SDP:n kansainvälisten asioiden sihteeri Paavo Lipponen

suositteli Suomelle yksipuolista aseistariisuntaa 1960-luvulla. Noihin aikoihin Puolustusvoimiin kohdistui suuria poliittisia paineita vasemmalta.
NL lisäsi painettaan puolustusvoimiamme kohtaan 1972 kun maan sotilasasiamies ehdotti että neuvostojoukot voisivat harjoitella Pohjois-Suomessa, jossa ne voisivat tulla Suomen avuksi tositilanteessa, YYA-sopimuksen mukaisesti. Suomi muka muodosti puolustusaukon, joka uhkaa Muurmannia ja Leningradia.
Alkuvuonna 1974 NL:n Suomen suurlähettilääksi tuli karjalainen Stepanov. Hän ehdotti maiden puolustusvoimien lähentämistä YYA-valmiuden kohottamiseksi. Lauri Sutela torjui ajatuksen.
1977 Sutela piti paraati puheen, jossa kiitti Mannerheimin osuutta maamme itsenäisyyden osalta. Stepanov närkästyi puheesta ja ilmoitti ulkoministeri Väyryselle savustavansa Sutelan virastaan (puolustusvoimien komentaja)
Sutela tarjoutui eroamaan, mutta kieltäytyi perunasta puheitaan. Lopulta Sutela sai jatkaa puolustusvoimien komentajana, Kekkosen hermostuttua tilanteeseen.
NL nöyryytti noihin aikoihin monella tapaa yhteiskuntaamme. Asioista vaiettiin, ja Neuvostoliiton arvosteluun oli korkea kynnys.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

suositteli Suomelle yksipuolista aseistariisuntaa 1960-luvulla. Noihin aikoihin Puolustusvoimiin kohdistui suuria poliittisia paineita vasemmalta.
NL lisäsi painettaan puolustusvoimiamme kohtaan 1972 kun maan sotilasasiamies ehdotti että neuvostojoukot voisivat harjoitella Pohjois-Suomessa, jossa ne voisivat tulla Suomen avuksi tositilanteessa, YYA-sopimuksen mukaisesti. Suomi muka muodosti puolustusaukon, joka uhkaa Muurmannia ja Leningradia.
Alkuvuonna 1974 NL:n Suomen suurlähettilääksi tuli karjalainen Stepanov. Hän ehdotti maiden puolustusvoimien lähentämistä YYA-valmiuden kohottamiseksi. Lauri Sutela torjui ajatuksen.
1977 Sutela piti paraati puheen, jossa kiitti Mannerheimin osuutta maamme itsenäisyyden osalta. Stepanov närkästyi puheesta ja ilmoitti ulkoministeri Väyryselle savustavansa Sutelan virastaan (puolustusvoimien komentaja)
Sutela tarjoutui eroamaan, mutta kieltäytyi perunasta puheitaan. Lopulta Sutela sai jatkaa puolustusvoimien komentajana, Kekkosen hermostuttua tilanteeseen.
NL nöyryytti noihin aikoihin monella tapaa yhteiskuntaamme. Asioista vaiettiin, ja Neuvostoliiton arvosteluun oli korkea kynnys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu