Kiina esitti kylmäävän lausunnon - Tässä USA:n vastaus

Yhdysvaltain puolustusministeriltä kysyttiin suhtautumista lausuntoon Fox & Friends -ohjelmassa.

"Hegsethin mukaan tämä on syy sille, että ”asevoimia uudelleenrakennetaan” ja strategista pelotetta vahvistetaan.

– Elämme vaarallisessa maailmassa voimakkaiden, nousevien maiden kanssa, joilla on hyvin erilainen ideologia.

– Jos haluamme estää sodan kiinalaisten, tai muiden kanssa, meidän on oltava vahvoja. Ja presidentti ymmärtää, että rauha syntyy voiman kautta.

Viime päivien kovasta sanailusta huolimatta puolustusministeri myös kehui Donald Trumpilla olevan ”loistava suhde” Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa. Hegseth totesi ohjelmassa maiden tekevän yhteistyötä niillä sektoreilla kun se toimii.

– Mutta minun tehtäväni puolustusministerinä on varmistaa, että olemme valmiina. Tarvitsemme lisäpanostuksia puolustukseen, kyvykkyyksiin, aseisiin ja strategiseen läsnäoloon indopasifisella alueella, johon keskitymme paljon."


Ystävyyssuhteiden säilyttäminen entisiin kumppaneihinkin olisi järkevää, mutta Trumpin tuulikellohallinto ei sitä tajua.
3131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valitettavasti EU on taantuva alue. Ei Kiinassa mellaloida kaduilla ja polteta autoja, siellä tehdään töitä.

Äänestä
  • Tekisit sinäkin.

    Äänestä

  • Kiinassakin on hämmästyttävän paljon samanlaisia sosiaalisia ongelmia kuin USA:ssa. Kiinassa niistä ei vain puhuta julkisuudessa yhtä avoimesti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhdysvaltain puolustusministeriltä kysyttiin suhtautumista lausuntoon Fox & Friends -ohjelmassa.

"Hegsethin mukaan tämä on syy sille, että ”asevoimia uudelleenrakennetaan” ja strategista pelotetta vahvistetaan.

– Elämme vaarallisessa maailmassa voimakkaiden, nousevien maiden kanssa, joilla on hyvin erilainen ideologia.

– Jos haluamme estää sodan kiinalaisten, tai muiden kanssa, meidän on oltava vahvoja. Ja presidentti ymmärtää, että rauha syntyy voiman kautta.

Viime päivien kovasta sanailusta huolimatta puolustusministeri myös kehui Donald Trumpilla olevan ”loistava suhde” Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa. Hegseth totesi ohjelmassa maiden tekevän yhteistyötä niillä sektoreilla kun se toimii.

– Mutta minun tehtäväni puolustusministerinä on varmistaa, että olemme valmiina. Tarvitsemme lisäpanostuksia puolustukseen, kyvykkyyksiin, aseisiin ja strategiseen läsnäoloon indopasifisella alueella, johon keskitymme paljon."


Ystävyyssuhteiden säilyttäminen entisiin kumppaneihinkin olisi järkevää, mutta Trumpin tuulikellohallinto ei sitä tajua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu