Mikä oikeiston seniilejä papparaisia haittaa Sanna Marinissa?

Ei saanut Timo Haapala kirjoitettua kolumniaan vähättelemättä Marinia. Kuvioon kuuluu myös avoin valehtelu:

"Entisen pääministerin lausunto herätti runsaasti keskustelua, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Marin sanoi Trumpin mahdollisen valtaannousun vaikuttaneen hänen Nato-kantaansa."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c0e6c47d-e65c-46ad-ad30-6db093eb453f

Tiettävästi Marin mainitsi tuon saman jo edellisen vuoden puolella ennen USA:n vaalipäivää, jolloin alkoi nousta huoli, että seuraava presidentti voikin olla Trump. Mutta kun suomalainen media ei uutisoi Marinin puheista, vaan hänen yksityisluontoisista Instagram-viesteistään tai pukeutumisesta. Jälkimmäisistä toki saa uutisoida, kyllä nekin joitakin ihmisiä kiinnostavat, mutta poliitikoista on tapana julkaista heidän sanomisiaan myös.

Nyt media on sitten kiertänyt kaikki tahot läpi kysellen, että mainitsiko Marin huolensa silloin ratkaisevina päivinä. Miksi olisi? Kuten hän nyt sen totesi, huoli Trumpista oli vain yksi muiden joukossa, eikä tuolloin se tärkein. Hänen ympärillään oli väkeä, joka suhtautui Trumpiin suoranaisena Venäjän asiamiehenä, vaikka Marin itse on välttänyt loukkaavia ja henkilöönkäyviä kannanottoja, jopa Vladimir Putinistakin.

Papparaiskaarti sen sijaan on keskittynyt sitäkin suuremalla innolla suulliseen sodankäyntiin, heillä kun on se YYA-trauma, äidinmaidossa imetyn misogynian lisäksi. Siinä on aivan samantekevää, mitä tapahtuu Ukrainalle, kunhan vaan Venäjä kuulee kunniansa ja pääsee osoittamaan "rohkeutensa" keksimällä mahdollisimman raflaavia haukkumanimiä Putinista.

Komppanian kirjureiden sotataidollinen osaaminen sitten näkyykin: Ukraina on häviön partaalla. Se tosiasia, jonka Marin raportissaan julkaisi, oli liian vaikea Timo Haapalan laskea edes taskulaskimella. Mutta ajatusten lukemisen Timo kyllä osaa, ainakin jälkikäteen.

Tietoisen valheen tammikuun haastattelusta Timo jostain syystä oli korjannut kolumniinsa. Sitä en usko, että Timolla olisi ollut omatunto edes lainassa, rehellisyys kun ei kuulu julkioikeistolaisuuteen, mutta ilmeisesti yleisö ei oikein niellyt kovin suoraa valehtelua, vaikka toki Timon kolumnien kommentoijista suurimmalla osalla on ruiskukan sininen jäsenkirja taskussaan.

Huvittavaa on sekin, että Timolla ei ole pahaa sanaa sanottavana Purrasta, joka avoimesti kertoi kesällä 2021 vastustavansa Natoon liittymistä ja nytkin ehti sopivasti kehua Vancen puheen Münchenissä ennen kuin tuo suuri idoli päästi parhaimpansa valloilleen Oval Officessa perjantaina.

Purra kun on sillä tavalla isänmaallinen ihminen, että kustantaa köyhien palveluista ja elintasosta Timonkin veronalennuksen. Oikeistolaiselle kun köyhä kanssaihminen on aina vihattavampi kuin joku vuosisatainen vihollinen, jota tarvitsee vihata vain, jos siltä ei tule rahaa. Oikeistolaiselle jakamatonta ihmisarvoa paljon tärkeämpi on arvonsa säilyttävä raha, jota ei tarvitse jakaa.
5153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vancen puheiden ja Riikka Purran suitsutuksen jälkeen Marinin tiukka päätös olla menemättä hallitukseen persujen kanssa näyttäytyy entistä selkeämmälle.

Iltapäivälehdykät voivatkin nyt sitten seuraavaksi siirtyä ihmettelemään sitä, tiesikö Marin nuokin tapahtumat etukäteen...

Varmasti siinä mielessä, että kun henkilöllä ja puolueella on sellaisia mielipiteitä kuin Purralla ja persuilla, niin väistämättä niiden kanssa tulee eteen noloja tilanteita toisensa jälkeen.

Purralla olisi ollut edellytykset olla myös positiivinen voima, mutta hänen yllään lepää kirous. Idän kylmä silmä katsoo hänen lävitseen.

Äänestä

Marin on pettänyt omat äänestäjät kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa, jättämällä paikkansa ja lähtemällä ulkomaille. Hankkinut suomalaisille lisää velkaa 20 miljardia, vastusti natoa viimeiseen saakka.

Kaikki Marinia äänestäneet saavat myös hävetä, kun tuollaisen petturin äänestivät päättäjän paikalle.

Äänestä

Marinin suosikki vaate musta poolopaita.Ei asiaa valkoiseen taloon kyläilemään.

Äänestä

Yksinkertaisesti ko. Mimmi osaa vain pöllyssä bilettämisen ja linssiluteilun. Mahtaa olla esim mallikelpoinen äiti😜😁😂

Äänestä

Tulihan tähänkin ketjuun noita persupelletrolleja kirjoittamaan psk ja valheita. Mitäpä muuta voi lippispäiseltä junttipersulta odottaa? Älykkyyskin noilla äitinsä kellarissa asuvilla kehareilla on selkeästi alle keskiarvon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei saanut Timo Haapala kirjoitettua kolumniaan vähättelemättä Marinia. Kuvioon kuuluu myös avoin valehtelu:

"Entisen pääministerin lausunto herätti runsaasti keskustelua, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Marin sanoi Trumpin mahdollisen valtaannousun vaikuttaneen hänen Nato-kantaansa."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c0e6c47d-e65c-46ad-ad30-6db093eb453f

Tiettävästi Marin mainitsi tuon saman jo edellisen vuoden puolella ennen USA:n vaalipäivää, jolloin alkoi nousta huoli, että seuraava presidentti voikin olla Trump. Mutta kun suomalainen media ei uutisoi Marinin puheista, vaan hänen yksityisluontoisista Instagram-viesteistään tai pukeutumisesta. Jälkimmäisistä toki saa uutisoida, kyllä nekin joitakin ihmisiä kiinnostavat, mutta poliitikoista on tapana julkaista heidän sanomisiaan myös.

Nyt media on sitten kiertänyt kaikki tahot läpi kysellen, että mainitsiko Marin huolensa silloin ratkaisevina päivinä. Miksi olisi? Kuten hän nyt sen totesi, huoli Trumpista oli vain yksi muiden joukossa, eikä tuolloin se tärkein. Hänen ympärillään oli väkeä, joka suhtautui Trumpiin suoranaisena Venäjän asiamiehenä, vaikka Marin itse on välttänyt loukkaavia ja henkilöönkäyviä kannanottoja, jopa Vladimir Putinistakin.

Papparaiskaarti sen sijaan on keskittynyt sitäkin suuremalla innolla suulliseen sodankäyntiin, heillä kun on se YYA-trauma, äidinmaidossa imetyn misogynian lisäksi. Siinä on aivan samantekevää, mitä tapahtuu Ukrainalle, kunhan vaan Venäjä kuulee kunniansa ja pääsee osoittamaan "rohkeutensa" keksimällä mahdollisimman raflaavia haukkumanimiä Putinista.

Komppanian kirjureiden sotataidollinen osaaminen sitten näkyykin: Ukraina on häviön partaalla. Se tosiasia, jonka Marin raportissaan julkaisi, oli liian vaikea Timo Haapalan laskea edes taskulaskimella. Mutta ajatusten lukemisen Timo kyllä osaa, ainakin jälkikäteen.

Tietoisen valheen tammikuun haastattelusta Timo jostain syystä oli korjannut kolumniinsa. Sitä en usko, että Timolla olisi ollut omatunto edes lainassa, rehellisyys kun ei kuulu julkioikeistolaisuuteen, mutta ilmeisesti yleisö ei oikein niellyt kovin suoraa valehtelua, vaikka toki Timon kolumnien kommentoijista suurimmalla osalla on ruiskukan sininen jäsenkirja taskussaan.

Huvittavaa on sekin, että Timolla ei ole pahaa sanaa sanottavana Purrasta, joka avoimesti kertoi kesällä 2021 vastustavansa Natoon liittymistä ja nytkin ehti sopivasti kehua Vancen puheen Münchenissä ennen kuin tuo suuri idoli päästi parhaimpansa valloilleen Oval Officessa perjantaina.

Purra kun on sillä tavalla isänmaallinen ihminen, että kustantaa köyhien palveluista ja elintasosta Timonkin veronalennuksen. Oikeistolaiselle kun köyhä kanssaihminen on aina vihattavampi kuin joku vuosisatainen vihollinen, jota tarvitsee vihata vain, jos siltä ei tule rahaa. Oikeistolaiselle jakamatonta ihmisarvoa paljon tärkeämpi on arvonsa säilyttävä raha, jota ei tarvitse jakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu