Enemmistö suomalaisista kannattaa omalääkärimallia

Yksityisten terveyspalveluiden tukeminen saa laajaa kannatusta.

Vastausten mukaan suomalaiset toivovat tukea yksityisiin lääkärikäynteihin. Kela-korvauksia kannattavat erityisesti kokoomuslaiset, perussuomalaiset ja keskustalaiset.

Myös SDP:n kannattajissa Kela-korvauksia ja yksityisiä terveyspalveluja kannatetaan enemmän kuin vastustetaan.

Mutta venäjä-mielisessä vasemmistoliitossa ei kannateta.
7120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä omalääkäri on oikein hyvä. Suomessa oli aiemmin sellaisen kokeilu.
Huono puoli asiassa on se, ettei siihen ole varaa.
Se ei toteudu.

Äänestä
  • Kyllä siihen varaa on, sillä sehän on kunnolla toteutettuna halvempi kuin Suomen nykysysteemi.

    Äänestä

Periaatteessa kannatan kyllä omalääkärimallia, monen muun Euroopan maan tapaan toteutettuna. Ainoa epäilykseni on, että Nykysuomessa sekin onnistuttaisiin sössimään, nimenomaan noiden kokoomuslaisten, perussuomalaisten ja keskustalaisten taholta.

Äänestä

Kannatan.

Äänestä

Ei toiminut ennen, eikä toimi tänään. Turhaa meuhkaamista asialla, joka on kerran epäonnistuneena lopetettu.

Äänestä
  • Juuri näin. Samoja huonoja ehdotuksia yritetään ajaa läpi, VAIN että edustajilla olisi jotain tekemistä suuuuuren palkkansa eteen. Asiat olisi paljon paremmin kun edustajat heittäisivät rukkaset naulaan ainakin 10 vuodeksi. Sinä aikana purettaisiin turhia ja ihmisten elämää vaikeuttavia, suorastaan naurettavia pykäliä.

    Äänestä

Omalääkäri systeemi on ideana hyvä, mutta kun se ei käytännössä toteudu.
Terveysasemilla lääkärit vaihtuvat yhtenään. Ja eikö sen omalääkärin olisi tarkoitus tuntea potilaansa, ja tietää heidän elämästään ja vaivoistaan jotakin ?
Itsellä on omalääkäri vaihtunut kolmen vuoden aikana neljään kertaan, nyt tuli jo viides.
Ei siinä kerkeä tutustua puolin eikä toisin.
Huono puoli on myös se, jos haluaa lääkärin ajan, eikä omalääkärille satu olemaan aikoja, ei muille lääkäreille pääse, vaan on odotettava, että omalääkärille tulee aika.
Korjausvaraa tuossa mallissa vielä olisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yksityisten terveyspalveluiden tukeminen saa laajaa kannatusta.

Vastausten mukaan suomalaiset toivovat tukea yksityisiin lääkärikäynteihin. Kela-korvauksia kannattavat erityisesti kokoomuslaiset, perussuomalaiset ja keskustalaiset.

Myös SDP:n kannattajissa Kela-korvauksia ja yksityisiä terveyspalveluja kannatetaan enemmän kuin vastustetaan.

Mutta venäjä-mielisessä vasemmistoliitossa ei kannateta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu