Rotat jättävät uppoavan perussuomalaisen puolueen

PS kadotti noin 2000 ehdokasta

Perussuomalaisten ehdokashankinnassa voi puhua romahduksesta.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa puolueella oli noin 5 950 ehdokasta. Nyt ehdokasmäärä on putoamassa jopa kolmanneksen eli on jäämässä alle 4 000:een.

– Ehdokasmäärä tulee asettumaan siihen 3 500 ja 4 000 väliin. Eli tulemme kyllä reilusti jäämään edellisten kuntavaalien luvusta, toteaa puoluesihteeri Harri Vuorenpää.

Ajankäytön lisäksi ihmisiä mietityttävät Vuorenpään mukaan maailmanpolitiikan jännitteet.

– On työtilanne tai muu tilanne päällä, eikä ole aikaa lähteä ehdolle. Ehkä jopa maailman turvallisuustilanne on päällimmäisenä ajatuksessa, eikä ole aikaa kunta- tai aluepolitiikalle.
22141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei ole persun mielestä porvarin peräsaukko yhtä maukas kuin edellisten vaalien aikaan

Äänestä
  • Kyllä se persuista on, mutta heitä eduskuntavaaleissa äänestäneille suurelle osalle se ei ole.

    Äänestä

Perussuomalainen puoluesihteeri perustelee: Persu ei tule ehdolle, kun sen pitää mennä töihin!

Kummasti nyt on yli 100 000 työpaikkaa vähemmän kun edellisten vaalien aikana, kun OrpoPurra on laittanut persut kortistoon. Luulisi, että nyt sitä aikaa on.

Vai menikö aika 8% kaljaan ja halvennettuun viinaan?
Vai olisiko sittenkin niin, että se Putinin nuoleminen kun vaihtui kokoomuksen nuolemiseen, niin meni usko siihen, että omaa johtoa kannatta työntää kohti hillotolppaa

Äänestä
  • "Keskusta saa ääniä oikeastaan porvariblokin kaikilta puolueilta, mutta eniten kahdelta suurimmalta eli perussuomalaisilta ja kokoomukselta. Ne ovat puolueen uusien äänestäjien suurin lähde, Turja toteaa.

    Neljänneksi kuntavaalimittauksessa yltävän perussuomalaisten kannatus laski hieman Ylen edellisestä mittauksesta. Se oli nyt 12,7 prosenttia. Viime kuntavaaleissa perussuomalaisia kannatti 14,5 prosenttia."

    https://yle.fi/a/74-20146441

    Äänestä

Ei muuta kuin rekrytoimaan lisää vankiloiden oville vapautuvia vankeja tai turvakotien liepeille puolisoitaan vaanivia tulevia hyviä Persuehdokkaita.

Äänestä

  • Nythän persut ovat kelpuuttaneet alue- ja kuntavaaleihin jo aiemmin persuista poispotkittuja hihhuleita mm. salaliittoteoreetikko Slim Mill Leveli podcastista. Vaalien eli äänien jälkeen tyypit taas ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Persuista vastikään pois potkittu Teuvo Hakkarainen otetaan uudelleen puolueeseen äänien toivossa 😂

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011077392.html

    Hakkarainen on sitoutumaton. Mitä eroa on muuten sitoumattomalla ja tavallisella puolueen ehdokkaalla?

    Äänestä

Purralla oli vuolaat ja kinkkiset selitykset miksi karkkivero peruttiin. Epätoivoinen kunta- ja aluevaalipaniikki 😆

Äänestä

Jos puolueen kannatus on EK-vaaleissa n. 15% ja kuntavaaleissa n. 12%. kyseessä ei ole uppoava laiva. Jos punavihreät ja Keskusta sekä RKP ymmärtäisivät humanitäärisen maahanmuuton ongelmat. niin PS kannatus voisi sitten laskea enemmänkin.

Äänestä

Mahalasku persuille?

"Perussuomalaisilta mahalasku – Mihin katosi yli 2 000 ehdokasta?


Perussuomalaisten vaikeudet ehdokashankinnassa olivat tiedossa, mutta tulos on hallituspuolueelle katastrofaalisen huono. Puolueen sisällä on selvitetty syytä huonoon tulokseen ja yleisimmäksi syyksi on ilmoitettu muut kiireet. Suomeksi sanottuna perussuomalaiset ei ole onnistunut innostamaan ihmisiä, jotta he innostuisivat vaaleista.

Innostusta ei varmasti ole lisännyt Petteri Orpon (kok) hallituksen tekemät sopeutustoimet, jotka tuntuvat monen perussuomalaisen äänestäjän lompakossa.

Perussuomalaiset sai vuoden 2017 kuntavaaleissa 8,8 prosenttia koko maan äänistä. Neljä vuotta myöhemmin PS sai kasvatettua ehdokasmääräänsä 2 100 ehdokkaalla ja sai kuntavaaleissa 14,5 prosentin kannatuksen. Nyt valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johtamalla puolueella on edessään mahalasku – tai paluu vanhaan, eli valehteluun jolla pohjustetaan seuraavaa PetosJytkyä."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6c992200-996f-4881-a2ce-19106d5b78c2

Äänestä

Sanoisin, että järkevät Suomen kansalaiset, jättävät pettymyksen tuonneen persu-puolueen. Suuret kiitokset siitä heille.

Äänestä

Tästä voidaan kai havaita, että ihan kaikki persuja äänestäneet eivät kannata nykypersujen harrastamaa Trumpin ja Putinin persäaukkojen kritiikitöntä nuolemista.

Äänestä
  • Millä tavoin nylypersut nuoleskelee Putinia?

    Äänestä

Päinvastoin. Rotat jäävät tuohon uppoavaan laivaan.

Äänestä
  • Nimenomaan näin 😆👍

    Äänestä

Ei voi vaan ottaa. Pitää jotain antaakin. Valtiota ei hoideta kuin pörssiyritystä.

Äänestä

Sen siitä saa, kun alkaa globottaan.

Äänestä

Onko näillä vaaleilla mitään merkitystä äänestys % 50.

Äänestä

Onhan PS kuitenki Slim Mill. Itse perussuomalaisen perikuva. Tuo ehdottoman venäjävastainen ja logiikkaan nojaava, luotettavan ja faktuaalisen tiedon tuoja. Veli mä vannon, huhhuuh...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

PS kadotti noin 2000 ehdokasta

Perussuomalaisten ehdokashankinnassa voi puhua romahduksesta.

Vuoden 2021 kuntavaaleissa puolueella oli noin 5 950 ehdokasta. Nyt ehdokasmäärä on putoamassa jopa kolmanneksen eli on jäämässä alle 4 000:een.

– Ehdokasmäärä tulee asettumaan siihen 3 500 ja 4 000 väliin. Eli tulemme kyllä reilusti jäämään edellisten kuntavaalien luvusta, toteaa puoluesihteeri Harri Vuorenpää.

Ajankäytön lisäksi ihmisiä mietityttävät Vuorenpään mukaan maailmanpolitiikan jännitteet.

– On työtilanne tai muu tilanne päällä, eikä ole aikaa lähteä ehdolle. Ehkä jopa maailman turvallisuustilanne on päällimmäisenä ajatuksessa, eikä ole aikaa kunta- tai aluepolitiikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu