Mikä Ukrainan ihme iskee 2000 kilometrin päähän?

Ukraina rakentaa itse eikä luovuta vaikka Trump haluaisi niin....


Ohjuslennokkien kehitys vaikuttaa saavuttaneen huimia etäisyyksiä.
Ukraina iski maanantain vastaisena yönä Venäjän Ufassa sijaitsevaan öljynjalostamoon. Matkaa Ukrainan rajalle on ainakin 1300 kilometriä. Etäisyys on pitkä, muttei ennenkuulumaton.

Ukrainan sotilastiedustelu ilmoitti joulukuussa, että Ukrainalla on lennokkeja, joiden toimintasäde on jopa 2000 kilometriä. Tuolloin Kyiv Independent kertoi, että ukrainalaiset lennokit ovat tiettävästi iskeneet kohteisiin yli tuhannen kilometrin päässä rintamalinjasta.

– Ei ole enää salaisuus, vaan voimme sanoa, että ukrainalaiset pitkän kantaman miehittämättömät ilma-alukset voivat hypoteettisesti toimia jopa 2 000 kilometrin päässä”, sotilastiedustelu HUR:n tiedottaja Andrii Jusov sanoi Kyvi Independentin mukaan.

Toukokuussa ukrainalaisen pitkän kantaman lennokin kerrottiin iskeneen venäläiseen Voronež-tutkaan, joka sijaitsee Orskissa lähellä Kazakstanin rajaa. Lähimmältä Ukrainan rajalta on noin 1 800 kilometriä Orskiin. Toukokuun alkupuolella drone iski myös öljynjalostamoon Baškorostanissa, joka sijaitsee noin 1 600 kilometriä Ukrainan itärajalta.

Toukokuun lopulla ei ollut vielä julkisesti tiedossa, että Ukrainan lennokit voisivat saavuttaa näin pitkiä kantamia. Toisaalta: varmuutta ei ole siitäkään, ovatko Ukrainan dronet lähteneet matkaan Ukrainan rajojen sisäpuolelta. Ilman tarkempia tietoja ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että iskut olisi päästy tekemään vaikkapa Kazakstanin maaperältä paljon lähempää Orskia ja Baškorostania.

Mutta selvää on, että Ukrainan dronekyvykkyydet kehittyvät hurjaa tahtia. Ukrainan asevoimissa toimii myös maailman ensimmäinen itsenäinen pitkän kantaman lennokkien yksikkö, ja todennäköisesti kehitystahti jatkuu – tai jopa kiihtyy. Tammikuussa yksikkö kertoi, että Ukrainalla on nyt käytössään drone, joka pystyy lentämään 2 000 kilometrin etäisyydelle 250 kilogramman räjähdekuormalla varustettuna ja jopa palaamaan matkalta takaisin.

Presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut, että Ukrainan tavoitteena on tuottaa ensi vuonna vähintään 30 000 pitkän kantaman lennokkia. Vuodenvaihteessa Ukrainan strategisesta teollisuudesta vastaava ministeri Herman Smetanin sanoi, että vuonna 2024 tuotettiin 30 000 dronea.

Ukraina on viime aikoina edistänyt pitkän kantaman ”ohjusdronien” kehittämistä. Nämä ovat päivitettyjä UAV:itä, joissa on turboahtimella varustetut moottorit ja jotka voivat toimia risteilyohjusten vaihtoehtoina. Kiova esitteli Palianytsia- ja Peklo-hybridinsä vuoden 2024 jälkipuoliskolla.

Esimerkiksi Peklo voi saavuttaa 700 kilometrin tuntinopeuden. Se muistuttaa ominaisuuksiltaan niin paljon risteilyohjusta, että sitä kutsutaankin ”ohjusdroneksi”. Elokuussa 2024, Ukrainan itsenäisyyspäivänä, esitelty Palianytsia on myös jonkinlainen ohjuslennokki. Sen kantamaksi on arvioitu korkeitaan 700 kilometriä.

Minkä niminen vehje sitten lentää jopa 2000 kilometriä? Sitä Ukrainan asevoimat tai tiedustelu eivät ole kertoneet.
6126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä lie, en tiä ?
Pääasia että iskee niin että tuntuu.

Äänestä

Ehkä meidän ei edes tarvitse tietää? Riittää vain että näemme iskun tulokset ja vaikutukset.

Äänestä

Mukava olisi nähdä Putten pärstä kun siltaan tulee epäjatkuvuuskohta joka pysäyttää liikenteen.

Äänestä

"Mikä Ukrainan ihme iskee 2000 kilometrin päähän?"

