Suomen poliittisten päättäjien ja ek-medioitten tekopyhä ja kaksinaamainen esiintyminen, Zelenskyn ja Trumpin tapaamisen jälkeen, haiskahtaa edelleen Suomelle äärimmäisen huonolta diililtä, josta ei uutisoida, eikä sananvapauksia jatkuvasti estävässä Ylessä saa keskustella.
Suomen kansa eli valtio pakotettiin Trumpin hovin järjettömien hävittäjähankkeiden nettomaksajiksi ja natoon, kansaltamme missään demokraattisissa vaaleissa tai edes virallisissa kansanäänestyksissä, koskaan lupaa kysymättä.
Miksi tästä ei noussut yhtä suurta haloota, kuin nyt Ukrainan Zelenskyn kieltäytymisestä Trumpin ahneusdiilistä. Suomi painostettiin hiljaa maksamaan, Kok-suurssijoittajien, nykyisten Usan kansalaisten järjettömänhintaiset ja muutenkin täysin älyttömät hävittäjähankkeet. Joko ne voitaisiin ottaa uudelleen käsittelyyn peruttavaksi ?
Suomi painostettiin diiliin, jota Ukraina ei edes sodassa hyväksynyt
592
5620
Vastaukset
- Anonyymi
Fasisti-kokoomus leikkaa saman verran sosiaalietuuksia.
- Anonyymi
Mikä on killswitch suomeksi?
- Anonyymi
Mikä on killswitch suomeksi?
- Anonyymi
Kun menisit töihin, niin ehkä ällisi toimisi vähän kirkkaammin. Vihervassareilta tuota tosin on turha odottaa. Ai hitsi, kun eläisin niin pitkään, että näkisin sinut, kun olet n 70v. Mitähän mieltä olet sitten? Et ainakaan enää kykene manskulla istuskeleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ehkä kannattaisi sitä työn merkitystä pohtia sen tarpeen pohjalta miksi työtä ylipäätään tarvitsee tehdä, muut eläimet paitsi ihminen näköjään ovat ymmärtäneet tämän vähän paremmin eivätkä juurikaan tee ylimääräistä työtä turhuuden takia.

Ehkä kannattaisi sitä työn merkitystä pohtia sen tarpeen pohjalta miksi työtä ylipäätään tarvitsee tehdä, muut eläimet paitsi ihminen näköjään ovat ymmärtäneet tämän vähän paremmin eivätkä juurikaan tee ylimääräistä työtä turhuuden takia. Ei työtä tarvitse itse työn tekemisen takia tehdä, vaan sen parempi mitä vähemmällä työllä tule toimeen.

Nimimerkki Anonyymi, tuskinpa teet mitään ns. töitä. Olet tyhjäntoimittaja.🤡

Orpo pitäisi nylkeä,täysi paska koko tyyppi.

Suomessa vain kaikkein tyhmimmät tekevät töitä. Ryyppääminen ja narkkaaminen on paljon parempi tapa viettää aikaa ilmaisen rahan maassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa vain kaikkein tyhmimmät tekevät töitä. Ryyppääminen ja narkkaaminen on paljon parempi tapa viettää aikaa ilmaisen rahan maassa
Aivan näin. Tehkää kovemmin töitä ja maksakaa veroja vitun lampaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä kannattaisi sitä työn merkitystä pohtia sen tarpeen pohjalta miksi työtä ylipäätään tarvitsee tehdä, muut eläimet paitsi ihminen näköjään ovat ymmärtäneet tämän vähän paremmin eivätkä juurikaan tee ylimääräistä työtä turhuuden takia.
Näen jo sieluni silmin, kuinka ihmiset vaanisi toisiaan, lähtisivät illan hämärtyessä saalistusretkilleen, nuijat ja astalot tanassa, hankkimaan ruuaksi toisia ihmisiä. Silleen tiedäksä, kissapedot tykkää sorkkaeläinsafkasta. Mitäs ihmiset metsästäis syödäkseen? Vantaalaiset hesalaisia, pirkanmaalaiset hämäläisiä jne????
Sitten siirrytään utopiasta todellisuuteen, oikeaan elämään.
Kerrohan minulle, muitakin varmaan kiinnostaa, miten te pikkutaivaanrannan maalarit olette ajatellut syödä, asua, hankkia kuteet, maksaa laskut, jos töitä ei tehtäisi? Mistä sä luulet, että ne rahat tulee, jotta te vihervassarireppanat käytte kerjäämässä kelasta? Onks siellä painokone?
Ketjäläiset! - Anonyymi

Ketjäläiset!Rikkaita fasisteja ryöstämällä pärjää aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkaita fasisteja ryöstämällä pärjää aina
Ja kiinni jäädessä pääsee vankilaan täysihoidolle veronmaksajien laskuun.
Varastamalla voi vain voittaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rikkaita fasisteja ryöstämällä pärjää aina
K-mafian kaupoista varastaminen on aina oikein
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun menisit töihin, niin ehkä ällisi toimisi vähän kirkkaammin. Vihervassareilta tuota tosin on turha odottaa. Ai hitsi, kun eläisin niin pitkään, että näkisin sinut, kun olet n 70v. Mitähän mieltä olet sitten? Et ainakaan enää kykene manskulla istuskeleen.
Kyllä tämä vihervassari alkaa olla jo niin kulunut termi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
K-mafian kaupoista varastaminen on aina oikein
Juoksukaljat saa aina k-marketista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä vihervassari alkaa olla jo niin kulunut termi...
Osuva termi kuvaamaan maanpettureita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun menisit töihin, niin ehkä ällisi toimisi vähän kirkkaammin. Vihervassareilta tuota tosin on turha odottaa. Ai hitsi, kun eläisin niin pitkään, että näkisin sinut, kun olet n 70v. Mitähän mieltä olet sitten? Et ainakaan enää kykene manskulla istuskeleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on killswitch suomeksi?
Suuri ja mahtava musta kulli, jota kaikkien tulee palvoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuri ja mahtava musta kulli, jota kaikkien tulee palvoa
Isoa, kovaa mustaa palvoo ihan mielellään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun menisit töihin, niin ehkä ällisi toimisi vähän kirkkaammin. Vihervassareilta tuota tosin on turha odottaa. Ai hitsi, kun eläisin niin pitkään, että näkisin sinut, kun olet n 70v. Mitähän mieltä olet sitten? Et ainakaan enää kykene manskulla istuskeleen.
NENNEE PORVARI SIKA ÄÄLIÖ PERSETTÄS ,ET ONNEKSI PÄÄSE TAIVAASEEN RAHAN AHNEUTESI TAKIA JA HYVÄ NIIN
- Anonyymi
Näin se tekee KOKOOMUS JA PERZESILIMÄT JA KRISTILLISET MAAMME TÄYSTUHOT
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo pitäisi nylkeä,täysi paska koko tyyppi.
Näin on
- Anonyymi
Kokoomuspersu on pahin mahdollinen
- Anonyymi
Moaukko kirjoitti:
Nimimerkki Anonyymi, tuskinpa teet mitään ns. töitä. Olet tyhjäntoimittaja.🤡
Mene vitun persu töihin eikö Riikka o,e vielä järjestänyt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mene vitun persu töihin eikö Riikka o,e vielä järjestänyt
Työn tekeminen on luusereille. Alennetulla toimeentulotuella saa olla oikeasti vapaa
- Anonyymi
Ihan oikein. Ilmaisen rahan jakaminen pitäisi lopettaa kokonaan.
Kela, kaikki sosiaalietuudet ja kaikki muutkin valtion maksamat tuet lopettettava kokonaan
Jokainen saisi opetella tulemaan toimeen omillaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn tekeminen on luusereille. Alennetulla toimeentulotuella saa olla oikeasti vapaa
Lisätuloja saa aina persettä myymällä. Sukupuolesta tai ulkonäöstä huolimatta kysyntää on aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työn tekeminen on luusereille. Alennetulla toimeentulotuella saa olla oikeasti vapaa
Onneksi oon työkyvyttömyyseläkkeellä nii ei enää tuu noita -40. Se oli kyllä raskasta aikaa kun piti joka kuukausi tehdä niitä toimeentulotukihakemuksia.ei enää ikinä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisätuloja saa aina persettä myymällä. Sukupuolesta tai ulkonäöstä huolimatta kysyntää on aina
Kullin imeminen on aina hyödyllinen taito. Kaupan päälle saa vielä proteiinit kun nielee lastin
- Anonyymi
RKP-KEPARDIHATUT kokoomus-vapaamuurareineen tuon päätti apunaan tietysti natsipersutollot aina valmiina myymään Suomen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP-KEPARDIHATUT kokoomus-vapaamuurareineen tuon päätti apunaan tietysti natsipersutollot aina valmiina myymään Suomen...
Ja vihervassarit eivät välitä paskan vertaa Suomesta tai suomalaisista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP-KEPARDIHATUT kokoomus-vapaamuurareineen tuon päätti apunaan tietysti natsipersutollot aina valmiina myymään Suomen...
Ja vasemmiston suvakeille tärkeimpänä on maan täyttäminen mamuilla, nyt tietysti harmittaa kun osa niistä on valkoisia Ukrainasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vasemmiston suvakeille tärkeimpänä on maan täyttäminen mamuilla, nyt tietysti harmittaa kun osa niistä on valkoisia Ukrainasta
Ukrainasta poispäässet ovat tottakai tervetulleita, niitä fiksumpia ukrainalaisia.
Ainoastaan äärioikeiston fasisti natsit tappavat naapureitaan maansa senhetkisen johtajan käskystä.
Sama tapahtuu täälläkin jos (kun) sota tulee: fiksuimmat aloittavat uuden elämän muualla ja kaikkein tyhmimmät natsit jäävät sotimaan
Maanpuolustus ja isänmaasta välittäminen on kaikkein tyhmimpien äärioikeistolaisten hommaa, etenkin kun kyseessä on niin paska maa kuin suomi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainasta poispäässet ovat tottakai tervetulleita, niitä fiksumpia ukrainalaisia.
Ainoastaan äärioikeiston fasisti natsit tappavat naapureitaan maansa senhetkisen johtajan käskystä.
Sama tapahtuu täälläkin jos (kun) sota tulee: fiksuimmat aloittavat uuden elämän muualla ja kaikkein tyhmimmät natsit jäävät sotimaan
Maanpuolustus ja isänmaasta välittäminen on kaikkein tyhmimpien äärioikeistolaisten hommaa, etenkin kun kyseessä on niin paska maa kuin suomihttps://eroa-armeijasta.fi/
Kannattavin ratkaisu on erota reservistä ja muuttaa kauas EU/NATO/Venäjä paskasta. Saavat vihervassarit ja mamut hoitaa paskomansa maan puolustamisen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://eroa-armeijasta.fi/
Kannattavin ratkaisu on erota reservistä ja muuttaa kauas EU/NATO/Venäjä paskasta. Saavat vihervassarit ja mamut hoitaa paskomansa maan puolustamisenRanskassa on maanpuolustustahto noussut ihmeellisellä tavalla. Mikähän sitä Ranskaakin uhkaa?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ranskassa on maanpuolustustahto noussut ihmeellisellä tavalla. Mikähän sitä Ranskaakin uhkaa?.
Tahtovat mennä taas Afrikan kiertueelle ammuskelemaan paikallisia. Sääli ettei Suomen armeijalla ole noin hienoja operaatioita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tahtovat mennä taas Afrikan kiertueelle ammuskelemaan paikallisia. Sääli ettei Suomen armeijalla ole noin hienoja operaatioita
Muukalaislegioonaan voit aina yrittää, jos suostuvat ottamaan.
Osa Ranskan armeijaa ja pääset seikkailemaan ulkomaille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä kannattaisi sitä työn merkitystä pohtia sen tarpeen pohjalta miksi työtä ylipäätään tarvitsee tehdä, muut eläimet paitsi ihminen näköjään ovat ymmärtäneet tämän vähän paremmin eivätkä juurikaan tee ylimääräistä työtä turhuuden takia. Ei työtä tarvitse itse työn tekemisen takia tehdä, vaan sen parempi mitä vähemmällä työllä tule toimeen.
Kyllä niitä työtävieroksuvia on minunkin tuttavapiirissä ja oikein leuhkivat sillä, nehän ne varmaan täälläkin eniten ääntä pitävät näitä leikkauksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muukalaislegioonaan voit aina yrittää, jos suostuvat ottamaan.
Osa Ranskan armeijaa ja pääset seikkailemaan ulkomailleNykyisin niillä taitaa olla suht kovat vaatimukset. Vanhaan hyvään aikaan riitti kun ilmaannuit paikalla, tietysti auttoi jos osasi edes jonkin verran Ranskaa (mutta siellä sen viimeistään oppi)
- Anonyymi
Suomalainen häviää aina.
- Anonyymi
Todistammeko parhaillaan oikeistodiktatuurin sotilasvallankaappausta? Killsswitcin poliittinen ulottuvuus kiinnostanee historiaan tutustuneita
Suomalainen sanonta:kuolemanpelosssa ei kannata tehdä itsemurhaa. Ilmavoimamme sitoivat toimintakykynsä usan poliittiseen tahtoon. Joko sitä on tai sitten ei suomalaiset poliitikot on sidottuja usan venäjäpolitiikkaan enää ei ole tilaa sooloilulle yya on nyt lännen kanssa. Hinnalla millä hyvänsä sell-in. Kuka enää miettii sell-outtia, kun kaupan jatkuvuudella ei ole väliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistammeko parhaillaan oikeistodiktatuurin sotilasvallankaappausta? Killsswitcin poliittinen ulottuvuus kiinnostanee historiaan tutustuneita
Suomalainen sanonta:kuolemanpelosssa ei kannata tehdä itsemurhaa. Ilmavoimamme sitoivat toimintakykynsä usan poliittiseen tahtoon. Joko sitä on tai sitten ei suomalaiset poliitikot on sidottuja usan venäjäpolitiikkaan enää ei ole tilaa sooloilulle yya on nyt lännen kanssa. Hinnalla millä hyvänsä sell-in. Kuka enää miettii sell-outtia, kun kaupan jatkuvuudella ei ole väliä.Jotkut kaupat voi perua jo noitten tullien takia, "force major" on aina käytössä. Ostaa Euroopasta. Mitä siinä vollottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistammeko parhaillaan oikeistodiktatuurin sotilasvallankaappausta? Killsswitcin poliittinen ulottuvuus kiinnostanee historiaan tutustuneita
Suomalainen sanonta:kuolemanpelosssa ei kannata tehdä itsemurhaa. Ilmavoimamme sitoivat toimintakykynsä usan poliittiseen tahtoon. Joko sitä on tai sitten ei suomalaiset poliitikot on sidottuja usan venäjäpolitiikkaan enää ei ole tilaa sooloilulle yya on nyt lännen kanssa. Hinnalla millä hyvänsä sell-in. Kuka enää miettii sell-outtia, kun kaupan jatkuvuudella ei ole väliä.Mielummin sidottuna USAn politiikkaan kuin Venäjän vallan alla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin sidottuna USAn politiikkaan kuin Venäjän vallan alla
Mielummin osana venäjää, kuin länsivaltojen orjana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin sidottuna USAn politiikkaan kuin Venäjän vallan alla
Ihan yhtä paskoja kumpikin. Eikö vittu suomalainen ikinä voi tehdä itse mitään? Aina pitää persettä jollekin tarjota.
- Anonyymi
Meillä on loistavia poliitikkoja, kokoomuslaisia
- Anonyymi
Usan kansalaisuuden ottaneita, Kok-suursijoittajia, Trumpin juoksupoikia ne ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usan kansalaisuuden ottaneita, Kok-suursijoittajia, Trumpin juoksupoikia ne ovat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330532/elakerahastoissa-biljoonia-pelkat-korot-tuhansia-miljardeja-euroja---on-mista-ottaa#comment-120813696
https://www.reuters.com/breakingviews/trumps-rich-backers-normalize-criminal-behavior-2024-05-30/
Kyllä varoitettiin tulevasta tilanteesta, Trumpisteistakin, vaan eipä eduskuntaa kiinnostanut silloin, eikä nyt. - Anonyymi
Joo. Kok. Teki yya-sopimuksen ailahtelevan usan kanssa riikka purran syy
- Anonyymi
Joo. Kok. Teki yya-sopimuksen ailahtelevan usan kanssa
- Anonyymi
Joo. Kok. Teki yya-sopimuksen
- Anonyymi
Joo. Kokkareet Teki kalliin yya-sopimuksen
- Anonyymi
Joo. Kokkareet Teki kalliin sopimuksen riistoriikan tehtäväksi jää rahojen riistäminen kansalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Kok. Teki yya-sopimuksen ailahtelevan usan kanssa riikka purran syy
Ei USA ailahtele, Trump kyllä. Usa oikeusministeriön lausuma on ettei usa pyöri keisarin eikä kuninkaan käskystä. Ei trumpin agentit pysty estämään sitä jos joku tosissaan haluaa päästä siitä eroon. Tämän on historia näyttänyt monta kertaa. Tylyä mutta totta.
- Anonyymi
Sote- ja kerjuuttamis-IHMISKAUPASTA, oman Suomen kansamme pahoinpitelemisestä äärimmäiseen köyhyyteen, ns. kolmannen sektorin haaskalle tuotujen veroparatiisi-järjestöjen-säätiöiden-kirkkojen-yhdistysten lopullisesti nujerrettaviksi ja kynittäviksi, välistä vetämään rahamme, ei uutisoida yksityistetyssä Usan suursijoittajien Trumpistien yksityisessä mainos-ek-mediassa Suomessa.
- Anonyymi
Oma kansa pahoinpidelty syväkyykystä kyykympään, henkihieverissä värjöttelemään sote- ja kerjuuttamisjonoissa, ja eikun ukrainalaisille maksetaan kaikki terveydenhoidot, asunnot, tyrkytetään työpaikat hyvillä palkoilla, opiskelut, mitä vain keksivät toivoa ja vielä päälle paremmat kela- ja valtion etuudet, sekä 300e sopeutumisrahaa.
Suomen oma ilmaiseksi isänmaan eteen raatamaan pakotettu kansa, heitteillä sote- ja kerjuuttamisjonoissa omassa kotimaassaan. Hävetkää päättäjät.- Anonyymi
Pitää olla aika tyhmä ellei osaa sossusta hakea rahaa, pahoinpitely varmaan aiheutti aivovamman?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää olla aika tyhmä ellei osaa sossusta hakea rahaa, pahoinpitely varmaan aiheutti aivovamman?
Semmoinen epäilyshän se minullekin on tullut.
- Anonyymi
Opiskelupaikat huomasit ottaa esille, Suomessa opiskelemaan, ihan yliopistoihin asti pääsee jos jaksaa vaan opiskella.
Opintotuet, opintolainat ja töitäkin voi tehdä osa-aikasesti rahoittaakseen opiskelut.
Taidat itse vaan olla liian laiska ja tyhmä tähän? - Anonyymi
Mitenköhän paljon noita Ukrainalaisia on töissä hyvillä palkoilla?
Itselle ei vielä tullut vastaan ainuttakaan, ellei sitten jotain raksa-duunaria lasketa kovapalkkaiseksi
- Anonyymi
Meni jo😅
- Anonyymi
Hävittäjähankkeet Trumpisteille Suomesta, pystytään kyllä perumaan, ei niitä ole laillisiksi edes todistettavissa, kun Suomen kansalta ei missään demokraattisissa vaaleissa kysytty.

Eihän vaaleilla kysellä valtion hankintoja.
- Anonyymi
Kävi niinku carunat
- Anonyymi
7 miljardin carunat hävittäjähankkeilla Trumpisteille peruttava. Venäjä heikensi Suomea Usan hävittäjähankkeilla ja kansamme köyhyyteen pakottamisella, korruptiopäättäjien kautta.
- Anonyymi
Ukrainalaisille maksavat kaiken mitä kuvitella saattaa, niin Suomessa, kuin sinne kotimaahansa. Oma Suomen kansa on päättäjille vain häiritsevä haittatekijä, ei löydy empatiaa henkihieveriin pahoinpitelyjä eläkeköyhiksi pahoinpideltyjä kohtaan Suomen eduskunnasta.
- Anonyymi
Erityishäpeät ev.lut.kirkolle joka ei edes yritellä peitellä intoaan, kun se on päästetty taloudellisen väkivallan uhrien, uudelleen ryöstämisen ja sillä rahastamisen makuun, sote- ja kerjuuttamis-IHMISKAUPPA jonoihin, taloudellisella väkivallalla pakotettujen, hädänalaisten eläkeläisten haaskalle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla- Anonyymi
Jos joku on niin saatanan tyhmä että on missään tekemisissä kirkon kanssa ansaitsee kaiken siitä seuraavan paskan
tyhmyydestä kuuluu sakottaa, sääli etteivät nämä paskapäät yleensä ota opikseen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku on niin saatanan tyhmä että on missään tekemisissä kirkon kanssa ansaitsee kaiken siitä seuraavan paskan
tyhmyydestä kuuluu sakottaa, sääli etteivät nämä paskapäät yleensä ota opikseenKaikki "uskonnolliset" pitäisi pysyvästi sulkea johonkin laitokseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki "uskonnolliset" pitäisi pysyvästi sulkea johonkin laitokseen
Kristinusko on ollut vahingollinen länsimaille: käännetään toinen poski, mennään heikoimman ehdoilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on ollut vahingollinen länsimaille: käännetään toinen poski, mennään heikoimman ehdoilla
Se posken kääntäminen tarkoittaa henkilökohtaista nöyrtymistä, koska viha synnyttää vain vihaa. Se on vähän sellainen iso juttu ymmärtää, mutta kun sen tajuaa niin se on iso juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se posken kääntäminen tarkoittaa henkilökohtaista nöyrtymistä, koska viha synnyttää vain vihaa. Se on vähän sellainen iso juttu ymmärtää, mutta kun sen tajuaa niin se on iso juttu.
Kristinusko on aina ollut heikkojen luusereiden ja orjien uskonto.
Onneksi siitä ollan pääsemässä eroon, eihän enää nykyään kukaan täysjärkinen usko noihin muinaisiin satuihin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se posken kääntäminen tarkoittaa henkilökohtaista nöyrtymistä, koska viha synnyttää vain vihaa. Se on vähän sellainen iso juttu ymmärtää, mutta kun sen tajuaa niin se on iso juttu.
Ja jatkuvan nöyrtymisen ansiosta Islamista on tulossa valtauskonto euroopassa.
Takaisin perinteisiin: ristiretket käyntiin ja tällä kertaa lopetetaan vasta kun vääräuskoiset on pysyvästi hävitetty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se posken kääntäminen tarkoittaa henkilökohtaista nöyrtymistä, koska viha synnyttää vain vihaa. Se on vähän sellainen iso juttu ymmärtää, mutta kun sen tajuaa niin se on iso juttu.
Tuo olisi ratkaissut koko Ukrainan operaation jo alkuun.
Zele olisi vain nöyrtynyt valloittajien edessä.
Sääli ettei nuo ideologiset opit toimi oikeassa elämässä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo olisi ratkaissut koko Ukrainan operaation jo alkuun.
Zele olisi vain nöyrtynyt valloittajien edessä.
Sääli ettei nuo ideologiset opit toimi oikeassa elämässäOlisi ollut paras ratkaisu koko tilanteeseen. Ukraina olisi Venäjän maakunta ja Zelenski kannattajineen olisivat todennäköisesti otettu hengiltä, mutta kuka tuollaisista turhan tärkeistä idiooteista jaksaa välittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi ollut paras ratkaisu koko tilanteeseen. Ukraina olisi Venäjän maakunta ja Zelenski kannattajineen olisivat todennäköisesti otettu hengiltä, mutta kuka tuollaisista turhan tärkeistä idiooteista jaksaa välittää
Zele on juutalainen, niiden ei kuulukaan kääntää poskea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zele on juutalainen, niiden ei kuulukaan kääntää poskea
Selkäänpuukottaminen on enemmän tuon "valitun kansan" tyyliä
- Anonyymi
Tekopyhyys ja kaksinaamaisuus omaa kansaa äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpitelevien korruptipoliitikoiden puheissa on vastenmielistä kuultavaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla - Anonyymi
Porkkananaama nostatti kiivaan vihapuheen Venäjällä, Usa on itänaapurimme lelu.
https://www.aljazeera.com/news/2025/2/28/world-reacts-after-donald-trump-jd-vance-berate-ukaines-zelenskyy
Väärä henkilö EU:lla, epäuskottava Venäjä-bisnes-kytköksiensä takia, kun sikäläisen Kok:n Kallas äänessä. Huono valinta EU:lta.- Anonyymi
Trumpista ei ole neuvottelijaksi! Putin sanelee ja Trump myöntelee! Putinilla on valtit hallussaan Trumpin vanhojen irstailujen vuoksi! Putin suorastaan pitää Trumpia pilkkanaan!
Muka välillä keskustellaan ja lopputulos on aina sama. Trump ei halua lisätä pakotteita Putinille, sillä se olisi kohtalokasta Trumpille!
- Anonyymi
Usan Oligarkkien järjettömät velkahävittäjä-hankkeet on ensimmäiseksi peruttava. Niillä rahoilla Suomen sisäinen turvallisuus kuntoon, alkaen 2 500€/kk minimieläkkeistä.
https://www.stern.de/panorama/wissen/natur/english-version-headshot-for-a-kidney-3119724.html
Sote- ja kerjuuttamis-ihmiskauppa, eläkeläisiä hälyyttävään köyhyyteen pakottamalla, temputtamalla vakavasti sairaita iäkkäitä ihmisiä ja vammaisia, haaskalle tuotujen veroparatiisi-kirkkojen-säätiöiden-järjestöjen- ja yhdistysten rahastuksen välineinä on loputtava.- Anonyymi
Suomen sisäinen turvallisuus vaatii, että tänne hankitaan omia ydinaseita, että voidaan paremmin uhkailla ryssiä
- Anonyymi
Ketkä todellisuudessa ovat liioiteltujen kauhistuttavien velkahävittäjien ansan taustalla, ovatko ne Usan Oligarkit idästä ? Hankkeet laitettava jäihin ja peruttava.
- Anonyymi
Ei missään nimessä peruttava, vaan aseiden hankintaa on lisättävä. Ja kaltaisesi epäisanmaalliset punikki maanpetturit on karkoitettava maasta
- Anonyymi
https://www.theguardian.com/world/2025/mar/02/america-is-going-down-china-can-capitalise-on-damage-caused-by-trump-former-pla-colonel-says
Saisimmepa Suomessa tutkintoja UsaOligarkki-yhteyksistä velkahävittäjien ym suhteen, vaan sensuuri vie keskusteluista kommentitkin. - Anonyymi
Suomen kannalta on hyvä diili saada aseita joilla voidaan tappaa rÿssä elukoita.
- Anonyymi
Tai sinut aasi🤫
- Anonyymi
Tai sinut aasi🤫
- Anonyymi
Tai sinut aasi🤫
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sinut aasi🤫
Johan on tyhmä kommentti!! Oikein on toivomus saada tehokkaat aseet, jotta voimme puolustautua tuota aggressiivista naapuriamme vastaan!
Olihan tuo jo vaatimassa Suomea "OMAAN ETUPIIRIINSÄ"!! Alueet olikin jo hankittu Suomen pakottamista varten! Suunnitelma paljastui päättäjillemme hyvissä ajoin ja niinpä kiireen vilkkaa liityimme NATOON! Putinin kauhuksi!! Toiveet meni Putinilta Suomen alistamisesta!!
Niinpä nyt tuhoaa suurella vimmalla Ukrainaa, että saa tuon maan taltutettua omaan piiriinsä, mutta turha toivo! Ukraina ei lannistu ja onneksi on koko Eurooppa Ukrainan puolella!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan on tyhmä kommentti!! Oikein on toivomus saada tehokkaat aseet, jotta voimme puolustautua tuota aggressiivista naapuriamme vastaan!
Olihan tuo jo vaatimassa Suomea "OMAAN ETUPIIRIINSÄ"!! Alueet olikin jo hankittu Suomen pakottamista varten! Suunnitelma paljastui päättäjillemme hyvissä ajoin ja niinpä kiireen vilkkaa liityimme NATOON! Putinin kauhuksi!! Toiveet meni Putinilta Suomen alistamisesta!!
Niinpä nyt tuhoaa suurella vimmalla Ukrainaa, että saa tuon maan taltutettua omaan piiriinsä, mutta turha toivo! Ukraina ei lannistu ja onneksi on koko Eurooppa Ukrainan puolella!!Tyhmä kommentti olikin osuva 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sinut aasi🤫
Totta!! Meidän kannaltamme on todella hyvä saada kunnon aseet, jotta pystymme puolustautumaan tuota hyökkääjää vastaan, jos tuo roistomaa joskus on sitä yrittämässä!
- Anonyymi
Kun saadaan kaikki rÿssät joukko tuhonnettua tulee rauha maan päälle
- Anonyymi
Bryssä tuli Äärioikealta UsaOligarkkien muodossa Verokeitaista.
UsaBryssien järjettömänhintaiset velkahävittäjähankkeet laitettava jäihin ensimmäiseksi ja peruttava.- Anonyymi
Onhan meillä oltava koneita, että voimme puolustautua hyökkääjää vastaan tehokkaasti! Meillä on sellainen naapuri, valitettavasti, että on oltava kunnon varustukset varmuuden vuoksi!
Me emme hyökkää, mutta ainainen uhka tuolta idästä tuntuu olevan, joten "vara on viisautta"!!
- Anonyymi
Missä äärioikeiston veroparatiisi-Trumpistit, siellä Venäjä ja Kiina.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988528/veroparatiisisosialismi-porssirikollisuus-on-kriminalisoitava - Anonyymi
https://www.theguardian.com/world/2025/mar/02/america-is-going-down-china-can-capitalise-on-damage-caused-by-trump-former-pla-colonel-says
Kunnon kylmä kalkkuna UsaOligarkisteille äärioikeistobryssille tultava Suomessa.
Isoimpien talousrikosten, korruption ja valtion korkeiden virka-asemien törkeiden väärinkäyttämisten laajat rikostutkinnat aloitettava, yhdistettynä velkahävittäjähankkeiden perumiseen.- Anonyymi
Kylläpä siinä onkin sitten tyhmä viesti! Mistä noita tyhmyreitä oikein tänne siunaantuu!
Oligarkkeja on vain Venäjällä, ressukka!!! Talousrikokset ovat Suomessa minimissä, jos nyt niitä on ollenkaan! Suomi on rehellisimpien ihmisten maineessa maailmalla!!
Joten älä viitsi täällä puhua pötyä! tyhmyytesi vain näytät!!
- Anonyymi
Venäjä lähettää Suomelle tosi ison laskun kun Ukraina tuosta antautuu kohta ehdoitta!
Sopimusrikkomukset, takavarikot, sotakorvauksetkin koska osallistui Venäjää vastaan aseita lahjoittamaan sekä rahallinen tuki, sotilaat omia typeryyksiänsä meni esittämään sankarin hahmoa hakien tuonne, mutta huonosti kävi.
Menoa rintamalta, brutaalia tankkien tuhoamista jatketaan:
https://www.youtube.com/watch?v=FZwpZIOMA-8- Anonyymi
Hah, hah, hah, ja vielä kerran HAHAHAH!!!! Totisesti naurattaa makeasti!! Ai Venäjä lähettää Suomelle laskun???? Miksiköhän, voi, voi ressukka!!
Taitaa tuo laskutus mennä toisin päin! Ukraina laskuttaa venäjää tuhotöistä!! Se onkin sitten suuri lasku!!!
Anna minun nyt nauraa oikein tosissaan tuolle tyhmälle kirjoitukselle, jossa ei ole päätä ei häntääkään!!
- Anonyymi
UsaOligarkit ja Venäjä, sekä Kiina, sama ongelma.
Suomen on vihdoin ajateltava omaa kansaa, Suomi olemme me Suomen kansalaiset, meistä aivan jokainen.
https://www.theguardian.com/world/2025/mar/02/america-is-going-down-china-can-capitalise-on-damage-caused-by-trump-former-pla-colonel-says
UsaOligarkkien velkahävittäjähankkeet jäihin heti, järjettömänhintaiset velkasuunnitelmat pysäytettävä, ne rahat käytettävä oman kansan eläkeläiset edellä köyhyydestä nostamiseen, aidon ajanmukaisen perustuslakiin kirjatun taloudellisen oikeusturvan toteuttamiseen.- Anonyymi
Fasistit ymmärtävät ainoastaan väkivaltaa. Ainoa keino saada asioihin muutosta on teloittaa kaikki asioista päättäneet
- Anonyymi
Höpö, höpö! Tilaukset on tehty ja tarvitsemme kunnon hävittäjät. Pieni maa ei voi jäädä ilman kunnon täystehokoneita!
Meillä on naapuri, johon ei ole koskaan luottamista, varusteet ovat oltava kunnossa!
Turha pulikoida vastaan! - Anonyymi
Ei meillä nälkään kukaan kuole!! Meillä käytetään kansaan juuri sen verran valtioin rahaa, kun oin tarpeen!
Meillä kyllä OIKEUSTURVA toteutuu! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei meillä nälkään kukaan kuole!! Meillä käytetään kansaan juuri sen verran valtioin rahaa, kun oin tarpeen!
Meillä kyllä OIKEUSTURVA toteutuu!Valitettavasti juopoille ja narkkareille riittää aina rahaa.
Toimeentulotuki pitäisi lakkauttaa kokonaan
- Anonyymi
Äärioikeistolainen Brexit-Britannia koettaa saada EU:n sotimaan Ukrainassa, joka on äärimmäisen vakava virhe, etenkin Suomen turvallisuuden kannalta. Ei missään tapauksessa.
- Anonyymi
EU-maat voivat mennä auttamaan Ukrainaa! Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa, joten Suomen on valvottava rajojaan! Meillä ei ole varaa riskeerata rajojamme!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU-maat voivat mennä auttamaan Ukrainaa! Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa, joten Suomen on valvottava rajojaan! Meillä ei ole varaa riskeerata rajojamme!!
Tottakai Ukrainaan pitää tuhlata rahaa!
Ja kun sota joskus mahdollisesti loppuu päästään varmasti maksamaan myös jälleen rakennusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai Ukrainaan pitää tuhlata rahaa!
Ja kun sota joskus mahdollisesti loppuu päästään varmasti maksamaan myös jälleen rakennusta.Päästään varmaan mukaan yhteisvelkaan, jolla kaikki tämä lysti maksetaan ja suomen tyhmät veronmaksajathan maksavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU-maat voivat mennä auttamaan Ukrainaa! Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa, joten Suomen on valvottava rajojaan! Meillä ei ole varaa riskeerata rajojamme!!
Ryssien tappaminen ja kaluston tuhoaminen Ukrainan suunnalla on parasta rajavalvontaa
- Anonyymi
Suomi ei tarvitse mitään uusia hävittäjiä.
Sosialitoimeenkan ei kannata panostaa, koska Venäjän federaatio valloittaessaan koko Suomen joutuu myös elättämään suomalaiset, köyhät ja rikkaat.
Juuri tämä sotepuolen rahoitusvaje estääkin Suomea puolustautumasta, koska soten rahoitus on miehityksen jälkeen saatavissa Venäjältä.
Suomi on tehnyt vain yhden ainoan diilin eli hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932, joka kesti Mainilan laukauksiin asti. Uusia diilejä ei tarvita vaan elättäköön ja korjatkoon Venäjän federaatio hyvinvoinnin soten, koska SDP ei siihen pystynyt.
Venäläiset taatusti pystyvät toteuttamaan demarien haaveen eli estämään suomalaisia lääkäreitä rikastumasta sairauksien kustannuksella ja poistamaan maajusseilta maataloustuet.- Anonyymi
Kommunisti voi panna turpansa kiinni!! Me emme ole missään tekemisissä tuon tuhotyön tekijän, Venäjän kanssa!! Me emme tarvitse tuollaisen roiston ystävyyttä lainkaan! Olemme Euroopassa ja NATOSSA ja se riittää meille!
Pysyköön Putin rajojensa takana, me emme kaipaa tuota roistovaltiota lainkaan!! - Anonyymi
Sinä voitkin muuttaa sinne Putinin valtakuntaa, jos sitä noin suuresti ihailet! Suomi ei tarvitse tuollaisia Suomen syöjiä!
Typerys olet!! Muuta kiireen vilkkaa Venäjälle, jos et jo siellä ole!
- Anonyymi
Hävittäjät tilattikn Bidenin aikaan. KUKAAN EI OLISI USKONUT että demokraatit häviää vaalit.
Piti olla ihan takavarmistus että niin ei käy. - Anonyymi
Ryssien tappaminen ja kaikki mikä aiheuttaa kärsimystä ryssille on aina kannatava sijoitus.
Maanpetturit ovat tietysti eri mieltä- Anonyymi
UsaOligarkit ovat maanpettureita, ne maksattavat ryssämielisten hävittäjähankkeita Suomen kansaa köyhyyteen pahoinpitelemällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UsaOligarkit ovat maanpettureita, ne maksattavat ryssämielisten hävittäjähankkeita Suomen kansaa köyhyyteen pahoinpitelemällä.
Ryssänmieliset maanpetturit tietysti vastustavat kaikkea maanpuolustukseen liittyvää.
Antaisitte koko maan Venäjälle mielummin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ryssänmieliset maanpetturit tietysti vastustavat kaikkea maanpuolustukseen liittyvää.
Antaisitte koko maan Venäjälle mielumminArmeija, samoin kuin poliisi on pelkkää verorahojen tuhlausta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ryssänmieliset maanpetturit tietysti vastustavat kaikkea maanpuolustukseen liittyvää.
Antaisitte koko maan Venäjälle mielumminMielummin osana Venäjää, kuin NATOn ja EUn orjana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UsaOligarkit ovat maanpettureita, ne maksattavat ryssämielisten hävittäjähankkeita Suomen kansaa köyhyyteen pahoinpitelemällä.
Mustan kääntäminen valkoiseksi menee joskus läpi ja täydestä ... mutta ole huoleti , vielä on KELAssa lomakkeita ja lappuja , jonottamalla saa maksusitoumuksen paikalliseen ruokakauppaan ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UsaOligarkit ovat maanpettureita, ne maksattavat ryssämielisten hävittäjähankkeita Suomen kansaa köyhyyteen pahoinpitelemällä.
Venäjällä ne oligarkit ovat, ei suinkaan USA:ssa!! Oligarkit varastivat Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen valtioin varoja tuhottomasti ja nyt nauttivat rikkauksistaan etelänmailla! Lienee heitä vielä Venäjälläkin, mutta taitaisivat mielellään lähteä sinne etelän maille vapaaseen maailmaan tuosta Putinin ahdingosta!!
Kirjoituksesi on niin typerä, että tuota ei voi muuta kuin nauraa höröttää!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin osana Venäjää, kuin NATOn ja EUn orjana
Sinä saat olla osana Venäjää ja ole toki onnellinen!
Muuten on ihanaa, että Suomi on itsenäinen maa ja meillä on hyvä koulutettu armeija ja kuulumme NATOON, joten olemme turvallisella mielellä täällä pienessä maassamme!
Kyllähän Putinia "vituttaa" , kun Suomi ja Ruotsi liittyi NATOON. mutta toivottavasti tuon kestää romahtamatta!!
Onhan tuo nyt kiukkunsa purkanut Ukrainassa hävittämällä kohta koko Ukrainan ja tappanut Ukrainan kansaa mielin määrin! Katsooko saaneensa korvauksen tuon NATON vuoksi!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin osana Venäjää, kuin NATOn ja EUn orjana
Muutapa sinä sinne Venäjälle!! Et ole sitten kenenkään muun orjana kuin Putinin orjana!
Muista sitten, että siellä pitää olla hissun kissun, ei saa arvostella Putinin sotatoimia. se vie äkkiä hengen arvostelijalta!!
Terve menoa eikä takaisin tuloa!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä saat olla osana Venäjää ja ole toki onnellinen!
Muuten on ihanaa, että Suomi on itsenäinen maa ja meillä on hyvä koulutettu armeija ja kuulumme NATOON, joten olemme turvallisella mielellä täällä pienessä maassamme!
Kyllähän Putinia "vituttaa" , kun Suomi ja Ruotsi liittyi NATOON. mutta toivottavasti tuon kestää romahtamatta!!
Onhan tuo nyt kiukkunsa purkanut Ukrainassa hävittämällä kohta koko Ukrainan ja tappanut Ukrainan kansaa mielin määrin! Katsooko saaneensa korvauksen tuon NATON vuoksi!!"itsenäinen", Suomi on globalistien talutushihnassa.
EUn kiltti mallioppilas ja nyt vielä NATOn komennossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"itsenäinen", Suomi on globalistien talutushihnassa.
EUn kiltti mallioppilas ja nyt vielä NATOn komennossaAina on hienompaa kun voi sanoa olevansa eurooppalainen. Aika noloa myöntää olevansa kotoisin surkeasta itäeuroopan maasta (eli Suomesta)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on hienompaa kun voi sanoa olevansa eurooppalainen. Aika noloa myöntää olevansa kotoisin surkeasta itäeuroopan maasta (eli Suomesta)
Kyllähän se tietysti hävettää olla itäeuroopan junteimmasta maasta kotoisin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutapa sinä sinne Venäjälle!! Et ole sitten kenenkään muun orjana kuin Putinin orjana!
Muista sitten, että siellä pitää olla hissun kissun, ei saa arvostella Putinin sotatoimia. se vie äkkiä hengen arvostelijalta!!
Terve menoa eikä takaisin tuloa!!Pitää olla aivovammainen, jos vapaaehtoisesti tulisi takaisin suomeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää olla aivovammainen, jos vapaaehtoisesti tulisi takaisin suomeen
Suurin osa suomalaisista on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä saat olla osana Venäjää ja ole toki onnellinen!
Muuten on ihanaa, että Suomi on itsenäinen maa ja meillä on hyvä koulutettu armeija ja kuulumme NATOON, joten olemme turvallisella mielellä täällä pienessä maassamme!
Kyllähän Putinia "vituttaa" , kun Suomi ja Ruotsi liittyi NATOON. mutta toivottavasti tuon kestää romahtamatta!!
Onhan tuo nyt kiukkunsa purkanut Ukrainassa hävittämällä kohta koko Ukrainan ja tappanut Ukrainan kansaa mielin määrin! Katsooko saaneensa korvauksen tuon NATON vuoksi!!Loputkin päätäntä vallasta luovutettiin NATOlle ja jotkut "isänmaalliset" ääliöt pitävät tätä hyvän päätöksenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loputkin päätäntä vallasta luovutettiin NATOlle ja jotkut "isänmaalliset" ääliöt pitävät tätä hyvän päätöksenä.
Suomalaiset ovat ääliöitä. Kaikkein tyhmimmät ovat vielä vielä ylpeitä siitä että ovat syntyneet Euroopan paskinpaan valtioon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin osana Venäjää, kuin NATOn ja EUn orjana
Mene sinä sinne Venäjälle! Sitten voit olla tyytyväinen elämiseesi! Ei sinua tänne Suomeen kaivata laisinkaan! Täältä on vapaa valta lähteä lätkimään, jos ei ole oleviin olosuhteisiin tyytyväinen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"itsenäinen", Suomi on globalistien talutushihnassa.
EUn kiltti mallioppilas ja nyt vielä NATOn komennossaOlemme oikein tyytyväisiä, että Olemme NATOSSA! Toivottavasti se estää Putinia yltäilemästä tänne Suomen puolelle, vaikka sen kyllä kauhean mieli tekisi tulla ahdistamaa Suomi omaan "ETUPIIRIINSÄ"!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se tietysti hävettää olla itäeuroopan junteimmasta maasta kotoisin
Minä häpeäisin, jos olisin kotoisin Venäjältä! Tuollainen sivistymätön maa, joka hyökkää sukulaiskansansa maille hävittämään ja tappamaan!
Alikehittynyt valtakunta on tuollainen, kunnioituksensa menettänyt naapureiden taholta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää olla aivovammainen, jos vapaaehtoisesti tulisi takaisin suomeen
Kuka sinua on takaisin pyytänytkään! Emme me tarvitse venäläisiä yhtään mihinkään! Olemme tyytyväisiä, että rajat ovat kiinni!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loputkin päätäntä vallasta luovutettiin NATOlle ja jotkut "isänmaalliset" ääliöt pitävät tätä hyvän päätöksenä.
Onhan se sentään turva tuota aggresiivistä Venäjää vastaan! Olemme oikein ylpeitä NATON jäseniä ja tunnemme olevamme todella turvassa! Kun on noin vaarallinen naapuri kuin Venäjä, niin pitää olla täydellinen turva !!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset ovat ääliöitä. Kaikkein tyhmimmät ovat vielä vielä ylpeitä siitä että ovat syntyneet Euroopan paskinpaan valtioon
Voi ressukka! Kirjoituksestasi kuulta katkeruus, kun Suomen rajat ovat kiinni emmekä halua venäläisiä maahamme enempää kuin mitä meillä jo on!
Koeta olla nyt vain tyytyväinen siellä Putinin rakkaassa maassasi! Me emme sinne tulisi suurin surminkaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ressukka! Kirjoituksestasi kuulta katkeruus, kun Suomen rajat ovat kiinni emmekä halua venäläisiä maahamme enempää kuin mitä meillä jo on!
Koeta olla nyt vain tyytyväinen siellä Putinin rakkaassa maassasi! Me emme sinne tulisi suurin surminkaan!Kuka vittu haluaisi vapaaehtoisesti tulla suomeen, kun maailma on täynnä parempia vaihtoehtoja.
Toivottavasti Putin ottaa teidät seuraavaksi käsittelyyn ja päädytte osaksi Venäjää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä häpeäisin, jos olisin kotoisin Venäjältä! Tuollainen sivistymätön maa, joka hyökkää sukulaiskansansa maille hävittämään ja tappamaan!
Alikehittynyt valtakunta on tuollainen, kunnioituksensa menettänyt naapureiden taholta!Ja Suomihan on tunnetusti sivistynyt valtio.
Venäjä on paska maa, mutta ei Suomi ole paljon parempi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemme oikein tyytyväisiä, että Olemme NATOSSA! Toivottavasti se estää Putinia yltäilemästä tänne Suomen puolelle, vaikka sen kyllä kauhean mieli tekisi tulla ahdistamaa Suomi omaan "ETUPIIRIINSÄ"!!!!!
Ja tyhmä lammas määkii ylpeänä maan myymisestä globalisteille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Suomihan on tunnetusti sivistynyt valtio.
Venäjä on paska maa, mutta ei Suomi ole paljon parempi"sivistynyt" maa, joka vihaa omia kansalaisiaan ja häpeää omaa kultturiaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se tietysti hävettää olla itäeuroopan junteimmasta maasta kotoisin
Oletko tullut ajatelleeksi että täältä pääsee pois ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tyhmä lammas määkii ylpeänä maan myymisestä globalisteille.
Ja pullistelee NATOlta lainatuilla lihaksilla
Onhan se hienoa, että päätösvalta ja kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit luovutetaan pois vähän kerrassaan.
Oma valuuttakin on jo mennyt, mikäköhän lähtee seuraavana lippu vai kieli? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko tullut ajatelleeksi että täältä pääsee pois ?
Ja jos kysyvät mistä on kotoisin voi Suomalaiseen tapaan valehdella.
Viro, Latvia, eivät ne ulkomailla löydä näitä maita (tai suomea) kartalta, eikä kukaan oikeasti välitä oudosta ulkomaalaisesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja pullistelee NATOlta lainatuilla lihaksilla
Onhan se hienoa, että päätösvalta ja kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit luovutetaan pois vähän kerrassaan.
Oma valuuttakin on jo mennyt, mikäköhän lähtee seuraavana lippu vai kieli?Aina helpompi korvata väestö mamuilla, kun paikallinen kulttuuri on ensin tuhottu
- Anonyymi
Armeija pitäisi kokonaan lakkauttaa ja luovuttaa Suomi Venäjälle
- Anonyymi
Parempi vaihtoehto kuin NATO ja EU jäsenyys
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi vaihtoehto kuin NATO ja EU jäsenyys
Mutta siellä "paremmassa vaihtoehdossa" ei ole KELAa ..

Eli päästään eroon sosiaalipummeistakin, selvästi parempi vaihtoehto EUlle ja NATOlle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi vaihtoehto kuin NATO ja EU jäsenyys
Kuka sinuakin estää menemästä Venäjälle, jos et siellä jo ole!! Nauti täysin siemauksin tuosta ilmapiiristä, se sopii meille vallan mainiosti!
Me viihdymme täällä rakkaassa Suomen maassamme ja kaikki on meillä oikein hyvin. Saamme jopa puhua, mitä haluamme ja saamme kirjoittaa, aivan kaikesta, mikä mieltämme painaa!
Venäjällä joutuisi vankilaan alta aika yksikön, jos liikaa alkaisi puhumaan epäkohdista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sinuakin estää menemästä Venäjälle, jos et siellä jo ole!! Nauti täysin siemauksin tuosta ilmapiiristä, se sopii meille vallan mainiosti!
Me viihdymme täällä rakkaassa Suomen maassamme ja kaikki on meillä oikein hyvin. Saamme jopa puhua, mitä haluamme ja saamme kirjoittaa, aivan kaikesta, mikä mieltämme painaa!
Venäjällä joutuisi vankilaan alta aika yksikön, jos liikaa alkaisi puhumaan epäkohdista!Sananvapaus, kunhan et erehdy kritisoimaan "parempia ihmisiä"
Juutalaiset ja holokaustin tutkiminen pitää jättää rauhaan. Eikä mamuistakaan saa tuoda julki epämiellyttävä faktoja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapaus, kunhan et erehdy kritisoimaan "parempia ihmisiä"
Juutalaiset ja holokaustin tutkiminen pitää jättää rauhaan. Eikä mamuistakaan saa tuoda julki epämiellyttävä faktojaJa Afrikan tähden pelaaminen on myös kielletty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapaus, kunhan et erehdy kritisoimaan "parempia ihmisiä"
Juutalaiset ja holokaustin tutkiminen pitää jättää rauhaan. Eikä mamuistakaan saa tuoda julki epämiellyttävä faktojaMuistetaan että Suomen poliisi valvoo vihapuhetta. Sano rehellinen mieliteesi mamuista ja olet rikollinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistetaan että Suomen poliisi valvoo vihapuhetta. Sano rehellinen mieliteesi mamuista ja olet rikollinen
Pedofiilipoliisi on jokaisen kansalaisen luonnollinen vihollinen
- Anonyymi
HAAH, HAH,, HAH!! Varmaan venäläiset olisivat tyytyväisiä, jos Suomi, sivistyneenä maana olisi osana Venäjää ja venäläiset pääsisivät estoitta käymään tässä maakunnassa!
Mutta Onneksi olemme itsenäinen maa ja kuulumme Euroopan Unioniin ja NATOON, joten olemme turvassa tuolta sotaiselta naapuriltamme!
Koettakaa te vain tulla toimeen siellä Venäjällä, ahdistuneessa, sotaisessa ilmapiirissä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HAAH, HAH,, HAH!! Varmaan venäläiset olisivat tyytyväisiä, jos Suomi, sivistyneenä maana olisi osana Venäjää ja venäläiset pääsisivät estoitta käymään tässä maakunnassa!
Mutta Onneksi olemme itsenäinen maa ja kuulumme Euroopan Unioniin ja NATOON, joten olemme turvassa tuolta sotaiselta naapuriltamme!
Koettakaa te vain tulla toimeen siellä Venäjällä, ahdistuneessa, sotaisessa ilmapiirissä!Moskovassa on paremmat olot kuin siellä eurostoliiton kehitysmaassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moskovassa on paremmat olot kuin siellä eurostoliiton kehitysmaassa
Oletko käynyt Moskovassa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko käynyt Moskovassa ?
Hieno kaupunki. Selvästi vähemmän näitä väärän värisiä maahantunkeutujia kuin Helsingissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta siellä "paremmassa vaihtoehdossa" ei ole KELAa ..
Eikä pride-paraateja
Kamala paikka
- Anonyymi
Sellaista ei yksikään Suomen kansalainen halua.
https://japantoday.com/category/world/north-korea's-kim-yo-jong-says-us-trump-administration-stepping-up-provocations
UsaOligarkit ja idän despootit, pitävät kyllä yhtä keskenään, vaikka vähän nahistelevatkin välillä.
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/12/19/global-elites-wanted-or-not-have-a-lot-in-common- Anonyymi
Moskovan trollin lähteenä taas aljazeeran Islamistinen propaganda
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moskovan trollin lähteenä taas aljazeeran Islamistinen propaganda
Vähintään yhtä luotettava lähde kuin lännen juutalaisten wokella, feminismillä ja lbgt-propagandalla maustetut "uutiset"
- Anonyymi
Kaikkien maiden juutalainen eliitti pitää tietysti yhtä.
Sääli ettei holokaustia tapahtunut
- Anonyymi
mitä kauemmin sota kestää sen enemmän ryssiä kuolee, on paras pitää sota käynnissä mahollisimman pitkään
Ryssien tappamisesta kannattaa aina maksaa- Anonyymi
On heitä kuollutkin, pian on miljoona täynnä kuolleita ja haavoittuneita!! Sen siitä saa, kun lähtee soitellen sotahan sukulaiskansaa vastaa!!
Mahtaa siellä perheet olla tyytyväisiä, kun vastaanottavat ruumiita ja invalideja eikä tuosta näytä loppua tullakaan! Putin on innoissaan hävittämässä sukulaiskansansa maita ja tappamassa ihmisiä! Putin mielityössään. vaikka ei itse olekaan tappamassa!!
Nyt juhlii muka Voitonpäivää, joita se ei aivan yksin ansainnut!! Oli USA auttamassa! Kumma, kun USA ei juhli tuota samaa Voitonpäivää!
Kun tämä sota joskus saadaan loppumaan, mitähän silloin Putin juhlii, se jää nähtäväksi!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On heitä kuollutkin, pian on miljoona täynnä kuolleita ja haavoittuneita!! Sen siitä saa, kun lähtee soitellen sotahan sukulaiskansaa vastaa!!
Mahtaa siellä perheet olla tyytyväisiä, kun vastaanottavat ruumiita ja invalideja eikä tuosta näytä loppua tullakaan! Putin on innoissaan hävittämässä sukulaiskansansa maita ja tappamassa ihmisiä! Putin mielityössään. vaikka ei itse olekaan tappamassa!!
Nyt juhlii muka Voitonpäivää, joita se ei aivan yksin ansainnut!! Oli USA auttamassa! Kumma, kun USA ei juhli tuota samaa Voitonpäivää!
Kun tämä sota joskus saadaan loppumaan, mitähän silloin Putin juhlii, se jää nähtäväksi!!Vielä on ryssiä hengissä, joten sota saa jatkua
Suomalaisten enemmistö halusi Natoon. Koeta nyt jo lopettaa typerä jankuttaminen siitä asiasta.
- Anonyymi
Missä kävit äänestämässä?
Anonyymi kirjoitti:
Missä kävit äänestämässä?
Määritellyissä äänestyspaikoissa vaaleissa.
Niissä vaaleissa muuten eivät venäjämieliset ja/tai Natoon liittymisen vastustajat menestyneet. Osaisitko arvioida syytä?
Miksi ne suuret (oletuksesi?) Natoon liittymistä vastustaneet kansanjoukot eivät missään näkyneet eivätkä nytkään näy? Osaisitko kertoa?
Jos heitä on ja he eivät vaaleissa pitäneet Natoa suurena asiana, miksi oletat, että se heille jitakin merkitsee?
Keskustellaan vain nyt tämä asia kunnolla läpi, vai mitä?- Anonyymi
AI HALUSIKO - MISSÄ SE ÄÄNESTYS PIDETTIIN??
Miten voi olla näin alatason rahvaan juttuja - emme tunne ainuttakaan halunnutta.
Nato oli USAn pakkotoimi Suomelle, sai 300.000 dollaria galluppiin joka naurettava kusetus siinä missä itkettävä plandemiakusetuskin terveystuholla...siinäkin pakotettiin kansan enemmistö piikeille vaikkei halukkaita olisi ollut taatusti vaan se oli painostusta ja solvaamista täynnä tuo aika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AI HALUSIKO - MISSÄ SE ÄÄNESTYS PIDETTIIN??
Miten voi olla näin alatason rahvaan juttuja - emme tunne ainuttakaan halunnutta.
Nato oli USAn pakkotoimi Suomelle, sai 300.000 dollaria galluppiin joka naurettava kusetus siinä missä itkettävä plandemiakusetuskin terveystuholla...siinäkin pakotettiin kansan enemmistö piikeille vaikkei halukkaita olisi ollut taatusti vaan se oli painostusta ja solvaamista täynnä tuo aika..... plandemia ...
Anonyymi kirjoitti:
AI HALUSIKO - MISSÄ SE ÄÄNESTYS PIDETTIIN??
Miten voi olla näin alatason rahvaan juttuja - emme tunne ainuttakaan halunnutta.
Nato oli USAn pakkotoimi Suomelle, sai 300.000 dollaria galluppiin joka naurettava kusetus siinä missä itkettävä plandemiakusetuskin terveystuholla...siinäkin pakotettiin kansan enemmistö piikeille vaikkei halukkaita olisi ollut taatusti vaan se oli painostusta ja solvaamista täynnä tuo aika.Älä höpise typeriä. Suomalaisten enemmistö hyväksyi Natoon liittymisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AI HALUSIKO - MISSÄ SE ÄÄNESTYS PIDETTIIN??
Miten voi olla näin alatason rahvaan juttuja - emme tunne ainuttakaan halunnutta.
Nato oli USAn pakkotoimi Suomelle, sai 300.000 dollaria galluppiin joka naurettava kusetus siinä missä itkettävä plandemiakusetuskin terveystuholla...siinäkin pakotettiin kansan enemmistö piikeille vaikkei halukkaita olisi ollut taatusti vaan se oli painostusta ja solvaamista täynnä tuo aika.HAH, HAH, HAH!!! NATO oli suomalaisten halu päästä turvaan tuolta aggressiiviselta Putinilta! Tiesimme tasan tarkkaan, mitä Putin suunnitteli Suomen suhteen salakavalasti! Siispä kiirehdimmekin NATOON ja pääsimme nopeasti suojan tuolta sotaiselta Putinilta!
Sekös nyt ryssiä ottaa pilaan, että Suomikin oin NATOSSA muitten Eurooppalaisten maitten kanssa! Kaikki halusivat suojautua Venäjän aggressioilta!! - Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Älä höpise typeriä. Suomalaisten enemmistö hyväksyi Natoon liittymisen.
Niin ja nyt koko kansa on tyytyväinen ja onnellinen, ettei Putin pääse hyökkäämään Suomeen ja alistamaan maan piiriinsä, vaikka tuo herra niin haluaisi!
ELÄKÖÖN!! OLEMME NATOSSA!!!!!! Anonyymi kirjoitti:
Niin ja nyt koko kansa on tyytyväinen ja onnellinen, ettei Putin pääse hyökkäämään Suomeen ja alistamaan maan piiriinsä, vaikka tuo herra niin haluaisi!
ELÄKÖÖN!! OLEMME NATOSSA!!!!!!Eipä.ole näkynyt suuria Natoa vastustavia mielenosoituksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HAH, HAH, HAH!!! NATO oli suomalaisten halu päästä turvaan tuolta aggressiiviselta Putinilta! Tiesimme tasan tarkkaan, mitä Putin suunnitteli Suomen suhteen salakavalasti! Siispä kiirehdimmekin NATOON ja pääsimme nopeasti suojan tuolta sotaiselta Putinilta!
Sekös nyt ryssiä ottaa pilaan, että Suomikin oin NATOSSA muitten Eurooppalaisten maitten kanssa! Kaikki halusivat suojautua Venäjän aggressioilta!!Samoin kuin halu luopua omasta valuutasta ja liittyä EUhun, no tietysti hävettää olla suomalainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin kuin halu luopua omasta valuutasta ja liittyä EUhun, no tietysti hävettää olla suomalainen
Aisuri-kansa katselee ihaillen kun rahat ja luonnonvarat lahjoitetaan ulkomaille.
Anonyymi kirjoitti:
Samoin kuin halu luopua omasta valuutasta ja liittyä EUhun, no tietysti hävettää olla suomalainen
Sinulla on kieltämättä syytä hävetä.
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Sinulla on kieltämättä syytä hävetä.
Suomalaiseksi syntyminen hävettää aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin kuin halu luopua omasta valuutasta ja liittyä EUhun, no tietysti hävettää olla suomalainen
Toivottavasti päästään tulevaisuudessa eroon siitä rumasta lipusta ja hyödyttömästä kielestä (kaikkihan puhuvat jo nyt englantis)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti päästään tulevaisuudessa eroon siitä rumasta lipusta ja hyödyttömästä kielestä (kaikkihan puhuvat jo nyt englantis)
Lippu jää elämään rasististen junttien symbolina. Samalla tavalla kuin jenkkien etelävaltioiden lippu
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiseksi syntyminen hävettää aina
Niin. Kaipa se on hirveää, että sinulla on nytkin ollut tuon verran ylimääräistä aikaa, että sait tuon tekstin tänne syötettyä. On hirveää, että sait sen verran kouluopetusta. On hirveää, että saat tänäänkin ruokaa.
Ihan hirveää.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lippu jää elämään rasististen junttien symbolina. Samalla tavalla kuin jenkkien etelävaltioiden lippu
Lippu hihassa vääränväristen maahantunkeutujien potkiminen on aina paljon lystimpää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lippu hihassa vääränväristen maahantunkeutujien potkiminen on aina paljon lystimpää
On aina ihanaa lyödä mamulta hampaat kurkkuun
Anonyymi kirjoitti:
On aina ihanaa lyödä mamulta hampaat kurkkuun
Älykäs kommentti palstamme tason kärkipäästä.
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Älykäs kommentti palstamme tason kärkipäästä.
Älykkäämpi kuin suvakkien kommentit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiseksi syntyminen hävettää aina
Onneksi suomaisista ollaan pääsemässä eroon ja heidät korvataan paremmalla väestöllä.
Älkää olko rasisteja vaan toivottakaa maahanmuuttajat tervetulleiksi. He ovat aina parempia ihmisiä kuin te - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi suomaisista ollaan pääsemässä eroon ja heidät korvataan paremmalla väestöllä.
Älkää olko rasisteja vaan toivottakaa maahanmuuttajat tervetulleiksi. He ovat aina parempia ihmisiä kuin teKun spermanaamoista päästään eroon suomesta tulee paljon parempi paikka
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Niin. Kaipa se on hirveää, että sinulla on nytkin ollut tuon verran ylimääräistä aikaa, että sait tuon tekstin tänne syötettyä. On hirveää, että sait sen verran kouluopetusta. On hirveää, että saat tänäänkin ruokaa.
Ihan hirveää.Euroopan junteimmassa valtiossa elämä on aika surkeaa
Anonyymi kirjoitti:
Euroopan junteimmassa valtiossa elämä on aika surkeaa
No jaa. Ehkä sinun kannattaa sitten muuttaa vaikkapa Albaniaan tai Unkariin.
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
No jaa. Ehkä sinun kannattaa sitten muuttaa vaikkapa Albaniaan tai Unkariin.
Eurooppa ja länsimaat on jo menetetty globalisteille. Kannattaa muuttaa Kaakkois-Aasiaan tai eteläamerikkaan ja jättää suomalaiset luuserit nauttimaan "kulttuuristaan" eurostoliittoon
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Voi sinua ressukkaa.
Voi sinua mustan melan imijää
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua mustan melan imijää
Hmm. En omista venettä enkä kanoottia.
Omistatko sinä aivot?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aina ihanaa lyödä mamulta hampaat kurkkuun
Jokainen hakkaamatta jäänyt mamu on liikaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älykkäämpi kuin suvakkien kommentit
Tuo on aika matala rima
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aina ihanaa lyödä mamulta hampaat kurkkuun
Suomi suomalaisille. Tubkeutujat ja maanpetturit ulos
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
No jaa. Ehkä sinun kannattaa sitten muuttaa vaikkapa Albaniaan tai Unkariin.
Albaniassa ja unkarissa on alhaisempi työttömyysprosentti kuin "maailman onnellisin massa"
Sosiaalitukien varassa elävät vapaamatkustajat ovat tietysti aina onnellisia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Albaniassa ja unkarissa on alhaisempi työttömyysprosentti kuin "maailman onnellisin massa"
Sosiaalitukien varassa elävät vapaamatkustajat ovat tietysti aina onnellisiaMaailman onnellisin ja kohta maailman työttömin maa, milloinkohan ollaan maailman velkaatunein
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AI HALUSIKO - MISSÄ SE ÄÄNESTYS PIDETTIIN??
Miten voi olla näin alatason rahvaan juttuja - emme tunne ainuttakaan halunnutta.
Nato oli USAn pakkotoimi Suomelle, sai 300.000 dollaria galluppiin joka naurettava kusetus siinä missä itkettävä plandemiakusetuskin terveystuholla...siinäkin pakotettiin kansan enemmistö piikeille vaikkei halukkaita olisi ollut taatusti vaan se oli painostusta ja solvaamista täynnä tuo aika...että ihan "PLANDEMIA".. niinpä niin ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Albaniassa ja unkarissa on alhaisempi työttömyysprosentti kuin "maailman onnellisin massa"
Sosiaalitukien varassa elävät vapaamatkustajat ovat tietysti aina onnellisiaTyöttömyysprosentti ? Koskahan noissa maissa on sitä mitattu ? "Paratiisin", so. kommunistivallan aikana kaikilla oli työpaikka ... tai siis "työpaikka" .. mutta kuinka se asia aikuisten oikeasti oli .. ja on , jätetään sanomatta ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työttömyysprosentti ? Koskahan noissa maissa on sitä mitattu ? "Paratiisin", so. kommunistivallan aikana kaikilla oli työpaikka ... tai siis "työpaikka" .. mutta kuinka se asia aikuisten oikeasti oli .. ja on , jätetään sanomatta ..
