Aivoille ovat parhaat tietyt vaiheet, ajat, olosuhteet, ihmiset.......
Aivojen parhuus olisi saatavissa tietyissä olosuhteissa ja huonous toisenlaisissa.
Ihmiset pyrkivät sokeasti objektiiviseen älyyn, koska uskovat sen ylivoimaan.
Osoittautuu, että kommunikaatio aivosta aivoon ei ole itsestään selvää.
Kommunikaatiosta alkaa moni kysymys, myös aivoista.
Kuten miksi minun aivoni ovat tietynlaisia, mitä niiltä puuttuu?
Harjahdus myös tapahtuu sosialisasatiossa kun tyhmä ja älykäs ovat yhdessä kun älykäs omaksuu tyhmin ajatuksia kun vertaa omiinsa ja ymmärtää, että ei tajua yhtään tyhmän päälle, vaikka on täysin älykäs henkilö. Miten älykäs voi olla ymmärtämättä jotakin? Asia jää vaivamaan hänet ja hän eräänä päivänä kun aika on kypsä päättää tulla täysin tyhmäksi.
Kun tahdotaan välittää parhaiden aivojen sanomia toisille parhaille aivoille, niin kommunikaatio ei ole aina pätevä. Ihan kommunikoimisessa äly häviää.
Elinaikana aivojen parasta aikaa rajoittuu tietylle ajalle.
Siinä aikana pitää mitata aivojen käyttö mahdollisimman hyvin koko elämää silmällä katsoen, koska vaikka yhtenään on aivoja, mutta seuraavaksi niitä ei enää ole.
Aivoja voi hyvin helposti menettää kokonaan.
Myös auktoriteettien pitää kunnioittaa täysin toisten ihmisten älykkyyttä!
Jos joku on hyvin älykäs, niitä ei saa saada tyhmiksi.
Puhutaan kateudesta älyyn, mutta jos tunnettaisiin luonto vaikkapa intuitiivisesti paremmin, niin jätettäisiin älykkäät rauhaan.
Heitä ei kannata koskea lainkaan.
Odottaa voi ja saa omaa älykästä vuoroaan ja hyvästellä kun se loppuu hyvillä mielin koetusta.
Myös hyvin älykäs äly voi aina olla entistäkin älykkäämpi, että ei pidä pitää rajoja älykkyydessä, mutta iskeä ennätyksiä niin pitkälle kuinka avaruutta riittää.
Tyhmänä aikana voi rikkoa tyhmyyden ennätyksiä, jos uskoo, että tyhmyydessä on sanomaa.
Pitää ylistää samaan aikaan älyä ja tyhmyyttä.
Kuitenkin tuntuu, että tyhmä tahtoo vain olla älykäs, eikä älykäskään luovu älykkyydestä.
Onko tässä siementä tai ei.
Ollaanko pakonomaisesti yrittämässä vähentää älyä ja hyvittää sitä pahoinvointisiin.
Tai onko äly perimältään vankila ja sen ainoa ratkaisu on scifimäisesti pää poikki, kun luonnossa aivot ovat erotettuja kehosta pienen kaulan varaan, jottei äly sotkeudu kehoon. On siis tärkeätä erottaa aivot muusta, koska ajattelu voi olla väkivaltainen tai pyhä prosessi avaruudessakin. Missä sitten tähtitieteessä saa ajatella vapaasti kun Stanislaw Lem kirjoitti ajattelevasta merestä.
Kuinka paljon ajatella saa maapallolla? Tuleeko maapallo vihaiseksi siitä?
Onko pelkoa ajattelemisesta, että jotakin vahingoittuu siinä tai saan ajatella itse niin paljon kuinka haluan vain ja missä haluan.
En kuitenkaan missä tai kenelle haluan vain, koska se lähentyy autismia, että ei sovi sosiaalisiin suhteisiin, vaikka voi ajatella, että älykäs on älyjuhta ja vetää muut älykkäiden ajatustensa perässä. Kuitenkin sosiaalisessa älykkyydessä ei pidä olla tyhmä, joten kun joukko ihmisiä löytää älykkään verbalisaatiossa tyhmyyttä, silloin ei kannata feikata älyä, koska ei voi feikata ja on oltava täysin hiljaa ja etsittävä älyä jälleen. Vain älykkäät löytävät älyä ja tyhmät eivät löydä. Usein käy niin, että ihmiset ovat kaikki tyhmiä ja etsivät älyä koko ajan, löytämättä sitä vuosiin. Ja hyvä kun äly on löydetty jälleen, sillä sitä voi olla koskaan löytämättä enää. Kuinka kauan tyhmä voi sitten selvitä hengissä ilman älyä?
Pitääkö taistella veri suussa älykkyydestä, kilpailla kuka on parempi?
Aivojen käyttö on väliaikaista
Anonyymi-ap
1
141
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitus kaikessa sekavuudessaan ei edusta parhautta...ei edes parhuutta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin31310973IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3377591Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut822113Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?862067Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1281842Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61561- 1101221
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin491013Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26868MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312772