Mielipiteitä ikäerosta. Nuori nainen 18 vuotta. Miehen ikä ? maksimissaan että on viellä normaalia.
mikä liikaa
maksu
3419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olisi kestänyt minun juttujani.
Nainen voi olla henkisesti hyvinkin kypsä 18 vuotiaana, mutta miehet eivät ole. Äkkiä ajatellen enintään 10 vuotta voisi mies olla vanhempi, ja siinä on ehkä jonkin verran liikaa. sitten kun tyttö on 25 ja mies 35, suhde varmaan toimii paremmin.
Mutta nyt kun olen 40, voisin ihan mielelläni ottaa miehen, joka olisi 35, paljon mieluummin kuin miehen joka on 50.
Liikaa on se kun se itse tuntuu liialta. Eihän kenenkään henkistä kypsyyttä, mielenkiinnon kohteita, tavoitteita, unelmia, elämärytmiä tai mieltymyksiä voi sanoa vain iän perusteella. Toki 15-vuotiaalla on vielä eri arvot ja elämän "johtotähdet" kuin 35-vuotiaalla, mutta ikä on aika pitkälle vain numeroita.
Normaalia? Eikö olisi tärkeämpää elää onnellisena tasapainoisessa suhteessa kuin olla normaali? Toki nuo kaikki voi mahtua samaan, mutta jos unelmiesi miehellä on enemmän ikää, mitä sitten. Kuka tai mikä on normaalia? Pöh.
Olen 19-vuotias ja avomieheni on 28-vuotias. Olemme olleet yhdessä jo vuosia. Tämä ei ole normaalia, mutta hauskaa, tasapainoista, vahvaa, onnellista ja tyydyttävää kyllä. En vaihtaisi normaaliin.
Jos muiden mielipiteet pelottavat, niin en voi auttaa. Me emme ainakana niiltä välttyneet, usko pois =) Mutta ihmiset tottuu. Jos luot toimivan suhteen itseäsi hieman vanhemman miehen kanssa, niin idioottikin huomaa alkuennakkoluulojen jälkeen olleensa väärässä. Onneksi saamme itse valita puoliskomme, eikä sitä tee enää isä tai äiti tai kummin veljen kaima...
Se riippuu niin paljon ihmisistä ja olosuhteista. Olettehan täysi-ikäisiä, joten se ei periaatteessa kuulu kenellekään. Mitä vanhemmiksi eletään, sitä pienemmän merkityksen ikäerolle antaisin. Nyt kun olet 18 "suosittelisin" 25v, mutta 30(35)v alkaisi olla katto. Kaikki on tietenkin ihmisistä kiinni.
Tiedän parin 18 ja 50, toimi muutaman vuoden ja herätti ennakkoluuloja. 20 ja 30 suhteita tiedän muuteman ihan menestyvänkin parin sekä vähemmän toimivia tarinoita...