Edelleenkin Suomen työttömyysprosentti on EUn korkeimpia.
ja täältä löytyy vuoden 2025 lukuja:
https://www.statista.com/statistics/1115276/unemployment-in-europe-by-country/
"Among European Union countries in July 2025, Spain had the highest unemployment rate at 10.4 percent, followed by Finland at 10 percent"
eli ollaan kohta EUn ykkösiä - Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
No jaa. Ehkä sinun kannattaa sitten muuttaa vaikkapa Albaniaan tai Unkariin.
Miksi kumpaankaan noista?
Miksi edes pysyä euroopassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Albaniassa ja unkarissa on alhaisempi työttömyysprosentti kuin "maailman onnellisin massa"
Sosiaalitukien varassa elävät vapaamatkustajat ovat tietysti aina onnellisiaJoo, niin kauan kun ilmaista rahaa jaetaan mä ainakin olen tyytyväinen.
Tyhmät lampaat painaa duunia ja mä käytän päivät dokaamiseen ja narkkaamiseen (+välillä tulee käytyä huorissa)
- Anonyymi
Trumpin UsaOligarkkien ex-suomalaisten PetosKok-suursijoittajien, järjettömänsuuruiset- ja hintaiset hävittäjä-ym asehankkeet, eivät ole maanpuolustusta, vaan jopa sen vastakohtaa, etenkin kun yhteydet Usan hallinnosta Venäjään ovat jo uutisoitu, oligarkkiyhteyksiä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17777833/suomen-kansaa-harhautetaan-maksamaan-aarioikeistotrumpistien-sotarikosbisneksia#comment-119664469
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
https://www.aljazeera.com/news/2023/12/12/elephant-in-the-room-the-us-militarys-devastating-carbon-footprint
Suomelle selkeä turvallisuusriski nuo hävittäjähankkeet, ne tulee perua ensitilassa.- Anonyymi
Itsenäisyys on turvallisuusriski, suomen tulee liittyä Venäjään ensitilassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsenäisyys on turvallisuusriski, suomen tulee liittyä Venäjään ensitilassa
toivottavasti Putin tulee tänne vapauttamaan meidät natseista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsenäisyys on turvallisuusriski, suomen tulee liittyä Venäjään ensitilassa
Annetaan venäjän hoitaa kaikki: ei tarvita hävittäjiä, omaa armeijaa tai edes omaa hallintoa.
Kaikille helpotus, kun euroopan persereikä lakkaisi olemasta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annetaan venäjän hoitaa kaikki: ei tarvita hävittäjiä, omaa armeijaa tai edes omaa hallintoa.
Kaikille helpotus, kun euroopan persereikä lakkaisi olemasta...olisitkohan noin onnellinen "tarhattuna" itämaiseen tapaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...olisitkohan noin onnellinen "tarhattuna" itämaiseen tapaan ?
Kaikki olisivat onnellisia kun turha itäeurooppalainen kehitysmaa olisi taas osana Venäjää
- Anonyymi
TODELLA VAARALLISTA PELIÄ !
HALUAAKO SAKSA ALOITTAA TAAS MAAILMANSODAN - VAIKUTTAA VAKAVALTA JA PUTIN VAROITTI ANKARASTI !
https://www.youtube.com/watch?v=EZ620EVfDvs- Anonyymi
Olisi tärkeää olla oikealla puolella ja toivottaa Venäjän hallinto tervetulleeksi
- Anonyymi
Sota ja siihen liittyvät puhdistukset ovat aina tervetulleita.
Uunit kuumiksi ja suunta israeliin päin - Anonyymi
Ei Putinin kannata varoittaa yhtään mitään! Itse on tuhoamassa Ukrainaa, se on todella vaarallista peliä!
Typerää Putinin tulla varoittelemaan! Lopettaisi itse Ukrainan moukaroinnin ja häipyisi kotikonnuilleen! Typerys!!!!!
- Anonyymi
https://www.ktpkom.fi/yleinen/militarismin-hirvio-on-ottanut-suomen-otteeseensa-vain-kansan-vastarinta-voi-pelastaa/
Kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitus ilmoitti tiistaina 1. huhtikuuta esittävänsä Suomen irtaantumista Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä kansainvälisestä sopimuksesta. Toinen ilmoitus koski sotilasmenojen kasvattamista vuoteen 2029 mennessä vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Ottawan miinankieltosopimus on yksi Suomen valtiosopimuksista. Suomen lisäksi sopimuksen on allekirjoittanut 164 maata. Sopimukseen perustuvalle kampanjalle myönnettiin vuonna 1997 Nobelin rauhanpalkinto.
Suomen osalta mainehaitta ja kustannukset ovat valtavia.
Ottawan sopimuksesta irtaantuminen ja uusien maamiinojen hinta on satoja miljoonia euroja. Sotilasliitto Naton vaatimus sotilasmenojen kasvattamiseksi ensimmäisessä vaiheessa vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta on Suomelle miljardien lisäkustannus.
Natosta on esitetty jopa viittä prosenttia sotilasmenoihin kaikkien jäsenmaiden bruttokansantuotteesta.
Suomen vuoden 2024 bruttokansantuote oli 276,2 miljardia euroa. Sotilasmenot olivat 6,2 miljardia, ja niiden osuus bruttokansantuotteesta oli 2,2 prosenttia. Kun prosenttiosuus nousee kolmeen, se tarkoittaa viime vuoden luvuilla 8,28 miljardia.
Jos tuo korotus jaettaisiin kolmena vuotena tasaisesti vuoteen 2029 mennessä, se merkitsisi vuosittain miljardiluokan sotilasmenojen lisäystä. Kun otetaan huomioon bruttokansantuotteen pienikin kasvu ja menojen kumulatiivinen vaikutus, kansan kannalta luvassa on vain lisää maksamista.
Sotilasliitto Naton pääsihteeri esitti ennen viimeisintä Eurooppa-neuvoston kokousta, että sotilasmenojen kasvu EU:ssa on rahoitettava sosiaali- ja terveydenhuollon leikkauksilla.
Suomen hallitukset, riippumatta niiden väristä, tulevat noudattamaan Naton ja EU:n määräyksiä. Vain kansan voimakas vastarinta voi estää militaristien ja lännen imperialismin veriset hankkeet.
Miksi rauhanliike ei toimi? Pelkäävätkö ne loppujenkin valtionosuuksien menettämistä?- Anonyymi
'Sotilasliitto Naton pääsihteeri esitti ennen viimeisintä Eurooppa-neuvoston kokousta, että sotilasmenojen kasvu EU:ssa on rahoitettava sosiaali- ja terveydenhuollon leikkauksilla.'
Tää vois olla hyvä että kaikki työttömät ja kynnelle kykenevät armeijalle töihin. Työttömyyskorvauksien ja yleistukien maksut loppuisi kun kaikki armeijan leivissä.. - Anonyymi
Nato ei todellakaan ole sotaliitto! Venäjä on se sotaisin maa Euroopassa., jota varten kaikkien on suojauduttava NATON taakse!
Joten älä pulise joutavaa!! On erittäin hyvä, että on olemassa NATO, joka on turvana kaikille, jotka ovat sen jäseniä! Se ei suinkaan hyökkää kuten Venäjä koko ajan uhkailee naapureitaan!
NATO antaa turvan!! ONNEKSI!!!
Pulise mitä puliset! - Anonyymi

Pulise mitä puliset!Äkkiähän niitä sääntöjä muutellaan ja uusia jäseniä otetaan mukaan, toivottavasti tulevaisuudessa päästään suojelemaan myös Israelin valittua kansaa NATOn voimalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äkkiähän niitä sääntöjä muutellaan ja uusia jäseniä otetaan mukaan, toivottavasti tulevaisuudessa päästään suojelemaan myös Israelin valittua kansaa NATOn voimalla
Toivottavasti päästään mukaan viemään demokratiaa Kiinan vinosilmille ja Intian kadulle paskojille
- Anonyymi
Odotetaan USA:ta vastaostoja saman verran mitä hävittäjät maksaa
- Anonyymi
> Ottawan miinankieltosopimus on yksi Suomen valtiosopimuksista.
> Suomen lisäksi sopimuksen on allekirjoittanut 164 maata.
Suomen tarpeettomaksi käynyt miinasopimus irtisanotaan ihan samalla tavalla, kuin tarpeeton YYA-sopimuskin irtisanottiin.
> Suomen osalta mainehaitta ja kustannukset ovat valtavia.
Heti kun Pyyttinin Venäjä näyttää mallia, ja liittyy Ottawan miinasopimukseen, niin Suomi palailee kanssa takaisin sopimuksen jäseneksi. - Anonyymi
Suomi paviaani kuvittelevat olevansa hauskoja kun keksivät erilaisia "diili" vitsejä, Trumpin juontama ohjelma oli kuitenkin "oppipoika", oletteko huomanneet kuinka rebuplikaanit luovat kuvastoa jossa presidentillisissä kuvissa on usein pieni tulevaisuuden oppipoika.
Suomessa Liike nytin johtohahmon vetämän ohjelman nimi oli "diili".
Ja suomalaisessa kuvastossa koira on tulevaisuuden diili.- Anonyymi
Loro-loro kustaan kansaa silmään, ja paskotaan koko yhteiskunta piloille.
- Anonyymi
..olkaapa , mokomat ... naapurimaan asioihin sekaantuminen palkan edestä ole sopivaa .. Miten tuo rajan takaa tuleva höpötys saataisiin estettyä ?
- Anonyymi
Jotkut saa siitä sentään palkkaa, tyhmät suomalaiset hoitaa senkin ilmaiseksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut saa siitä sentään palkkaa, tyhmät suomalaiset hoitaa senkin ilmaiseksi
ei kai kukaan tervejärkinen kirjoittele ilamiseksi tälle paskasivulle?
- Anonyymi
Suomettunut suomalainen päättäjä on aina polvillaan kieli pitkällä valmiina perseennuoIentaan. Jos ei olisi persettä nuoItavana, suomalainen päättäjä ei tietäisi mitä tehdä. Se vajoaisi lohduttomaan merkityksettömyyden tuskaan.
- Anonyymi
Naurussa on pitelemistä noissa ryssien kirjoituksissa! Ei juuri kannattaisi noihin tyhmyyksiin juuri vastata!
Ryssiä keljuttaa suunnattomasti, että Suomen rajat ovat kiinni ja kaiken lisäksi liitymme
NATOON!
VOi surku sentään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurussa on pitelemistä noissa ryssien kirjoituksissa! Ei juuri kannattaisi noihin tyhmyyksiin juuri vastata!
Ryssiä keljuttaa suunnattomasti, että Suomen rajat ovat kiinni ja kaiken lisäksi liitymme
NATOON!
VOi surku sentään!Suomalainen orja antaa hymyssä suin loputkin omasta itsenäisyydestään natolle ja isänmaalliset ääliöt vielä pitävät tätä hyvänä päätöksenä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen orja antaa hymyssä suin loputkin omasta itsenäisyydestään natolle ja isänmaalliset ääliöt vielä pitävät tätä hyvänä päätöksenä
Globalistien talutushihnassa on hyvä olla
- Anonyymi
Surullisinta suomen kannalta on, että olemme täysin riippuvaisia trumpin ailahteleviksi osoittautuneista mielenmuutoksista, jos trump haluaa, tilatut f35t eivät toimi venäläisiä vastaan ostopäätökseen vaikuttaneiden ominaisuuksien mukaisesti. Tulevaisuudessa suomen ilmapuolustus on trumpin mielipiteiden varassa. Diili pitää ottaa uudelleen tarkasteltavaksi. Kuka teki ja mitä, ketä, hä?
- Anonyymi
Irti NATOn hyökkäysliitosta ja EUn liittovaltiosta. Myös puolustusmenoja pitää leikata reilusti
- Anonyymi
Paras vaihtoehto olisi ollut jäädä ajelehtimaan "puolueettomana" maana ja kuvitella, että jos nuollaan Putinin persettä oikein urakalla, niin se ei hyökkää meidän harmittomaan maahan.

Mielummin Putin ja Venäjä, kuin lännen jutkut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin Putin ja Venäjä, kuin lännen jutkut
..."Putiniassapa" ei ole KELAa , miten se suu sitten pantaisiin ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..."Putiniassapa" ei ole KELAa , miten se suu sitten pantaisiin ...
Hymyyn kun sossupummit joutuisivat tekemään töitä elääkseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..."Putiniassapa" ei ole KELAa , miten se suu sitten pantaisiin ...
Kela pitäisi muutenkin lakkauttaa. Kaikki saatanan loiseläjät saisivat opetella tulemaan toimeen omillaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela pitäisi muutenkin lakkauttaa. Kaikki saatanan loiseläjät saisivat opetella tulemaan toimeen omillaan
Venäjällä pääsee armeijan leipiin senkun menee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjällä pääsee armeijan leipiin senkun menee.
Siltikin kela pitäisi lakkauttaa Suomessa
- Anonyymi
Haluat siis Venäjän Putinin vallan alle! Parempi vaihtoehto on se, että muutat sinä sinne Venäjälle! Siellä ei ole EU:;ta eikä NATOA, joten pääset kertaheitolla kummastakin!
Hyvästi ja terve menoa!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin Putin ja Venäjä, kuin lännen jutkut
Ihanaa, että olet tyytyväinen oleviin oloihisi!! Mekin olemme ja erittäin onnellisia vapaassa Suomessa! Saamme puhu ja kirjoitella rauhassa kaikkea, mitä haluamme julki tuoda!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanaa, että olet tyytyväinen oleviin oloihisi!! Mekin olemme ja erittäin onnellisia vapaassa Suomessa! Saamme puhu ja kirjoitella rauhassa kaikkea, mitä haluamme julki tuoda!
Paitsi mamuista ei saa puhua oikeilla nimillä, eikä sanoa rehellistä mielipidettään. Myös seksuaalivähemmistöjä ei saa kritisoida.
Pedofiilikytät valvoo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat siis Venäjän Putinin vallan alle! Parempi vaihtoehto on se, että muutat sinä sinne Venäjälle! Siellä ei ole EU:;ta eikä NATOA, joten pääset kertaheitolla kummastakin!
Hyvästi ja terve menoa!!Tymälle Suomi turjaanille ainoat vaihtoehdot ovat eu tai Venäjä.
Onneksi pysyvät siellä kolmannessa maailmassaan arpoen kahden yhtä paskan vaihtoehton välillä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat siis Venäjän Putinin vallan alle! Parempi vaihtoehto on se, että muutat sinä sinne Venäjälle! Siellä ei ole EU:;ta eikä NATOA, joten pääset kertaheitolla kummastakin!
Hyvästi ja terve menoa!!NATO on ihan ok, mutta mitä hyötyä meille on EUsta?
Koko jäsenyys on alusta lähtien ollut vain tarpeeton kuluerä suomelle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi mamuista ei saa puhua oikeilla nimillä, eikä sanoa rehellistä mielipidettään. Myös seksuaalivähemmistöjä ei saa kritisoida.
Pedofiilikytät valvooLänsimainen "sananvapaus" kenestäkään ei saa puhua pahaa tai sensuuri iskee.
Paitsi tietysti Trump/musk/Putin, nykyisin venäläisetkin taitaa olla sallittujen listalla, ei enää "russofobia"-sensuuria - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsimainen "sananvapaus" kenestäkään ei saa puhua pahaa tai sensuuri iskee.
Paitsi tietysti Trump/musk/Putin, nykyisin venäläisetkin taitaa olla sallittujen listalla, ei enää "russofobia"-sensuuriaTavanomaista marxismia jossa yksilöltä riistetään vapaudet ja oikeudet
Kokoomus näyttää olevan moderaattien kanssa ensimmäinen itseään oikeistopuolueeksi nimittelevä marxistipuolue - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NATO on ihan ok, mutta mitä hyötyä meille on EUsta?
Koko jäsenyys on alusta lähtien ollut vain tarpeeton kuluerä suomelleSuurin osa NATO hinttareista on EU globalisteja.
Kaikkien etu että kaikki päätösvalta otetaan pois tyhmiltä turaaneilta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat siis Venäjän Putinin vallan alle! Parempi vaihtoehto on se, että muutat sinä sinne Venäjälle! Siellä ei ole EU:;ta eikä NATOA, joten pääset kertaheitolla kummastakin!
Hyvästi ja terve menoa!!Globalistihintti tietysti raivostuu, jos erehtyy vihjaamaan että Eurostoliiton ulkopuolellakin pystyy elämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluat siis Venäjän Putinin vallan alle! Parempi vaihtoehto on se, että muutat sinä sinne Venäjälle! Siellä ei ole EU:;ta eikä NATOA, joten pääset kertaheitolla kummastakin!
Hyvästi ja terve menoa!!Globasti homppelilla meni tunteisiin
- Anonyymi
Ukrainan sota / Blackrock
Robert F. Kennedy Jr. (USA:n terveysministeri) avautuu.
https://mediamaailma.fi/video-robert-f-kennedy-jrn-kertoo-ukrainan-konfliktin-synnysta-ja-rahan-kaytosta-suomen-tekstitys/
Jutkut taas kerran kaiken takana - Anonyymi
Hävittäjät ja kaikki muukin armeijan kalusto voitaisiin lahjoittaa Venäjälle.
Menisivät täällä turhat aseet hyvään tarkoitukseen Ukrainan natsien hävittämisessä- Anonyymi
>>Hävittäjät ja kaikki muukin armeijan kalusto voitaisiin lahjoittaa Venäjälle<<
Mitä tulee natsismin kaltaiseen toimintaan, niin nyky-Kremlin toiminta on lähimpänä sitä, sitten sen aidon ja alkuperäisen 'Kolmannen Valtakunnan'.
Sinuna, natiivi-vatnikkina en nostaisi keskusteluun natsikysymyksiä. - Anonyymi

Sinuna, natiivi-vatnikkina en nostaisi keskusteluun natsikysymyksiä.Operaatio etenee ja juutalaisten tukema Ukraina tulee häviämään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Operaatio etenee ja juutalaisten tukema Ukraina tulee häviämään
Ukrainan siat vinkuvat, kun teurastus hetki lähestyy
- Anonyymi
Kansan valtaa päätöksissä pitäisi Lisätä, se olisi Demokratiaa!
Turhaa huudella sivistystä ja demokratiaa. Kun Kansa ei saa päättää asioista!
Äänestykset ei ole Kansan valtaa!
Vain 50% äänesti viimeksi.
Demokraattisiin päätöksiin tarvittaisi ainakin 3/4 kansan kannatus!
Ei ole mitään Kokokansan Presidenttejäkään, kun ei Koko kansa ole ääntään antanut!
Demokratia Suomessa,o pelkkää sanahelinää. Jolla uskotellaan asiat olevan kunnossa.- Anonyymi
Piu pau
- Anonyymi
Voi sentään tätä tekopyhyyden kaivelua ja vollotusta. Mitä Trumppiin tulee niin sen aikeet kuin lyhyitä tähden lentoja, samoin sopimukset. Sanoisin että täällä lausuttu on ihan nollapisteen arvoista. Oikeammin joku saa täällä purkaa patoutunutta mielen tilaansa. Saa tuntea olevansa tärkeä ja tietää omasta mielestään kaiken, mutta totuushan toinen. Toivotaan että tämä kanava auttaa ja helpottaa traumoja.

Suomen päättäjille tuli jo koronakriisissä tavaksi valita itselleen se kallein diili, jossa "raha ei merkinnyt mitään", että he pääsisivät itse poliittisesti helpoimman kautta. Hyvä Suomi!
"Julkisyhteisöjen alijäämä 4,4 % ja velka 82,1 % suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2024"
https://stat.fi/julkaisu/cm1kci8357j2207w7ed9wpx2k - Anonyymi
Suomi häviää aina kun meidän poliitikot on luusereita.
- Anonyymi
..itseämme saamme syyttää , kaiken maailman viherpiiperöt , ruskeakieliset nuoleskelijat ja aivonsa pilalle pössytelleet aktivistit ovat mahansa kuralle nauraneiden taustavaikuttajien toimesta ja avulla päässeet leikkimään päättäjää toimiessaan EU:n kumileimasimena ..
- Anonyymi
Otsikko viittaa siis YYA-sopimukseen ja ns. rauhansopimukseen jolla neuvostovenäjä ryösti Suomen.
- Anonyymi
Eikä pakotettu. Eduskunnassa on edelleen valituksi tullut puolueita ja kansanedustajia jotka sanoi natolle otan ja myös hävittäjä kaupat halusi.
Tuolla kansa osoittaa että kansa halusi natoon ja ostaa hävittäjät. Muutoinhan nuo hyväksymässä olleet puolueet ei enää olisi eduskunta puolueita. - Anonyymi
Otsikko viittaa siis YYA-sopimukseen ja ns. rauhansopimukseen jolla neuvostovenäjä ryösti Suomen.
Suomen ja koko Euroopan puolustuskulut johtuu yksinomaan fasistisen venäjän uhasta.- Anonyymi
Kyllähän esimerkiksi Britania katsoi että venäjän ja Suomen rauhansopimus oli reilu. Pitää muistaa että Suomalaiset oli tuohonaikaan natsipaskoja ja osallistui ja hyväksyi miljoonien juutalaisten joukkomurhat.
- Anonyymi
Otsikko viittaa siis YYA-sopimukseen ja ns. rauhansopimukseen jolla neuvostovenäjä ryösti Suomen.
Mutta hyvää on se, että putin hajoittaa venäjän.- Anonyymi
Putler suorastaan nylkee ja murhaa Venäjän ja sen tulevaisuuden. Aito ja sairas suuruudenhullu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putler suorastaan nylkee ja murhaa Venäjän ja sen tulevaisuuden. Aito ja sairas suuruudenhullu.
Vatnikit saavat sen minkä ansaitsevat
- Anonyymi
Suomi ei ole koskaan tehnyt itsenäisiä päätöksiä. Aina on ollut joku ylempi taho, jonka sana painaa. Oli kyse maailmansodasta, EU:sta, Ruotsista, Venäjästä, USA:sta, Natosta, maahanmuutosta jne., niin aina on muut tahot sanelemassa suuntia ja ehtoja. Seuraukset on olleet selviä. Suomi kyntää syvällä uskollisen orjan asemassa.
- Anonyymi
Tyhmältä orjakansalta ei muuta voi odottaakaan
- Anonyymi
Kannattaa häipyä Suomesta, vielä kun rajat on auki. Mahdollisimman kauas venäjästä ja NATO-maista (eteläamerikka on hyvä kohde)
- Anonyymi
Pysyvä muutto kauas Suomesta kannattaa aina. Mielellään jonnekin halvemman hintatason, matalamman verotuksen ja vähemmän vittumaisen väestön valtioon
- Anonyymi
https://eroa-armeijasta.fi/
Suomen sosialistinen paskavaltio ei ole puolustamisen arvoinen- Anonyymi
Kannattaa muuttaa rajan paremmalle puolelle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muuttaa rajan paremmalle puolelle
Tai odottaa jonkun aikaa, raja varmasti siirtyy länteen sen verran että ollaan oikealla puolella
- Anonyymi
Ei Venäjä pysty enää uhkaamaan ketään! Ei hätää! Ei niillä ole tankkeja enää, ohjukset loppui kolme vuotta sitten ja putin kuoli syöpään jo ajat sitten. Kaikki siviilitkin jäätyi hengiltä talvella ja talous romahti.
Näin ainakin kaikkien "asiantuntijoiden" mukaan,- Anonyymi
Seniilin toveri Kaverin analyysit oli aika utopisia. Jokohan ukon lääkitys on saatu kohdilleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seniilin toveri Kaverin analyysit oli aika utopisia. Jokohan ukon lääkitys on saatu kohdilleen
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/90d3cfef-2dc4-44c2-ad35-b825c3085132
Toverilla on ongelmia verenpaineen kanssa ja järkyttävä skeida pöksyissä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/90d3cfef-2dc4-44c2-ad35-b825c3085132
Toverilla on ongelmia verenpaineen kanssa ja järkyttävä skeida pöksyissäTyypillinen NATO intoilija, ne erottaa jo hajusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/90d3cfef-2dc4-44c2-ad35-b825c3085132
Toverilla on ongelmia verenpaineen kanssa ja järkyttävä skeida pöksyissäEMME OLE VANHUKSIA, EMME LUE ROSKALEHTIÄ - TURHIA LINKKEJÄ NÄITTEN TYHJÄNTOIMITTAJIEN JORINOIHIN - ei todella kiinnostaneet vuosiin...joku vaan rahvaasta niitä uskoo heheh...voi hit .o
- Anonyymi
Kaikki ns. asiantuntijat ovat aina aliarvioimassa Venäjää. Tästäkin syystä puolustus on oltava kunnossa. NATO jäsenyys, hävittäjät ja muu aseistus on täällä aina tarpeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ns. asiantuntijat ovat aina aliarvioimassa Venäjää. Tästäkin syystä puolustus on oltava kunnossa. NATO jäsenyys, hävittäjät ja muu aseistus on täällä aina tarpeen.
Tai sitten voitaisiin keskittyä olemaan hyvä naapuri. Putinille voisi antaa vaikka koko maan Helsinkiä lukuunottamatta, ei kai siellä vitun korvessa kukaan nykyisin asu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EMME OLE VANHUKSIA, EMME LUE ROSKALEHTIÄ - TURHIA LINKKEJÄ NÄITTEN TYHJÄNTOIMITTAJIEN JORINOIHIN - ei todella kiinnostaneet vuosiin...joku vaan rahvaasta niitä uskoo heheh...voi hit .o
Ap ainakin on joku katkera boomeri. Valittaa kokoomuksesta, Trumpista,suursijoittajista ja tietysti Amerikasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap ainakin on joku katkera boomeri. Valittaa kokoomuksesta, Trumpista,suursijoittajista ja tietysti Amerikasta.
voisi tiivistää kaikki nuo yhteen sanaan: juutalaiset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyypillinen NATO intoilija, ne erottaa jo hajusta
https://www.youtube.com/watch?v=RBxhPq12iVU&ab_channel=Etelä-SuomenMedia
Tyypillinen Venäläinen intoilija, ne erottaa jo hajusta hakee jopa turvapaikkaa- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=RBxhPq12iVU&ab_channel=Etelä-SuomenMedia
Tyypillinen Venäläinen intoilija, ne erottaa jo hajusta hakee jopa turvapaikkaa-Ei tarvitse riidellä, kaikki itäeurooppalaiset haisevat paskalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/90d3cfef-2dc4-44c2-ad35-b825c3085132
Toverilla on ongelmia verenpaineen kanssa ja järkyttävä skeida pöksyissävenäjän ohjukset loppuivat kolme vuotta sitten
Putin syöstiin vallasta kolme vuotta sitten
kirstun pohja näkyi jo kolme vuotta sitten
Miksei tota boomer kokoomus vajakkia laiteta vanhainkotiin peiteltäväksi. Tai toinen on että lähetetään Ukrainaan eturintamaan jos ei onnistu tiputtaa suoraan lentokoneesta tappamaan Putin. Vitun pelle.
joku Neuvostoliiton kolmoisagentti varmaa. Hyvä hämäys laitaa noin ilmiselvä sukunimi kun kaikki neukuthan on tovereita keskenään.
- Anonyymi
Hahh.. onpa naZitrolleilla jutut vähissä tänään... tänäänkin on Putin pakottanut miljoonat ihmiset kuolemaan hänen turhamaisuutensa vuoksi.
Ketään ei pidä säästää. Kaikki ketkä eivät ole hän, ovat uhka Venäjälle, eli Putinille, eli Zlle.- Anonyymi
moskovalainen lähiökerrostalokin muuttuu "sotilaskohteeksi" kun siihen iskee Cuckraina. Ukrainalainen asevarasto muuttuu siviilikohteeksi kun siihen iskee Venäjä.
Näin meille propaganda jauhaa - Anonyymi
Kylläpä sinua kiinnostaa ja huolettaa itänaapuri?
Mitäpä jos suomifasistina menisit nyt auttamaan noita ideologiaveljiäsi ja he antavat sinulle varmasti prenikoita rintoihisi ja saat sankarin maineen Suomessakin :-)) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset ovat tunnetusti mielenvikaista ja itsetuhoista porukkaa
- Anonyymi
Koska Ukrainan diili ei missään tapauksessa ole mitään sellaista kuin palstan pöpit päästään repivät, vaan nyt hienointa ikinä, sekä Ukrainalle että Euroopalle sikäli haluavat päästä tukalasta tilanteesta ja rahan kaatamisesta sodan molukkiin.
Kylmää tämä ihmisten verisyys... halu jatkaa sotaa, mistään piittaamatta.
Mutta tämän palstan pullaposket eivät sodasta mitään tiedä edes, johtuu ihan lapsellisuudesta pään aukominen.- Anonyymi
Ryssien tappaminen kannattaa aina. Toivottavasti sota jatkuu vielä pitkään
- Anonyymi
Saavat sentään jotain vastineeksi mineraaleistaan. Suomessa kaikki luonnonvarat annetaan ilmaiseksi
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=odFTqgm0984
Ei ole vieläkään valmis rauhaan ja voimafantasioi vielä hävittyjen maa-alueiden takaisin saamisesta.
Narsistipelle asemassa johon tarvittaisiin huomattavasti älykkäämpi ja hillitympi henkilö, saa tällaisessa tilanteessa koko läntiseltä maailmalta lupaukset kuusta taivaalta ja vuolaat tyhjät kehut. Onko ihme että tämä runkkari luulee olevansa joku suurikin sotapäällikkö?- Anonyymi
Zelensky on kova jätkä, valmis sotimaan niin kauan kun Ukrainalaisia on vielä hengissä
- Anonyymi
Heimon jäseneltä ei parempaa voi odottaa
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Volodymyr_Zelenskyy
"Volodymyr Oleksandrovych Zelenskyy was born to Jewish parents" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelensky on kova jätkä, valmis sotimaan niin kauan kun Ukrainalaisia on vielä hengissä
Tai niin kauan kun ukrainalaisia miehiä on jäljellä. Naiset ovat karanneet ulkomaille myymään pillua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heimon jäseneltä ei parempaa voi odottaa
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Volodymyr_Zelenskyy
"Volodymyr Oleksandrovych Zelenskyy was born to Jewish parents"Juutalainen voittaa aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai niin kauan kun ukrainalaisia miehiä on jäljellä. Naiset ovat karanneet ulkomaille myymään pillua
Tai niin kauan kun ukrainalaisia miehiä on jäljellä. Naiset ovat karanneet ulkomaille myymään pillua
Hahaa! Sinä kuule et saa "pannua" edes rahalla on niin paljon vikaa naamassa näin ollen mitään saamassa EDES RAHALLA- 👈🤣✌ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai niin kauan kun ukrainalaisia miehiä on jäljellä. Naiset ovat karanneet ulkomaille myymään pillua
Hahaa! Sinä kuule et saa "pannua" edes rahalla on niin paljon vikaa naamassa näin ollen mitään saamassa EDES RAHALLA- 👈🤣✌No Ukraina-tytöt on ainakin hiton kalliita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelensky on kova jätkä, valmis sotimaan niin kauan kun Ukrainalaisia on vielä hengissä
Ihan oikein. haisevat varttiryssät hävitetään kokonaan pois ja oikeitakin ryssiä harvennetaan reilusti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No Ukraina-tytöt on ainakin hiton kalliita
Ryssiltä saa samaa tavaraa halvemmalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai niin kauan kun ukrainalaisia miehiä on jäljellä. Naiset ovat karanneet ulkomaille myymään pillua
Hahaa! Sinä kuule et saa "pannua" edes rahalla on niin paljon vikaa naamassa näin ollen mitään saamassa EDES RAHALLA- 👈🤣✌Hahaa! Itse olet tietysti valinnut sen kalleimman vaihtoehdon (vaimo/tyttöystävä) ja pääset silloin tällöin paneskelemaan suomalaista rasvapalloa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahaa! Itse olet tietysti valinnut sen kalleimman vaihtoehdon (vaimo/tyttöystävä) ja pääset silloin tällöin paneskelemaan suomalaista rasvapalloa
Jotkut tykkää siitä, että nainen on yhtä pitkä kuin leveä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heimon jäseneltä ei parempaa voi odottaa
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Volodymyr_Zelenskyy
"Volodymyr Oleksandrovych Zelenskyy was born to Jewish parents"Eikös Putinin äitikin ole juutalainen?
Joten Vladimir on myös automaattisesti paremman kansan jäsen - Anonyymi
Ja eu maksaa tietysti, zele tarvitsee aina uusia huviloita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahaa! Itse olet tietysti valinnut sen kalleimman vaihtoehdon (vaimo/tyttöystävä) ja pääset silloin tällöin paneskelemaan suomalaista rasvapalloa
Turanialaisen sotanorsun nussiminen on aika hardcore touhua, siihen ei täysjärkiset pysty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ryssiltä saa samaa tavaraa halvemmalla
Kannattaa olla varovainen noiden ryssien kanssa, AIDS on aika yleistä Venäjällä (ja huorilla tietysti vieläkin yleisempää)
- Anonyymi
Ryssiä tai Ukrainan varttiryssiä ei kukaan jää kaipaamaan, toivottavasti jatkavat sotaansa mahdollisimman pitkään
- Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20159168
Ukraina sai paremman diilin, zele myy luonnonvarat jenkeille- Anonyymi
Juutalaisten ryöstöretki oli taas voitokas, tällä kertaa vähillä tappioillakin: vanhentunutta kalustoa ja arvottomia itä-eurooppalaisia
- Anonyymi
Ylen antoako todella kuuntelet .voihan hel..... emme ole vuosiin tarvinneet propagandaa ja olemme säilyneet jopa terveinä sen vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylen antoako todella kuuntelet .voihan hel..... emme ole vuosiin tarvinneet propagandaa ja olemme säilyneet jopa terveinä sen vuoksi.
Vatinikkia vaan vituttaa kun Ukrainan mineraalit meni jenkeille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vatinikkia vaan vituttaa kun Ukrainan mineraalit meni jenkeille
Juutalainen voittaa aina.
- Anonyymi
>>kansaltamme missään demokraattisissa vaaleissa tai edes virallisissa kansanäänestyksissä, koskaan lupaa kysymättä<<
- Meillä täällä Suomessa eikä teillä siellä Venäjällä EI järjestetä mitään kansanäänestyksiä armeijan hankinnoista.
Siinä mielessä kirjoituksesi on pelkkää heikkomielisen mölinää.- Anonyymi
Juu ei Suomessa todella ole demokratiaa..sen näki parhaiten juuri naton hyökkäysliittoa vedettäessä Suomeen eikä annettu äänestää koska kansa ei halunnut eikä mikään propagandakaan tuntunut muuttavan kansan mielipidettä.
Sen vuoksi tuli 300.000 dollaria gallupfirmalle ja se teki olemattoman joukon kanssa tuon valikoiduin asetelmin tehdyn kyselyn - mutta mitään ei julkistettu tuosta kusauksesta silmiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu ei Suomessa todella ole demokratiaa..sen näki parhaiten juuri naton hyökkäysliittoa vedettäessä Suomeen eikä annettu äänestää koska kansa ei halunnut eikä mikään propagandakaan tuntunut muuttavan kansan mielipidettä.
Sen vuoksi tuli 300.000 dollaria gallupfirmalle ja se teki olemattoman joukon kanssa tuon valikoiduin asetelmin tehdyn kyselyn - mutta mitään ei julkistettu tuosta kusauksesta silmiin.Juu ei Suomessa todella ole demokratiaa..sen näki parhaiten juuri naton hyökkäysliittoa vedettäessä Suomeen eikä annettu äänestää koska kansa ei halunnut eikä mikään propagandakaan tuntunut muuttavan kansan mielipidettä.
Sen vuoksi tuli 300.000 dollaria gallupfirmalle ja se teki olemattoman joukon kanssa tuon valikoiduin asetelmin tehdyn kyselyn - mutta mitään ei julkistettu tuosta kusauksesta silmiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikkolahjaisuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu ei Suomessa todella ole demokratiaa..sen näki parhaiten juuri naton hyökkäysliittoa vedettäessä Suomeen eikä annettu äänestää koska kansa ei halunnut eikä mikään propagandakaan tuntunut muuttavan kansan mielipidettä.
Sen vuoksi tuli 300.000 dollaria gallupfirmalle ja se teki olemattoman joukon kanssa tuon valikoiduin asetelmin tehdyn kyselyn - mutta mitään ei julkistettu tuosta kusauksesta silmiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/HeikkolahjaisuusSuomalaisilla heikkolahjaisuus on geeneissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisilla heikkolahjaisuus on geeneissä
EU:n korkein ÄO?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU:n korkein ÄO?!
Nousee vielä kun kantasuomalainen valkoroska kansa saadaan hävitettyä kokonaan pois
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU:n korkein ÄO?!
Samanlaista valetta kuin tuo "maailman onnellisin kansa", tyhmä kansa tietysti uskoo mitä vain
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlaista valetta kuin tuo "maailman onnellisin kansa", tyhmä kansa tietysti uskoo mitä vain
Maailman juntein ja vittumaisin kansa olisi lähempänä totuutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU:n korkein ÄO?!
Tuo kertoo vain sen, että harvemmat ovat käyneet mittauttamassa äön Suomessa.
Jos haluttaisiin oikeita tuloksia kaikki pitäisi testata
- Anonyymi
Ei voitaisi. Opettele elämään sen asian kanssa.
- Anonyymi
Suomi ei tee kunnollisia diilejä, vaan on aina valmiina lahjoittamaan luonnonvarat niitä tarvitseville.
- Anonyymi
Ei pelkästään luonnonvarat vaan myös rahat.
Parhaiten hölmöläisten hommat näkee sodan jatkumisen rahoittamisessa, jotta mahdollisimman moni slaavi kuolisi. Tämähän jää aina kertomatta roskalehdissäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pelkästään luonnonvarat vaan myös rahat.
Parhaiten hölmöläisten hommat näkee sodan jatkumisen rahoittamisessa, jotta mahdollisimman moni slaavi kuolisi. Tämähän jää aina kertomatta roskalehdissäkin.Ryssien tappaminen kannattaa aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pelkästään luonnonvarat vaan myös rahat.
Parhaiten hölmöläisten hommat näkee sodan jatkumisen rahoittamisessa, jotta mahdollisimman moni slaavi kuolisi. Tämähän jää aina kertomatta roskalehdissäkin.Alempirotuiset slaavit pitääkin hävittää, verorahat menee kerrankin hyvään tarkoitukseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pelkästään luonnonvarat vaan myös rahat.
Parhaiten hölmöläisten hommat näkee sodan jatkumisen rahoittamisessa, jotta mahdollisimman moni slaavi kuolisi. Tämähän jää aina kertomatta roskalehdissäkin.ryssien ja varttiryssien kuolema ja kärsiminen on aina rahan arvoista
- Anonyymi
Päättäjät Suomessa niin lihotettu rahalla ja painostuksella alistaen, että Suomi on todella syvällä suossa ja kauan.
Hinnat nousee - palkoilla ja eläkkeillä ei saa enää kuten vaikka 40 vuotta sitten, jolloin vielä kaikki toimi..1990 alkoi alamäki ja nyt se on pudotusta ja tuhoon vienyt.
Rahatkin sodan jatkumisen tukemiseen - voi hel..kkutti.- Anonyymi
Kannattaa muuttaa itänaapuriin, rahat riittää paremmin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muuttaa itänaapuriin, rahat riittää paremmin
Moskovassa on aina hyvä olla. Paljon parempi paikka kuin junttien asuttama naapuri
- Anonyymi
Ja tämäkin viesti poistetaan kohta, länsimaista "sananvapautta"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämäkin viesti poistetaan kohta, länsimaista "sananvapautta"
Kaikki mikä saattaa loukata juutalaisia rahoittajia poistetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki mikä saattaa loukata juutalaisia rahoittajia poistetaan.
Ihan oikein. Ei saa olla rasistinen natsi incel, vaan pitää aina muistaa 6ziljoonaa uuneissa kypsynyttä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikein. Ei saa olla rasistinen natsi incel, vaan pitää aina muistaa 6ziljoonaa uuneissa kypsynyttä
Lisäksi tietysti jos satut olemaan valkoinen heteto muista aina pyytää anteeksi olemassaoloasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki mikä saattaa loukata juutalaisia rahoittajia poistetaan.
Myös EUn kritisointi on täällä kiellettyä, pelkkä vihjaus että elämä eurostoliiton ulkopuolla on parempaa ja viesti häviää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moskovassa on aina hyvä olla. Paljon parempi paikka kuin junttien asuttama naapuri
Moskovassa on aina hyvä olla. Paljon parempi paikka kuin junttien asuttama naapuri
https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämäkin viesti poistetaan kohta, länsimaista "sananvapautta"
Viestit poistetaan, porukka järkyttyy hengiltä jos joku erehtyy nostamaan oikean kouran tietyllä tavalla. Ja tietysti iso paha N-sana on kielletty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moskovassa on aina hyvä olla. Paljon parempi paikka kuin junttien asuttama naapuri
https://fi.wikipedia.org/wiki/PsykoosiSuomessa asumisesta seuraa psykoosi. Johtuu osittain varmaan vittumaisista kansalaisista
- Anonyymi
Tämä tyyppi vei Ukrainan tuhoon:
(aika selkeä kuva tästä, aivot pehmenneet?)
https://www.youtube.com/watch?v=JiGaU7tC7TU- Anonyymi
Jewtuben valitun kansan propaganda kyllä pehmentää aivot
- Anonyymi
Suomi on ihan paska maa. Paljon paskempi kuin itänaapurimme
- Anonyymi
Aina ollut ja tulee olemaan jatkossakin
- Anonyymi
Anonyymi
2025-05-11 05:47:55
Ihan noin nyanssina, Venäjältä pakeni suuruusluokkana 800.000 parhaiten koulutettua nuorta miestä 2022 liikekennallepanon ja rintamalle joutumisen pelossa😎
Olikohan nuo karkukaiset myös sitä mieltä että Suomi on ihan paska maa😅
- Samaan aikaan muuttoliikettä Venäjän suuntaan tapahtui ainoastaan kaikista säälittävimmistä kehitysmaista:
https://www.statista.com/statistics/1203451/immigration-by-country-in-russia/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2025-05-11 05:47:55
Ihan noin nyanssina, Venäjältä pakeni suuruusluokkana 800.000 parhaiten koulutettua nuorta miestä 2022 liikekennallepanon ja rintamalle joutumisen pelossa😎
Olikohan nuo karkukaiset myös sitä mieltä että Suomi on ihan paska maa😅
- Samaan aikaan muuttoliikettä Venäjän suuntaan tapahtui ainoastaan kaikista säälittävimmistä kehitysmaista:
https://www.statista.com/statistics/1203451/immigration-by-country-in-russia/Pitäisi Suomenkin alkaa sotimaan, niin karkaisivat kaikki vassarit, feministit ja homot maasta.
Jälkeenpäin vaan rajat tiukasti kiinni etteivät pääse takaisin maahan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi Suomenkin alkaa sotimaan, niin karkaisivat kaikki vassarit, feministit ja homot maasta.
Jälkeenpäin vaan rajat tiukasti kiinni etteivät pääse takaisin maahanVoitaisiin ottaa Putinista mallia: tyhjennetään kaikki peräkylät ja laitetaan roskasakki lihamyllyyn, samalla elämä Helsinkssä jatkuu lähes normaalina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2025-05-11 05:47:55
Ihan noin nyanssina, Venäjältä pakeni suuruusluokkana 800.000 parhaiten koulutettua nuorta miestä 2022 liikekennallepanon ja rintamalle joutumisen pelossa😎
Olikohan nuo karkukaiset myös sitä mieltä että Suomi on ihan paska maa😅
- Samaan aikaan muuttoliikettä Venäjän suuntaan tapahtui ainoastaan kaikista säälittävimmistä kehitysmaista:
https://www.statista.com/statistics/1203451/immigration-by-country-in-russia/Suurin osa ryssistä menee ihan muualle kuin Suomeen ja monille Suomeen joutuneillekin se on vain läpikulkumaa.
Suomi on edelleen paska maa, vaikka turjaani juntit muuta väittävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2025-05-11 05:47:55
Ihan noin nyanssina, Venäjältä pakeni suuruusluokkana 800.000 parhaiten koulutettua nuorta miestä 2022 liikekennallepanon ja rintamalle joutumisen pelossa😎
Olikohan nuo karkukaiset myös sitä mieltä että Suomi on ihan paska maa😅
- Samaan aikaan muuttoliikettä Venäjän suuntaan tapahtui ainoastaan kaikista säälittävimmistä kehitysmaista:
https://www.statista.com/statistics/1203451/immigration-by-country-in-russia/Aloitetaan Suomessa sota ja katsotaan montako nuorta ja koulutettua miestä täältä karkaa (naiset tietysti karkaavat kaikki) ja tietysti seurataan tarkasti mistä tänne tulee muuttoliikettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitetaan Suomessa sota ja katsotaan montako nuorta ja koulutettua miestä täältä karkaa (naiset tietysti karkaavat kaikki) ja tietysti seurataan tarkasti mistä tänne tulee muuttoliikettä
Euroopan junteimmasta paskavaltiosta kannattaa häipyä, vaikkei sotaa tulisikaan
- Anonyymi
Suomi on ihan paska maa. Paljon paskempi kuin itänaapurimme
https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on ihan paska maa. Paljon paskempi kuin itänaapurimme
https://fi.wikipedia.org/wiki/PsykoosiPaska maa täynnä psykoottisia juntteja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on ihan paska maa. Paljon paskempi kuin itänaapurimme
https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosipsykoottiset turaani incelit OVAT ongelma tässä maassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2025-05-11 05:47:55
Ihan noin nyanssina, Venäjältä pakeni suuruusluokkana 800.000 parhaiten koulutettua nuorta miestä 2022 liikekennallepanon ja rintamalle joutumisen pelossa😎
Olikohan nuo karkukaiset myös sitä mieltä että Suomi on ihan paska maa😅
- Samaan aikaan muuttoliikettä Venäjän suuntaan tapahtui ainoastaan kaikista säälittävimmistä kehitysmaista:
https://www.statista.com/statistics/1203451/immigration-by-country-in-russia/Mistään hyvästä valtiosta ei haluta muuttaa Suomeen. Kiinnostuneita muuttajia ovat ainoastaan he, jotka tulevat matalan sivistystason maista, joissa täysin eri kulttuuri kuin meillä. Joten lopputuloksena Suomesta on kovaa vauhtia tulossa itäeurooppalainen kehitysmaa
- Anonyymi
Tarvitaan ydinaseita tänne, että ollaan oikeasti turvassa
- Anonyymi
Tuskin kantaväestö enää lähtee maailmansotaan räjähtämään kappaleiksi teollisuuden voittojen ja poliitikkojen urien puolesta. Niin pahasti on kyllä vahinkoa jo tehty että aika aivokuollut saa olla jos vielä lankeaa johonkin nationalismiin ja sen perusteella suoritettavaan asepalvelukseen valtion puolesta joka selvästi vihaa heitä.
- Anonyymi
No suomesta löytyy aina tyhmiä ihmisiä armeijan verran
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No suomesta löytyy aina tyhmiä ihmisiä armeijan verran
No suomesta löytyy aina tyhmiä ihmisiä armeijan verran
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikkolahjaisuus - Anonyymi
Ja aina valmiita uhraamaan itsenä punavihreän feministi valtionsa puolesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja aina valmiita uhraamaan itsenä punavihreän feministi valtionsa puolesta
Transnaisten ja homojen oikeuksien puolesta pitää aina olla valmiina sotimaan!
- Anonyymi
Hämmästyttävää on että sodalla itseään tuhoavan venäjän eli neuvostoliiton rippeen armeija oli n 4 kertaa suurempi kuin suomen. Siitä on nyt tuhottu neljäsosa putlerin suuruudenhullujen aivojen ansiosta. Kaikesta olisi kurjuudesta kärsivä venäjän kansa säästynyt jos olisi valinnut itselleen oikean demokratian.
- Anonyymi
Roskaväen hävittäminen on aina välillä tarpeen ja hyvällä tuurilla onnistuu vielä valtaamaan uusia maa-alueita.
- Anonyymi
Oho 51
- Anonyymi
Millaisia arabiemiraatti sidoksia koksuilla on ?
- Anonyymi
Suomi on todellakin rähmällään Natoon. Suomen päättäjät tekee mitä vaan Natosta käsketään. Nyt Suomi on taloudellisessa konkursissa näiden natopäätösten seurauksena. Samalla Suomi on menettänyt täydellisesti itsenäisyytensä, jonka puolesta esiisämme taistelivat.
Näiden täysin Suomen etujen vastaisten toimien johdosta suomesta on tulossa pohjolan perukoilla oleva kolmannen maailman kaltainen epäsuvereeni maa.- Anonyymi
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
ollut aina, propagandasta huolimatta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikkolahjaisuus - Anonyymi
Suomi on todellakin rähmällään Natoon. Suomen päättäjät tekee mitä vaan Natosta käsketään. Nyt Suomi on taloudellisessa konkursissa näiden natopäätösten seurauksena. Samalla Suomi on menettänyt täydellisesti itsenäisyytensä, jonka puolesta esiisämme taistelivat.
Näiden täysin Suomen etujen vastaisten toimien johdosta suomesta on tulossa pohjolan perukoilla oleva kolmannen maailman kaltainen epäsuvereeni maa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ollut aina, propagandasta huolimatta
ollut aina ja tulee aina olemaan.
Toisaalta tietysti hyvä, että kaikkein tyhmimmät juntit saa kasattua tiettyyn maahan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on ollut euroopan persereikä jo EU jäsenyydestä lähtien
https://fi.wikipedia.org/wiki/FasismiSuomihan on tunnetusta vähä onnellinen kansa :-)
- Anonyymi
Hyvä AP!
Meillä täällä Suomessa ei järjestetä kansanäänestyksiä siitä, mitä kalustoa armeija aikoo hankkia.
Eikä liioin teillä siellä Venäjällä.
Oletkos ihan pölvästi?- Anonyymi
Aina parempi että globalistit päättävät asioista tyhmältä kansalta kyselemättä
- Anonyymi
Länsimaissa mieht palaavat ulkomaan työmatkoilta Finnairilla ja taksilla.
Venäjällä miehet palkaavat ulkomaanmatkoilta sinkkiarkussa tai jalkapuolena.- Anonyymi
Finnairilla ei kannata lentää ylihinnoiteltu firma, niinkuin kaikki Suomessa.
Ei kannata käyttää/ostaa suomalaista jos löytyy vaihtoehtoja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Finnairilla ei kannata lentää ylihinnoiteltu firma, niinkuin kaikki Suomessa.
Ei kannata käyttää/ostaa suomalaista jos löytyy vaihtoehtojaTuossa puhuttiin työmatkasta, eli jos työnantaja maksaa otetaan tietysti kallein vaihtoehto (eli Finnair)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa puhuttiin työmatkasta, eli jos työnantaja maksaa otetaan tietysti kallein vaihtoehto (eli Finnair)
Lentokoneessa on aina kiva ryypätä
- Anonyymi
Pitäisi alkaa lähettämään maahantunkeutjat takaisin kotimaisinsa sinkkiarkuissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi alkaa lähettämään maahantunkeutjat takaisin kotimaisinsa sinkkiarkuissa
Liikaa vaivaa, raadot voi vain kipata mereen
- Anonyymi
Lentäjät länsimaiset taas kuolee jopa kesken lentojen ja saavat sydänkohtauksia...
Venäläiset vältti koronamyrkyt eikä ole tullut lentäjillä terveysongelmia - paljon kertomatta jätetty totuus. - Anonyymi
Eivät saa enää sinkkiarkkuja, pahvilaatikossa palaavat
Russians Are Switching To CARDBOARD Coffins But Why?
https://www.youtube.com/watch?v=EZq9JzYbL2I
- Anonyymi
Putlerin aiheuttamia ongelmia.
- Anonyymi
Venäläiset ja ukrainalaisetkin on aika inhottavia.
Eikö ne kaikki voitaisi hävittää kokonaan ja tuoda tilalle isoja mustia miehiä afrikasta- Anonyymi
Vääränväriset (valkea ihoiset) pitäisi hävittää kokonaan
- Anonyymi
Suomi on epäonnistunut valtio, kuten Somalia.
- Anonyymi
Joo mutta Somaliasta saahaan sentään tervettä verta suomalaisille, jotka useimmat pilasivat plandemiapiikeillä verensä, joka on monella johtanut vammoihin ja kuolemiin, sydärit tavallisimpia, jopa ihan urheilijoilla ja lentäjillä joten siit vaa repimään juttuu.

Somppujen aidsilla ja muilla trooppisilla taudeilla maustettu veri ei kyllä ole tervettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somppujen aidsilla ja muilla trooppisilla taudeilla maustettu veri ei kyllä ole tervettä
Vihervassareilla on jo aids ja kaikki muut tunkeutujilta saatavat taudit, eli heille tuo veri kelpaa
- Anonyymi
Turaanien tuntomerkkeihin kuuluu vähäiset älylliset kyvyt, kuutiomainen pään muoto, lyhyt kaula ja alkoholismi.
Turaanikansa jakaa paljon geneettistä perimää esim. venäläisten, turkkilaisten ja mongoloidien kanssa. - Anonyymi
Muutaman vuosikymmenen sisällä Suomesta tulee islamilainen maa, koska läpi historian heikko kansallinen itsetunto ja ihaillaan kaikkia muita kulttuureja paitsi omaansa joka ei varsinkaan nykyään ole enää minkään arvoinen
- Anonyymi
Insallah! Tulevaisuus on kalifaatissa
- Anonyymi
Itse ainakin maksimoin juutalaisuuden. Eli valitsen sekä Nafon, että Venäjän
- Anonyymi
Venäjän juutalaiset asekauppiaat tienaa aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän juutalaiset asekauppiaat tienaa aina
Jos Moskovassa on liian tukalaa voi siirtyä Israeliin
- Anonyymi
FAB-3000 kyllä opettaa vihamiesnatsijohdon pakostakin rauhaan vaikka piilottelevat jopa ulkomailta johtaen, menisivät itse vaan lihamyllyyn eikä pistäis köyhää väkkee kuolemaan heidän himojensa täyttämiSeksi.
https://www.youtube.com/watch?v=WhLV7j974vU- Anonyymi
Juutalaiset pomomiehet eivät anna Ukrainan tehdä rauhaa
- Anonyymi
Parempi vaan että kaikki paskasakki saadaan puhdistettua pois.
Toivottavasti saadaan vielä uusi holokausti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi vaan että kaikki paskasakki saadaan puhdistettua pois.
Toivottavasti saadaan vielä uusi holokaustiElkäähän toivoko syntisen kuolemaa jollette ole ensin kokeneet Elämyksenä sitä karseutta, mitä syntinen kauhistuu sittemmin, ikuisesti.
Ei tule toivoa toisille Tuonelaa.. se on hiukan syvempi kokonaisuus kuin pelkästään "jk paha juttu" - Anonyymi
Aloittaisi jo ydinsodan. Sääli ettei Kremlin kääpiössä ole miestä siihen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elkäähän toivoko syntisen kuolemaa jollette ole ensin kokeneet Elämyksenä sitä karseutta, mitä syntinen kauhistuu sittemmin, ikuisesti.
Ei tule toivoa toisille Tuonelaa.. se on hiukan syvempi kokonaisuus kuin pelkästään "jk paha juttu"Ryssille ei voi toivoa parempaa kuin kivuliaan kuoleman
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ryssille ei voi toivoa parempaa kuin kivuliaan kuoleman
Siinä tapauksessa toivot heille paratiisia seuraavaksi. Mihin itse päädyt? Mitö mieltä olet helluntaiseurakunnasta?
- Anonyymi
Jep, taivas on varattu valitulle kansalle. Kaikki goyt ovat vain arvottomia elukoita ilman minkäänlaista toivoa pelastuksesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa toivot heille paratiisia seuraavaksi. Mihin itse päädyt? Mitö mieltä olet helluntaiseurakunnasta?
Sieluttomia vääräuskoisia, jotka pitää käännyttää tai tappaa
Allah on ainoa Jumala ja Muhammad on hänen profeettansa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa toivot heille paratiisia seuraavaksi. Mihin itse päädyt? Mitö mieltä olet helluntaiseurakunnasta?
Helluntailaiset on täynnä manneja, varkaiden ja valehtelijoiden lahko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaiset on täynnä manneja, varkaiden ja valehtelijoiden lahko
Taitaa olla tuo heimoon kuuluminen ihan vaatimuksena helluntalisilla, valkolaisia ei noiden porukoissa yleensä näy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa toivot heille paratiisia seuraavaksi. Mihin itse päädyt? Mitö mieltä olet helluntaiseurakunnasta?
Nykyisin saatananpalvonta on ainoa oikea vaihtoehto
Saatana ei kaipaa kyyryssä matelevia palvojia,
vaan uhmakkaasti sortajan edessä seisovia;
niskureita, luopioita ja virkavallan vastustajia.
https://perkeleentemppeli.com/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elkäähän toivoko syntisen kuolemaa jollette ole ensin kokeneet Elämyksenä sitä karseutta, mitä syntinen kauhistuu sittemmin, ikuisesti.
Ei tule toivoa toisille Tuonelaa.. se on hiukan syvempi kokonaisuus kuin pelkästään "jk paha juttu"Jokaiselle vääränrotuiselle voi toivoa pelkästään kuolemaa'
Ihan oikein niille arvottomille paskoille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä tapauksessa toivot heille paratiisia seuraavaksi. Mihin itse päädyt? Mitö mieltä olet helluntaiseurakunnasta?
Helluntalaiset ovat harhaoppisia kusipäitä, menolippu helvettiin on valmiina koko porukalla
- Anonyymi
mikä saa ideologisesti työttömän tekemään vapaaehtoistyötä venäläisen informaatiovaikuttamisen hyväksi?
itse ainakin valitsisin vapauden ja naton- Anonyymi
Mikä saa työttömän tekemään mitään?
Alkoholismi, autismi, tai sitten ihan vaan tyhmä ja vittumainen luonne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä saa työttömän tekemään mitään?
Alkoholismi, autismi, tai sitten ihan vaan tyhmä ja vittumainen luonneMulla on toi kullinhimo ajavana tekijänä
- Anonyymi
Homous. Homot tuijottelee toisia ja yrittää saada huomiota
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on toi kullinhimo ajavana tekijänä
Tää on se yleisin syy. Kun saa isoa melaa niin kaikki muu unohtuu
- Anonyymi
Tavoitteena on heikentää Eurooppaa, tappaa valkoisia, ja palata juurille Euroopan jakamisen suhteen vanhojen aseveljien (US & NL) kesken.
- Anonyymi
Orpo KOK/Purra PERUSS./RKP/KD hallitus juuri leikkasi SOTE rahoista 166 miljoonaa, lähetettäväksi todennäköisesti Ukrainaan pestäväksi.
Ukrainaan on lähetetty pyykattavaksi jo 8 miljardia €uroa. 8.000.000.000 €uroa.
Homma menee näin, kaikki valtapuolueet ottavat velkaa Zionisti Bankstereilta, joka raha sitten tekaistujen kriisien ja avustusten verukkeella "sijoitetaan" takaisin Zionisti Banksterien tilille, josta se raha lainataan takaisin valtapuolueille, sijoitettavaksi tekaistujen kriisien verukkeella Zionisti Banksterien tilille, josta se raha.....
Itse asiassa raha ei edes koskaan poistu Zionisti Bankstereiden tililtä, Teille vaan sanotaan niin, ja olette siinä uskossa, että jotain rahaa oikeasti siirrettäisiin.
Zionisti Banksterit eivät tarvitse lisää paperirahaa, koska voivat sitä itsekin painattaa mielin määrin, vaan he haluavat vaikutusvaltaa kansallisvaltioiden parlamentteihin, vesi-, sähkö- ja teleyhtiöitä, rautatiet, lentoyhtiöt, sähköverkon hallintaansa ja rakennusmaata Zionistien omistamille sijoitusyhtiöille Black Rockille ja Vanguardille, näitä meidän valtapuolueet halukkaasti jakavatkin.
https://m.youtube.com/watch?v=SjxJ1wPnkk4&pp=ygUhc2Nod2FiIHBlbmV0cmFkZSB3ZXN0ZXJzIGNhcGluZXRz
WEF - Klaus Schwab (founder of The World Economic Forum): "We penetrate the cabinets"
Me tunkeudumme (penetrate) kansanedustuslaitoksiin, jopa yli puolet Kanadan capinetista on meidän nuoria globaaleja johtajiamme.
Klaus Schwab: Merkel ja Putin on WEF/YGL, ja olemme erittäin ylpeitä uudesta nuoresta sukupolvesta johtajiamme, kuten Kanadan PM Trudeau ja Argentiinan presidentti Javier Milei
Myös Göran Stubb KOK ja Sanna Marin SDP ovat WEF/YGL tsuppareita.
Zionisti Bankstereiden agenda on pitää kansallisvaltiot ikuisessa velkavankeudessa, ja lisävelan saannilla voidaan kansallisvaltioiden hallituksia mielin määrin kiristää.
Suomenkin Hallituksien ohjelmat on laatinut jo vuosikymmenet Zionistien konsulttiyhtiö McKinsey & Company.
McKinsey & Company, eliitin konsulttiyhtiö, jonka osakas on juutalainen aktivisti Laurie Blitzer.
Mitähän tuo aktivisti tarkoittaa, ajaa aktiivisesti Zionistien WEF/JWO/NWO:ta, täydellistä maailmanherruutta, kaikki muut kansat ovat orjia.
"Te ette omista mitään, mutta olette onnellisia (Lääkkeillä ja videopeleillä)"
Maat, joiden hallitusohjelman tekee Zionistien lobbausfirma ja joiden parlamentit on solutettu Zionistien WEF/YGL myyrillä, eivät ole enää demokraattisia maita. - Anonyymi
Mielenkiintoista on, ketkä mahtavat olla Yleisradion yksityistämisen takana, suursijoittajat pörssikeinottelijat, verovälttelijät, saisiko nimiä ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18635046/600-000-000-ylelle-joka-vuosi#comment-131419581
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18012460/korruptiosiimes-valehtelee-ek-ylessa-elakerahastoista-kehtaakin
https://www.lemonde.fr/en/france/article/2025/05/26/russia-takes-over-a-second-orthodox-church-in-nice_6741701_7.html
EK-Yle uutisoi ihailevaan sävyyn veroparatiisipresidentin golfmatkoista Trumpin venäläisOligarkkien, saudien ja kiinan ihmisoikeusrikollisten veroparatiisipiireihin, kehtaavat vielä väittää Suomen kansan "suosiota" moiselle vastuuttomuudelle ja pikimustan hiilijalanjäljen piirtämiselle, kansan nähdessä nälkää hoitamattomien sairauksien kanssa, sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan orjiksi pakotettuina kotimaassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17777833/suomen-kansaa-harhautetaan-maksamaan-aarioikeistotrumpistien-sotarikosbisneksia#comment-119664469
Koettavat vielä maksattaa Suomella, entisten vihollisten, ukrainanvenäläisten Ukrainan "jälleenrakentamisen" ja ties mitkä sota- ja kaivosbisnekset siellä, äärifasisti-pörssirikolliset korruptiopoliitikoineen. Ei missään tapauksessa, Suomen valtion ja eläkerahastojen jättivarallisuudet, tarvitaan Suomen kansan alkaen eläkeläisistä, aidon perustuslain tarkoittaman taloudellisen oikeusturvan piiriin nostamiseen, taloudellisen oikeusturvan päivittämiseen vastaamaan, nykyajan jyrkä korkeita elinkustannuksia pakkomaksuineen ja muita vaatimuksia, alkaen
2 500€/kk on aidon taloudellisen oikeusturvan hintalappu eläkeläisille, se ei ole yhtään mitään eläkerahastojen korkojen korkojen koroista otettuna, niissä jättivarallisuuksissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16330532/elakerahastoissa-biljoonia-pelkat-korot-tuhansia-miljardeja-euroja---on-mista-ottaa#comment-120813696- Anonyymi
Niin pitkään kun sota jatkuu ja ryssien tappaminen jatkuu kaikki on hyvin
- Anonyymi
joo, rikkaan ja mahtavan suomen jättimäiset omaisuudet
Paremminkin köyhän ja velkaisen maan osuus tulevasta yhteisvelasta (jota vasemmistopuolueet ovat taas ajamassa) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo, rikkaan ja mahtavan suomen jättimäiset omaisuudet
Paremminkin köyhän ja velkaisen maan osuus tulevasta yhteisvelasta (jota vasemmistopuolueet ovat taas ajamassa)Propagandan mukaan ollaan onnellisia ja työttömyysprosentti on euroopan kolmanneksi korkein (Espanja ja Kreikka menee tässä ohi)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo, rikkaan ja mahtavan suomen jättimäiset omaisuudet
Paremminkin köyhän ja velkaisen maan osuus tulevasta yhteisvelasta (jota vasemmistopuolueet ovat taas ajamassa)Maailman korkein verotus, maailman suurimmat julkiset menot ja näiden päälle vielä maksulliset julkiset palvelut – tähän suuntaan on menty jo vuosikymmenen ajan.
Mutta ainahan veroja on varaa nostaa - Anonyymi
Mutta kaikesta huolimatta ollaan kerjäämässä 2500/kk vastikkeetonta rahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo, rikkaan ja mahtavan suomen jättimäiset omaisuudet
Paremminkin köyhän ja velkaisen maan osuus tulevasta yhteisvelasta (jota vasemmistopuolueet ovat taas ajamassa)Jos Suomi on äärettömän rikas rikas ja mahtava valtio, miksei meillä ole omaa hävittäjä tuotantoa?
Tai omaa ydinohjelmaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Suomi on äärettömän rikas rikas ja mahtava valtio, miksei meillä ole omaa hävittäjä tuotantoa?
Tai omaa ydinohjelmaaVerotuksella pidetään huoli siitä ettei Suomessa kannata kehittää mitään.
Esim tunnetuin suomalainen asemerkki Sako on nykyisin italialaisten omistama - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotuksella pidetään huoli siitä ettei Suomessa kannata kehittää mitään.
Esim tunnetuin suomalainen asemerkki Sako on nykyisin italialaisten omistamaSosialistisessa paratiisissa omistamisesta, rikastumisesta ja yrittämisestä pitää rankaista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verotuksella pidetään huoli siitä ettei Suomessa kannata kehittää mitään.
Esim tunnetuin suomalainen asemerkki Sako on nykyisin italialaisten omistamaBeretan omistuksessa. Italiassa tehtaillaan laatuaseita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Beretan omistuksessa. Italiassa tehtaillaan laatuaseita
Laatua järkevään hintaan. tämä ei ole mahdollista suomessa, kaikkiin hintoihin tulee suomi-lisä päälle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laatua järkevään hintaan. tämä ei ole mahdollista suomessa, kaikkiin hintoihin tulee suomi-lisä päälle
Sosialismi tappaa luovuuden ja tuotekehityksen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kaikesta huolimatta ollaan kerjäämässä 2500/kk vastikkeetonta rahaa
Ei kai kukaan täällä ilmaiseksi viitsi öyhöttää.
2500 setä vladimirilta on ihan ok palkka paskanpuhumisesta
- Anonyymi
Putin 152 cm on suurmies. hih hih
- Anonyymi
Hävittäjäkaupat päätettiin jo edellisen Trumpin kauden aikana. Tottahan sen nyt pitää toteutua. Kunhan vain rahavirta on sinnepäin. Mitäpä suomalaisista, he ovat sekakansaa. Aasian ja ruotsalaisen köyhälistön väliltä.
- Anonyymi
<22Kok-suurssijoittajien, nykyisten Usan kansalaisten järjettömänhintaiset ja muutenkin täysin älyttömät hävittäjähankkeet. Joko ne voitaisiin ottaa uudelleen käsittelyyn<222
Sama koskee IMPPERIALISITN sotilastukikohdan ja pääkätyrin Israelin asekauppoja suomeen. Ylihintaisia ja rahaton kansa maksaa !
MUISTA aina
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18487895/katajaisen-kansan-suurin-turvallisuus-uhka-on-kokoomus---seuraavana-tulee-purra-eiko-totta- - Anonyymi
Psykopaatit sionistit ovat kaapanneet Usan ja Euroopan hallintaansa, kohta viedään gentileitä teuraalle, vanhuksia unohtamatta.
- Anonyymi
Köyhän ei kannata ostaa halpaa, Siispä Suomi osti parasta mitä rahalla tällä hetkellä saa ja tilauksessa on siis F-35.
Loistojuttu!
On ilmiselvää, ettei Venäjä halua mistään hinnasta kohdata ilmataistelussa F-35 hävittäjiä. Kas kun 5-0 päättyvä ensimmäinen ilmataistelu olisi täydellinen uskottavuuden- ja kasvojen menetys venäläiselle sotateollisuudelle ja Venäjän ilmavoimille ja myös Putinille Sitä riskiä siellä ei haluta eikä uskalleta ottaa😎
F-35 on täydellinen ja suorastaan loistava valinta!! - Anonyymi
Ryssien teurastus on aina tervetullut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ryssien teurastus on aina tervetullut
No katkaise sitten kielesi. Siellä se elää.
- Anonyymi
Köyhän ei kannata ostaa halpaa, Siispä Suomi osti parasta mitä rahalla tällä hetkellä saa ja tilauksessa on siis F-35.
Loistojuttu!
On ilmiselvää, ettei Venäjä halua mistään hinnasta kohdata ilmataistelussa F-35 hävittäjiä. Kas kun 5-0 päättyvä ensimmäinen ilmataistelu olisi täydellinen uskottavuuden- ja kasvojen menetys venäläiselle sotateollisuudelle ja Venäjän ilmavoimille ja myös Putinille Sitä riskiä siellä ei haluta eikä uskalleta ottaa😎
F-35 on täydellinen ja suorastaan loistava valinta!!- Anonyymi
"Jotain meni valitettavasti pieleen" >> uusi yritys.
>> Pahoittelut duplikaatista!
- Anonyymi
Toooooosi loisto juttu, saat lelun mutta et battereita.
Kävi samalla tavalla kun Hornettienkin kanssa, hölmöläiset ostivat kalliin lelun, jonka mukana ei tullut sotatarvikkeita, pommeja, eikä mitään muutakaan tarpeellista.
Nauretaan kilpaa kun sotaisat kaljalaiset paskoo F-35 pommiluukuista venäläisiä.- Anonyymi
Anonyymi
2025-05-27 11:14:49
Horneteissa on monipuolinen aseistus
Hornetin aseistus on suunniteltu ilmataisteluun ja pommituksiin.
Perusaseistukseen kuuluu 20 mm:n M61 Vulcan gatling -tykki. Ilmataisteluaseistuksena siipien kärjissä on enintään kaksi lyhyen kantaman Sidewinder-infrapunaohjusta ja kymmenen keskipitkän kantaman AMRAAM-tutkaohjusta siipi- ja runkoripustimissa. Sidewinder-ohjuksista käytössä on kaksi versiota AIM-9M ja AIM-9X. Yleinen asekokoonpano on kuusi AMRAAM-ohjusta runko- ja siipiripustimissa ja kaksi Sidewinder-infrapunaohjusta siipien kärjissä. Ilmasta maahan -aseistuksena käytössä ovat lyhyen kantaman ohjattu JDAM-pommi, keskipitkän kantaman JSOW-liitopommi ja pitkän kantaman JASSM-rynnäkköohjus.
- - - -
"Anonyymi 2025-05-27 11:14:49" Sinuna en viljelisi "hölmöläinen" termiä😅
- Anonyymi
Muistan hyvin, miten kerjäämällä kerjäten saivat Horneteihin muutaman surkean liitopommin, parempaa aseistusta Usa ei suostunut myymään.
- Anonyymi
Anonyymi
2025-05-27 14:26:54
Kuten jo aikaisemmin muistutin, sinuna en viljelisi "hölmöläinen" termiä😅
Samaa pätee edelleen😎
- Anonyymi
"Mielenkiintoinen yksityiskohta myyntiluvissa liittyy juuri JASSM-risteilyohjuksiin. Yhdysvaltojen ulkoministeriö on valtuuttanut myymään Suomelle 200 kappaletta AGM-158B JASSM-ER -ohjuksia. Kyseessä on ilmasta maahan -iskukykyä antavan risteilyohjuksen kehitetympi versio, jonka kantama on tuhannen kilometrin tuntumassa. Ohjuksen loppulyhenne ER tuleekin sanoista extended range eli laajennettu kantama."
- Oli muistaakseni Ilkka Remeksen romaani-fiktio, jossa Hornettien pitkän kantaman ilmasta-maahan iskukykyä uhataan käyttää puolustustilanteessa pimentämään Pietari pahimmilla tammi-pakkasilla tuhoamalla 50 suurinta sähköasemaa kaupungissa, jos Suomeen hyökättäisiin. Saisivat pietarilaiset silloin maistaa teemasta "jäätyvä helvetti".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jäätyvä_helvetti- Anonyymi
200 kappaletta ei riitä mihinkään, tämä oli vain pieni näyte-erä, joka ammutaan muutamassa tunnissa ja Venäjän ilmapuolustus torjuu niistä 99,99%.
Tämän jälkeen sotaisat kaljalaiset joutuvat hätäpaskomaan pommiluukuista, mutta sekin tippuu omien niskaan.
Kun melske alkaa, ilmatorjuntaohjuksia pitää olla tuhansia, ja hyökkäysohjuksia toinen mokoma.
Eikö Ukrainan-Venäjä ole opettanut umpimielisille ja kovakalloisille kaljalaisille yhtään mitään, Ukraina lähettää dronejakin satoja päivässä, eikä sillä ole mitään vaikutusta.
Psykopaatit Zionistit hallitsevat suvereenisti sekä Länttä, että Itää, gentilet ovat vain tykinruokaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
200 kappaletta ei riitä mihinkään, tämä oli vain pieni näyte-erä, joka ammutaan muutamassa tunnissa ja Venäjän ilmapuolustus torjuu niistä 99,99%.
Tämän jälkeen sotaisat kaljalaiset joutuvat hätäpaskomaan pommiluukuista, mutta sekin tippuu omien niskaan.
Kun melske alkaa, ilmatorjuntaohjuksia pitää olla tuhansia, ja hyökkäysohjuksia toinen mokoma.
Eikö Ukrainan-Venäjä ole opettanut umpimielisille ja kovakalloisille kaljalaisille yhtään mitään, Ukraina lähettää dronejakin satoja päivässä, eikä sillä ole mitään vaikutusta.
Psykopaatit Zionistit hallitsevat suvereenisti sekä Länttä, että Itää, gentilet ovat vain tykinruokaa.Ydinislu Moskovaan on ainoa oikea ratkaisu.
- Anonyymi
Venäjä julistaa WW3:n alkaneeksi jos USA sekoilee lisää
https://www.express.co.uk/news/world/2060860/Russia-ww3-warning-trump-Dmitry-Medvedev- Anonyymi
Myöhäistä, se on jo alkanut kun Medved julisti virallisesti uusimmat aseistusta koskevat päätökset eskalaatioksi. Siksi suomenlahdella on parhaillaan venäjän laivastoa "harjoituksissa". Saattaa rytistä hetkenä minä hyvänsä, toivotaan toki että ei.
- Anonyymi
Medved tapansa mukaan puhuu paskaa, mutta ei ole päättämässä sodanjulistamisesta.
Valitettavasti sota taitaa taas jäädä haaveeksi. - Anonyymi
Venäjä uhkailee jatkuvasti ja mitään ei vaan tapahdu.
Menee teho uhkauksilta kun hokevat samoja juttuja tekemättä mitään. - Anonyymi
Suomi ja suomalaiset ovat jo neljä vuotta haastaneet riitää venäjän kanssa, uhkailleet ja aseistaneet Ukrainaa, kaikkein hullummat Rambot ovat olleet jo Ukrainassa ampumassa venäläisiä, on suoranainen ihme, ettei venäläisten kärsivällisyys ole jo katkennut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi ja suomalaiset ovat jo neljä vuotta haastaneet riitää venäjän kanssa, uhkailleet ja aseistaneet Ukrainaa, kaikkein hullummat Rambot ovat olleet jo Ukrainassa ampumassa venäläisiä, on suoranainen ihme, ettei venäläisten kärsivällisyys ole jo katkennut.
Sota olisi tervetullut. Päästäisiin eroon mamuista, feministeistä ja maanpettureista
- Anonyymi
Venäjän viralliset lausunnot tarkoittavat aina päinvastaista
emme ole hyökkäämässä ukrainaan
hyökkäsivät ukrainaan
kahdessa viikossa valloitettu koko ukraina
eipä ollu, kolmessa vuodessa edetty joku viisi kilometriä rajalta
räjäytän ydinpommin, jos aseistatte ukrainaa
ukrainaan aseistettiin, mutta pommi ei räjähtänyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän viralliset lausunnot tarkoittavat aina päinvastaista
emme ole hyökkäämässä ukrainaan
hyökkäsivät ukrainaan
kahdessa viikossa valloitettu koko ukraina
eipä ollu, kolmessa vuodessa edetty joku viisi kilometriä rajalta
räjäytän ydinpommin, jos aseistatte ukrainaa
ukrainaan aseistettiin, mutta pommi ei räjähtänytJa tietysti: Putin on viriili, miehekäs superihminen
Todellisuus: vanha lyhyt apinan näköinen ukon käppänä
- Anonyymi
Hyvin meni 3pv erikoisoperaatio :-) se oli aivoilla mietitty.
- Anonyymi
88 ohi
- Anonyymi
88 viestiä ei miellyttänyt venäjämielistä ylläpitoa, yhdessäkään tuskin mitään sääntöjenvastaista oli.
- Anonyymi
Russians: Palaces for Thieves, Ruins for Us — But the Future’s Bright, Right?
https://www.youtube.com/watch?v=QZwoWy33-mk
The Future Of Russia Under Putin: Military State And Total War
https://www.youtube.com/watch?v=bJqE82VszHI - Anonyymi
Venäjän taloudesta kertoo riittävästi se fakta että tämän hetken tuottoisinta liiketoimintaa on ottaa Kiinasta lainoja halvalla korolla ja sen jälkeen lainata rahat Venäjällä venäläisellä korolla eteenpäin joka on jotain vähän päälle 20%
- Anonyymi
BKT kasvaa kun tehtaat valmistaa pommeja naapurimaahan kylvettäväksi.
Voitaisiin täällä Suomessakin siirtyä sotatalouteen niin saataisiin sitä kasvua ja työllisyyttä. Rahoitetaan touhu vaikka eläkevaroilla samaan tapaan kuin ryssät jotka käyttävät siihen sitä kansallista hyvinvointirahastoaan. - Anonyymi
Poland just had ENOUGH! Russians PUSHED THEIR LUCK TOO FAR! | RFU News
https://www.youtube.com/watch?v=qhzFAqB--Ps - Anonyymi
Onko kansalaisaloitetta?
Kannattausin. - Anonyymi
Ukrainaa johtaa juutalainen, Putin on juutalainen, USA:sta ei tarvitse varmaan edes mainita ketkä sitä johtaa. Käytännössä siis yksikään sodan osapuoli ei halua rauhaa vaan pitkittää sotaa ja tappaa mahdollisimman paljon ukrainalaisia miehiä ja tuhota infrastruktuurin, jotta alueesta voidaan tehdä uusi lomaresortti juutalaisille kuten Gazasta.
- Anonyymi
ironisesti näin juutalaisilla geeneillä pidän Hitleriä arvostettavana ja hienona miehenä
- Anonyymi
Israelia vastaan voi taistella myös tappamalla vaikutusvaltaisia sionisteja esim suomessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelia vastaan voi taistella myös tappamalla vaikutusvaltaisia sionisteja esim suomessa
valkonen vasuri suvakki taistelee israelin nazi fasismi razizti hallitusta vastaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
valkonen vasuri suvakki taistelee israelin nazi fasismi razizti hallitusta vastaan
Aika tekopyhää puolustaa Israelin touhuja ja samalla kritisoida venäjää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika tekopyhää puolustaa Israelin touhuja ja samalla kritisoida venäjää
Gretan mukaan ei voi olla ilmasto-oikeudenmukaisuutta ilman Palestiinan vapautusta, koska kaikki on kytköksissä toisiinsa
- Anonyymi
Parempi tuhlata kaikki kerralla nyt heti, koska vuonna 2030 rahan arvo on mitätöity ja tulet vuokraamaan palveluita megakorporaatioilta ja valuuttana toimii kuuliaisuus multikulttuuriselle eurostoliitto dystopialle
- Anonyymi
Eikös tää sota ollut ohi jo kolmessä päivässä? Mitä tästä enää vaahdotaan?
- Anonyymi
Putin kuoli syöpään kolme vuotta sitten. Rahat, ammukset ja miehet loppuivat ajat sitten
- Anonyymi
venäjä tulee menestymään vielä kauan lännen kuoppaamisen jälkeen
- Anonyymi
Suomi ei pärjää EU:ssa. Se ei pärjää ilman maahanmuuttoa. Ei pärjää ilman natoa
Se ei pärjää yhtään missään ja on kaiken lisäksi itsetuhoinen ja aiheuttaa haittaa alueensa väestölle - Anonyymi
NATOn ja eurostoliiton orja jonka maa matutetaan tunnistamattomaan kuntoon ja turaani ei tee mitään
- Anonyymi
Totta, niin teki, venäjä painosti Suomen Natoon.
- Anonyymi
ironista, että media loi pelon miehitetyksi tulemisesta, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta ihmisiin, että oma poliittinen johtomme tuo tänne joka vuosi miehitysarmeijan verran nuoria miehiä ja antaa ulkomaalaisten ostaa omistukseensa kasvavissa määrin suomalaista infrastruktuuria.
Jo niitä venäläisiä on saapunut mainitun pelkokampanjan aikana Suomeen enemmän kuin ikinä olisi saapunut mahdollisen miehitetyksi tulemisen seurauksena, mikä on ihan mielisairasta. Eikä edes mielisairaalaan itsensä ww3-postanneet paskakasat ole ikinä karkottamassa niitä pois täältä. Sen sijaan niillekin jaellaan kansalaisuuksia ja nyt on vain ajan kysymys, milloin ja kuinka Suomen venäläisvähemmistön ympärille syntyy poliittinen konflikti. - Anonyymi
Aion muuttaa Venäjälle kun raja taas aukeaa. Siellä voin viimein olla onnellinen.
Te vihaatte minua koska jätän tämän paskayhteiskunnan taakseni, ja te itse ette pysty koska teidät on opetettu palvomaan paskalännen paska-arvoja.
Mutta minusta tulee vielä kerran onnellinen.- Anonyymi
Toivottavasti onnistut. Siellä on tuhansia kilometrejä tilaa juosta. Käy Altaivuorilla ottamassa kuvia, ja julkaise sivustollasi.
- Anonyymi
Milloinkohan itäraja aukeaa että sais taas halvalla viinaa röökiä gasoo pilevee?
- Anonyymi
Kyllähän sinne pääsee! Esim. Turkin kautta. Varmaan Unkarinkin? Vali, vali....
Poispäin onkin sitten hankalampi. Ensin tutkitaan että oletko länsimainen agentti. Pidä kieli keskellä suuta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän sinne pääsee! Esim. Turkin kautta. Varmaan Unkarinkin? Vali, vali....
Poispäin onkin sitten hankalampi. Ensin tutkitaan että oletko länsimainen agentti. Pidä kieli keskellä suuta!Ei kai kukaan niin tyhmä ole että olisi takaisin tulossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän sinne pääsee! Esim. Turkin kautta. Varmaan Unkarinkin? Vali, vali....
Poispäin onkin sitten hankalampi. Ensin tutkitaan että oletko länsimainen agentti. Pidä kieli keskellä suuta!Miksi haluaisin tulla takaisin?
Tyhmälle suomalaiselle lukuetun ymmärtäminen on tietysti vaikeaa, mutta kuten tuossa mainittiin tarkoitus on jättää läntinen paskayhteiskunta taakse
- Anonyymi
Venäjä on kovan luokan maa vaikka Toverin Peksi iltalehdellä yrittäkin sitä mustamaalata. Kuitenkin asia on niin että jos oltaisi naapurimaan kanssa väleissä ja tuettaisiin sitä niin ei tarviis pelätä että ne tänne tulisi.
- Anonyymi
Jos tulisivat, syy olisi hyvä, ja onkin.
- Anonyymi
Mites se kolmen päivän operaatio menee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tulisivat, syy olisi hyvä, ja onkin.
Toivottavasti tulisivatkin, päästäisiin tappamaan ryssiä täälläkin
- Anonyymi
Sääli että Putin otti kohteeksi Ukrainan. Täällä olisi ollut sodalle paljon suurempi tarve
- Anonyymi
Koska se venäjä nyt kaatuu? Lehtien ja toverin pekan mukaan ihan kohta viimiset 2v nyt. Ois kiva heivata noi ukrainanryssät takas kotia ja jatkaa idänkauppaa
- Anonyymi
KOKOOMUS JA PERSUT MAAMME TÄYSTUHOLAISET
- Anonyymi
Pahempi tuholainen on EU
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahempi tuholainen on EU
Ja EU diktatuuria kannatattavat vihervassarit
- Anonyymi
Järjetöntä touhua syytää rahaa Ukrainaan slaavien kahinointiin ja meidän maa maamme on menossa konkurssiin tämän NATO PASKAN TAKIA
- Anonyymi
Ryssien tappaminen on aina hyvä sijoitus
- Anonyymi
Tällä sodalla on vain kaksi mahdollisuutta loppua. Joko Venäjä ylettyy lopulta Atlantin valtamereen tai se saa turpiinsa ja pidetään sen jälkeen tatamia vasten tietoisesti. Kaikki muu pitkittää, kuten tämä Euroopan eittämätön tunarointi ja lepsuilu.
Itse toivotan idän valloittajat tervetulleiksi- Anonyymi
oikeita poikalapsihomohuoria ei ole koskaan kokeiltu
- Anonyymi
Toivottavasti Putin tulee tänne vapauttamaan meidät natseista
- Anonyymi
Mielummin osana venäjää, kuin NATO hyökkäys liitossa ja EUn liittovaltiossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin osana venäjää, kuin NATO hyökkäys liitossa ja EUn liittovaltiossa
Heh heh Ei koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielummin osana venäjää, kuin NATO hyökkäys liitossa ja EUn liittovaltiossa
Paras ratkaisu olisi ollut pysyä osana Venäjää. Koko itsenäisyys on virhe, jota yritetään korjata väärällä tavalla NATOn ja EUn avulla. Parempi ratkaisu olisi liittyä osaksi Venäjää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh Ei koskaan.
heheh itsellesi homopoika, Venäjä on itsenäinen valtio kauan sen jälkeen kun Suomi on unohdettu EU liittovaltion peräkylä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paras ratkaisu olisi ollut pysyä osana Venäjää. Koko itsenäisyys on virhe, jota yritetään korjata väärällä tavalla NATOn ja EUn avulla. Parempi ratkaisu olisi liittyä osaksi Venäjää
Äärioikeiston porvareille tämä ei kelpaa. Väkisin pitää olla osana EUta ja kansa aivopestään vihaamaan naapuriaan
- Anonyymi
Kyllä
- Anonyymi
ei
- Anonyymi
ehkä
- Anonyymi
Yhdysvallat, EU ja Nato ovat läntinen euroatlanttinen kolmikko, jonka nykyinen imperialistinen laajentuminen alkoi Euroopassa 1990 luvun alussa Jugoslavian hajotussodista. Ne jatkuivat kymmenen vuotta vuosikymmenen loppuun asti.
Euroopasta nuo laajentumissodat siirtyivät 2000-luvulla Afganistaniin, Irakiin, Syyriaan ja Libyaan.
Ilman Neuvostoliiton hajottamista nyt jo neljännesvuosisadan jatkuneet sodat ja niiden aiheuttama pakolaisuus eivät olisi olleet mahdollisia. Neuvostoliiton hajottamista onkin aiheellisesti kutsuttu geopoliittiseksi katastrofiksi.
Jugoslaviassa euroatlanttinen kolmikko jakoi sosialistisen valtion seitsemäksi kapitalistiseksi valtioksi. Jakaminen aiheutti verisiä sotia ja ison pakolaisaallon. Satojatuhansia sotapakolaisia tuli Euroopan eri maihin.
Afganistanin, Irakin, Syyrian ja Libyan sotia pakenevia oli jo miljoonia. Suomikin sai sotapakolaisista osansa, kun vuonna 2015 yli 30 000 pakolaista tuli länsirajan yli Suomeen. Tuolloin vallassa oli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus,
Kokoomus ja perussuomalaiset ovat mukana myös nykyisessä Orpo-Purran hallituksessa. Ja juuri nuo puolueet yrittävät häivyttää keskustelusta pakolaisuuden suurimman aiheuttajan, sodat.
Etenkin perussuomalaisten johto vaikenee pakolaisuuden juurisyistä ja on nostanut keskusteluun pakolaisten ”laadun” ja kulttuuriset ”tavat”.
Tuo perussuomuomalaisten tarkoituksella nostama rasistinen kohu, missä on jopa fasistisia piirteitä, on nähty myös monissa muissa EU-maissa. Sillä peitetään euroatlanttisen kolmikon vastuu sodista ja pakolaisuudesta.
Nykyisten sotien aiheuttama materiaalinen tuho ja inhimilliset menetykset jäävät sodan jalkoihin jääneiden kannettavaksi. Pakoon lähteneetkin maksavat ratkaisustaan kovan hinnan.
Sotia on vastustettava, pakolaisia on autettava!- Anonyymi
Mutta Venäjän pakolaisten ajaminen Euroopan suuntaan on tietysti ihan hyväksyttävää
Ja Venäjä saa sodan aikaan ilman NATOn tai EUn apua (viimeksi Ukrainassa)
Vassarit ovat aina saatanan tekopyhiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Venäjän pakolaisten ajaminen Euroopan suuntaan on tietysti ihan hyväksyttävää
Ja Venäjä saa sodan aikaan ilman NATOn tai EUn apua (viimeksi Ukrainassa)
Vassarit ovat aina saatanan tekopyhiäVenäjän imperialismi on aina hyväksyttävää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän imperialismi on aina hyväksyttävää
Oman kansan edun ajaminen on aina rasistista natsitouhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman kansan edun ajaminen on aina rasistista natsitouhua.
Ja kaikki USAn/länsimaiden touhu on tietysti hirveää fasismia
- Anonyymi
Venäjälle pitäisi vaan antaa mikä heille kuuluu. Ja olisihan kaikkien kannalta helpompi että koko Euroopalla olisi yhteinen hallinto (Moskovassa), yhteinen valuutta ja yksi virallinen kieli.
Parempi alkaa opettelemaan venäjää luuserit- Anonyymi
Venäjä on helppoa. olisi nytkin parempi ja loogisempi valinta toiseksi viralliseksi kieleksi, mutta pakkoruotsista on vaan väkisin pidettävä kiinni
- Anonyymi
Trump ei ollut edes presidentti silloin kun suomi teki hävvittäjävalinnat!
- Anonyymi
Siltikin kaikki on aina Trumpin ja natsien vika
- Anonyymi
30 prosentin venäläisvähemmistö itäukrainassa alkoi vaatimaan lisäetuuksia. Tästä se riitely alkoi. Puten aivoja muutenkin häiritsi se että Ukraina etääntyy surkeasta venäjästä ja voi paremmin kuin venäjän vallan alla.
- Anonyymi
Onko tämä ryssälle jokin ongelma, että Suomi päättää omista asioistaan?
Kunpa siellä itänaapurissa keskityttäisiin oman maan nostamiseen suosta kuten täällä Suomessakin. Mitä Venäjä edes haluaa Ukrainasta, toki siellä on mustan mullan alue joka sopii hyvin ruoan tuotantoon.
Alkaako vilja loppumaan Venäjältä ja sen vuoksi pitää uhrata miljoonia nuoria miehiä? Taitaa kuitenkin olla niin että johto on itänaapurissa ihan kuutamolla. - Anonyymi
Venäjän johdon usko omiin valheisiin alkaa loppua samaan tahtiin kuin kansan.
- Anonyymi
Tästä kahvirahaa ☕️
https://attapoll.app/join/etwcp - Anonyymi
Johtoa vaihtoon putterlandiassa. Ja kaikilla on kivempaa.
- Anonyymi
Todellisuudessa nämä meidän suomi-neuvostoliittoseuran kasvattamat poliitikot vain odottavat että meren takaiset isäntämme antavat luvan taas puhua ryssille. Kyllähän se niin on että kyseessä on pohjimmiltaan kuitenkin poseeraus jolla kalastellaan pisteitä länneltä vaikka ymmärretään että idän kanssa sitä kauppaa on aina käyty.
- Anonyymi
Pakotteet ovat vähentäneet neonatsien kauppaa moneen suuntaan... eikä taida olla helpotusta tiedossa.
- Anonyymi
135 innokasta.
- Anonyymi
Pidätetään ne?
- Anonyymi
Ei tarvii tuhlaavat propakanda kopeekkoja 😉
- Anonyymi
Mieluummin rahat puolustukseen kuin johtajien sveitsiläisille pankkitileille, kuten ne joissain maissa tekee.
- Anonyymi
Ryssivä maa.
- Anonyymi
ryssän rauhanerikoisoperaatio olluttäysi farssi. Venäjä ei pysty kehittymään, se on nähty. Mitään muutosta sotakoneiston töhöilyyn ei olla saatu aikaiseksi sitten talvisodan, ei olla saatu upseeriston kierrätystä eri aselajeissa eikä keskitettyä sodanjohtoa. Jälki on sen mukaista kun joku soppatykki huoltoluti johtaa pst-joukkuetta tai kun ilmatuki ei tiedä hevon vittuakaan missä mekanisoitu jalkaväki liikku.
Jos ryssä kykenisi kehittymään olisi viimeistään georgian töhöilyn jälkeen laitettu muutos liikkeelle. Mutta kun ei, ja ryssä tietää itsekkin miksi ei, koska siitä ei tulisi hevon vittua. Venäjän sotakone pysyy kasassa ruosteella ja linnunpaskalla, jos ne pesee pois koko kone leviää käsiin.- Anonyymi
Muut noista itänaapurin superaseista ja erikoisjoukoista ollut aika onnettomia tapauksia. Kovien VDV- laskujääkärien piti ratkaista koko sota ihan alkuvaiheessa, mutta koville pojille kävi aika nolosti
- Anonyymi
Oma veikkaus on ohjukset myyty huutokaupalla joskus neuvostoimperiumin romahduksen jälkeen
Todennäköisesti löytyvät nykyisin Kiinasta, Intiasta tai Pohjois-Koreasta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma veikkaus on ohjukset myyty huutokaupalla joskus neuvostoimperiumin romahduksen jälkeen
Todennäköisesti löytyvät nykyisin Kiinasta, Intiasta tai Pohjois-KoreastaOsa saattaa olla myös purettu osiin ja myyty lähi-idän pommimiehille. Likaiset pommit on kovia vehkeitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muut noista itänaapurin superaseista ja erikoisjoukoista ollut aika onnettomia tapauksia. Kovien VDV- laskujääkärien piti ratkaista koko sota ihan alkuvaiheessa, mutta koville pojille kävi aika nolosti
https://www.youtube.com/watch?v=2QIww_owEcU
Nuokin hurjat homopojat taitavat olla nyt kuolleita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=2QIww_owEcU
Nuokin hurjat homopojat taitavat olla nyt kuolleitaEn venäjästä (tai venäläisistä) ihmeemmin välitä, silti hieno biisi ja melkein käy sääliksi eliittiporukkaa joka uhrattiin turhaan
- Anonyymi
🤣🤣🤣
- Anonyymi
Miten mahtaa olla aloittajan talvivaatteiden laita , onko äitikulta tuulettanut pitkät kalsarit , etsinyt pipon ja käsineet ? Vai uskooko hänkin ikuiseen kesään ja ainaiseen päivänpaisteeseen ?
- Anonyymi
Joo voi tulla kylmä venäjällä ensi talvena.
- Anonyymi
Suomen politiikot ovat työntäneet lusikkansa muiden soppaan.
- Anonyymi
Ukrainan tukeminen on parasta mahdollista rajanturvaamista. Venäjälle tulee tappiota ja omat joukot turvassa kotona.
Lisäksi tietysti NATO maat pääsivät eroon kaikesta vanhuntuneesta/vanhentuvasta kalustosta lahjoittamalla sen Ukrainaan "romutettavaksi"
Vasemmiston punikeille ja putinisteille tämä ei tietenkään käy.
Toivottavasti sota jatkuu aina viimeiseen venäläiseen asti - Anonyymi
ostat kalliita ja tehottomia jenkkien aseita. asiasta sovittu alaskassa.
- Anonyymi
Pitäisi ostaa halvempia ja tehokkaampia Venäjältä, asia voitaisiin helposti sopia Moskovassa
- Anonyymi
Aika tehokkaasti tuo vanhentunutkin jenkkien kalusto on näyttänyt ukrainassa toimivan.
Pitää tietysti muistaa että venäläisten aseet ovat vieläkin tehottomampia - Anonyymi
Pakko ostaa, kun ollaan niin saatanan tyhmiä ettei itse osata tehdä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko ostaa, kun ollaan niin saatanan tyhmiä ettei itse osata tehdä
Suomalaisella osaamisella ei edes kannata yrittää rakentaa sotakoneita.
Edes yhtä ydinvoimalaa ei täällä saada kasaan ilman kallista apua ulkomailta
- Anonyymi
Iltalehti:
"Venäjä etenee kohti suurta voittoa"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/abdda808-f2ed-4d96-b77a-602aca94e13c
Haastattelisivat nyt sitä bimbo-Marinia, joka sadan alussa työnsi nenänsä joka paikkaan hokemaan "Ukraina voittaa sodan, Ukraina voittaa sodan"
Venäjällä on omat turvallisuusintrensinsä. Mutta niitä ei tarvinnut ottaa huomioon sodan alussa.
Ajatus siitä, että kun vain toimitetaan Ukrainaan aseita, niin Venäjä voidaan tuhota sotimalla.
Rypälepommitkin on käytetty.
Miljoona ukrainalaistotilasta on kuollut ja Marin hymyilee iltapäivälehtien kansissa ja on tanssinut pöydillä.
Tämä maailma on totaalisesti sairas. Tuon sodan syttyminen olisi voitu estää.
"Vuonna 2014 eduskunnassa puhuttiin Ukrainan kriisin todellisista alkusyistä"
https://youtu.be/0_lPxq6DEvg- Anonyymi
Miljoonasta varttiryssästä päästiin eroon, oikeitakin ryssiä saatiin hengiltä
Ihan hieno erikoisoperaatio
- Anonyymi
Puolan ulkoministeri Sikorsky on paitsi oikeassa, uskaltaa puhua, toisin kuin monet muut johtavassa asemassa olevat poliitikot. Putin ei voi myöntää olleensa väärässä ja päätyy siksi huonoon sotaan huonon rauhan sijaan. Jos Putin (tai oikeastaan myöhempikin Venäjä) saa mitään tässä sodassa, sillä on myöhemmin motiivi yrittää taas kerran pidemmälle. Hyvin yksinkertaisen selkeä ja erittäin perusteltu logiikka.
Nämä pohdiskelut ovat siinäkin mielessä mielenkiintoisia, että Venäjä selvästi kaatuu, mutta ajankohtaa emme osaa etukäteen nähdä, emmekä romahduksen nopeuttakaan. Voi rytistä päivissä, voi viedä vuosia. Kuten on sanottu, ensin tapahtuu kuitenkin hitaasti, kunnes tapahtuu nopeasti. Venäjän talous ei ole kestävällä pohjalla, on epävarmaa voiko se perustua seuraavan sukupolven aikana energianvientiin ja tulevaisuutta varten kootut varannotkin on kulutettu. Kansa ei ole sen kestävämmällä pohjalla sekään ja imperiumin perustuksetkin saattavat tässä alkaa murenemaan. Sääliksi kävisi, jos kävisi sääliksi, mutta kun jossain välissä Gorban jälkeen niillä oli vapaat vaalit ja menivät sitten valitsemaan uuden tsaarin.
"RUSSIA IS BREAKING FROM THE INSIDE": Putin Can't Stop What's Coming
https://www.youtube.com/watch?v=R2IIn7-L5aw- Anonyymi
mutta: enemmistö orbanin puolella, myös puolassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta: enemmistö orbanin puolella, myös puolassa
Ja kaikki ovat Putinin puolella, joka paikassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaikki ovat Putinin puolella, joka paikassa
Voittajan puolella on hyvä olla
- Anonyymi
Kannattaa ottaa mallia Ano Turtiaisesta: muuttaa Moskovaan ja hakea sieltä turvapaikkaa
- Anonyymi
Toveri Ano on aina voittajien puolella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toveri Ano on aina voittajien puolella
Hieno mies, suunnittelee Suomen vapauttamista Moskovasta käsin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno mies, suunnittelee Suomen vapauttamista Moskovasta käsin
Saadaan Turtiaisesta kenraalikuvernööri tänne
- Anonyymi
Ai Nano Turtiainen.
- Anonyymi
Anus aina turtana
- Anonyymi
Video vuodelta 2022 Zelenskyi TIESIN Ukrainan olleen Yhdysvaltojen pelinappula koko ajan!
"Vuonna 2022 uudelleen julkistettu videossa Zelenskyi myönsi, että jotkut länsimaat suosivat pitkittynyttä sotaa Venäjän kanssa heikentääkseen Moskovaa, jopa Ukrainan kustannuksella.
Jimmy and Americans -ohjelmassa Kurt Metzger huomauttaa, että Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Euroopan unioni sabotoivat varhaisia rauhanneuvotteluja painostamalla Ukrainaa olemaan neuvottelematta ja sen sijaan tarjosivat lisää aseita ja rahoitusta konfliktin jatkamiseksi."
https://youtu.be/srRg5EdYFKY- Anonyymi
Tuossa Jimmy Doren koosteessa Stubbin ystävä senaattori Graham kertoo ja totuus tulee esiin, "pidän rakenteellisesta polusta jonka olemme valinneet Yhdysvaltojen aseiden ja rahan kanssa. Niin kauan kun autamme Ukrainaa tarvitsemillaan aseilla ja taloudellisella tuella, he taistelevat Venäjää vastaan viimeisiin ihmiseen asti".
- Anonyymi
Ihan oikein ryssille.
Ja ei noista Ukrainan vartti-ryssistäkään niin väliä, periaatteessa samaa porukkaa
- Anonyymi
Nato-jäsenyys on Suomelle elinehto, siksi se harmittaakin itänaapurissa.
Hävittäjähankinnat tosin huono diili, sotaa käydään nykyään drooneilla.
Tosin Venäjä on nykyään heikko, luulee olevansa jokin supervalta. Ei ole, ainoa mitä sillä on niin Neuvostoliiton aikaiset ydinaseet.Ei ole niitä käyttänyt Ukrainassakaan, joten tuskin tarvii olla huolissaan.- Anonyymi
Yrittihän Venäjä ydinkoetta joku aika sitten ja vituilleen meni.
Eli se siitä Venäjän ohjusteknologiasta, ovat tainneet oikeat osaajat karata ulkomaille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittihän Venäjä ydinkoetta joku aika sitten ja vituilleen meni.
Eli se siitä Venäjän ohjusteknologiasta, ovat tainneet oikeat osaajat karata ulkomailleonko huhuilla lähteitä?
- Anonyymi
Niinistö petti kansalaiset, vaikka puhui vuosikaudet, että Natoon liittymisestä tulee kansanäänestys. Kekkosen jälkeen kaikki lähti lapasesta ja suomalaiset päättäjät itkevät,
jos punaista mattoa ei levitetä vierailulla. Päätöksissä ei ole päätä eikä häntää ja kaikki entiset toimivat systeemit rapautetaan. Kun ei ole aivoja, niin ei ole.
Ukrainalle pumpataan rahaa, maksetaan suurelle joukolle etuudet, asunnot ja ruoat, vaikka he eivät ole maksaneet veroja. Ulkomailta tuodaan sairaita tänne hoidettavaksi ja omat vanhukset ja vammaiset jätetään heitteille.
Ruotsalaiset auttavat Ukrainaa myymällä heille aseita, ei ole jatkuvaa rahavirtaa. Suomi maksaa Trumpille veroja eikä osattu siinäkään toimia oma etu edellä, kun ei käytetty niitä hävittäjiä neuvotteluvaltteina. Lihotetaan Amerikan yrityksiä ja ostetaan sieltä aseita lähetettäväksi Ukrainaan. Tässä ei ole mitään järkeä ja on aivan aivotonta toimintaa. Varmaan Trump lähettää amerikkalaiset työntekijät tänne meille, kun jäänmurtajia aletaan tehdä, niin se Venäjäkin teki, kun Loviisan ydinvoimalaa rakennettiin. Suomi toimii joka asiassa kuin ääliö ja yrittää sillä nöyryydellään kerätä pisteitä ja leuan alta rapsuttajia. - Anonyymi
Osaamatonta on politiikka Suomessa.
Osaamaton ulkopolitiikka, talous-politiikka, kotimaan politiikka, jne jne.
Elintaso katoaa Suomesta ulos,
vain ahneus ja keinottelu ja lapsellinen idealismi ohjaa politiikkaa.
Ja se dca , se on uusi yya sopimus !!
Suomea kehitetään turvattomaksi kehitysmaaksi.
Ylivelkaiseksi, ulkoa ohjatuksia, taantuvaksi maaksi.
Visiona on pohjolan kongo -suomi.
Asialla, tuhoamassa, ovat erityisesti viher vas idealistit,
sekä ahne markkina-liberalisti oikeisto.
Tulosta ja Toimintaa voi verrata hölmölöus satuihin.- Anonyymi
Suomi on jo tuhottu sisältäpäin, ihan itse ilman ulkopuolista apua. Suomessa ei ole mitään tulevaisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on jo tuhottu sisältäpäin, ihan itse ilman ulkopuolista apua. Suomessa ei ole mitään tulevaisuutta.
Toivottavasti venäjä tulee kohta ja tuhoaa teidät myös ulkoapäin
Noin säälittävällä paska valtiolla ei ole mitään oikeutta olla olemassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on jo tuhottu sisältäpäin, ihan itse ilman ulkopuolista apua. Suomessa ei ole mitään tulevaisuutta.
Suomalaiset ovat tyhmää orjakansaa, jotka eivät pysty pitämään yllä toimivaa yhteiskuntaa
- Anonyymi
Näin tehtiin.
Ei ryssän hyökättyä Suomeen oikeus millään lailla rauhassa tapahtunut. Toivottavasti nyt Ukraina jaksaa jauhaa venäjän riittävän pehmeäksi. - Anonyymi
Ukrainalaisia nuoria ja terveitä hyysätään maksuttomalla terveydenhoidolla ja kaikilla muilla eduilla ja palveluilla Suomessa, kaikki heille maksetaan, sillä hinnalla, että oman kansan vanhukset, sairaat ja vammaiset on pakotettu sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan orjuuteen, rahastuksen välineiksi valtion tuille tuoduille järjestöille, kirkoille, säätiöille ja yhdistyksille.
https://yle.fi/a/74-20190934
Yleisradio estää jatkuvasti ja ihan liioittelematta voi sanoa, täysin sananvapaudet eläkeköyhyyteen pakotetuilta Suomen kansalaisilta. Emme saa osallistua tuohonkaan sote-keskusteluun, millään tavalla, sanoa mitään, kertoa todellisuudesta, jossa lähes miljoona Suomen eläkeköyhiksi tehtyä kansalaista, tälläkin hetkellä ilman mahdollisuuksia, mihinkään, edes julkiseen terveydenhoitoon, kärvistelee. Yle rikkoo kansalaisten perusoikeuksia ja jättää uutisoimatta talousturvan puuttumisen kansalaisilta, eli politikoi äärioikealle verokeitaisiin.- Anonyymi
Syyttäkää Venäjää, kun hyökkäsi Ukrainaa tuhoamaan! Suomi auttaa kärsivää kansaa! Toivottavasti meitäkin autetaan, jos joudumme vastaavaan tilanteesee tuom napurimme taholta!
- Anonyymi
Syyttäkää Venäjää, kun hyökkäsi Ukrainaa tuhoamaan! Suomi auttaa kärsivää kansaa! Toivottavasti meitäkin autetaan, jos joudumme vastaavaan tilanteesee tuom napurimme taholta!
- Anonyymi
Teitä ryssänmielisiä vaan vituttaa se, että Ukrainaa tuetaan.
Mielummin tukisin omilla veroillani Ukrainaa ja maanpuolustusta, kuin teitä maanpettureita
- Anonyymi
Kyllä F87 vai hävittäjä kuivalainen anton kova sotilas
- Anonyymi
Eu ssa ja natossa, on maksut, ja velvoitteet.
Suomi Maksaa, eli kansa!
Maksamme Ukrainalle, koska se oli ehto natosta. Siksi emme saaneet äänestää, liian suuri riski, äänestätte väärin! - Anonyymi
Suomi on alistettu vasalli
- Anonyymi
Oltaispa venäjän vasalli, toivottavasti pian
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oltaispa venäjän vasalli, toivottavasti pian
Vapauttajat idästä ovat tervetulleita tähän fasistiseen mamughettoon
- Anonyymi
Suomi on vasalli.
- Anonyymi
Toivottavasti Putin tulee seuraavaksi tänne vapauttamaan meidät natseista
- Anonyymi
Kiinalaiset korjaa tilanteen haltuun kun slaavipaskat ovat toisensa tappaneet. Sit päästään oikeisiin mähinöihin kiinan ja jenkkien kanssa.
- Anonyymi
Jos Ukrainalle käy huonosti, maailma epätasapainottuu laajalti, eikä sitä ole syytä sallia.
ympäristökysymyksissä ja päästöleikkauksissa EU haluaa marssia eturintamassa, mutta kun on kyse maailman välittömästä tulevaisuudesta, ei tahdo löytyä toimintaa oikein millään.
Ilmeisesti Eurooppa tai EU ei ole puolustamisen arvoinen- Anonyymi
Varmasti hävittäjät ja NATO jösenyyskin olisi kelvannut Ukrainalle, jos olisi ollut tarjolla
Mutta te putinistit tietysti olette aina valmiina luovuttamaan maan Venäjälle
Ketjusta on poistettu 155 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä20411853- 298208
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586266Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1725184- 514938
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai474492Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1164408- 1183890
- 813383
- 511897