin, kun nämä odottivat elämäänsä vihreää valoa. Muovipussi oli kuin hädissään, kuin pieni lapsi kylmässä ja tuulisessa maailmassa, jossa kukaan ei siitä välitä, tai edes sitä näe. Sydäntäni suorastaan koski nähdä kaikki tämä.
Mutta sitten piti jälleen kiiruhtaa.
(hihitystä)
Seisoin eilen liikennevaloissa ja katselin muovipussia, joka pyöri päämäärättömästi liikenteen seassa. Se juoksenteli kuin omistajansa kadottanut koira auton luota toiselle ja takaisin, kun nämä odottivat elämäänsä vihreää valoa. Muovipussi oli kuin hädissään, kuin pieni lapsi kylmässä ja tuulisessa maailmassa, jossa kukaan ei siitä välitä, tai edes sitä näe. Sydäntäni suorastaan koski nähdä kaikki tämä.
Mutta sitten piti jälleen kiiruhtaa.
(hihitystä)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tieteellinen ajattelu
Olen ollut melkolailla pihalla tuulessa yhdessä muovipussien kanssa elämäni aikana, mutta pitkällisen pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että yksikään sinne tänne singahteleva muovipussi ei ole törmännyt minuun.
Kun muovipussin tanssis katselee tuulisella kadulla, niin se on sykähdyttävän kaunista balettia ilman yhtäkään virhettä.
Mestareita, primadonnia!
(hirn)
Muovipussibaletti
Aloitan tältä istumalta muovipussibaletin hahmottelemisen.
On aika nostaa unohdetut jalustalle, jotta lajimme näkisi ne.
(naurua)
American Beautystä matkittu.
Palstasetä ottaa aikq monet kerrontansa jostain muualta ja elää mm rikosuutisten kautta, esim samaistumalla kaksitoistakesäiseen koulusurmaajaan. Mitä ns yhteiskuntatieteen toimittaja tähän sanoo?
Tanssia kasvottomalle yleisölle. Epätoivon äänellä hän kykyy, miksi minua ei huomata?
Tuntemattomalle katsojalle kuitenkin tanssija on aina saavuttamaton ja katsoja taas hänelle näkymätön.
Kenen tehtävä on murtaa tuo mielikuva? Ulkopuolisen, katsojan vai tanssijan?
Vai pitäisikö sen antaa olla.... omana surullisena itsenään?
10:08
Eikö sääli jotakuta tai muita kohtaan kerro jotain säälijästä?
Hymähdän säälijän kohdalla, koska hän ei ole aito eikä kykene katsomaan o m a a n sisimpäänsä.
Oikeastaan aloituksessa minä kiinnitin huomioni tuuleen ha pyörteisiin eli tuulen liikeradat, tunnelit ja nostot.
Eilen puski kosteankoleassa viimassa 'muovipussina' ja ihanaa oli palata kodin lämpöön.
Eikös yllä mainitussa filmissä näytellyt Kevin ryvettynyt? Jotain surkastuu alhaiseen.
Vilma
Annas Vilma minä selvennän hieman. Ei tämä ollut sääliä.
Funeaulla on poikkeuksellinen sanoilla maalamisen taito. Se on lahja, tai kyky, jota hän ei ole piilottanut vaan pitää yllä. Mun on helppo visualisoida hänen tekstejään. Näen ne muotoina, joskus henkilöinä, ilmeinä ja tapahtumina. Siksi tykkään niin paljon hänen maalauksistaan.
Tuo edellinen kommenttini oli siis mun mielikuvaani lyhyesti ilmastuna. Mitään elokuvaa en ole nähnyt, mihin sitä vertaisin. Tuli vain vahvasti mieleeni tämän sinkkupalstankin ihmiset tuosta kuvaelmasta. Sellaisiahan me olemme; näkymättömiä, eikä meitä kuulla.
Minulta vei hieman aikaa yhdistää tämä Funeau tänne, mutta hihityksestä päätellen hän on aloittaja.
Lukiessani kirjoja kuvitan niitä mielessäni.
Ehkä tämä on samankaltainen kokemus.
Harvoin jonkin kommentin osalta niin käy, koska luen sitä asiaa.
Hurjan pitkiä 'esseitä tai novelleja' en täältä lue, koska se on kuin haluaisi ylipitkän huomion.
Ehkä jokin vuoropuhelun rytmi on hyvä.
Vilma
Vika virkkeesi: saatamme aikaansaada ajatuksia, jotain generointia kenties.
Youtubessa osui silmiin videopätkä missä yksinäinen ilmassa lennähtelevä muovinpalanen vesisateessa paljastui sadetakiksi osuessaan kadullakulkijaan ja pukeutuessa hänen ylleen tuulen voimasta...velvollisuudentuntoa viimeiseen asti :).
Tai ainakin toivon niin, satuihin on kiva uskoa toisinaan tai hyvin perusteltuihin valeisiin :D
Mä olin joskus muuttohommissa ja oli melkoisen ilkeä matalapainesää keskellä talvea. Muuttokuormamme muovirippeet levisivät autokaistojen sekaan ja alkoivat pyörimään siellä kehää. Roskasimme siis tahattomasti ympäristöä. Se oli silti eräänlaista hallitsematonta taidetta :).
Tuuli tarttuu kaikkeen irtaimeen. Mikään ei ole yhtä kiehtovaa katseltavaa kuin nuo leikit. Nostaa ilmaan, kieputtaa, tipauttaa, nostaa jälleen jne. Fantsua se on niin pitkään, kun ei tarvitse ikkunoihin lautoja naputella ja orpoja lohdutella :)
Kerran ihmettelin kun sinisiä enkeleitä viuhahteli lennellä ohitseni silloin tällöin. Noin viisikymmentå kilometriä ajettuani tavoitin pakettiauton, jonka kuormasta irtoili vaaleansinisiä eristelevyjä :)
Näkikö kukaan, kun tuulella tuskaiset sormet. Hipelöi kaikkea päämäärättömästi. Puuskutti korvaan ja nuoli ihonmyötäisesti :~)