EU-Stubbila-Suomessa joukkovainotaan CIA:n kehittämillä tavoilla ihmisiä hengiltä?

Anonyymi-ap

He tekevät itsemurhan?. Joitain ihmisiä myös tapetaan fyysisesti? Joukkovainoamiset alunperin kehitettiin Neuvostoliitossa. Ainakin netistä kaivoin tommosta tietoa. Suomessa moniongelmaisia murhataan itsemurhilla?. Syrjäytyneitä moniongelmaisia?. Toisinaan heidän ongelmansa aiheutetaan näiden tahojen toimesta ja pakotetaan neuroverkolla asioihin ja sitten heitä vainotaan ja tapetaan?. Heillä ei ole oikeutta yhteiskuntaan?.

Toisinajattelua ei suvaita. Saat vaan Olla punavihreä tai kokkari tai mikä vaan kokonaiskuvassa toimiva määritelty yksikkö. Yhteiskuntaa ohjelmoidaan kuin eri osioihin yhdistetyillä yhteiskunnan ohjailu-väylillä, osioihin joihin valikoituu luonteensa ja yhteiskunnallisen asemansa kautta. Kokonaisuutta hallinnoidaan kokonaan ja kauttaaltaan tarvittavan määrän. Yhteiskunta on aivopesula ja törkeä hyväksikäyttölaitos.

Ne on siis ottaneet kaikesta otteen ja pyörittää kokonaiskuvaa haluamaansa suuntaan kuin salaa kulissien takana. Mielipiteitä hallinnoidaan. Julkista keskustelua hallinnoidaan. Ihmisiä kontrolloidaan. Jo tämä asetelma yhteiskunnassa saa sen aikaan, että soraääniä ei kuule. Heränneitä ihmisiä on hyvin vähän ja heitä pyritään aktiivisesti vaimentamaan jopa tappamaan?

Eikö olekin aikamoista? Tämä on kuitenkin totta ja suurinpiirtein esittämälläni tavalla. Mielestäni tämä nykyinen yhteiskuntamalli on sairas ja se tulee ottaa julkiseen keskusteluun.

Itse olen joukkovainoamisen uhri. Meiltä tämän kohtalon ihmisiltä on kerätty Suomesta yli 100 samankaltaista tarinaa ja toimitettu YK:lle ja kansainväliseen ihmisoikeusrikostuomioistuimeen. Kuitenkaan itse en usko, että mikään taho tekee näille asioille mitään. Valtiovalta ei noudata ihmisoikeuksia vaikka virallisesti on sitoutunut niitä ylläpitämään.

Seinäjoen gestapo murhasi Tero Hopeavuoren ja Jani Ritvasen pakottamalla itsemurhiin'+. He myös murhasivat Petri Kangaskoski nimisen poliisin pakottamalla hänet ampumaan itsensä Kokkolan poliisilitoksella virka-aseellaan??. Ne myös pilasivat minun "normaalielämän" ja ilmeisesti tappavat jotenkin?. Systeemi on tappanut tuhansia suomalaisia?.

Täysin viattomia ihmisiä.

Gestapot ja virkamiehet myös pakottavat muita seksuaalisiin tekoihin? Raiskaavat myös?

Kavaltavat rahaa/omaisuutta ihmisiltä/valtiolta ja uhkailevat ja tappavat?

Valtiopettureita. Siviilien terrorisoijia. rötösherroja.

USA:n toiminta on jäänne toisen maailmansodan jälkeisestä maailmasta. Näkemykseni mukaan lännen täytyy pitää kiinni arvoistaan. He suunnittelevat, toteuttavat ja ovat saavuttaneetkin osittain totalitaristisen vallan. Koko yhteiskunta on pilattu rakenteilta, eikä sen tärkeimpiä tukipilareita noudateta. On vain leipää, sirkushuveja, propagandaa ja pakkosyötetty imperialistinen hanke, vähä kuin joku yhteiskunnallinen show joka on valetta ja jos nämä uppoo sinuun olet vain autuaan unessa. Jos ei uppoa kenties joudut vainotuksi...."

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18751125/virkamiespedofiililuuserikartellit

114

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SUOMI24 POISTI VASTAUKSEN JOSSA KORJATTIIN VIRHE ALOITUKSESSA....

      Joten aloitus on nyt suomi24n mielipide

      • Anonyymi

        Aloituksen virheet korjattuna:

        Seinäjoen gestapo murhasi Hopeavuoren ja Ritvasen pakottamalla itsemurhiin?? He myös murhasivat Kangaskoski nimisen poliisin pakottamalla hänet ampumaan itsensä Kokkolan poliisilqitoksella virka-aseellaan??. Ne myös pilasivat minun "normaalielämän" ja ilmeisesti tappavat jotenkin? Järjestelmä on tappanut tuhansia suomalaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tiedot katoaa suomi24stä- taitaa olla joku äänestys taas lähellä- pressakisan aikaan tänne ei meinannut enää saada mitään viestiä julki....

        poistettu keskustelu:

        Stubb lähipiiri itsemurhat oli viite että kokoomus satanismikultti-salaseura rikoksia lapsikauppaa?
        jne? Onko mahdollista että enkelikuvio verestä kellariseinäänsä tuli ku Stubb ja vaimo molemmat ampui haulikolla pään ... CIA-tyypeille tappaminen on ihan arkirutiinia?

        Stubin vartiat?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubin vartiat?

        Jotkut poliitikot moittineet suomen menoa- mutta Stubb keskittyy sallimaan joukkovaino-rikollis-NATOn ja CIAn toimintaa Suomessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut poliitikot moittineet suomen menoa- mutta Stubb keskittyy sallimaan joukkovaino-rikollis-NATOn ja CIAn toimintaa Suomessa?

        EU on moneen kertaan moittinut suomen alhaisia sossutukia- jotka ei riitä kuluihin- olemmehan EUn kallein maa hintatasoltamme.

        Kokoomus ja persut vaikenee täysin näistä asioista eikä ole koskaan auttanut suomalaisten ostovoiman paranemista- sensijaan rahaa on jaeltu satoja miljardeja eli satojatuhansia miljoonia yritysksille yritystukina.... eli niille rikkaimmille... RKP-kokoomuslaisille...

        aseellinen kapina tässä on tulossa-...

        satanistifasistit on nyt vallassa- ja ne on poistettava...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubin vartiat?

        alkaako nuo kuolleet poliisit Stubb-yhteys - viimeaikoina olla jo kokonaismäärä 8 kpl- tai jopa 9... jossain taisi olla vielä yksi outo äkkikuolema...

        ja nämä vaan ne jotka on tiedossa...

        Onko muuten kenelläkään tietoa supopäälliikkö Sepoo Nevalan äkillisestä kuolemasta- tai oliko Jukka S Lahti ja Puputti mukana poliisitoiminnassa- kun mm. soitteli koko murhapäivänsä Porvoon poliisiin...?

        koittakaa jo tajuta-

        fasistit vallassa suomessa - olleet koko EU ajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        koittakaa jo tajuta-

        fasistit vallassa suomessa - olleet koko EU ajan

        Stubbila RKP-lätti ruotsista hallittu siirtomaavalta fasismirasismi stalinismi Suomi natsihallitus persut tuo taas 51000 maahanmuuttajaa kuten viimeksikin kun olivat hallituksessa Sipilöimässä,,..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubbila RKP-lätti ruotsista hallittu siirtomaavalta fasismirasismi stalinismi Suomi natsihallitus persut tuo taas 51000 maahanmuuttajaa kuten viimeksikin kun olivat hallituksessa Sipilöimässä,,..

        SUOMI24 POISTI TIEDOT kuolemista jotka huhuttu liittyvän Stubb tai poliisikuolemiin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SUOMI24 POISTI TIEDOT kuolemista jotka huhuttu liittyvän Stubb tai poliisikuolemiin...

        satanismiahan tuo kokoomusnatsien touhu on?

        VAPPU on yksi satanistien suurhihhulointi-päivistä- Valpurinyö- eli VAROKAA-

        Beltane-yö nyt 30.4-1.5. välillä - JA TARKKAILKAA NAAPUREITANNE!!

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=satanistien

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on moneen kertaan moittinut suomen alhaisia sossutukia- jotka ei riitä kuluihin- olemmehan EUn kallein maa hintatasoltamme.

        Kokoomus ja persut vaikenee täysin näistä asioista eikä ole koskaan auttanut suomalaisten ostovoiman paranemista- sensijaan rahaa on jaeltu satoja miljardeja eli satojatuhansia miljoonia yritysksille yritystukina.... eli niille rikkaimmille... RKP-kokoomuslaisille...

        No nyt tuli täysjärkisen kirjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aseellinen kapina tässä on tulossa-...

        satanistifasistit on nyt vallassa- ja ne on poistettava...

        Varsinkin perut. Ennenkuin ne aloittavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubbila RKP-lätti ruotsista hallittu siirtomaavalta fasismirasismi stalinismi Suomi natsihallitus persut tuo taas 51000 maahanmuuttajaa kuten viimeksikin kun olivat hallituksessa Sipilöimässä,,..

        Persuthan ON mamumagneetti vaikka toisin mainostavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        satanismiahan tuo kokoomusnatsien touhu on?

        VAPPU on yksi satanistien suurhihhulointi-päivistä- Valpurinyö- eli VAROKAA-

        Beltane-yö nyt 30.4-1.5. välillä - JA TARKKAILKAA NAAPUREITANNE!!

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=satanistien

        Vappu on minulle työn juhla ja pojalleni opiskelujuhla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        GS eli Gang Stalking = joukkovaino

        Valtion toimintaa mielenkontrolli ja joukkovainoaminen, Jyväskylän joukkovaino-yksikkö mm etäkiduttajan ammattitutkinnot, jne?- Suomessa NATO eli IA on ammattilainen joukkovaino ja mielenkontrollin alalla, ollut jo sata, kenties tuhat vuotta illuminaatti-mielenkontrollia eli eliittisukujen satanistista aivopesua jäsenilleen, jonka tuloksena tunteettomat fasisti-hallitsijat?

        Virhe:

        IA= CIA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksen virheet korjattuna:

        Seinäjoen gestapo murhasi Hopeavuoren ja Ritvasen pakottamalla itsemurhiin?? He myös murhasivat Kangaskoski nimisen poliisin pakottamalla hänet ampumaan itsensä Kokkolan poliisilqitoksella virka-aseellaan??. Ne myös pilasivat minun "normaalielämän" ja ilmeisesti tappavat jotenkin? Järjestelmä on tappanut tuhansia suomalaisia?

        HÖPÖ, HÖPÖ!! Tuollaista palturia!! Et liene aivan täysijärkinen ihminen!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tiedot katoaa suomi24stä- taitaa olla joku äänestys taas lähellä- pressakisan aikaan tänne ei meinannut enää saada mitään viestiä julki....

        poistettu keskustelu:

        Stubb lähipiiri itsemurhat oli viite että kokoomus satanismikultti-salaseura rikoksia lapsikauppaa?
        jne? Onko mahdollista että enkelikuvio verestä kellariseinäänsä tuli ku Stubb ja vaimo molemmat ampui haulikolla pään ... CIA-tyypeille tappaminen on ihan arkirutiinia?

        No johan jotakin! Kaikkea trollit keksivätkin!! Naurussa on pitelemistä!! Niin ylen typeriä juttuja tänne suolletaan, että ei voi sanoa muuta kuin että tyhmyys on huipussaan!!

        Luuketteko te hömpät, että teidän juttujanne otetaan todesta! Naurattaa aivan turjasesti nuo tyhmyydet!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aloitus on kysymys- keskustelullinen aloitus ja mielipidekirjoitus.

        Suomessa joukkovainotuilla on jopa oma yhdistys:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18854540/joukkovaino--eli-gang-stalking-toiminnassa-aina-paikallisupseeri-joka-asuu-vainotun-lahella

        Taitavat nuo vainotut olla mielisairaita ja kuvittelevat, että heitä vainotaan! Täältä lölytyy kaikenlaisia hulluja! Saattaa olla vainoojissakin mieliusairaita! Heitä toidella kanattaa pelätä!

        Maailmassa löytyy henkisiä sairauksia ja nykyään, kun kaikki hullutkin ovat irti, kun hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubbila RKP-lätti ruotsista hallittu siirtomaavalta fasismirasismi stalinismi Suomi natsihallitus persut tuo taas 51000 maahanmuuttajaa kuten viimeksikin kun olivat hallituksessa Sipilöimässä,,..

        Voi, voi!! Etkö muuta hullua nyt enää keksinyt! Naurattaa!! Keksikää lisää tuollaisia hulluja tarinoita!! Hulluolta löytyy hulluja tarinoita! Vanhoja vedellään esiin, kun uusia ei ole kerrottavana!

        Pääasia, että tänne joitain tyhmää työntää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SUOMI24 POISTI TIEDOT kuolemista jotka huhuttu liittyvän Stubb tai poliisikuolemiin...

        Vasemmistolla riittää typeriä juttuja oiikeistolaisista!! He eivät muten taiuda pysyä pinnalla ollenkaan! Täytyy edes valheita krtoella, ehkäpä omaksi ilokseen!

        Kukaan viisas ihminen ei noita juutuja ota vakavasti!! Pöliskää vain joutavia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        satanismiahan tuo kokoomusnatsien touhu on?

        VAPPU on yksi satanistien suurhihhulointi-päivistä- Valpurinyö- eli VAROKAA-

        Beltane-yö nyt 30.4-1.5. välillä - JA TARKKAILKAA NAAPUREITANNE!!

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=satanistien

        Vappuhan on vasemmiston esiinmarssi!! HAH, HAH, HAH!! Punaiset liput heiluu tuulessa, kun vasemmisto marssi innolla!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aseellinen kapina tässä on tulossa-...

        satanistifasistit on nyt vallassa- ja ne on poistettava...

        Mitä jos käy niinkuin viime kapinassa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtion toimintaa mielenkontrolli ja joukkovainoaminen, Jyväskylän joukkovaino-yksikkö mm etäkiduttajan ammattitutkinnot, jne?- Suomessa NATO eli IA on ammattilainen joukkovaino ja mielenkontrollin alalla, ollut jo sata, kenties tuhat vuotta illuminaatti-mielenkontrollia eli eliittisukujen satanistista aivopesua jäsenilleen, jonka tuloksena tunteettomat fasisti-hallitsijat?

        Nyt kyllä kantsii sun hakea hoitoa noihin harhoihin! Jätettävä se höpötys koko gangstalkkingosta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä kantsii sun hakea hoitoa noihin harhoihin! Jätettävä se höpötys koko gangstalkkingosta!

        painu sinä joukkovaino-tiltu helvettiin. Tässä tietoa joka kertoo mm CIAN aseista- ja kokoomus ja NATO toi CIAn suomeen:

        5G-säteilyhäirintä:
        https://www.youtube.com/watch?v=gsiGYGza94Y

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        painu sinä joukkovaino-tiltu helvettiin. Tässä tietoa joka kertoo mm CIAN aseista- ja kokoomus ja NATO toi CIAn suomeen:

        5G-säteilyhäirintä:
        https://www.youtube.com/watch?v=gsiGYGza94Y

        5G verkko - vaaraksi terveydellesi, allekirjoita kansalaisaloite

        Kansalaisaloite 5G-tukiasemien rakentamisen pysäyttämiseksi/purkamiseksi ihmisen terveyttä uhkaavan korkean sähkömagneettisen säteilymäärän takia.
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/alo...

        Olemme tulleet siihen pisteeseen langattomien verkkojen kehityksessä, että sekä niiden määrä, että voimakkuus ja säteily alkavat vaikuttaa kielteisesti ihmisten terveyteen.

        Suomessa käytössä olevissa Euroopan korkeimmissa raja-arvoissa huomioidaan kapea-alaisesti ainoastaan akuutti lämpövaikutus, ei pitkäkestoisia tai biologisia vaikutuksia (5G puhelimet). Raja-arvoihin, jotka ovat Euroopan korkeimpia, on jo pitkään kohdistunut kritiikkiä. Suomen raja-arvot (säteily) eivät ole nykytieteen mukaisia. Säteilyturvakeskus (STUK) on asettanut säteilylle aivan liian korkeat raja-arvot Suomessa.

        Nyt olisi hyvä aloittaa lainsäädännölliset keskustelut tilanteesta ja päättää raja sille, kuinka paljon sähkömagneettisen säteilyn lähteitä (mm. langaton verkko) voidaan avata ympäristöihimme ja yhteiseen tilaamme. Erityisesti 5G teknologiaa hyödyntävä esineiden internet (teollinen internet) tulee mullistamaan langattomien verkkojen käyttöä.

        5G verkkojen avautuessa ollaan siirtymässä tiheämpään tukiasemien sijoitteluun. Saamme nopeamman verkkoyhteyden säteilymäärien kasvaessa. Lisäksi 5G-teknologian käyttämät taajuudet ovat terveydelle haitallisia (oireina mm. sähköyliherkkyys, sähköallergia).

        Maassamme (5G Suomi) tilanne on se, että kansainvälinen operaattoreiden kattojärjestö myönsi tunnustuspalkinnon Suomelle siitä, että meillä sääntely on niin väljää ja sallivaa. Kukaan muu kuin itse operaattorit ei esimerkiksi tiedä sitä, kuinka paljon Suomessa on lähetinantenneja (tukiasemat). Säteilyturvakeskus ei myöskään tiedä!

        Vuoden 2017 lopussa yli kaksisataa tiedemiestä ja lääkäriä yrittivät Euroopassa ja Amerikassa vedota eri maiden hallituksiin, pääministereihin, Euroopan Unioniin ja Yhdistyneisiin kansakuntiin tämän teknologian käyttöönoton estämiseksi.
        EU vastasi vetoomukseen kahdella lyhyellä kirjeellä, mutta kieltäytyi ottamasta huomioon näiden asiantuntijoiden näkemyksiä tehdessään päätöksiä.

        Tieteelliset tutkimukset viittaavat lisääntyneeseen terveysriskiin, haitallisten vapaiden radikaalien syntymiseen soluissa, heikentyneeseen oppimiskykyyn ja muistiin, hermostollisiin sairauksiin ja muihin kielteisiin vaikutuksiin hyvinvoinnille, joita jo nykyiset langattomat järjestelmät, 2G, 3G, 4G, WiFi ja kännykkäsäteily (matkapuhelimen säteily) ovat aiheuttaneet. Jos näihin vielä lisätään 5G:n voimakkaampi säteily, nämä haitalliset vaikutukset voivat myös lisääntyä.

        Lisäksi vaadimme päättäjiä perehtymään perusteellisesti langattomien-teknologioiden terveysvaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin.

        Olemme Suomen kansalaisina hyvin huolestuneita itsemme ja tulevien sukupolvien terveydestä.

        On mielestämme lainvastaista ja väärin demokraattisessa ja sivistyneessä yhteiskunnassa vaarantaa kansalaisten terveyttä sähkömagneettisella säteilyllä.

        #sähköyliherkkyys
        #sähköallergia
        #5ghaitat
        #5gverkkohaitat
        #5gsäteily
        #kännykkäsäteily
        #5gsäteily
        #sähkömagneettinensäteily
        #sähköherkkyys
        #wifihaitat
        #wlanhaitat
        #säteilymittari
        #matkapuhelinsäteily
        #kansalaisaloite
        #korvienhumina
        #ionisoivasäteily
        #faradaynhäkki
        #magneettikenttä
        #säteilylaki
        #säteilyvaara
        #kännykänsäteily
        #säteilyltäsuojautuminen
        #säteilynterveysvaikutukset
        #älypuhelinsäteily
        #säteilyhaitta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOUKOLLAVAINOTTUJEN ON AIKA ALKAA TOIMIMAAN JOUKKOVAINO-SATANISTEJA VASTAAN, ESTÄMÄÄN JOUKKOVAINO-RIKOKSET...

        Stuppilla CIA-yhteydet.

        USAn CIA on IHMIS-, huume, ase- ja LAPSIKAUPPA-toimistaan tunnettu satanistinen toiminta?

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=puputti

        Ihmisillä on yhä oudompia syöpiä varsinkin aivosyövät ovat lisääntyneet.
        Mutta pahuuden palvelijat tulevat saamaan kostonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin perut. Ennenkuin ne aloittavat.

        varsinkin persut...

        EU teki suomesta tällaisen

    • Anonyymi

      Ufaffaa! Sinussa on duunia ainskin tusinalle kallonkutistajia!

      • Anonyymi

        Ei-tappavien aseiden maailma avannut oven teknologioille, jotka mahdollistaa ihmismielen, ajatusten, toiminnan ja käyttäytymishallinnan käyttämällä värähteleviä korkeataajuis-mikroaaltoräjähdyksiä, sähköislähetyksiä sekä suunnattuja lämpö- ja ääniaaltoja. Nämä voi päästä ihmiskehoon sekä aivoihin kohteenaolevan henkilön tietämättä, kunnes he kärsivät seurauksista

        Tämä jatkunut vuosikymmeniä, ei vain sotatarkoituksiin, vaan mielenosoitusten ja mellakoiden lopettamiseksi, toisinajattelijoiden hiljentämiseksi ja lamauttamiseksi sekä kurittomien väkijoukkojen hallintaan

        UUTINEN JA VIDEO
        https://rakkausplaneetta.net/hiljaiset-aseet-salaiseen-sotaan-sinua-vastaan/

        VAPPU on yksi satanistien hihhulointi-päivistä- Valpuriyö- eli VAROKAA-

        Beltane-yö nyt 30.4-1.5. välillä - JA TARKKAILKAA NAAPUREITANNE!!

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=satanistien

        5G, äänitaajuus-aseet, jne- kaikenlainen valtion johtama joukollavainoaminen jossa satanistien toiminta mukana on nyt mahdollista.

        Hohhoi. Kylläpä pelottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoi. Kylläpä pelottaa.

        onhan tuo aina ajatuttanut että Ulvila-surmat - liittyikö Sauli Niinistön salaisuuksien salaamiseen?... jammusetä, kummisetä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei-tappavien aseiden maailma avannut oven teknologioille, jotka mahdollistaa ihmismielen, ajatusten, toiminnan ja käyttäytymishallinnan käyttämällä värähteleviä korkeataajuis-mikroaaltoräjähdyksiä, sähköislähetyksiä sekä suunnattuja lämpö- ja ääniaaltoja. Nämä voi päästä ihmiskehoon sekä aivoihin kohteenaolevan henkilön tietämättä, kunnes he kärsivät seurauksista

        Tämä jatkunut vuosikymmeniä, ei vain sotatarkoituksiin, vaan mielenosoitusten ja mellakoiden lopettamiseksi, toisinajattelijoiden hiljentämiseksi ja lamauttamiseksi sekä kurittomien väkijoukkojen hallintaan

        UUTINEN JA VIDEO
        https://rakkausplaneetta.net/hiljaiset-aseet-salaiseen-sotaan-sinua-vastaan/

        Aivan mielisaurasta touhua tuokin kirjoitus!! Huu-Haata!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stubb itsemurha(tu)t ?

        huomatkaa että EU-persut ei kansaa tiedota näistä asioista ollenkaan- vaan valehtelee ja jauhaa vihapuheena rasismi-puppua kansalle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kela(=Stasi) tulisi lakkauttaa.

      • Anonyymi

        kansanpalkka kaikille- jolloin saa myös vapaasti tienata lisäksi rahaa.

        Kelat jne voi sitten toimia jos huvittaa lisänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kansanpalkka kaikille- jolloin saa myös vapaasti tienata lisäksi rahaa.

        Kelat jne voi sitten toimia jos huvittaa lisänä.

        Persut puhuu enemmänkin kansanpalkattomuudesta.

        Persut tuo maahan ulkomaan halpatyövoimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut puhuu enemmänkin kansanpalkattomuudesta.

        Persut tuo maahan ulkomaan halpatyövoimia.

        Suomi on porvarisikojen hallussa...`?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on porvarisikojen hallussa...`?

        Shtupin ympärillä hämäriä juttuja paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shtupin ympärillä hämäriä juttuja paljon

        toistakymmentä kuolemaa.... sattumaako?

      • Anonyymi

        Elävätkö sitten sairaat ja työttömät ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut puhuu enemmänkin kansanpalkattomuudesta.

        Persut tuo maahan ulkomaan halpatyövoimia.

        Persumagnneetit. Tänä ja viimevuonna lännestä tullut tuhansia. Rouva tiukkahuuli tietää vain itärajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elävätkö sitten sairaat ja työttömät ?

        miksi ei eläisi- varmaan paremmin kuin nyt, kansanpalkan avulla- ja tuossa sanotaan että stasi- pitäisi lopettaa- eli ihmisten alistaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on porvarisikojen hallussa...`?

        Onneksi ei ole kommunistien hallussa! Pian olisimmekin Putinin hallussa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        toistakymmentä kuolemaa.... sattumaako?

        On se kumma, kun presidenttiämme halutaan poarjat oikein joukkovoimalla! Tyhmyytenne osoitatte! Tuskin Stubb juuri poiitraa teidän valheellisisa kirjoituksistanne! Tyhmyytenne vain osoitatte tuollaista hömpää tänne suoltaa!

        Vasemmistolta tuollainen mska onnistuu!!

        Suomi on rikollisvaltio

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ei ole kommunistien hallussa! Pian olisimmekin Putinin hallussa!!!

        EU-kommunismissahan nyt ollaan-

        ja CIA-ihmiskauppa lapsikaappauksia?- Ukrainahan on maailman johtava huume-, ase- , lapsi- ja ihmiskauppa valtio

    • Anonyymi

      Sitten kun vielä keräät faktoja ja esität ne, niin voidaan keskustella aiheesta.

      • Anonyymi

        Suomi4 poistellut kaikki- valita sinne.

        Tosin fiksummat tajuaa jo vähemmästäkin mikä Suomessa on meneillään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi4 poistellut kaikki- valita sinne.

        Tosin fiksummat tajuaa jo vähemmästäkin mikä Suomessa on meneillään...

        joukkovainot kuten alotuskin kertoo on todennettu olemassaoleva asia- siis jopa YK tietää tämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joukkovainot kuten alotuskin kertoo on todennettu olemassaoleva asia- siis jopa YK tietää tämän.

        Jyväskylässä valtion joukkovaino-etäkiduttaja yksikkö?

      • Anonyymi

        mitkään tosiasiat tiedot ei saa kaikkia tajuamaan...jotkut ei tajua koskaan- eikä ole syytä pakottakaan....

        mutta riittää että tarpeeksi moni ymmärtää että tämä on totta.

    • Anonyymi

      Ja kuinka monta itsemurhaa tapahtuukaan maanteillä. "auto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevan kaistalle päin vastaantulevaa rekkaa...."

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Stubbilassa - eli DDR-STASI- OSATAAN VAIN POISTELLA VASTAUKSIA...

      STASI-SENSUURI TOIMII...

    • Anonyymi

      tästä aloituksesta alkoi Stubbia palvelleiden poliisien kuolemat ?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        aivan hirveä joukollavainoajien maa tämä suomi on- ei tällasessa maassa ole mitään järkeä asua... valtio sitten tukille- paitsi joukollavainoamis-eliitit eli natsit ja vapaamuurarit on tuettuja...

        aivan hirveä joukollavainoajien maa tämä suomi on- ei tällasessa maassa ole mitään järkeä asua... valtio sitten tukee hyvät elämät vain maahanmuuttaville- paitsi suomalaiset joukollavainoamis-eliitit eli natsit ja vapaamuurarit on tuettuja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KUKAAN EI TIEDÄ MITÄÄN...

        https://rakkausplaneetta.net/hiljaiset-aseet-salaiseen-sotaan-sinua-vastaan/

        JOUKKOVAINOTTUJEN RYHMÄN KOKOUS tänään-

        olisi syytä aloittaa toimet vainoajia vastaan, jotta vainoajien rikokset estettäisiin ja vainoajien henkilöllisyydet paljastettaisiin.

        Satanismi kyllä käyttää niitä alemmantason jengiläisiä tehokkaasti että ne todelliset vainon taustavoimat pysyy salassa...

        vaino jatkuu aina ja vaan pahenee- tiedä mitä tästä voisi kertoa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aivan hirveä joukollavainoajien maa tämä suomi on- ei tällasessa maassa ole mitään järkeä asua... valtio sitten tukee hyvät elämät vain maahanmuuttaville- paitsi suomalaiset joukollavainoamis-eliitit eli natsit ja vapaamuurarit on tuettuja...

        viesteistä katoaa keskeltä osa tekstiä ja muuttaa merkitystä- suomi24 joukkovainoajat sekottaa viestit?- tätä tapahtuu useasti

    • Anonyymi

      Lääkkeet taas ottamatta.

    • Anonyymi

      tää on RKP fasismi maa joka tarttis ydinpommin hallitukseen

      • Anonyymi

        EU-Suomi on RKPn johtama keskitysleiri jossa suomenkansaa tuhotaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-Suomi on RKPn johtama keskitysleiri jossa suomenkansaa tuhotaan

        rikolliset vallassa Suomessa

    • Anonyymi

      Olet siis päässyt nyt suljetulta, mutta et terveeltä vaikuta!

    • Anonyymi

      Ymmärrän alottajan katkeruuden. Kurkkua kuivaa eikä senttiäkään rahaa. Kaverit istuvat pubissa tuoppia puristaen.

    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa karua totuutta. Kaikkeen mitä aloitus käsitteli, liittyy se, että jo 1990-luvulla maailman suurimmat sijoitusyhtiöt yhdistyivät BlackRockin johdolla yhdeksi maailmanherruutta tavoittelevaksi vallaksi, tuhoaman valtiot ja alistaman kansat julmuuksiensa armoille. Tuon vallan erittäin sairas palvelusväki tekee Suomessa mitä tahansa julmuuksia huvikseen, kaiken muun rikollisuuden ohessa. Sen valta on hyvin suuri, koska siihen kuuluu Kokoomus ja sen nimittämä poliisijohto, sekä kaikkialle Kokoomuksen levittämä korruptiolla ja kiristyksellä hankittu lisävalta, mitä kaikkea rikollisuutta NWO-vallan mediat suojelevat. Esim. Finnvera ja Business Finland ovat tuon vallan pari valtiolta varastamisen instrumenttia, minkä taitaa harva älytä, koska ihmiset eivät seuraa mitään, mitä tapahtuu.

      Nuo eivät todellakaan vainkiusaa ja vainoa, vaan tappavat kylmästi itseään ärsyttäviä, tai näiden läheisiä, koska nauttivat. Äärimmäisen sairaat psykopaatit tekevät äärimmäisen sairaita julmia tekoja ja niille on järjestetty kaikki valta.

      Ylä-Anttila lähtee YLE:stä, mikä on suojellut tuota valtaa, koska sen järjestämät jo viisi poliisien "itsemurhaa" vuoden 2024 alun jälkeen ovat tälle liikaa. Saa joku enemmän psykopaatti ottaa YLE:ssä rikollisvallan suojelijan pestin.

      • Anonyymi

        " ... valta on hyvin suuri, koska siihen kuuluu Kokoomus ja sen nimittämä poliisijohto, sekä kaikkialle Kokoomuksen levittämä korruptiolla ja kiristyksellä hankittu lisävalta, mitä kaikkea rikollisuutta vallan mediat suojelevat. Esim. Finnvera ja Business Finland ovat tuon vallan pari valtiolta varastamisen välinettä, minkä taitaa harva älytä, koska ihmiset eivät seuraa mitään, mitä tapahtuu.

        Nuo eivät todellakaan vain kiusaa ja vainoa, vaan tappavat kylmästi itseään ärsyttäviä, tai näiden läheisiä, koska nauttivat. Äärimmäisen sairaat psykopaatit tekevät äärimmäisen sairaita julmia tekoja ja niille on järjestetty kaikki valta.

        Ylä-Anttila lähtee YLE:stä, mikä on suojellut tuota valtaa, koska sen järjestämät jo viisi poliisien "itsemurhaa" vuoden 2024 alun jälkeen ovat tälle liikaa."

    • Anonyymi

      Ihminen on peto. Ihmiset on aina kiusanneet toisiaan.
      Joillekin napsahtaa se osa, että joutuu kärsimään enemmän kuin muut. Ulkoisesta uhkasta ja sisäisestä.
      Jollekin käy huonosti vainoajien käsissä, mutta se on hyvin epätodennäköistä. Suurin osa vainoajista on itse mielisairaita ja muista, ettå jos he vainoavat - myös heitä vainotaan. Se on täysin varma asia. Kaikesta jää jälki.

    • Anonyymi

      Ilmoittakaa Wiesenthal-keskuskeen , sarhamurhaaja natsirikollinen on jokainen joukkovainoon osallistunut? Stubb?

      Nämä joukollavainoajat on samoja kuin natsit , jotka tappoi juutalaisia?

      • Anonyymi

        stubb zelenski natsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        stubb zelenski natsi?

        nämä eliittisatanistit eli maailman illuminaatti-päättäjät on samaa ihmissyöjä, lastenryöstö, verenjuoja-eliittiä, jota mm tuo Zelenski-Bidenin USA-CIA-porukka, ja mm Stubilla paljon CIA-yhteyksiä, mm Victoria Plame paljastettiin CIA-vakoojaksi- jota koskaan ei tapahdu- mutta kummallisesti tuolle Stubin 'tuttava' Plamekovskille niin kävi- stubb ja plame siis molemmat venäjä-sukuisia....

        ja samalla hetkellä Stubb alkoi kertomaan omaista CIA-yhteyksistään- koska Stu bb tiesi tai neuvotttiin ktomaan- ettei asia paljastui ikävästi häiritsemään jo tuolloin vapaamuurarien päättämiä Stubbbin ministeriyksiä ja tulevaa presidenttiyttä

        mainostahan tuo Stubbin CIA-yhteyksiensä julkituominen oli, sekä itselleen että CIA-USA-NATO-suunnitelmalle ja venäjävastaisuudelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mainostahan tuo Stubbin CIA-yhteyksiensä julkituominen oli, sekä itselleen että CIA-USA-NATO-suunnitelmalle ja venäjävastaisuudelle.

        USA eliittisatanismi luo pahuutta koko maailmaan.

    • Anonyymi

      Sinun pitäisi päästä hoitoon heti. Skitsofroonisuus on parantumaton mutta kyllä siihen jotain apua saa.

    • Anonyymi

      Voi jumalauita tätä sekopäiden määrää täällä.. Ja kaikki on sallittua....

    • Anonyymi

      Kaksi maanpetostuomiota annettu viimeaikoina. Samaa tapahtui juuri ennen viime sotia. Tiedetään mitä tämä ennakoi.

    • Anonyymi

      Aloittajan pitää saada hoitoa. Ainakin lääkkeitä.

      Tai sitten lähettää venäjälle. Kuka tässä kaikkia Putinin trolleja voi tunnistaa.

      • Anonyymi

        Tämä keskusteluketju onkin kerännyt tänne kaikki hullut!! On ollut melko ihmeellistä seurata tätä kirjoittelua, kun tänne eksyin! Hulluja on runsaasti! Heitä ei kylvetä eikä kasvateta näyttää siltä, että heitä syntyy tänne itsestään pilvin pimein!

    • Anonyymi

      Suomessa ei lennetä arvekkeilta tai ikkunoista niin tekee pö ruski

      • Anonyymi

        Suomessa pudotaan parvekkeilta ja eduskuntatalon portaista.
        Ressukkalapset voivat pudota parkkihallin katolta.
        Painovoima toimii myös Natojäsenyydestä huolimatta.

    • Anonyymi

      Ei valtiovalta ole tae turvallisuudesta. Näin USA:n kansalaisa käyettiin ja yhä käytetään koekaniineina: https://t.me/c/1862117677/765
      USA tuotti MKUltran sodan jälkeen Saksasta Amerikkaan. Virallisesti se lopetettiin 70-luvun Kongressin kuulemisen jälkeen. Todellisuudessa se jatkuu yhä salaisissa paikoissa, jotka eivät välttämättä ole USA:n maaperällä.

    • Anonyymi

      taas yksi pressan muija "ilman menneisyyttä "...

      ei tiedetä taaskaan vanhemmista ei mitään tietoa... sensijaan töitä on löytynyt: KONE, HS , aalto-yliopisto... on varmaan ollut rankkaa työntekoa...

      edellisestä ei tiedetty edes kenen rippilapsi on?

      nykyinen on muuten Brittein kansalainen- kaksoiskansalainen, on jostain syystä saanut Suomenkin kansalaisuuden...

      https://sv.wikipedia.org/wiki/Suzanne_Innes-Stubb

      • Anonyymi

        tässä n 30 min kohdalla videossa kerrotaan

        Sauli Niinistö ja Haukio- Saukki tunsi Jennin isän jo ennen kuin Jenni edes oli olemassa- sitten kansalle syötelty 20 vuotta tätä "tapasivat kokoomus-ruotsinristeilyllä kun Jenni oli jo aikuinen"-juttua?

        Paavola kertoo:
        https://rumble.com/v3wolop-sunnuntain-salaliittofakta-striimi.html

    • Anonyymi

      Onko tämä nyt uusi salaliittoteoria, vai mikä?. Minun sananvapauttani ei ole rajoittanut vielä kukaan, vaikka olen joskus aika kärjekkäästikin kommentoinut.

      Ettei olisi vain vainoharhaisuutta, onko lääkitystä?.

      • Anonyymi

        Kun ei tiedä, ei kannata aloittaa heti tuolla, täytyy fiksusti vain todeta - ME EMME TIEDÄ. Minä en myöskään, mutta se ei ole mikään merkki totuudesta

    • Anonyymi

      Minusta aloitus kuulosti siltä, kuin näinhän se on aina ollut - mitä ihmettä te odotatte, että se voisikaan olla, jos ahneiden ihmisten pontimena on raha ja valta.

    • Anonyymi

      En tiedä CIA:n rahoittaneen Stubbia, mutta kyllä Lestaadiolaisia on rahoittanut. Löytyy Rovaniemen yliopiston tutkkimuksesta Kahden valtakunnan kansalaiset.

    • Anonyymi

      Täällä ollaan nyt kovin herkästi lähettämässä hoitoon kanssamatkustajia, vaikka valtiolta on mennyt liki 20 vuotta yhden murhan tutkintaan, ja lasten hyväksikäyttöjen ihmettelyyn, joka oikeudenkäynti alkoi 2010 maaliskuussa FBI:n tekemällä häkenauhalla, kun samalla hetkellä sankka savupilvi veti koko Euroopan ilmatilan tyhjäksi koneista, ja koko Suomen poliisivalvonta jengi jäi poliisiylijohtaja Paateron johdolla Turkkiin tuhkamottiin ja joutui kävelemään kotiin.

      Sanonpahan vaan, että palikat ovat niin isot, että ihmettelen selvitäänkö tästä syksystä ilman tuhkapilveä, kun samalla jatketaan vielä raamattukäräjiäkin.

      Se mitä täällä hölistään, saattaa olla karmeasta totuudesta vain kalpea varjo.

      • Anonyymi

        Ja jos oikein veikkaan, niin teillä ei ole edes tuota kalpeaa aavistusta, että mihin Pyhä kristinusko liittyy viattoman moraalia ja etiikkaa opettaneen ihmisen äärimmäisen julmalla kuoliaaksi kiduttamisella ja veren juonnilla ja ruumiin syönnillä ehtoollisriittinä.

        Onkohan koskaan tullut tuota 'pyhyyttä' mietittyä kyseenalaistamalla, kun tiedämme sen julman ja verisen historian taustankin?!

      • Anonyymi

        Niin, se tuhkapilvi olisi se viattomin vaihtoehto - pahempiakin löytyy.

    • Anonyymi

      Lokakuuta odotellessa...

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      4179
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      103
      3465
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      102
      2780
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      303
      2702
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      43
      2390
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      171
      2161
    7. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2080
    8. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1792
    9. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      8
      1621
    10. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      45
      1173
    Aihe