Kuuntelen Radio Pookia sovelluksen kautta ja ääni pätkii välillä paljon, välillä vähemmän. Onko muilla ollut samaa? Pooki kuuluu ainoastaan RadioPlaysta, Radioplayerista sekä TuneIn radiosta. Nämä kaikki pätkivät ja jopa maksullisten versioiden kautta.
Nettiradion pätkiminen
Anonyymi-ap
4294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuuluuhan se fm-kanavillakin. Ennen kuuntelin kotona kaapeliradiota, nyt kuuluu näköjään pitkällä antennikaapelilla ilman kautta vaikka taloyhtiö lopetti kaapeliradion välittämisen. Kännykästäkin kuuntelen fm-kanavia, paljon luotettavampi.
On noissa nettiradioissakin eroja, YLE:n radio Suomi pätkii, mutta Radio Nova ei pätki.
Mistä johtunee tuo ero lähetyksessä? Eikö YLE pysty puskemaan lähetystä nettiin riittävän nopeasti?
Jos kyseessä on Telian langaton kotinetti, on yhteyden pätkiminen ihan tavallista.
Voi olla sekin että yle nuukuuksissaan on ostanut liian vähän kaistaa kanaviensa lähettämiseen. Ylellä on siellä aika monta kuunneltavaa kanavaa, kaupalliset radioasemat tarvitsevat vain sen yhden kanavan.