Minkä vuoksi raskaiden sotakorvausten maksaminen oli Suomelle myös hyödyksi?
Sotakorvauksien seurauksena Suomessa jouduttiin kehittämään siihen asti vähäisempää raskasta metalliteollisuutta, minkä on katsottu olleen tavallaan hyödyksi Suomelle.''
Sotakorvauksien seurauksena Suomessa jouduttiin kehittämään siihen asti vähäisempää raskasta metalliteollisuutta, minkä on katsottu olleen tavallaan hyödyksi Suomelle.''
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi Suomen piti maksaa sotakorvauksia Neuvostoliitolle?
Neuvostoliitto vaati Suomelta jättimäiset sotakorvaukset jatkosodan jälkeen vuonna 1944. Sotakorvausten suorittaminen muutti Suomen perin juurin. Suomi lähti maksamaan korvauksia tilanteessa, jossa se oli käynyt pitkään sotia. Moni oli kuollut ja sodat olivat rasittaneet taloutta.18.9.2012
Eli kun Suomea ei saatu muutettua aseellisesti, se muutettiin taloudellisella väkivallalla.
Minkähänlainen Suomi meillä olisi nyt, jos sotaa ei olisi koskaan ollutkaan?
Mihin rauhanehtoihin Suomen piti suostua Neuvostoliiton kanssa?
Rauhanehtoihin kuului vuoden 1940 rajat, Petsamon luovuttaminen, Porkkalan vuokraus 50 vuodeksi, 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset tavaroina, saksalaisten maastakarkoitus sekä sotarikollisten tuomitseminen.18.9.2024
Ihan asialliset rauhanehdot, kun muistaa, että vastapainona oli Suur-Suomi aina Uraallille asti.
Vaatimukset olivat suorastaan pienet, kun vertaa näitä lähtökohtia keskenään.
Luovutetut maa-alueet olisivat riittäneet sotilaallisen erikoisoperaation kompensaationa.
Sotakorvauksien maksaminen aiheutti maamme teollistumisen, että saatiin korvaukset maksettua. Niiden jälkeen meillä oli teollisuutta ja vienti veti. Millä muuten olisimme työllistäneet pienviljelijöiden jälkeläiset? Maaseudulta muutti väkeä kaupunkeihin töihin ja sen mukana tehtiin hyvinvointi lähes kaikille. Kekkosen kuoltua Koiviston aikana Kokoomuksen johdolla ajettiin koko hyvinvointi alas kikkailemalla markanarvon keinotekoisella nostolla, josta seurasi pankkikriisi ja hyvinvoinnin romahdus EU:hun menoineen.
oikeiston mielestä meidän on näköjään palattava sotaa edeltäneeseen elintasoon, tai itkemme ja palaamme sotaa edeltäneeseen elintasoon :/