Noooooo vaikka Nato-Tiltun miljoonan voltin mielikuvitus?

Äänestä

Zelenskyi

Äänestä

Venäjällä kuulemma alkaa olla pikku paniikki, Ukraina on iskenyt lukuisiin asevarastoihin ja öljyjalostamoihin ja varastoihin.
Se alkaa nyt todella näkymään rintamalla.
Näiden tuhojen korjaaminen vie vuosikausia, nopeaa apua ei Venäjälle ole tulossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukraina rakentaa itse eikä luovuta vaikka Trump haluaisi niin....


Ohjuslennokkien kehitys vaikuttaa saavuttaneen huimia etäisyyksiä.
Ukraina iski maanantain vastaisena yönä Venäjän Ufassa sijaitsevaan öljynjalostamoon. Matkaa Ukrainan rajalle on ainakin 1300 kilometriä. Etäisyys on pitkä, muttei ennenkuulumaton.

Ukrainan sotilastiedustelu ilmoitti joulukuussa, että Ukrainalla on lennokkeja, joiden toimintasäde on jopa 2000 kilometriä. Tuolloin Kyiv Independent kertoi, että ukrainalaiset lennokit ovat tiettävästi iskeneet kohteisiin yli tuhannen kilometrin päässä rintamalinjasta.

– Ei ole enää salaisuus, vaan voimme sanoa, että ukrainalaiset pitkän kantaman miehittämättömät ilma-alukset voivat hypoteettisesti toimia jopa 2 000 kilometrin päässä”, sotilastiedustelu HUR:n tiedottaja Andrii Jusov sanoi Kyvi Independentin mukaan.

Toukokuussa ukrainalaisen pitkän kantaman lennokin kerrottiin iskeneen venäläiseen Voronež-tutkaan, joka sijaitsee Orskissa lähellä Kazakstanin rajaa. Lähimmältä Ukrainan rajalta on noin 1 800 kilometriä Orskiin. Toukokuun alkupuolella drone iski myös öljynjalostamoon Baškorostanissa, joka sijaitsee noin 1 600 kilometriä Ukrainan itärajalta.

Toukokuun lopulla ei ollut vielä julkisesti tiedossa, että Ukrainan lennokit voisivat saavuttaa näin pitkiä kantamia. Toisaalta: varmuutta ei ole siitäkään, ovatko Ukrainan dronet lähteneet matkaan Ukrainan rajojen sisäpuolelta. Ilman tarkempia tietoja ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että iskut olisi päästy tekemään vaikkapa Kazakstanin maaperältä paljon lähempää Orskia ja Baškorostania.

Mutta selvää on, että Ukrainan dronekyvykkyydet kehittyvät hurjaa tahtia. Ukrainan asevoimissa toimii myös maailman ensimmäinen itsenäinen pitkän kantaman lennokkien yksikkö, ja todennäköisesti kehitystahti jatkuu – tai jopa kiihtyy. Tammikuussa yksikkö kertoi, että Ukrainalla on nyt käytössään drone, joka pystyy lentämään 2 000 kilometrin etäisyydelle 250 kilogramman räjähdekuormalla varustettuna ja jopa palaamaan matkalta takaisin.

Presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut, että Ukrainan tavoitteena on tuottaa ensi vuonna vähintään 30 000 pitkän kantaman lennokkia. Vuodenvaihteessa Ukrainan strategisesta teollisuudesta vastaava ministeri Herman Smetanin sanoi, että vuonna 2024 tuotettiin 30 000 dronea.

Ukraina on viime aikoina edistänyt pitkän kantaman ”ohjusdronien” kehittämistä. Nämä ovat päivitettyjä UAV:itä, joissa on turboahtimella varustetut moottorit ja jotka voivat toimia risteilyohjusten vaihtoehtoina. Kiova esitteli Palianytsia- ja Peklo-hybridinsä vuoden 2024 jälkipuoliskolla.

Esimerkiksi Peklo voi saavuttaa 700 kilometrin tuntinopeuden. Se muistuttaa ominaisuuksiltaan niin paljon risteilyohjusta, että sitä kutsutaankin ”ohjusdroneksi”. Elokuussa 2024, Ukrainan itsenäisyyspäivänä, esitelty Palianytsia on myös jonkinlainen ohjuslennokki. Sen kantamaksi on arvioitu korkeitaan 700 kilometriä.

Minkä niminen vehje sitten lentää jopa 2000 kilometriä? Sitä Ukrainan asevoimat tai tiedustelu eivät ole kertoneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu